Yliopisto- ja ammattikorkeakoululait eduskunnan täysistunnossa sivistysvaliokunnan mietinnön pohjalta


Esitetyt muutokset hyödyllisiä, mutta yliopistot ja korkeakoulut tarvitsevat vahvempaa taloudellista ja toiminnallista autonomiaa, vakaata kehitystä ja uusien tehtävien edellyttämiä voimavaroja.

Yliopistot ja korkeakoulut ovat kansankunnan tulevaisuuden tukipylväitä. Yliopistojen keskeinen kansallinen tehtävä on korkein opetus ja tieteellinen tutkimus. Ammatilliset korkeakoulut tarjoavat enemmän työelämään suuntautunutta korkeatasoista koulutusta ja suorittavat työtä tukevaa tutkimusta. Erittäin tärkeää on myös yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen työ ympäröivän yhteiskunnan ja työelämän tarpeiden hyväksi.

Lakiesitys ei ole suuri kokonaisuudistus, vaan joukko tarpeellisiksi osoittautuneita muutoksia nykyisiin lakeihin.

Isomman taustan muodostaa OKMn vetämä korkeakouluvisio, jota on valmisteltu erilaisissa ryhmissä. Eduskunnan parlamentaarista seurantaryhmää on myös pidetty valmistelusta ajan tasalla. Vision tavoitteena on korkeakoululaitoksemme kehittäminen kansakunnan tuleviin haasteisiin. Tärkeitä asioita ovat mm. korkeakoulututkinnon suorittaneiden osuuden lisääminen ja Suomen tutkimusrahoituksen lisääminen.

Jatkuva oppiminen

Erittäin iso tulevaisuuden asia korkeakoululaitoksen kannalta on jatkuva oppiminen/elinikäinen oppiminen, joka tulee muuttuvassa maailmassa yhä tärkeämmäksi. Tieto muuttuu ja työelämän tarpeet muuttuvat. Perustutkinto ei kanna läpi työelämän. Tarvitaan jatkuvaa oppimista, joka on Suomen tulevan menestyksen avainnasioita.

Tässä lakiesityksessä on asialle vaatimaton avaus, sillä asian järjestäminen on seuraavan hallituskauden megaluokan asia. Siinä joudutaan pohtimaan korkeakoulujen, elinkeinoelämän ja ihmisten omat roolit – ei vähiten rahoituksen järjestämisessä.

Valiokunnassa herätti asiantuntijakuulemisten perusteella, mm. SYL:n lausunnon pohjalta, paljon keskustelua tilauskoulutuksen laajentaminen EU-maiden ja siis myös Suomen kansalaisille. Lausunnoissa on esitystä sekä vastustettu että kannatettu. Esitetyillä reunaehdoilla perustelut ovat käsittääkseni pätevät, mutta kokemuksia tulee seurata, kuten valiokunnan esittämä ponsi edellyttää.

Korkeakouluyhteisön vaikutusmahdollisuudet

Iso asia on yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen henkilöstön vaikutusmahdollisuuksien lisääminen. Henkilöstön tyytymättömyyden kasvu tuli esille, kun valiokunta keskusteli yliopistouudistuksen vaikutusarvioinnista. Huolestuttavan tyytymättömyyden lisääntymiseen on vaikuttanut, paitsi mainittu demokratiavaje, myös monet lyhytaikaiset hankkeet ja pätkärahoitus.

Jatkuvan koulutuksen järjestämisen ja korkeakouludemokratian vahvistamisen ohella on monta muutakin kehittämistarvetta, joita jatkossa joudutaan pohtimaan. Eräs tällainen on liikkuvuuden lisääminen kandi- ja maisterivaiheen välissä kuten myös työelämän kokemusten vahvistaminen tässä välissä – erityisesti ammattikorkeakouluissa.

Vakaa ja riittävä rahoitus

Olennainen kysymys, johon yliopistojen ja korkeakoulujen edustajat lähes poikkeuksetta puuttuivat on, että uudet tehtävät edellyttävät lisärahoitusta. Ilman sitä yliopistojen ja korkeakoulujen perustehtävät – tutkintokoulutus ja korkeatasoinen tutkimus – kärsivät. Valiokunta esittää tästä tärkeästä asiasta ponsilausumaa.

Rahoitusasiaan liittyy ajankohtaien, mutta lakiin suoraan liittymätön asia, eli korkeakoulujen rahoitusmalli Kysymys on siitä millä mallilla käytettävissä olevat rajalliset julkiset varat jaetaan. Suurta yksimielisyyttä on siitä, että korkeakoulujen rahoituspohjaa pitäisi laajentaa – varsikin omia pääomia kasvattamalla. Suomen Akatemian ja EU:n rooli tutkimuksen rahoituksessa on tärkeä. Myös tutkimusyhteistyö elinkeinoelämän kanssa ja sen tarjoama rahoitus on korkeakouluille ja koko maalle tärkeä, kunhan korkeakoulut omalla strategiallaan tätä ohjaavat.

Yliopistojen ja korkeakoulujen rahoitusmalli on varsin monimutkainen ja altis kritiikille, joka tosin ei ole kaikissa yksityiskohdissa yhdensuuntaista. Varsin yleinen toive – ja suorataan vetoomus – on kuitenkin, että rahoituslinja olisi riittävän vakaa, läpinäkyvä ja vahvistaisi yliopistojen ja korkeakoulujen taloudellista ja toiminnallista itsehallintoa.

Kansainvälisyys on nykyaikaa

Lakiesitys vahvistaa myös eräiltä osin korkeakoulujen kansainvälistymistä. Se on kehitys, joka tosiasiassa on erittäin nopeasti tapahtumassa – ja on maamme tulevaisuudelle ehdottoman tärkeää. Hyvä että tätä kehitystä tuetaan myös lainsäädännössä.

Pekka Puska EU-vaaliehdokkaaksi

Olen ilmoittanut Suomen Keskustan Helsingin piirille, että en asetu ehdokkaaksi seuraavissa eduskuntavaaleissa. Samalla kerroin, että olen käytettävissä ehdokkaaksi seuraavissa EU- parlamentin vaaleissa toukokuussa.

Miksi? Uskon, että jatkossa asiantuntemuksestani ja osaamisestani on eniten hyötyä Suomelle ja suomalaisille EU-parlamentissa. Taustalla pitkäaikainen toimintani mm. kansainvälisissä tehtävissä,
WHO:n johtajistossa Genevessä, useissa isoissa kansainvälisissä organisaatioissa ja niiden puheenjohtajana. Sitä osaamista nyt tarvitaan. Kansainvälisyyttä ja asiantuntemusta.

Pääteemani vaaleissa tulevat olemaan, taustaani ja osaamiseeni liittyen, suomalaisten terveyden ja hyvinvoinnin puolustaminen sekä koulutus- ja tutkimusasioiden edistäminen EU:ssa. Turvallisuuden tunteen säilyminen kotimaassa. – Kansainvälisyys ja EU:n toiminta vaikuttavat koko ajan enemmän myös suomalaisten elämään. Omien etujemme pätevä puolustaminen sekä EU:n järkevä kehittäminen ovat suomalaisille tärkeää. On kysymys lasten, nuorten, perheiden ja kaikkien meidän suomalaisten sekä luontomme ja ympäristön asioista.

Vuosien varrella olen toiminut eri puolilla Suomea ja vaikuttanut eri tehtävissä Itä- ja Länsi- Suomessa, Turussa ja Helsingissä, lisäksi kansanedustajana aiemmin Pohjois-Karjalasta ja nyt Helsingistä.

Tämänkertainen kauteni eduskunnassa on ollut tärkeä, ja on ollut hienoa olla mukana kauden päätöksenteossa, koskien erityisesti sosiaali- ja terveysvaliokunnan asioita. Keskeinen vaaliteemani oli ”Sote maaliin”. Nyt sote on lähempänä kuin koskaan, ja uskon sen toteutuvan tällä eduskuntakaudella.

Liikuntapoliittinen selonteko eduskunnassa: Miten edistää liikuntaa?

Motto:

  • Huippu-urheilun tuomaa kansallista menestystä halutaan.
  • Koko kansan liikunnan tuomaa kansanterveydellistä hyötyä tarvitaan.

On hyvä, että hallitus on tuonut eduskuntaan selonteon, jonka pohjalta eduskunta voi keskustella kansallisesta liikuntapolitiikasta. Liikunta-asiassa on kaksi hyvin erilaista osaa: 1. Huippu-urheilu ja 2. Väestön liikunta.

Usein pohditaan näiden keskinäistä yhteyttä. On sanottu, että 1. mitä enemmän maassa liikutaan, sitä enemmän maassa syntyy huippu-urheilijoita ja toisaalta 2. mitä paremmin maan urheilijat menestyvät, sitä enemmän se innostaa nuoria urheiluun ja liikuntaan.

Muistelen suurta kansainvälistä vertailevaa tutkimusta, jossa näiden oletusten todenperäisyyttä koetettiin selvittää. Tutkijan mukaan vain ensimmäinen väite sai tutkimustuloksissa tukea. Eli mitä enemmän maassa nuoret liikkuvat ja urheilevat, sitä enemmän myös huippu-urheilu menestyy.

Joka tapauksessa kansallinen liikuntapolitiikka koskee molempia lohkoja, mutta hyvin eri tavalla. Huippu-urheilun menestys edellyttää riittävää taloudellista tukea ja hyvää organisaatiota. Kysymys on erityisesti lahjakkaiden nuorten valmennuksesta ja urheilijoiden harjoitus- ja kilpailuolosuhteiden tukemisesta.

Koko väestön liikunnan edistäminen ei niinkään ole kiinni rahasta, vaikka sitäkin tarvitaan. Avainasemassa on eri ikäisten arkiliikuntaa tukeva poliittinen päätöksenteko eri tasoilla ja eri lohkoilla – eli Suomen kansainvälisestikin esille tuoma ”Terveys kaikissa politiikoissa” (”Health in All Policies”) periaate.

Maailman Terveysjärjestö WHO korostaa strategiassaan, että nykyisten kansantautien torjunnassa neljä elintapa-asiaa ovat ratkaisevassa asemassa: ravinto, liikunta, alkoholi ja tupakkaa. Kehityksen kuluessa liikunnan merkitys on entisestään korostunut. Kysymys on ennen kaikkea koko väestön riittävästä arkiliikunnasta eli siitä, että se noin neljäs- tai kolmasosa väestöstä, joka ei liiku juuri ollenkaan, saataisiin päivittäin edes jonkin verran liikkumaan. Kysymys ei välttämättä ole erityisestä terveysliikunnasta, vaan siitä, että päivän arkisten toimien yhteydessä kertyisi yhteensä jonkin verran fyysistä aktiviteettia.

Terveyden edistäminen ja tautien ehkäisy kiinnostaa ihmisiä. Etsitään erilaisia halpojakin keinoja. Eräässä brasilialaisessa liikuntakampanjassa mainostettiin ihmepilleriä (”Agitol”), joka ehkäisee sydän-ja verisuonitauteja, syöpiä, lihavuutta, diabetesta, masennusta, tuki- ja liikuntaelinsairauksia, alentaa verenpainetta ym. Tällainen pilleri olisikin suuri kaupallinen menestys. Brasilialaisen pillerin käyttöohjeissa sanottiin, että ”ennen pillerin ottamista pitää kävellä reippaasti 15 minuuttia ja sen ottamisen jälkeen toiset 15 minuuttia”! Liikunta on todella kaikille tällainen ihmepilleri, joka on kaikille ilmainen.

Liikunnan lisäämisen puolesta pohditaan usein kahdentyyppisen strategian valinnasta: Liikunnan puute on kova terveydellinen riskitekijä, jonka vuoksi sanotaan, että siihen pitäisi puuttua kuten muihinkin lääketieteellisiin riskitekijöihin. Ajoittain on puuhattu liikuntareseptiä.

Toisaalta kysytään, pitääkö liikunta-asiakin medikalisoida? Eikö liikunnan pitäisi olla myönteinen hauska asia, joka tuo hyvinvointia ja mielen iloa sekä usein auttaa myös sosiaalisissa suhteissa? Molemmilla näkökohdilla on oikeutuksensa.

Tänä päivänä on syytä korostaa, että liikunnan lisääminen on paitsi kansanterveyttä, myös kestävää kehitystä ja hyvää ilmastopolitiikkaa. Jo vuonna 2002 WHO otti Maailman Terveyspäivän globaaliksi teemaksi ”Move for Health” ja silloin johtamani osasto Genevessä vastasi tästä kampanjasta. Kampanja herätti jonkin verran kysymyksiä: Eikö maailmassa ole suurempia terveysongelmia.

Kuitenkin jo silloin elintapasairaudet olivat nousseet myös kehitysmaissa suurimmaksi kuolleisuuden aiheuttajaksi, ja esimerkiksi lihavuus lisääntyy voimakkaasti tilanteessa, jossa yli puolet maapallon väestöstä asuu suurkaupungeissa, jossa päivittäisen liikunnan mahdollisuudet ovat pienet. Liikunta on köyhissä kehitysmaissa – niinkuin meidän rikkaissakin maissa – kestävän kehityksen kustannus-vaikuttava keino parantaa kansanterveyttä.

Olemme Suomessa siitä onnellisessa asemassa, että meillä on moniin muihin väestöihin nähden helpommat mahdollisuudet harjoittaa päivittäistä liikuntaa. Vaikka olosuhteet ovat joskus ikävänpuoleiset, ei ole jatkuvaa hellettä, on turvallista liikkua ja meillä on luontoa, missä liikkua!

Miten väestön arkiliikuntaa sitten voidaan edistää? Nämä keinot ovat yleisesti tiedossa. Ne on hyvin listattu selonteossa ja niitä on rikkaasti tuotu esiin keskustelussa. Missä sitten on ongelma? Ongelma on, kuten kansainvälisesti sanotaan ”Implementation gap” eli miten strategiat saadaan muuttumaan toiminnaksi ja kansalaisten liikkumiseksi. Siinä ei ole poppakonstia, mutta poliittisen painoarvon lisäämiseen eri tahoilla tulee pyrkiä.

On muistettava, että väestön liikunnan lisääminen on epäilemättä tehokkaimpia keinoja, jolla nykyolosuhteissa voidaan parantaa kansanterveyttä, lisätä väestön toimintakykyä ja hyvinvointia. Tämän pyrkimyksen pitäisi koskea kaikkia ikäryhmiä: 1. Nuoria, missä ikäluokassa lihominen on erityinen ongelma ja jolloin luodaan elinikäisten tottumusten perustaa. 2. Työikäisiä, missä ikäluokassa liikunta on päivittäisen työkyvyn kannalta tärkeä sekä 3. Ikäihmisiä, missä kasvavassa ikäluokassa liikunta on erityisentärkeä toimintakyvyn ylläpitämisen ja sitä kautta sote-palvelujen tarpeen torjumisen kannalta.

Tässäkin keskustelussa mainittuja tärkeitä väestön liikunnan edistämisen alueita ovat:

  • kaupunkisuunnittelu ja erityisesti kevyen liikenteen väylät.
  • koululiikunta, jonka suhteen ns. liikkuva koulu on erityisen tärkeä hanke.
  • työpaikkaliikunta
  • nuorten urheiluseurat, ja erityisesti liiallisen kilpailullisuuden vähentäminen nuoremmissa ikäluokissa.
  • erilaiset kaikkien käytettävissä olevat liikuntapaikat
  • liikunnan edistäminen ikäihmisten järjestöjen kautta.

Sote-uudistukseen liittyy tunnetusta kaksi ulottuvuutta. Maakunnan vastuulla olevassa palvelujärjestelmässä on tärkeä arvioida potilaiden ja asiakkaiden terveysriskejä ja siten liikunnan lisäämisen tarvetta sekä ohjata erilaisiin, usein ulkopuolisiin järjestöjen tai kuntien liikuntamahdollisuuksiin.

Erityisen suurena mahdollisuutena pidän sitä, että raskaan sote-palvelujärjestelmän siirtyessä pois kunnilta, ne voivat paljon tehokkaammin keskittyä väestönsä terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Juuri väestön arkiliikunnan lisäämisessä kunnallisella päätöksenteolla eri sektoreilla on erittäin suuret mahdollisuudet. Tämä on vain rajoitetusti kiinni rahasta. Vähintään yhtä paljon on kysymys siitä, että arkiliikunnan edellytykset ottaan huomioon erilaisessa päätöksenteossa.

Viinasta on vaikea puhua viisaasti

Ennen uuden alkoholilain hyväksymistä käytiin kiihkeä ja repivä keskustelu, joka hieman yllättäen näyttää edelleen jatkuvan. Asiallinen keskustelu alkoholipolitikasta tuntuu olevan vaikeaa.

Nyt kun yli puolen vuoden myyntitilastot ovat käytettävissä, on ilakoitu siitä, että lain vastustajat olivat väärässä. Kommenteissa turvaudutaan myös vanhaan keinoon: Vastustajien suuhun pannaan sanontoja, joita he eivät käyttäneet, ja sitten ne haukutaan. Arvostetuissakin lehdissä on väitetty, kuinka vastustajat sanoivat lain hyväksymisen johtavan ”katastrofiin”, ”perikatoon”, ”kansa kaatuu kuolleina katuojiin” jne.

Viina on viinaa kaljassakin

Tosiasiassa sanoimme asiantuntija-arvioihin perustuen, että lain vaikutus olisi veronkorotus huomioon ottaen noin 4 prosenttia kulutusta lisäävä. Ja kuolleisuus- ja sairastuvuusvaikutukset olisivat vastaavat. Kauppa on tiedottanut tilastoista usein litramyynnin muutoksista. Sillä on toki taloudellinen merkitys, mutta terveyden ja alkoholipolitiikan kannalta ainoa merkitsevä tekijä on itse alkoholi eli etanoli, jonka kulutusta
ilmaistaan 100 prosenttisena alkoholina.

Valvira on nyt julkistanut alkoholin myyntiluvut vuoden alusta heinäkuun loppuun. Ne osoittavat absoluuttisena alkoholina mitattuna 1,0 prosentin kasvun viimevuotiseen. Viime vuosina alkoholin kulutus on varsin suoraviivaisesti laskenut, keskimäärin noin 3 prosenttia vuodessa ja viime vuonna THL:n mukaan noin 4 prosenttia. Täten lain kokonaisvaikutus olisi juuri asiantuntijoiden arvioinnin mukainen. On kuitenkin korostettava, että aika on aivan liian lyhyt päteviin johtopäätöksiin.

Prosenttien takana ihmisiä

Mitä tulee alkoholikuolemiin niin alkoholikuolemien ja sairauksien suuresta määrästä johtuen suhteellisen pienetkin prosentuaaliset muutokset merkitsevät varsin huomattavia absoluuttisia lukuja. Onhan vuotuisten ”varsinaisten alkoholikuolemien” määrä noin 1700 ja alkoholin vaikutus kokonaiskuolleisuuteen on vielä paljon suurempi ottaen huomioon alkoholin vaikutukset suuriin kansantauteihimme kuten syöpään.

Keskustelussa on monia terveyspuolen ihmisiä syytetty Alkon etujen ajajiksi, jopa sen vuoksi, että eräät ovat tämän yhtiön hallintoelimissä. Alkoa on helppo kannattaa. Se on hyvä kauppa, joka palvelee hyvin ja jolla on hyvät valikoimat. Yhtä hyvin voitaisiin huomauttaa, että lukuisat kansanedustajat ovat kaupan hallintoelimissä ja puolustavat kaupan taloudellista intressiä alkoholin myynnissä. Mutta se on heidän
oikeutensa.

Myyntiä ja valistusta

Alkon järjestelmä on suomalaisten etu: Alkoholia haluava kyllä sen saa yli 350 myymälästä, jotka ovat varsin lähellä useimpia suomalaisia. On ilman muuta selvää, että tällainen hillitsee haitallista kulutusta eri tavalla kuin markkinaehtoinen myynti yli 6000sta kaupasta, kioskista ja huoltoasemalta.

Mielenkiintoista on myös, että kaikissa Pohjoismaissa Tanskaa lukuun ottamatta on valtion alkoholimonopoli. Esimerkiksi Ruotsin Systembolaget nauttii väestön suurta tukea hyvänä kansanterveydellisenä instrumenttina.

Olisi meidän kaikkien etu, että alkoholin kulutuksen viime vuosien lasku jatkuisi. Sen näyttävätt seuraavat 1- 3 vuoden tilastot. Itse uskon, että pitkällä tähtäimellä terveysnäkökohdat painavat, ja alkoholin kulutus vähenisi. Tähän antaa toivoa myönteinen kehitys nuorten parissa.

Siitä riippumatta miten kehitys jatkuu, meillä on kaikki syy jatkaa hyvää alkoholipolitiikkaa. Alkoholi on niin meillä kuin muualla erittäin iso kansanterveydellinen, sosiaalinen ja taloudellinen ongelma, kuten myös Maailman Terveysjärjestö on korostanut. Hyvä työ vaatii sekä monitahoista valistusta että tätä tukevaa järkevää alkoholipolitiikkaa.

Yliopistolaki ja ammattikorkeakoululaki eduskunnan lähetekeskustelussa 3.10.2018

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kansallinen merkitys on suuri. Kysymys on korkeimmasta opetuksesta ja tutkimuksesta. Tämä muodostaa kansallisen elinvoiman perustan.

Viime vuosina niin korkeakoulut kuin yhteiskunnan muutkin instituutiot ovat joutuneet osallistumaan julkisen talouden remonttiin, joka on nyt johtamassa maan velkaantumisen loppumiseen, mikä antaa jatkossa kestävän perustan niin opetuksen ja tutkimuksen kuin yhteiskunnallisten palvelujen kehittämiseen.

Jo ensi vuoden budjetissa on voitu aloittaa käännettä. Siinä on esitetty yli 100 miljoonaa euroa pysyvinä lisäyksinä tieteeseen ja tutkimukseen. Suurin potti menee Business Finlandin työhön, mutta myös Suomen Akatemian avustusvaltuuksiin tulee 25 milj. euroa.

Yliopistoille on luvattu uutta pääomitusta 46 milj. euroa, ja ammattikorkeakoulut ovat voineet kerätä pääomaa vastinrahoitusperiaatteella. Lisäksi tieteen ja tutkimuksen lippulaivainstituutteihin tehdään 80 milj. euron finanssisijoitus.

Tämä kaikki on erinomaista, mutta on muistettava, että on vielä pitkä tie tavoitteeseen eli 4 % BKT:stä tutkimukseen, kuten korkeakouluvisiossa tavoitellaan. Lisäksi jatkossa tulee satsata lisää yliopistojen ja tutkimuslaitosten tutkijalähtöiseen tutkimukseen, joka on usein todellisten taloudellisten ja sosiaalisten innovaatioiden perusta.

Yliopistojen hallintoa ja rahoitusmallia kehitetään. Laki sisältää useita yliopistokohtaisia muutoksia, joihin yleisesti suhtaudutaan myönteisesti

Iso kysymys jatkossa on elinikäiseen oppimiseen liittyvät ratkaisut, jotka koskevat mitä suurimmassa määrin yliopistoja ja ammattikorkeakouluja. Miten tämä järjestetään? Mikä on korkeakoulujen, asianomaisten henkilöiden ja työnantajan rooli? Ja miten rahoitetaan? Tämä on epäilemättä seuraavan hallituskauden suuria kysymyksiä.

Niin tutkimuksen kuin korkeakoulujen hallinto—ja rahoitusasioissa on viime vuosina painotettu voimakkaasti elinkeinoelämän ja yhtiskunnan taloudellisia tarpeita. Tämä on ilman muuta tärkeää. Korkeakoulujen tulee vastata yhteiskunnan tehtävien koulutustarpeeseen ja kaupallisia innovaatioita palvelevaan tutkimustarpeeseen.

Mutta yksin tämä on liian rajoittunut näkökulma. Yliopistot muodostavat kansallisen sivistyksen ja kulttuurin perustan. Tarvitaan riittävän korkeatasoista vapaata tutkimusta. Sieltä tulevat pitkän päälle todelliset sosiaaliset ja taloudellisetkin innovaatiot.

Jatkossa on myös tärkeää riittävää taloudellista autonomiaa. Nykyinen OKM:n rahoitusmalli on aivan liian byrokraattinen ja todellinen ohjausvaikutus kyseenalainen. Taloudellista autonomiaa ja omaa perusrahoitusta tulee jatkossa vahvasti lisätä.

Sama koskee yliopistojen autonomista päätöksentekoa. Korkeakoulujen hallituksissa on yhä enemmän ulkopuolisia henkilöitä, joita tietty määrä on ilman muuta jossakin määrin hyödyllistä. Samoin yliopistojen keskitetty hallinto helpottaa johtamista, mutta yliopistot eivät ole liikelaitoksia. Nykytilanne on vieraannuttanut yliopistoyhteisöä ja aiheuttanut lisääntynyttä henkilöstön tyytymättömyyttä. Tämä on todettu mm yliopistouudistuksen arvioinnissa. Olisi taas aika siirtää vaakaa yliopistoyhteisön oman päätöksenteon suuntaan ja erityisesti lisätä yliopistokollegion valtaa.

Tutkimuksesta puhuttaessa on myös aika tunnustaa, että takavuosien ns. strategisen tutkimuksen uudistus meni liian pitkälle, ja moni silloisessa kritiikissä esitetty huoli on toteutunut. Valtion tutkimuslaitoksilta, jotka omalla alallaan, kuten terveydessä tai maataloudessa, tekevät tärkeää tutkimustyötä, otettiin kymmeniä miljoonia haettavaksi poliittisesti nimitetyn elimen toimesta usein irrallisiin hankkeisiin. Samalla on vakavasti heikennetty laitosten työtä palvella tutkimuksella hallinnonalansa ongelmien ratkaisemisessa ja työn ohjaamisessa.

Uudistuksessa oleva tilauskoulutuksen salliminen jakaa korkeakoulukentän toimijoita. Esimerkiksi Suomen Ylioppilaskuntien Liitto on kriittinen. Hallituksen esityksessä on kuitenkin pyritty rajaamaan tätä koulutusta tarkkaan niin, että vain tilaaja maksaa ja tilauskoulutus ei saa heikentää korkeakoulun peruskoulutusta.

SYL korostaa kommentissaan myös siirto-opiskelun sujuvoittamista, mikä säästää resursseja ja on opiskelijan kannalta valintarumbaa järkevämpi. Yleisestikin ottaen Suomi on kovin jälkijunassa yliopistojen välisessä liikkuvuudessa kandi- ja maisteritutkintojen välillä. Tämä on kuitenkin esim. Englannissa tai USA:ssa säätö eikä poikkeus. Tämä hyödyllisyyteen kiinnitti myös nobelisti Holmström huomiota puhuessaan täällä eduskunnassa.

Opiskelijoiden asiasta on lopuksi myös korostettava suomalaisten ylioppilaskuntien tärkeää kansallista merkitystä. Ylioppilaskuntien kattava jäsenyys takaa opiskelijoiden sanan painoarvon niin yliopistojen sisällä kuin ulkopuolella. YTHS-laki, joka on aivan erinomainen asia korkeakouluopiskelijoiden terveyden ja hyvinvoinnin kannalta, ei saa vaikuttaa nykyiseen ylioppilaskuntien asemaan.

Iloinen päivä – YTHS-laki tullut eduskuntaan

Ministeri Annika Saarikko esitteli tänään eduskunnassa hallituksen esityksen, jossa Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) palvelut laajennetaan koskemaan yliopisto-opiskelijoiden lisäksi myös ammattikorkeakouluopiskelijoita.

– YTHS on erittäin hyvin toimiva järjestelmä, joka nauttii yliopisto-opiskelijoiden tukea ja jota opiskelijajärjestöt ovat voimakkaasti puolustaneet. On erittäin ilahduttavaa, että vuosien toiveiden jälkeen myös ammattikorkeakoulujen opiskelijat saadaan nyt YTHS:n hyvien palvelujen piiriin, toteaa kansanedustaja ja YTHS:n valtuuskunnan puheenjohtajanakin toiminut Pekka Puska (kesk.).

Sote-keskustelua ajatellen voidaan todeta, että YTHS muodostaa monella tavalla maakunnille esikuvan hyvästä terveyttä edistävästä perusterveydenhuollon järjestelmästä.

– Myös yhteiskunnan kannalta on merkittävää, että opiskelija-hyvinvointiin panostetaan ja terveydenhuolto on kunnossa. Tämä uudistus ja YTHS-laajennus ei tietenkään tapahdu ilman taloudellisia lisäkustannuksia ja on hienoa, että tähän tärkeään uudistukseen on nyt löytynyt tarvittavat varat, sanoo Puska.

Puska puhui 25.9. eduskunnan lähetekeskustelussa koskien hallituksen esitystä eduskunnalle laiksi korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollosta.

Asunnottomuus kuriin

Muun muassa Helsingin Sanomissa on ollut keskustelua asunnottomuudesta. Tässä yhteydessä on kannettu myös huolta sote—uudistuksen vaikutuksista.

Asunnottomuus on iso inhimillinen ja yhteiskunnallinen ongelma, jonka ratkaisemiseen tulisi panostaa. Syyt ovat moninaiset, ja ratkaisut eivät ole helppoja. Taustalla on usein henkilökohtaisten ja sosiaalisten ongelmien vyyhti, jota sitten erittäin usein alkoholi ja päihteet pahentavat.

Sote-uudistukseen liittyvä huoli koskee tehtävien jakautumista maakunnan ja kaupunkien kesken, mistä mm. Helsingin puolelta on kannettu huolta. Sosiaalipalvelut siirtyvät uudistuksessa maakunnille, jolloin myös asunnottomien sosiaali- ja terveyspalvelut ovat kokonaisvaltaisesti maakunnan palvelujärjestelmän varassa. Vaikka puhutaan maakunnista palvelujen järjestäjänä, käytännön palvelupuisteet ovat entiseen tapaan kentällä, esim. Helsingissä.

Asumisen edellytysten turvaaminen on edelleen kunnan tehtävä, eikä esimerkiksi välinevuokrasopimus ole sosiaalihuoltolain mukainen sopimus. Asukkaan taloudelliset ongelmat, joiden vuoksi kunnan sosiaalitoimi joutuu nykyään usein toimimaan asunnon välivuokraajana, ei myöskään tee asunnosta sosiaalihuollon piiriin kuuluvaa.

Epäselvyyttä on ollut kuntien tukiasuntojen tilanteesta. STM on tarkentanut sote-uudistuksen voimaanpanolain sisältöä siten, että vain osa kuntien tukiasunnoista siirtyisi maakunnalle Ratkaisevaa olisi se, sisältyykö henkilön saamaan palveluun asunto vai ei. Jos asunto on osa peruspalvelukokonaisuutta, on asia sotepalvelua eli maakunnan. Muussa tapauksessa asunnot jäisivät jatkossakin kunnille.

Tätä tilannetta on pidetty ongelmallisena, ja esimerkiksi Kuntaliitto on esittänyt kaikkien vuokrattujen asuntojen siirtämistä maakunnalle. Tällöin viitataan erityisesti päihde- ja mielenterveyspotilaiden tukiasuntoihin. On kuitenkin muistettava, että asumisasiat eivät yleisesti ottaen kuulu maakunnan tehtäviin. Maakunnan on kuitenkin arvioitava sote-palvelujen vaatimaa kriisi- ja tukiasuntojen tarvetta.

Isosta kuvasta on muistettava, että asuntopolitiikka ja asuntojen saatavuus ovat kuntien asia, ja maakunnalla on järjestämisvastuu sosiaalihuollon palveluista. Asunnottomien asunnon järjestämionen on yhdyspinta, jossa kunnan, maakunnan ja järjestöjen tulee tehdä yhteistyötä. Itse asunnon tarjoaminen on kunnan tehtävä, ja tukipalveluista vastaa maakunta.

On selvää, että sote-uudistuksessa tulee rajapintoja, kuten kaikessa hallinnossa. Tämä koskee sotessa mm. kunnan ja maakunnan rajapintoja koululaisten ja lastensuojelun asioissa.

Kuntien vastuuta asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä tulee korostaa – myös asunnottomien kohdalla. Kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen riittävä tarjonta on avain asunnottomuuden vähentämisessä. Tätä työtä tulee tukea sosiaalihuollon tapauskohtaisilla palveluilla.

Rajapinnoista huolimatta vastuut asunnottomien asiassa ovat selvät ja varmaan vielä vahvistuvat toteutuksessa. Tämän lisäksi on erityisen tärkeää, että kaikilla tahoilla ymmärretään asunnottomuuden tragedia ja tehostetaan toimenpiteitä asunnottomuuden poistamiseksi.

Soten jälkeen muuhun terveys- ja sosiaalipolitiikkaan

Hallituksen budjetti on vastuullinen esitys, joka turvaa talouden kehityksen ja antaa pohjan tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspoliittisiin kuin koulutuspoliittisiin uudistuksiin. Samalla tiukasta linjasta huolimatta budjetissa on voitu tuoda helpotusta moniin vähävaraisten pienimpiin etuisuuksiin ja tehdä eräitä muita tarpeellisia uudistuksia.

Soten hyväksymisen jälkeen sosiaaliturvan kokonaisuudistus on seuraavan eduskuntakauden iso ja välttämätön asia. Tavoitteena on yksinkertaistaa monimutkaista järjestelmää, turvata riittävät apu sitä tarvitseville ja samalla kannustaa työntekoon. Tällä tavalla järjestelmä hyödyttäisi entistä oikeudenmukaisemmin ja tehokkaammin tarpeessa olevia, mutta samalla kannustaisi erilaista mahdollista työntekoa.

Pääluokan esipuheessa korostetaan erityisesti työllisyyttä, jonka suuresta paranemisesta tulee kiittää hallitusta. Tällä kehityksellä on ilma muuta myönteistä vaikutusta suomalaisten ja erityisesti perheiden hyvinvointiin. Esipuheessa korostetaan myös teknologiaa, joka varmaan tulee monella tavalla auttamaan palveluissa ja hoidossa, mutta todennäköisesti vähemmän yleisessä terveyden edistämisessä.

Soten hyväksyminen on myös erityisen tärkeää sen vuoksi, että päästäisiin taas kehittämään yleisempää terveys- ja hyvinvointipolitiikkaa, mikä on jäänyt soten varjoon. Terveyspuolella on muistettava, että kansalaisten terveys ja hyvinvointi sekä terveyserot ovat vain hyvin rajallisesti riippuvaisia kallista palveluista. Avainasemassa on yleinen terveyspolitiikka ja vanha hyvä periaatettamme ”Terveys kaikissa politiikoissa”.

Terveyden edistämisen kannalta tulee valtionvarainministerille ja hallitukselle antaa kunniamaininta. Haittaverojen korotukset, niin ikäviä kuin tällaiset piiskat voivatkin olla asianomaisille, tulevat tehokkaasti vähentämään haitallista kulutusta ja siten parantamaan kansanterveyttä ja pienentämään terveyseroja. Viittaan erityisesti tupakka-, alkoholi- ja virvoitusjuomaveroon. Onhan muistettava, että tutkitusti noin puolet väestöryhmien välisistä kuolleisuuserosta johtuu alkoholista ja tupakasta. Samalla haittaverot tuovat valtion budjettiin kipeästi kaivattuja varoja.

Erityisesti haluaisin korostaa tutkimus- ja seurantatyön riittävien resurssien merkitystä. Tässä suhteessa THL:llä on aivan keskeinen asema. Kysymys on kansalaisten terveyttä ja hyvinvointia koskevista luotettavista tiedoista ja kehitystrendeistä, sote-palvelujärjestelmän seurannasta ja uudistuksen toteutuksen arvioinnista. THL:n kuten muidenkin laitosten budjettia on leikattu, mm. kyseenalaisella ns. strategisen tutkimuksen uudistuksella. On tärkeää jatkossa turvata THL:n niin kuin muidenkin keskeisten valtion tutkimuslaitosten työ.

Myönteistä on, että budjetissa ennakoidaan sosiaali- ja terveystietojen toissijaista yhtenäistä käyttöä – hyödyttämään mm. tutkimusta, palvelujärjestelmien kehittämistä sekä kaupallisia innovaatioita. Tärkeää on myös korostaa kliinisen tutkimuksen rahojen merkitystä. Tämä koskee myös sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden harjoittelu- ja koulutusmahdollisuuksia palvelujärjestelmässä – eli ns. koulutuskorvauksia.

Lopuksi on vielä syytä kiittää ja noteerata, että tämän budjetin yhteydessä rintamaveteraaneille tullaan jatkossa rahoittamaan kotiin vietävät palvelut, kuten tähän asti sotainvalideille. Tämä on tärkeää ja kiireellinen kunniavelan maksu vielä elossa oleville sotiemme veteraaneille. Niin ikään budjetissa toteutetaan toivottu YTHS-uudistus, jolla hyvä järjestelmä turvataan ja laajennetaan ammattikorkeakouluopiskelijoita koskevaksi. Tätä koskeva lakiesityksen hallitus on juuri tänään antanut eduskunnalle.

Energiajuomia koskeva huoli kuultu

Energiajuomien haitoista lapsille on tullut runsaasti tietoa, sekä myös vanhempien ja opettajien huolia. Asiasta on myös jätetty aloitteita toimenpiteistä ja eduskuntakysely. Hiljattain joukko kansanedustajia yhdessä lapsiasiavaltuutetun kanssa ottivat kannanoton ja vaativat toimenpiteitä.

– On hienoa nähdä, että huoli valtionhallinnossa on nyt otettu vakavasti, toteaa kansanedustaja, professori Pekka Puska (kesk.), joka on jo THL:n ajoistaan ajanut asiassa toimenpiteitä.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä, sekä perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko ovat nyt sopineet käynnistävänsä selvityksen lainsäädännön tarpeesta, jolla energiajuomien myynti alle 15-vuotiailta kiellettäisiin.

Olisi ollut parempi, jos kaupan keskusliikkeet olisivat jo aiemmin itse tehneet tällaisen päätöksen. Useat yksittäiset kaupat ovat niin tehneet lasten vanhempien pyynnöstä, mutta ovat toivoneet yhtenäistä valtakunnallista ratkaisua.

– Kun kaupan keskusliikkeet eivät ole vapaaehtoisesti tehneet energiajuomien myyntikieltoa lapsille, on hyvä, että ministerit ovat ryhtyneet käytännön toimenpiteisiin. Toivottavaa on, että asiaa koskeva selvitys valmistuu mahdollisimman nopeasti ja johtaa eduskunnalle annettavaan lakiin, jotta tämä yleisesti koettu huoli saataisiin valtakunnallisesti ratkaistua, sanoo Puska.

Fusion i Vasaregionen stärker Österbotten nationellt

Senaste vinter skrev jag i egenskap av tidigare vasabo och nuvarande sommarbosatt i Vasa en insändare om hur Vasa och Vasaregionen inte ur ett Helsingforsperspektiv får den uppmärksamhet och tyngd som man vore förtjänt av i det nationella beslutsfattandet. Detta trots att regionen – inte minst genom sitt exportinriktade näringsliv – är en nationellt viktig motor.

Jag har tidigare konstaterat att en orsak till att Vasa kan förbises på det nationella planet beror på att många har en på befolkningstalet baserad bild av en rätt så liten stad. Detta samtidigt som många andra städer stärkt sina strategiska positioner genom otaliga kommunfusioner och den vägen höjt just befolkningstalet. Jag anser alltjämt att Vasa och Korsholm borde gå samman eftersom man genom att klättra i befolkningsstatistiken betydligt stärker sin roll nationellt.

I ljuset av flera färska beslut är detta än mer aktuellt. Jag hänvisar bl.a. till kampen om omfattande jour för VCS, domstolsämbetsverkets placering, läkarhelikoptern och riksväg 8. Inom en snar framtid kan kampen mycket väl gälla universitetet och högskolorna. Bakom många nationella beslut finns i praktiken ofta olika aktörers uppfattningar om storleken på enskilda orter – och denna uppfattning grundas i de allra flesta fall på just befolkningstalet.

Jag ser även att en strategisk fusion mellan Vasa och Korsholm skulle innebära andra ekonomiska och förvaltningsmässiga fördelar. Man kan tillsammans skapa en nationellt stark tvåspråkig och internationell stad som ytterligare stärker näringslivets och högskolornas verksamhetsförutsättningar. Det är onödigt att spekulera i vem som skulle vinna på en sådan fusion. Det är nämligen helt klart att en fusion skulle gynna såväl Korsholm som Vasa och hela kust-Österbotten.

Suomen pysyttävä luonnollisessa maantieteellisessä talviajassamme

Euroopan komissio esittää kesäajasta luopumista EU-maissa vuonna 2019. Esityksen mukaan EU:n jäsenmaat saavat päättää kumpaan aikaan ne siirtyvät: talvi- vai kesäaikaan.

– Tämä on hieno asia. Sitä on vuosikausia vaadittu mm. THL:n taholta. Viisareiden siirrosta on paljon riesaa ja myös oikeita terveyshaittoja, toteaa kansanedustaja, professori Pekka Puska (kesk.).

Suomessa eduskunta on myös yksimielisesti vaatinut kesäajasta luopumista, ja ministeri Anne Berner on ajanut asiaa pontevasti EU:n piirissä.

– Päätettäessä Suomen tulevasta kellonajasta tulee muistaa aikavyöhykkeiden vaikutukset. Talviaika on Suomen aikavyöhykkeessä luonnollinen aika. Tämän vuoksi Suomen tulisi palata pysyvästi talviaikaan, esittää Puska. Maantieteelle emme voi mitään!

Terveysvaikutukset ovat yksi vahvimpia perusteita kesäajasta luopumiseen. Niitä on esimerkiksi THL:n tutkimusprofessori Timo Partonen on tuonut usein esille. Tutkimusten mukaan pysyvä kesäaika huonontaisi syksyisin ja talvisin unen laatua, mikä vaikuttaa monin tavoin, kuten väsymyksen lisääntymiseen ja sydämen ja verisuonien rasittumiseen.

– Pysyvään talviaikaan siirryttäessä taas keväästä syksyyn nykyistä hämärämmät illat ja valoisammat aamut edistäisivät nukahtamista. Tämä voisi johtaa parempiin yöuniin. Unihäiriöt ovat suuri kansanterveydellinen ongelma, jota ei tule entisestään pahentaa pysyvään kesäaikaan siirtymisellä, toteaa Puska.

Tutkimukseen lisäpanostuksia budjettiesityksessä

Juha Sipilän (kesk.) hallitus vahvistaa budjettiesityksessään tutkimuksen ja tuotekehityksen rahoitusta. Keskustan kansanedustaja, professori Pekka Puska kiittää hallitusta erityisesti terveydenhuollon yksiköille yliopistotasoiseen tutkimukseen varattavan rahoituksen turvaamisesta. Puska muistuttaa, että erityisesti kliinisen tutkimuksen merkitys hoitokäytäntöjen ja -menetelmien kehittämisessä on kiistaton. Tutkimusrahoituksen turvaaminen mahdollistaa terveydenhuoltojärjestelmän kehittämisen niin potilaiden kuin palvelujärjestelmän hyödyksi.

Budjetissa kohdistetaan 3,3 miljoonaa euroa sosiaali- ja terveystiedon toissijaista käyttöä hallinnoivan lupaviranomaisen toimintaan. Tämä luo entistä parempia edellytyksiä terveys- ja hyvinvointitietoon perustuvan tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan lisäämiselle ja yritysten investoinneille. Korkeaan osaamiseen panostaminen myös terveydenhuollossa on osa Sipilän hallituksen osaamiseen perustuvan kasvun tukemista.

Hallitus päätti myös vahvistaa Suomen Akatemian edellytyksiä tukea nuorten tutkijoiden uria ja tutkimuksen laatua. Nuorten tutkijoiden tukeminen mahdollistaa tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan jatkuvuuden ja kehittämisen. Professori Pekka Puska iloitsee päätöksestä ja muistuttaa pitkään tutkijauraansa viitaten, että mahdollisuus tehdä tutkimustyötä ja kehittyä tutkijana nuoresta lähtien tuo tutkimustyöhön syvyyttä ja perspektiiviä, jota ei hetkessä voi saavuttaa.

Uimarannat savuttomiksi

Helsingin Sanomat kirjoitti 22.7. pääkirjoituksessa, että ”tupakointikeltoa voisi harkita myös uimarannoille”. Tällainen ehdotus sisältyykin STMn Tupakka- ja nikotiinipolitiikan kehittämisryhmän raporttiin, joka jätettiin 31.5.

Kun Ilkka Oksalan vetämä työryhmä valmisteli seuraavia askeleita tiellämme kohti savutonta ja nikotiinivapaata Suomea, yleisimpiä ryhmälle esitettyjä toiveita oli savuttomien ympäristöjen laajentaminen. Tässä suhteessa tulivat esille erityisesti parveketupakointi, bussipysäkit, lasten leikkipuistot sekä uimarannat.

Näiden kohdalla nousi tupakansavulta suojelemisen ohella esille tupakantumppien muodostama ympäristöongelma. Suomessa tulee tupakantumppeja vuosittain noin 4 miljardia. Niistä huomattava osa päätyy luontoon – sisältäen sekä muovia että erilaisia myrkkyjä.

Uimarantoja asia koskettaa niin vesiympäristön kuin lasten suojelun kannalta. Viranomaissäädöksiä varten voidaan tehdä rajauksia uimarantojen luokittelun perusteella. Viranomaisten valvomia uimarantoja lienee vajaa 2000, joista EU-säädösten mukaisia on noin 300.

Nykyisenä hyvänä uimarantakesänä on hyvä kiinnittää asiaan huomiota, ja jatkossa tehdä asiassa päätöksiä niin kunnallisella tasolla kuin myöhemmin lainsäädännössä. Tällaiset päätökset ovat hyvää ympäristönsuojelua ja vievät osaltaan myös savuttomuutta eteenpäin.

Pekka Puska
Kansanedustaja (kesk.), professori

Monenkeskinen kansainvälinen yhteistyö pienen maan intressi

(Eduskunta keskusteli 12.6. monenkeskisen kansainvälisen yhteistyön haasteista)

On hienoa, että Suomen eduskunta käy ajankohtaiskeskustelun kansainvälisen monenkeskisen yhteistyön haasteista. Monenkeskinen yhteistyö on juuri Suomen kaltaisen pienen maan intresseissä, koska varamme yksin eivät kovin paljon riitä kansainvälisissä haasteissa.

Elämme globalisoituvassa maailmassa. Sen vuoksi on Suomen kannalta tärkeää olla mukana kansainvälisessä yhteistyössä. Tässä työssä on Suomella paljon annettavaa, mutta myös paljon saatavaa. Sitä paitsi maapallo on yhteinen, ja meidän tulee kantaa vastuumme maapallon haasteista.

Kansainvälisen poliittisen, tieteellisen ja kaupallisen yhteistyön ohella ns. kehitysyhteistyö on tärkeää. Eli velvollisuutemme on tukea köyhempiä maita, joiden väestö kamppailee köyhyyden, sairauksien ja muiden isojen ongelmien kassa.

Tässä työssä on tärkeää korostaa ja tukea monien järjestöjen työtä, joka on usein epäitsekästä ja arvokasta vapaaehtoistyötä vaikeissa olosuhteissa. Myös kahdenkeskistä yhteistyötä tarvitaan.

Monenkeskisen yhteistyön pitäisi olla erityisesti pienten maiden intresseissä. Mielestäni Suomen intresseissä on vahvistaa nimenomaan YK:n ja sen alajärjestöjen työtä. Aiemmassa työssäni WHO:n johtajistossa sain nähdä ne mahdollisuudet, jotka järjestöllä on vaikuttaa monien maiden terveydelliseen kehitykseen sekä WHO:n arvovallan että asiantuntijatyön avulla.

YK ja sen alajärjestöt muodostavat maailman virallisen yhteistyöfoorumin, jota kaikkien maiden tulisi tukea. YK:n alajärjestöt tekevät alalla tärkeää työtä, ja viime vuosina on eri YK-järjestöjen keskinäinen yhteistyö parantunut niin maatasolla kuin globaalisti.

Osallistumalla keskeisten YK-järjestöjen, kuten juuri WHO:n, rahoitukseen, Suomi voi olla mukana keskusteluissa ja vaikuttamassa painopisteiden valintaan. Silloin olemme mukana leveämmillä hartioilla ja niissä pöydissä, joissa kansainvälistä monenkeskistä yhteistyötä suunnitellaan ja johdetaan.

Tähän rahoitukseen liittyy YK-järjestöjen toivomus, että jäsenmaat eivät liikaa korvamerkitsisi rahoitustaan, vaan yhtyisivät yhdessä päätettyjen painopisteiden rahoitukseen. Tämä vahvistaa järjestöjen suunnitelmallista työtä.

Mitä tulee yhteistyön tavoitteisiin, minusta aivan keskeisen pohjan muodostaa YK:n kestävän kehityksen tavoitteet ja ohjelma. Siinä ei ole kysymys vain kehitysmaiden tukemisesta vaan yhteisen maapallomme tulevaisuudesta. Samalla kun se antaa vahvan raamin ja pohjan monenkeskiselle kansainväliselle yhteistyölle sen tulisi myös niveltyä myös omiin kansallisiin toimimme.

Kansanedustaja Pekka Puska

Suomen tupakkapolitiikka: kansainvälinen menestystarina

Tarina jatkuu: STM:n tupakkatyöryhmän uudet ehdotukset

Tupakoinnin terveyshaitat alkoivat tulla tietoisuuteen 1960-luvulla. Suomessa Pohjois-Karjala projekti otti aloittaessaan vuonna 1972 tupakoinnin vähentämisen keskeiseksi tavoitteeksi ravintomuutosten ohella, ja projekti toteutti myös näkyviä valtakunnallisia tupakoinnin lopettamisen TV-ohjelmia 1970-luvun loppupuolelta 1990-luvun alkuun.

1970- luvun puolivälissä säädettiin ensimmäinen tupakkalaki, joka oli silloin kansainvälisesti katsoen uraauurtava. Sen jälkeen on tupakkalakia aika ajoin kiristetty, rinnan väestön tupakoinnin vähenemisen kanssa. Kehitystä on tukenut samaan aikaan vahvistunut monipuolinen tupakoinnin vähentämiseen tähtäävä terveydenedistämisen työ. Lainsäädännöllä on tupakkaveroa kiristetty, ravintolat sekä työpaikat tehty pääasiassa savuttomiksi, kaikkinainen mainonta lopetettu, jne.

Viime vuosina työtä on tukenut myös myöhemmin liikkeelle lähtenyt kansainvälinen kehitys. Maailman Terveysjärjestö WHO:n vuonna 2003 hyväksytty maailmanlaajuinen tupakoinnin torjunnan sopimus on sitovuudessaan uraauurtava globaali kansainvälisen oikeuden instrumentti. Samoin EU:n sitova tupakkadirektiivi on auttanut vahvistamaan lainsäädäntöä, ja saanut muuta Eurooppaa vahvemmin mukaan.

Kehityksen myötä myös tupakointi on Suomessa suuresti vähentynyt: Vain noin 15 % aikuisväestöstä tupakoi enää, ja nuorten tupakointi on selvästi vähentynyt. Suomi on hyvää vauhtia siirtymässä savuttomaan suuntaan. Suomi on nyt edelläkävijä myös siinä, että ensimmäisenä maana maan tupakkalakiin on kirjattu tavoitteeksi savuton ja nikotiiniton Suomi.

Tapahtuneen kehityksen myönteiset seuraukset ovat isot. Tupakoinnin huomattava väheneminen on olennaisesti pienentänyt miesten keuhkosyöpäkuolleisuutta sekä merkittävästi myötävaikuttanut sydän- ja verisuonitautikuolleisuuden laskuun.

Suomen tupakkapolitiikassa ovat valistus, lainsäädäntö ja tupakoinnin väheneminen kulkeneet käsi kädessä. Kun tupakointi on vähentynyt, on tullut mahdolliseksi kiristää lainsäädäntöä, joka taas on vähentänyt tupakointia. Tavoite savuttomasta Suomesta edellyttääkin sekä hyvän työn jatkamista että uusia toimia.

Viimeisen vuoden aikana on istunut STM:n tupakkatyöryhmä, joka jätti ehdotuksensa ministeri Saarikolle 31.5. WHO:n Maailman Tupakattomana päivänä. Mietintö sisältää uusia toimenpide-ehdotuksia, jotka koskevat useimpia tupakkapolitiikan lohkoja.

Tärkein keino tupakoinnin vähentämisessä on hinta, ja työryhmä esittää vaikuttavien veronkorotusten jatkamista myös seuraavina vuosina. Näkyvää tulee olemaan myös siirtyminen tuotemerkittömiin savukepakkauksiin. Esitykset koskevat myös savuttomien alueiden laajentamista, mm. parveketupakoinnin osalta, nuorten ikärajoja, nuuskaa ja muita nikotiinituotteita, vieroituksen ja lopettamiskampanjoiden tukemista ym.

Suomessa on väestön ja poliittisten päättäjien tuki tupakoinnin vähentämiseen tähtäävään työhön nykyään vahva. Taakse on jäänyt holhouskeskustelun aika. Myös hupeneva tupakoivien joukko on toimenpiteille varsin myönteinen, koska heistäkin useimmat haluaisivat lopettaa. Menee raha ja terveys. On tärkeää, että STM valmistelee ryhmän esittämät toimenpiteet ja että seuraava eduskunta saa varsin pian uudet lakimuutokset hyväksyttäviksi. Ja Suomen menestystarina jatkuu!

Sote-informaatiosota kovenee

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan oppositiota edustavat jäsenet pitivät eilen (16.5.) näyttävän mediatapahtuman valiokunnan päätöksestä olla lausumatta hallituksen julkisen talouden suunnielmasta vv. 2019-22. Tämän johdosta muutama näkökohta:

  • Varsin normaalia on, että valiokunnat eivät käsittele ja lausu kaikista niille tulevista asioista, ellei ole kysymys niille osoitetusta lakiasiasta.
  • Eduskunnan varsinainen tehävä on lakien säätäminen ja valtion talousarvion hyväksyminen. Parlamentarismin periaatteiden mukaan eduskunta antaa ajoittain ja mahdollisuuksien mukaan antaa lausuntoja hallitukselle.
  • Sote-lakipaketti on tänä keväänä koko eduskunnan ylivoimaisesti tärkein ja iso asia, joka vaatii valtavan työmäärän. Kun kaikessa työssä pitää pitää panna työtehtävät tärkeysjärjestykseen, niin näin tässä on tehty: annetaan sote-lakipaketille prioriteetti.
  • Julkisen talouden suunnitelmasta, joka on pääasiassa seuraavan hallituksen asiaa, lausuu joka tapauksssa valtionvarainvaliokunta, jolle asia varsinaisesti kuuluu.
  • Soten rahoitusasioista on normaaliin tapaan valiokunnassa kuultu monella tavalla valtionvarainvaliokunnan edustajia, mukaan lukien valtiosihteeri Hetemäkeä.

Yllä olevan perusteella ei ole mitään perustetta väittää, että valiokunnan päätös merkitsisi sitä, että valiokunta ei käsittelisi sote-pakettia kunnolla. Päinvastoin, päätöksen tarkoitus oli nimenomaan turvata kaikki mahdollinen aika ja sihteeristöresurssit sote-paketin hoitamiseen kunnolla.

Sotekapinassa kysymys enemmän vallasta kuin soten sisällöstä

Tässä lyhyessä ryhmäpuheenvuorossa ei kannata laajemmin toistaa niitä monia sote-uudistuksen perusteita, jotka ovat vahvistuneet pitkän valmistelun aikana, mutta todettakoon kuitenkin ne keskeiset:

  • Monta sataa eri hallintoelintä korvataan 18 maakunnan päätöksenteolla.
  • Maakunnan sote-palvelujen rahoitus päätetään yhtenäisellä päätöksenteolla, ei eri päättäjien toimesta eri järjestelmiin.
  • Peruspalvelut vahvistuvat, mahdollistaen mm. helpomman vastaanotolle pääsyn ja vanhusten huollon.
  • Valinnanvapaus vahvistuu monissa palveluissa.

Näyttää siltä, että sote-keskustelu alkaakin olla enemmän politiikkaa, mielikuvia ja valtapeliä, kuin keskustelua itse uudistuksesta, sen sisällöstä ja todellisista vaikutuksista – puhumattakaan siitä, mitä seuraa, jos uudistus kaadetaan ja aletaan taas alusta: Peruspalvelujen rapautuminen jatkuu ja yksityisten terveysfirmojen rooli kasvaa.

Kysymme vielä uudestaan: Mitä haittaa on Helsingille ja pääkaupunkiseudun kaupungeille siitä, että päätökset suurelta osin kuntarajat ylittävistä palveluista ja asioista tehdään yhdessä laajemmilla hartioilla ja yhden budjetin puitteissa? On muistettava, että pääkaupunkiseudulla pendelöi päivittäin noin 120.000 ihmistä yli kuntarajojen…. Ja että Helsinki ja pääkaupunkiseudun kaupungit päättävät nykyäänkin hyvin pienestä osasta niistä asioista, jotka siirtyvät maakunnan päätettäviksi.

Samalla kaupungit pääsevät eroon raskaasta sote-palvelujärjestelmästä ja voivat keskittyä paremmin asukkaiden hyvinvoinnin, koulutuksen, elinympäristön sekä kaupunkien elinvoimaisuuden kehittämiseen. Kaupunkiemme tulisikin kiireesti ruveta valmistelemaan terveyden ja hyvinvoinnin strategioitaan, kun nämä tärkeät tehtävät jäävät sote-uudistuksessa kunnille!

Myös Uudellamaalla luontevin järjestäjätaho on maakunta. HUSn tekemä työ maakunnan erikoissairaanhoidossa luo hyvän pohjan yhteistyön laajentamiselle koko terveydenhuoltoon ja sosiaalipalveluihin.

Uudellamaalla tarvitaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta aivan samoista perussyistä kuin muuallakin Suomessa. Nykyjärjestelmän haasteet kasvavat. Kuntavetoinen tapa järjestää nämä kansalaisille elintärkeät palvelut on tullut tiensä päähän. Yksittäisten kuntien voimavarat eivät riitä laadukkaiden ja tasaveroisten palvelujen järjestämiseen kaikille uusmaalaisille.

On muistettava, että vaikka pääkaupunkiseutu on monella tavalla Suomen veturi, sen elinvoimaisuus on paljon riippuvainen Suomen taloudesta ja varsinkin viennistä, jonka arvo tehdään pitkälti muualla maassa. Pääkaupunkiseutu tarvitsee muuta Suomea, ja muu Suomi pääkaupunkiseutua. Olemme samassa veneessä. Myös hallinnon ja palvelujärjestelmän raamit on hyvä pitää yhtenäisinä. Samalla kukin maakunta voi sote- lakien perusteella varsin pitkälle säätää järjestelmän yksityiskohtia omien olosuhteittensa mukaan.

Keskustan ryhmä pitää käsittämättömänä pelotteluna ja uhkakuvien maalailuna Helsingin puolelta taas kerran esitettyä lausumaa. Onneksi Espoossa ollaan rakentavammalla tiellä kaupunginhallituksen esittämässä lausumassa. Ja sekä Espoossa että Vantaalla oli äänestyksissä vielä selvemmät vaihtoehtoesitykset. Pääkaupunkiseutu ei siis ole yksimielisesti linnoittautunut Vapaavuoren torjuntabunkkeriin.

Käsittelyssä oleva sote-ehdotus ei ole täydellinen. Sellaista ei olekaan. Mutta niillä tahoilla, jotka haluavat kaataa nykyisen sote-suunnitelman ei ole mitään yhteistä mallia – vaan hyvinkin eri suuntiin meneviä malleja, joista monet on valmisteluissa todettu ongelmallisiksi. Päällimmäisenä onkin pelottelu erilaisilla uhkakuvilla.

Pääkaupunkiseudun kaupungit ovat antaneet sote-asiasta lukuisia lausuntoja ja niiden edustajat ovat olleet paljon eduskunnan valiokunnissa kuultavina. Asiantuntijat on kuultu. Nyt on ratkaisujen aika. Tässä vaiheessa tällainen teatterikokous on turha ja hukkaa vain veronmaksajien rahoja.

Pääkaupunkiseudun sote-kokous 15.5.2018
Keskustan ryhmäpuheenvuoro, kansanedustaja Pekka Puska

Keskustan ryhmäpuheenvuoro sote-valtuustossa

Sote-uudistusta on valmisteltu ainakin 10 vuotta. Sinä aikana meidän perinteisesti hyvän järjestelmämme palvelut ovat rapautuneet. Myös Helsingissä nähdään esim. lääkäriin pääsyn tai vanhusten huollon ongelmia, jotka väestön ikääntyessä tulevat vain lisääntymään. Uudistuksen perusperiaatteeksi on jo kauan sitten hyväksytty eri palvelujärjestelmien saumaton yhdistäminen ja integraatio laajemmalla väestöpohjalla.

Erilaisten kuntamallien haaksirikon jälkeen nähdään tällä hetkellä maakunnat varsin luonnollisena ja perustuslain mukaisena pohjana. Mallin sisältöä on valmisteltu useita vuosia, ja useimmat puolueet ovat eri vaiheissa olleet mukana. Erityisesti kokoomuksen vaatimuksesta on mukaan otettu myös yksityissektoria, mutta se – niin kuin muutkin osat järjestelmässä – ovat hyvin selkeästi maakunnan kontrollissa. Yksityissektorin panos on rajattu perusterveydenhuoltoon, jossa se lisää sen kapasiteettia ja tuo valinnan vapautta. Asiakassetelin ja henkilökohtaisen budjetin järjestelmät taas lisäävät olennaisesti pienten palvelutuottajien – yksityisten ja järjestöjen – mahdollisuutta olla mukana.

Varsinkin Helsingin kaupungin puolelta on kiivaasti kritisoitu uudistuksen maakuntamallia. Tämä on monesta syystä varsin kummallista.

Ensinnäkin maakuntamalli yksinkertaistaa hallintoa tavattomasti. Maakuntauudistuksen myötä tällä hetkellä noin 400 eri toimijan päätöksentekoa ja toimintoja siirretään 18 maakunnalle, joille valitaan päättäjät demokraattisesti suorilla vaaleilla. Hallinto siis yksinkertaistuu merkittävästi nykyiseen verrattuna.

Toiseksi, on vaikea ymmärtää, miksi Helsinki vastustaisi raskaan ja suurelta osin kaupungin rajat ylittävän palvelujärjestelmän siirtämistä laajemmille hartioille. Tällainen siirto mahdollistaa sen, että kaupunki voi paremmin keskittyä asukkaiden yleisempään edunvalvontaan, koulutukseen ja laajasti kaupunkilaisten hyvinvoinnin parantamiseen sekä kaupungin elinvoimaisuuden edistämiseen.

Kun Helsinki, aivan oikein, haluaa olla moderni eurooppalainen pääkaupunki, me emme saa unohtaa, että EU on alueiden Eurooppa. Tällainen alueellinen hallinto ei ole Euroopan maissa vähentänyt suurten kaupunkien elinvoimaisuutta – pikemminkin edistänyt sitä.

Talouden puolesta Uusimaa tulee valtiovarainministeriön laskelmien mukaan saamaan nykyiset sote-rahansa. Ja nykyistä tehokkaammalla järjestelmällä näillä varoilla saadaan enemmän terveyttä ja hoivaa. Mitä tulee puhuttuihin ja mielestäni hyviin Markus Syrjäsen laskelmiin, ne osoittavat aivan oikein, että suunnittelu- ja siirtymävaiheen rahoituksessa on haasteita – niin kuin kaikissa suurissa muutoksissa. Esimerkiksi palkkojen harmonisointitarve lisää menoja.

Uudenmaan sote-suunnittelu on päässyt vihdoin hyvään vauhtiin eivätkä siirtymävaiheen haasteet saa estää välttämätöntä uudistusta. Helsingin ja metropolialueen intressien turvaamisen kannalta on muistettava, että näillä kaupungeilla tulee erittäin todennäköisesti olemaan enemmistö asioista päättävässä maakuntavaltuustossa. Samalla on muistettava, että tällä hetkelläkin Helsinki päättää hyvin pienestä osasta maakunnille tulevista tehtävistä.

Taloudesta on huomattava, että uudistus ikään kuin betonoi taloutensa hyvin hoitaneiden kuntien tilannetta ja on siinä mielessä Helsingille suotuisa. Rahoituslain johdosta investointimahdollisuudet eivät kaupungilla juurikaan heikentyisi, mutta sote-investoinnit eivät jatkossa enää rasittaisi kaupunkia, jolle väestön ikääntyminen ja erityiset haasteet tuovat runsaasti investointipaineita.

Maakunta- ja sote-uudistuksessa katsotaan eteenpäin, ei taaksepäin. On valitettavaa, jos Helsinki tulee esiintymään jarrumiehenä. Haasteita toki on kaikissa isoissa uudistuksissa, eikä täydellistä mallia ole. Kaikki ei välttämättä tule sujumaan kuin Strömsössä. Mutta uudistuksen torjuminen aloittaisi sote-vatvomisen taas alusta, ja palvelujärjestelmän rapautuminen jatkuisi. Uudistuksen jälkeen havaittavia ongelmia tulee korjata ja jatkaa esimerkiksi työterveydenhuollon integrointia ja valmistella maakunnille verotusoikeutta. Soten jälkeen on myös tärkeää ruveta kehittämään palveluja lapsille, nuorille, ikäihmisille, maahanmuuttajille jne., myös niin että erityisryhmien kuntoutuksen järjestämisessä Kelan valtakunnallinen asiantuntemus voidaan huomioida.

Lausuntoehdotuksessa on tuotu esiin huolia, joista eräät ovat oikeita, mutta liioiteltuja, ja eräät mielestäni täysin perusteettomia. Lisäksi lausuntoluonnoksessa jätetään tuomasta esiin uudistuksen suuria myönteisiä vaikutuksia – itse asiassa niitä, joiden vuoksi koko uudistusta tarvitaan. Erityisen ikävää on pelottelu uudistuksen vaikutuksista tavallisille ihmisille, sairaille ja vanhuksille.

Helsingin kaupunki on antanut sote-uudistuksesta useita lausuntoja, viimeksi joulukuussa 2017. On hyvin erikoista, että valtuusto kutsutaan koolle ottamaan kantaa jo eduskunnassa käsittelyssä oleviin lakiesityksiin, joista on jo aiemmin annettu lausuntoja ja vieläpä kun hallintovaliokunta, jonka sektorille maakuntauudistus kuuluu, on jo ennen pääsiäistä saanut valmiiksi oman lausuntonsa lakiesityksistä.

Edellä olevan perusteella keskustan ryhmä esittää, että keskustelu merkitään tiedoksi, Helsinki ei anna lausuntoa ja kaupunginhallituksen esitys hylätään.

Pekka Puska
Keskustan ryhmäpuheenvuoro kaupunginvaltuustossa 4.4.2018

Puhe Lex-Malmi -keskustelussa eduskunnassa 20.3.2018

On hyvä, että tämä outo ja hyvin ikävä Helsingin kaupunginpäätös Malmin lentokentän lopettamisesta on kansalaisaloitteella tuotu tänne eduskuntaan keskusteltavaksi. Vaikka asia on muodollisesti Helsingin kaupungin, sillä on ilman muuta valtakunnallista ulottuvuutta. Onhan kysymys pääkaupungin lentokentästä, jolla on kansallisesti suuri historiallinen arvo ja merkitys pääkaupungin pienlentoliikenteen kannalta.

Vaikka teoriassa on mahdollista, että eduskunta voisi tässä jotenkin reagoida ja aloitteessa on tähän juridisia näkökohtia, on selvää, että eduskunta ei tässä vaiheessa voi oikein päättää muuta. Mielestäni tässä asiassa Helsingin kaupungin puolella Kokoomuksen ja vihervasemmiston toiminta on tosi outoa ja siivotonta. Tähän on ainakin kolme syytä:

  1. Malmin lentokentänalue on merkittävä viher- ja virkistysalue. En ymmärrä kaupungin linjaa, että asukkaiden terveydelle ja viihtyisyydelle tärkeitä viheralueita halutaan jatkuvasti tuhota. Malmin lisäksi on keskuspuisto ja lukemattomia muita viheralueita. Ennen kuntavaaleja puolueet panivat paneeleihin ehdokkaita, jotka ilmoittivat kannattavansa Malmia ja viheralueita, mutta valtuustossa puolueet jyräävät toisin.
  2. Malmin lentokentänalue on sellainen suopohja, että rakentaminen sille on hankalaa ja tulee hyvin kalliiksi. Mitä asuntorakentamiseen tulee, joutomaata rakentamiseen kyllä löytyy ja rakennetaan korkeampia taloja. Joka tapauksessa asukkaiden viihtyvyydelle ja terveydelle on pantava riittävä paino.
  3. Kolmanneksi, eikä vähiten tärkeänä asiana, on kasvava pienlentoliikenne. Helsinkiä halutaan aivan oikein kehittää moderniksi eurooppalaiseksi pääkaupungiksi. Niihin kuuluu kehittyvä ja monipuolinen pienlentoliikenne – city-lentokenttä. Näemme esimerkiksi Tukholman Bromman ja Lontoon city –lentokenttien kehityksen. Jos Malmi tuhotaan, mistä uusi city-lentokenttä Helsinkiin? Ja ennen kaikkea, miksi aloittaa hankalasti ja kalliisti
    etsimään ja rakentamaan uutta, kun meillä on valmiina Malmi.

Kuten sanoin eduskunta ei voine tässä vaiheessa muuta päättää. Mutta ei voi muuta kuin toivoa, että Helsingin kaupunki vielä ottaisi järjen käteen ja peruisi älyttömän Malmi-päätöksensä. Samalla totean, että valiokunnan ponsiehdotus on hyvä ja toivon, että valtioneuvosto voi toimia – ellei Helsingin vuoksi enää Malmin lentokentän suhteen – pääkaupunkiseudun pienilmailuliikenteen turvaamiseksi.

Sote. Valinnanvapauslaki – Lähetekeskustelu 14.3.2018

Olen seurannut sote-asiaa varsin läheltä sen alkuvaiheesta asti. Se on ollut varsin surullista katsottavaa, kun asiantuntijoilla on kerta toisensa jälkeen pyyhitty pöytää, ja poliittinen riitely on hoitanut loput. Suurimmat ongelmat aiemmin liittyivät väestöpohjaan ja erilaisiin kuntamalleihin.

Yhtenevät tavoitteet

Uudistuksen päätavoitteista ei sinänsä ole ollut suuria erimielisyyksiä. Ne ovat koskeneet keinoja. Laajalti hyväksyttyjä tavoitteita ovat järjestelmän tehostaminen laajemmalla väestöpohjalla, hoitoketjujen integraatio, painopisteen siirtäminen peruspalvelujen ja terveyden edistämisen suuntaan, kustannusten säästö ja laajempi valinnan vapaus sekä palvelujen tasapuolinen saatavuus. Mielestäni nämä erilaiset tavoitteet on käsillä olevassa mallissa pyritty mahdollisimman hyvin sovittamaan yhteen.

Sote-kritiikki ampuu usein maakuntia. Kuitenkin maakunnat muodostavat laajasti hyväksytyn aluepohjan sotelle – ja lisäksi yksinkertaistavat aluehallinnon himmeleitä. On sanottu, että sote on hyvä mutta maakunnat ei. Tässä on se suuri virhe, että aiemmat sotet ovat kaatuneet juuri erilaisiin kuntapohjaisiin malleihin. Soten toteutus perustuu nyt maakuntaan aluepohjana. Ilman tätä sote kaatuu, ja ollaan taas alkupisteessä. Maakuntahallinto palvelee siis sotea. Asiat liittyvät erottamattomasti yhteen.

On toki myönnettävä, että esitettyyn malliin – niin kuin jokaiseen mahdolliseen – liittyy haasteita, koskien mm. integraation toteutumista, kustannuksia sekä tilaaja-tuottaja mallia. Nämä konkreettiset ongelmat liittyvät valittuun valinnanvapausmalliin, jonka haasteita on tässä viimeisimmässä esityksessä pyritty monin tavoin hiomaan ja saamaan asia hyvin maakunnan hallintaan. Samalla on muistettava, että yksityisten
palveluntuottajien laajempi mukaanotto tuo peruspalveluihin lisää kapasiteettia – puhumattakaan siitä, että valinnanvapauden lisääntyminen on arvokasta.

Vastauksia kritiikkiin

Eräs huomion arvoinen kritiikki koskee tilaaja-tuottaja mallia, josta muualla maassa on ongelmien vuoksi luovuttu. Huonosti hoidettuna se tässä sotessakin voi olennaisesti lisätä byrokratiaa ja kustannuksia, ellei asiaa maakunnissa järjestetä hyvin. Olennaista on välttää kaksinkertaisen hallinnon rakentamista niin, että maakunnan oma hallinto on kevyt ja toimii poliittisen sekä strategisen päätöksenteon tukena. Ja varsinainen operatiivinen hallinto huolehtimaan mm integraation toteutuksesta rakennetaan liikelaitokseen, joka vastaa noin 80-90 % maakunnan soten kustannuksista. Tämäkin asia on pitkälti maakuntien käsissä.

Keskustelussa käytetään varsin surutta sanontaa, että asiantuntijat kritisoivat”. Kuitenkin kuullaan kovin monenlaisia asiantuntijakommentteja eri suuntiin. Toisin kuin takavuosina, nyt on vaikea nähdä tämän mallin suhteen yhtenäistä asiantuntijakritiikkiä. Esimerkkinä huolettomasta käytöstä on äskettäin suuressa lehdessä ollut sanonta, että ”maakuntamalli ei miellytä asiantuntijoita”. Kuitenkin asiantuntijoiden kritiikki maakuntia kohtaan on ollut hyvin harvinaista. Toki maakunta-alueiden lukumäärästä on erilaisia mielipiteitä. Ja THLn asiantuntijat, jotka ovat aiempiin malleihin olleet perustellusti kriittisiä, pitävät tätä versiota toteuttamiskelpoisena ja kannustavat etenemiseen.

Kysymys alueiden lukumäärästä riippuu siitä, tarkastellaanko asiaa erikoispalvelujen vai peruspalvelujen näkökulmasta. Tämä jälkimmäinen näkökulma, jota yleisesti pidetään eräänä soten keskeisenä tavoitteena, puhuu juuri luonnollisten ja toiminnallisten maakuntien puolesta. Monet erityispalvelut vaativat keskittämistä ja maakuntien yhteistyötä, mutta siinä ei ole yhtä oikeaa lukumäärää: Eräät toiminnot tulee keskittää valtakunnallisesti, eräät yliopistosairaaloihin jne. Ja kysymys on siis maakuntien yhteistyöstä erilaisissa tarpeissa.

Kritiikissä sanotaan usein, että sote monimutkaistaa hallintoa. Kuitenkin asia on juuri päinvastoin. Satoja erilaisia hallintoelimiä korvataan 18 itsehallinnollisen maakunnan demokraattisella hallinnolla. Kun monet alueelliset hallintoelimet ovat olleet osa valtion hallintoa, tulevat ne nyt maakunnan demokraattiseen hallintoon.

Kritiikissä sanotaan usein, että palvelut keskittyvät kauemmaksi ihmisistä. Eli ollaan huolissaan tapahtuneesta kehityksestä, että peruspalvelut keskittyvät. Tämä kehitys on ollut seurausta järjestelmämme sairaala- ja laitosvaltaisuudesta. Soten tavoitteena on nimenomaan siirtää painopistettä
laitosvaltaisuudesta ihmisiä lähellä oleviin peruspalveluihin. Teknologian kehitys, ehkäisevän työn vahvistaminen ja juuri peruspalvelujen vahvistaminen vähentävät painetta sairaaloihin ja laitoksiin. Julkisen talouden tiukoissa raameissa soten tuoma painopisteen muutos on ainoa mahdollisuus vahvistaa peruspalvelujen resursseja ja siis huolehtia niiden riittävyydestä – että päästään lääkäriin ja vanhukset hoidetaan.

Entä säästääkö sote rahaa? Voidaan esittää mitä erilaisimpia teoreettisia arvioita siitä, kuinka sote säästää rahaa tai lisää kustannuksia. Varmaa kuitenkin on, että nykyistä tehokkaammalla järjestelmällä, jossa toimintoja on eri tavoin tehostettu ja palveluketjuja integroitu, voidaan hillitä kustannusten kasvua. Samalla rahalla saadaan siis enemmän terveyttä.

Palataan vielä maakuntakritiikkiin: On sanottu, että sote-palveluja ei pitäisi luovuttaa pois kaupungeilta eikä kunnilta. Mielestäni raskaiden ja kuntarajat ylittävän yhtenäisen palvelujärjestelmän siirtäminen maakunnille päinvastoin hyödyttää kaupunkeja ja kuntia. Ne voivat entistä paremmin keskittyä kuntalaisten etujen valvontaan sekä hyvinvoinnin, koulutuksen ja elinvoimaisuuden asioihin.

On myös sanottu, että uudistuksesta pitäisi kysyä EUlta. EUn säädökset ja koneisto ovat monimutkaiset, ja johonkin osaan voi aina vedota. Kuitenkin EUn keskeinen periaate on, että sillä on yhteinen kauppa- ja maatalouspolitiikka sekä ulkopolitiikkaa koordinoidaan. Terveydenhuolto ja sosiaalipolitiikka ovat kunkin maan oman päätöksenteon asioita. Tästä täytyy pitää kiinni, eikä kysyä lupaa EUlta eikä päästää EUta laajenemaan alueelle, joka ei sille kuulu. Kysymys on julkisesti rahoitetusta terveydenhuollostamme!

Sote poliittisena lyömäaseena

Sotesta on tullut kulloisellekin oppositiolle hallituksen lyömäase, jota on käytetty mitä erilaisimmin perustein – usein jopa sisältöön katsomatta. Kun hanke on hyvin laaja, ihmisten on vaikea asiaa mieltää. Ja kun kysymys on kaikille tärkeistä asioita – terveydestä ja sosiaalisesta tuesta, se on oiva pelotteluase.

Vuosien viivytysten jälkeen uudistus on todella tärkeä saada toteutukseen. Enää ei ole aikaa viivytellä. Tähän on vuosien varrella toitotettu vasta-argumenttia: Parempi ottaa aikalisä kuin toteuttaa huono uudistus. Tätä ei voi loputtomasti jatkaa.

Joskus tulee aika sanoa: ei enää voida vitkutella, on aika siirtyä toteutukseen. Täydellistä mallia ei olekaan. Monet huolet ja haasteet ovat toki todellisia, mutta niitä on siis tähän esitykseen paljon hiottu ja annettu maakunnille eväät hyvään toteutukseen. Näin ison uudistuksen kohdalla on myös vaikea ennakoida kaikkia seurauksia. Kaikki ei tule menemään kuin Strömsössä. Mutta maakunnilla on erittäin hyvät edellytykset seurata tilannetta ja tehdä korjaavia toimenpiteitä.

Sote maaliin – sekä toteukseen ja jatkotoimiin

On myös muistettava, että valmistelu maakunnissa on pitkällä. On siis aika lähteä maakunnissa toteutukseen. Samalla on muistettava, että uudistuksen jälkeen työtä on jatkettava. On toki korjattava havaittavia ongelmia. Työterveyshuolto tulee myös aikanaan kytkeä soteen. Ja tulee ryhtyä valmistelemaan maakuntien verotusoikeutta, eli kustannusten siirtämistä valtiolta maakunnille. Vain omien varojen kautta maakunnat voivat olla oikeasti itsehallinnollisia ja toimissaan kustannusvastaavia.

Ja hyvin tärkeää on panna nykyistä suurempi paino ongelmien ehkäisyyn, jossa on suuri potentiaali. Tämä koskee niin sote-palveluja kuin kuntien terveyden edistämistä ja kansallista terveyspolitiikkaa.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta – ja usea muu valiokunta – tulevat perehtymään tähän lakiesitykseen. Asiantuntijakuulemisten perusteella voidaan joitakin kohtia vielä hioa. Mutta nyt on aika päättä ja siirtyä käytännön toteutukseen. Ja ruveta saavuttamaan tuloksia, jotka hyödyttävät suomalaisten tarvitsemia palveluja. Vaihtoehtona on, että takavuosina meitä hyvin palvelut järjestelmämme edelleen rapautuu ja palvelukenttä tulee yhä enemmän yksityisten firmojen rahastuslähteeksi – niille, joilla on varoja. Ja vähävaraisten palvelujen saanti entisestään vaikeutuu.

Nyt kun soten ratkaisun aika lähestyy, herää taas varoittavia sormia, jotka haluavat eri syistä pelotella ja kaataa uudistuksen. Kuten sanottu, täydellistä mallia ei olkaan. Nykyisessä mallissa on kuitenkin aiempia ongelmia paljon hiottu pois, ja maakunnilla tulee olemaan suuret mahdollisuudet toteuttaa uudistus alueellaan järkevästi. Nyt on aika lopettaa jahkailu, joka on kestänyt aivan liian kauan. Suomi – ihmiset ja potilaat – tarvitsevat tämän uudistuksen, ja eduskunnan tulee nyt saattaa sote maaliin!

Koululaitoksemme tarvitsee tukea ja yhteistä kehittämistä – ei jatkuvaa valittamista

Eduskunnan käsittelyssä olevan koulutusvälikysymyksen taustana oleviin asioihin on helppo yhtyä: Tämä koskee koulutuksen kansallista merkitystä ja tavoitetta taata kaikille halukkaille mahdollisuudet hyvään ja korkeimpaan koulutukseen asti – sosioekonomisesta ja maantieteellisestä taustasta riippumatta. On helppoa jakaa myös tavoite kehittää ja parantaa koulutusjärjestelmäämme.

Sen sijaan on ikävää, että opposition viestit koulutusjärjestelmästämme ovat kovin valittavia ja negatiivisia. On totta, että julkisen talouden tasapainottamiseksi ja velanoton lopettamiseksi on jouduttu eri aloilla kiristämään budjettia. Muuten olisi edessä Kreikan tie, jolloin koululaitosta ja sosiaali- ja terveydenhuoltoa olisi jouduttu rajusti karsimaan.

Mutta ongelmista huolimatta meillä on edelleen eräs maailman parhaimmista koulutusjärjestelmistä. On syytä olla ylpeä siitä työstä, mitä päivittäin tehdään peruskoulusta yliopistoihin asti. Meillä on hyvin koulutetut opettajat, jotka tekevät päivittäin hyvää työtä. Opposition jatkuvat viestit ovat omiaan luomaan tähän kovin negatiivista kuvaa ja valittavaa ilmapiiriä.

Kehittämistä ja ongelmien arviointia toki tarvitaan. Mutta koulutusjärjestämme tarvitsee ennen kaikkea tukea ja tunnustusta – sekä riitelyn sijaa yhteistä kehittämistä!

Mistä city-lentokenttä Malmin tilalle?

Helsingin valtuusto pyrkii käsittämättömästi tuhoamaan asukkaiden hyvinvoinnille ja terveydelle tärkeitä viheralueita, keskuspuistoa ja Malmia. Malmi on myös pienlentokenttä, jonka kohtalon valtuusto näyttää sinetöineen. Kun pormestari Vapaavuori haluaa kehittää Helsinkiä moderniksi eurooppalaiseksi suurkaupungiksi, niin mihin pienlentoliikenne on unohtunut? City-lentokentät ovat tulevaisuutta ja voimakkaasti kehittymässä monissa Euroopan kaupungeissa. Mistä Helsinkiin city-lentokenttä Malmin tilalle?

Pekka Puska

kansanedustaja, varavaltuutettu (kesk)

Tieteen panosta akatemian ja yliopistojen hallinnossa ei saa kaventaa

Yliopistoilla ja tutkimuslaitoksilla on tärkeä kansallinen rooli korkeatasoisen tutkimuksen toteuttamisessa usein kansainvälisessä tieteellisessä yhteistyössä. Vain tämän avulla yliopistomme pystyvät antamaan korkeinta opetusta, tutkijamme voivat osallistua kansainvälisiin tieteellisiin foorumeihin, voidaan tuottaa uusia innovaatioita ja ylläpitää kansallista sivistystä. Suomen Akatemialla on tämän tutkimuksen rahoituksessa erittäin tärkeä rooli. Sen vuoksi Akatemian toiminnan järjestämiseen ja hallintoon tulee suhtautua vakavuudella.

Akatemian merkitys meidän kansainvälisesti katsoen aika rajallisessa tutkimusrahoituksessa on keskeinen. Kun yliopistojen omat tutkimusrahat ovat hyvin pienet, kaikki merkittävä tutkimus tehdään ulkopuolisen rahoituksen turvin. Viime vuosina on kansallisesti korostettu paljon elinkeinoelämää ja sen innovaatioita tukevaa tutkimusta. Se onkin tärkeää, mutta sen rahoitus tapahtuu usein ulkopuolisen päätöksenteon raameissa. Hyvän ja vapaan perustutkimuksen, jota rahoitetaan kilpaillusti vertaisarviointiin perustuen, unohtaminen olisi vakava virhe.

Yksimielisiä ollaan siitä, että todelliset innovaation eivät synny ylhäältä ohjatusti, vaan vapaassa tiedeyhteisössä. On toki selvää, että yhteiskunnalla on oikeus jossakin määrin ohjata verovaroin rahoitettavaa tutkimusta, mutta liian pitkälle menevä ohjaus olisi suuri virhe.

Viime vuosien kehitys on yliopistojen ja tieteen hallinnossa lisännyt tiedeyhteisön ulkopuolista valtaa. Yliopistoissa on yliopistolain perusteella lisätty ulkopuolista panosta hallinnossa. Sillä on ollut varmasti myös myönteisiä vaikutuksia, ja yliopistojen hallinto on jäntevöitynyt. Mutta mitalin toinen puoli on ollut, että tiedeyhteisö on vieraantunut oman yliopistonsa asioista. Tämä on nähty kiistattomasti yliopistoväen lisääntyneenä tyytymättömyytenä. Tämä on vaarallista kehitystä, jonka ongelmia parasta aikaa todistamme Tampereen uuden yliopisto kohdalla.

Myös Suomen Akatemian kohdalla on ollut samanlaista kehitystä. Aikoinaan Akatemian korkein hallintoelin oli tieteen keskustoimikunta. Se muodostui pääasiassa tieteellisten toimikuntien puheenjohtajista. Sen jälkeen tuli tilalle Akatemian hallitus, joka muodostettiin yliopistomaailman ulkopuolisista ja usein elinkeinoelämän ja hallinnon asiantuntijoista. Tieteellisten toimikuntien puheenjohtajilla oli sentään läsnäolo- ja puheoikeus.

Tiedän, että tätä laki valmisteltaessa oli esillä ajatus poistaa tämä läsnäolo-oikeus. Se olisi ollut aivan liian pitkälle menevä toimenpide eliminoida tiedettä Akatemian hallinnosta. Hallitukselle on nostettava hattua, että tämä ajatus hylättiin.

Lakiesitykseen on kuitenkin tämän pohdinnan valossa jäänyt toinen ongelma. Tieteellisten toimikuntien jäsenten kausi rajataan aiemmasta kahdesta yhteen. Se on melkoinen ongelma, kun uusilla jäsenillä menee aina oma aikansa päästä sisälle päätöksentekoon. Näin tämä on edelleen omiaan siirtämään päätöksenteon painopistettä hallinnolle. Tiedän, että perusteena on sanottu jäsenten työmäärä, joka voi tutkijoita painaa. Mutta tällaisessa tilanteessa voi aina ilmoittaa, että ei ole käytettävissä toiselle kaudelle.

On myös keskusteltu tieteellisten toimikuntien lukumäärästä. Aiemmin niitä oli tieteenalojen mukaan kuusi. Viime vuosina neljä. Nyt tämä lakiesityksen mukaan tulisi kolme. Tämänkin merkitystä tieteellisen arvioinnin kannalta on kyselty. Kun kuitenkin tieteiden välinen yhteistyö ja aitojen ylittäminen on korostunut, tällaista esitystä voi puolustaa.

Tässä lakiesityksessä on käsittääkseni tarpeellisia hallinnollisia uudistuksia ja siis muissa suhteissa kannatettava, mutta toivon valiokunnan pohtivan huolella, onko riittäviä perusteita rajata toimikuntien jäsenten kausi vain yhteen

Suomen Akatemian merkitys on suuri, ja sitä sekä sen rahoittamaa perustutkimusta pitää kaikin tavoin tukea. Mutta niin yliopistojen kuin Akatemian kohdalla pitää tulevassa päätöksenteossa katsoa, että tiedettä ja yliopistoyhteisöä ei saa lakaista pois hallinnosta. Voidaan kysyä, ollaanko yliopistojen ja Akatemian hallinnossa menty liian pitkälle ulkopuolisen yhteiskunnan, talouselämän intressien ja hallinnon painotuksessa tieteen ja tiedeyhteisön kustannuksella? Tiedettä ei saa unohtaa tieteellisen tutkimuksen johtamisessa!

Pekka Puska, kansanedustaja (kesk), professori
Suomen Akatemiaa koskevan lain lähetekeskustelussa eduskunnassa 14.2.2018

Yliopiston roolia ei saa murentaa Tampereella

Tampereen uuden yliopiston liikkeellelähdössä on huolestuttavia piirteitä. Niiden mukaan yliopistoyhteisön valtaa ollaan rajaamassa tavalla, joka on vastoin eduskuntakäsittelyssä todettua. Lain eduskuntakäsittelyssä sekä perustuslakivaliokunta että sivistysvaliokunta korostivat, että siirtymäkauden hallituksen ei pidä tehdä kauaskantoisia ratkaisuja, vaan mahdollistaa nopea siirtymä yliopistolain mukaiseen hallintoon.

Yliopiston siirtymäkauden hallitus antoi kuitenkin äskettäin johtosääntöesityksen, joka siirtäisi valtaa professoreilta, muulta henkilökunnalta ja opiskelijoilta yliopistosäätiön perustajille. Esityksen mukaan yliopistoyhteisön valitseman elimen valtaa rajattaisiin vastoin yliopistolain henkeä.

Pidän esitystä yliopistoa vahingoittavana ja myös kansallisesti ikävänä tapauksena. Toivon, että siirtymäkauden hallitus huolehtisi täysimääräisesti perustuslaissa turvatun itsehallinnon toteutumisen.

Yliopistojen, Suomen tieteen ja sivistyksen voima on yliopistoyhteisössä. Asiantuntijat ovat yksimielisiä siitä, että todelliset innovaatiot syntyvät alhaalta päin, yliopiston luovassa ilmapiirissä. Miksi siirtymäkauden hallitus haluaa edistää toisenlaista yliopiston johtamista, jossa ulkopuolisten tahojen vaikutus on suhteettoman suuri?

Ratkaisut Tampereen tapauksessa ovat kansallisesti tärkeitä, koska viime vuosien kehitys on vahvistanut yliopistojen ”ylhäältä päin tapahtuvaa hallinnollista ohjausta” heikentäen yliopistoyhteisön omaa vaikutusvaltaa. Tämä seuraukset nähdään mm. huomattavasti kasvaneena tyytymättömyytenä yliopistojen henkilökunnassa.

Ottaen huomioon yliopistojen keskeinen kansallinen rooli todellisten innovaatioiden ja kansallisen sivistyksen edistämisessä, tämä on huolestuttavaa kehitystä. Tiedettä ja itsehallintoa tulee yliopistoissamme vahvistaa, ei murentaa!

Kansanedustaja (kesk.), professori Pekka Puska
Kannanotto pe 9.2.2018

Suomisuhteita tukemassa Namibiassa

Namibia on monelle suomalaiselle tuttu nimi Afrikan maiden joukossa. Onhan meillä jo 1800-luvun lopulta alkaen tuettu lähetystyötä Ambomaalla, Pohjois-Namibiassa. Ja moni tietää presidentti Ahtisaaren keskeisen roolin Namibian itsenäistymisessä.

Tammikuun lopulla oli hyvä tilaisuus palauttaa mieleen sekä tukea ja vahvistaa historiallisia suhteita, kun eduskunnan puhemies Marja Lohelan valtuuskunnassa vierailtiin Namibiassa viikon verran. Matka tapahtui Namibian parlamentin puhemiehen kutsusta. Tiiviin vierailun aikana tapasimme puhemies Katjavivin lisäksi suuren joukon keskeisiä johtohenkilöitä maan presidentti Geingobista alkaen.

Kaikissa keskusteluissa tuli esille maittemme väliset tiiviit historialliset suhteet, Suomen rooli pohjoisen Namibian koulutuksessa ja terveydenhuollossa sekä myöhemmin itsenäistymisessä. Erityisesti halusimme korostaa yhteistyön vahvistamista tältä hyvältä perustalta. Yhteistyössä tärkeänä toimijana on myös suurlähetystömme, joka on ainoa pohjoismainen lähetystö maassa.

Lukuisissa tapaamisissa – niin virallisissa kuin tavallisten ihmisten kassa – tuli esille erilaisia Suomi-yhteyksiä. Monilla oli suomalaisia etunimiä: Martti on erityisen suosittu sekä lähetystyön pioneeri Martti Rautasen että presidentti Martti Ahtisaaren vuoksi. Tapasimmepa erään henkilön, joka sanoi, että poikansa etunimi on Ahtisaari!

Kävimme myös sankarimuistomerkillä, jossa puhemies laski seppeleen. Siellä oli mm. itsenäisyystaistelun erään johtohahmon Toivo ja Toivon hauta. Kiinnostusta vierailuun osoitti myös se, että olin valtuuskunnan puolesta haastateltavan Namibia TV:n aamulähetyksessä, jossa toimittajakin oli hyvin selvillä Suomi- suhteista. Vierailun viimeisen päivän olimme pohjoisessa Ambo-Kavangon alueella, jossa on eräs Afrikan hienoista luonnonpuistoista: Etosha.

Lähetystyön perinteisen keskuspaikan Oniipan kaupungin pormestari korosti, että tämä on teidän suomalaisten kaupunki. Hän vain huolehtii siitä! Hänen äitinsä oli Selma, joka on siellä päin yleinen naisten etunimi. Ja lähetysasemalla avustanut isoäiti puhui suomea.

Vierailun eräs kohokohta oli, kun eduskunnan tiedotuspäällikkö Marjo Timosen kanssa tapasimme pitkäaikaisen ystäväni tri Nickey Iyambon. Nickey oli Suomen Ylioppilaskuntien Liiton stipendiaattina ja SWAPO:n lähettämänä opiskelemassa Suomessa, kun itse olin ja myöhemmin Marjo oli SYL:n puheenjohtaja. Nickey valmistui ensin valt.kandiksi ja sitten lääkäriksi.

Aika pian valmistumisen jälkeen Nickey lähti lääkäriksi SWAPO:n sissileirille Angolaan, Namibian rajan lähelle. Itsenäistymisen jälkeen hänestä tuli maa ensimmäinen terveysministeri. Sen jälkeen hän on ollut maan hallituksessa eri ministeritehtävissä koko itsenäisyyden ajan, kunnes viime presidentin vaaleissa hänet valittiin varapresidentiksi. Nickeyn kanssa oli mukava sekä muistella menneitä että saada sisäpiiritietoja Namibian asioista.

Useimpiin Afrikan maihin verrattuna Namibia on poliittisesti vakaa ja turvallinen, maassa on luonnonvaroja, koulutuksen ja sosiaaliturvan suhteen on edistytty, ja maa on ihanteellinen turistikohde. Namibialla vaikuttaisi olevan asukaslukuaan suurempi painoarvo ainakin eteläisen Afrikan alueella. Maa onkin Suomelle Afrikassa erinomainen sillanpääasema, josta kannattaa pitää kiinni ja jatkaa suhteiden hoitamista.

Pekka Puska
kansanedustaja (kesk.), professori

Alkoholilaki: Eduskuntakeskustelu 14.12.2017

Alkoholilakiesityksen ensimmäinen pykälä sanoo, että ”lain tarkoituksena on vähentää alkoholipitoisten aineiden kulutusta …. alkoholin käyttäjilleen, muille ihmisille ja koko yhteiskunnalle aiheuttamien haittojen ehkäisemiseksi”. Asiantuntijoiden lausunnot ja valiokunnan mietintö osoittavat täysin selvästi, että lain sisältö vaikuttaisi täysin päinvastaisesti.

Faktat ovat kovat – ja niiden pitäisi ohjata eduskuntakäsittelyä: Alkoholipitoisuuden nostaminen noin 17 prosentilla oluessa ja muissa panimotuotteissa, joita tullaan myymään yli 10.000ssa myyntipisteessä ja vielä vahvemman oluen kohdalla noin 40 prosenttia halvemmalla, tulisi merkittävästi nostamaan alkoholin kokonaiskulutusta ja haittoja suomalaisessa yhteiskunnassa.

Tämä olisi räikeässä ristiriidassa perustuslain niiden pykälien kanssa, jotka sanovat mm., että julkisen vallan on edistettävä väestön terveyttä, on turvattava mahdollisuus lapsen hyvinvointiin ja turvattava jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön. Ylivoimaisesti tärkein näihin seurauksiin vaikuttava tekijä lakiesityksessä on näiden massatuotteiden alkoholipitoisuuden nousu. Esityksessä on toki muitakin alkoholin kulutusta nostavia tekijöitä, mutta näihin löytyy perusteita, jotka voidaan säädösten keventämiseksi hyväksyä, jos ylivoimaisesti haitallisin esitys prosenttirajasta torjutaan.

Lakiesityksen moninaiset haitalliset vaikutukset on hyvin dokumentoitu sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöön. Ja vahvojen faktojen perusteella valiokunnan ylivoimainen enemmistö päätyi esittämään pysymistä nykyisessä prosenttirajassa eli 4,7:ssä.

Terveysvaikutuksista jäävuoren huippu olisi vähintään 150 lisäkuolemaa vuodessa. Tätä THL pitää varovaisena arviona, eikä sisällä alkoholin vaikutusta esim. syöpä- tai sydän- ja verisuonitautikuolemiin. Onkin arvioitu, että todelliset vaikutukset tulisivat olemaan noin 200-500 vuotuista lisäkuolemaa – eli saman verran kuin meillä on liikennekuolemia vuodessa! Tämän jäävuoren huipun alla olisi erittäin monien terveydellisten ja sosiaalisten ongelmien lisääntyminen.

Valiokunnan asiantuntija-arvioiden perusteella lakiesityksen vaikutukset olisivat jyrkässä ristiriidassa monien sellaisten keskeisten tavoitteiden kannalta, joista täällä eri keskusteluissa ollaan varsin yksimielisiä ja jotka ovat myös hallitusohjelman tavoitteita: Sote-palvelusten tarve kasvaisi selvästi ja tavoitteena olevat säästöt syötäisiin kertaheitolla. Erityinen rasite kohdistuu sairaaloiden ja terveyskeskusten päivystysvastaanotoille. Sosiaalipuolella taas erilaiset päihdehuollon kustannukset kasvaisivat.

Eduskunnassa on kannettu suurta huolta sisäisestä turvallisuudesta ja poliisin resursseista. Vahvempien juomien tulon seurauksena erilaiset järjestysongelmat kasvaisivat ja sitoisivat entistä enemmän niukkoja poliisivoimiamme – arvioilta 170 poliisin verran!

Alkoholin kulutuksen kasvu vaikuttaisi kiistattomasti työuria lyhentävästi ja työn tuottavuutta vähentävästi – vastoin pyrkimyksiämme kansantalouden vahvistamiseksi.

Muun muassa välikysymyskeskustelun yhteydessä oltiin täällä liikuttavan yksimielisiä tavoitteesta vähentää terveyseroja. Alkoholi ja tupakka vastaavat tutkitusti noin puolesta Suomen terveyseroista. Viime vuosikymmenellä, kun alkoholin kulutus kasvoi, terveyserot lisääntyivät selvästi. Ja kun aivan viime vuosina on muutamien maltillisten veronkorotusten jälkeen saatu alkoholin kulutuksessa vähäistä laskua, ovat sosiaaliryhmien väliset erot kuolleisuudessa hieman vähentyneet. Niin herkästi terveyserot seuraavat juuri alkoholin kulusta.

Täällä nyt tehtävä päätös vaikuttaa terveyseroihimme selvästi enemmän kuin edes hyvä sote, jonka päätavoite on vähentää eroja palvelusten saatavuudessa. Nyt tehtävä päätös on konkreettinen ja tärkeä – verrattuna esimerkiksi siihen, että täällä usein mainitut professori Saaren työryhmän varmaan tärkeät ehdotukset koskenevat jo nyt aika hyvin tiedossa olevia vaikeampia rakenteellisia ratkaisuja tulevaisuudessa.

Kun nämä moninaiset haitat ovat niin selvät ja kiistattomat, joutuu pohtimaan, miten näin huono ehdotus on mahdollinen.

  • On viitattu Viron tuontiin, mutta valiokunnassa on selvästi käynyt ilmi, että Viron tuonti on jo nyt varsin vähäistä (noin 6 % Suomessa juodusta oluesta) ja nopeasti vähenemässä – jopa ennen Viron suuria veronkorotuksia.
  • On myös sanottu, että oluen tarjonnan lisääntyminen vähentäisi väkevän alkoholin kulutusta. Aiemmat kokemukset eivät tue tätä lainkaan. Nyt puhuttujen alkoholijuomien osuus Alkosta ostettavasta alkoholista on vain noin 3 prosenttia.
  • On myös lobattu pienten kauppojen pystyssä pysymisestä. Mielestäni syrjäisempiä kauppoja ei pitäisi pitää pystyssä alkoholin lisämyynnillä ja haittojen kustannuksella. On myös ajateltava pienten kauppojen vähäisten myyjien turvallisuutta, mihin PAM on kiinnittänyt huomiota.

Todellinen syy tälle hämmästyttävälle esitykselle lisätä vahvojen oluiden saatavuutta ja alkoholin kulutusta on Panimoliiton ja sen taustalla olevien kansainvälisten suurpanimoiden, jotka omistavat myös Suomen suurimmat panimot, ennennäkemätön lobbaus, jossa on käytetty mitä erilaisimpia keinoja. Tätä vahvisti myös viime päivinä esiin tullut hämmästyttävä tieto, kuinka kuuden ulkomaan suurlähettiläät lobbasivat kirjeessään STM:lle oluen alkoholiprosentin korottamista – aivan ilmeisesti maittensa suurpanimoiden
asiassa.

Lobbaukseen liittyy myös hämmästyttävä koplaus alkoholiveroon. Alkoholi- ja tupakkaveroahan on viime vuosina nostettu maltillisesti useaan otteeseen – terveyspoliittisista ja fiskaalisista syistä. Nyt hyväksyttävä alkoholiveron korotus on jatkoa aiemmille ja ilmeisesti niitä hieman pienempi – nostaen olutpullon hintaa noin 7 sentillä. Se ei ole vaikutuksiltaan missään suhteessa nyt käsiteltävän lakiehdotuksen vaikutuksiin – ja vielä ajatellen puhuttua noin 40 prosentin hinnanlaskua.

Kysymys on kirkkaasti ns. poliittisesta pelistä. Valiokuntakin toteaa, että ilman prosentin nostoakin alkoholin kulutus nousee saman verran kuin veronkorotus ehkä laskee. Ja jos hyvän päätöksemme jälkeen jäisi vajausta valtion budjettiin, niin korvataan se terveysperusteisella sokeriverolla, jota täällä on paljon kyselty.

Työllisyysvaikutuksista lakiesityksen perusteluissa sanotaan aivan oikein, että työllistävä vaikutus panimoissa on vähäinen, vaikka oluen kulutus lisääntyy. Samoin kauppojen kohdalla. Paljon tärkeämpi on ravintoloiden työllistävä vaikutus, joka kärsisi siitä, että vahvojen oluiden saatavuus ravintoloiden ulkopuolelta ajaisi alkoholin käyttöä yhä enemmän kotisohville tai kaduille. On myös huomattava, että selvityksen mukaan maakuntien pienpanimot eivät kannata vahvojen oluiden tuloa kauppoihin.

Kaiken tämän pohdinnan ja hyvin monien asiantuntijalausuntojen jälkeen sosiaali- ja terveysvaliokunta – ja sen jäseniä poliittisesti laidasta laitaan – hyväksyi tämän mietinnön, johon toivoisin jokaisen edustajan perehtyvän ennen äänestystä. Valiokunta tyrmäsi siis kovien faktojen pohjalta alkoholiprosentin nostamisen. Lakiesityksessä on muitakin puhuttaneita kohtia, kuten limuviinat ja niiden mukana tuleva vahvojen juomien markkinointi, myyntipaikkojen suuri lisäys, ravintoloiden yöaukiolot ym. Mutta niiden
merkitys on siis rajallinen verrattuna isoon asiaan eli alkoholiprosentin nostamiseen tuotteissa, joista tulee yli puolet suomalaisten alkoholista.

On hyvä tässä verrata myös Ruotsin tiehen: Siellä on ruokakaupoissa vain meitä matalamman prosentin oluet. Seurauksena paljon pienempi alkoholin kokonaiskulutus ja paljon vähäisemmät alkoholihaitat.

Valiokuntakeskustelussa nousi myös esiin kysymys alkoholin etämyynnistä. Vallitsi suuri yksimielisyys siitä, että etämyynti on kielletty ja tulee pysyä kiellettynä. Jos ulkomaiset kaupat saisivat myydä vahvempaa alkoholia Suomeen, samanlainen oikeus pitäisi olla Suomen kaupoilla, mikä romuttaisi koko alkoholijärjestelmämme ja toisivat kaikki alkoholit Suomen kauppoihin. Valiokunnan mietinnössä on tästä asiasta selvä kanta, joka turvaa alkoholipolitiikkamme perustan.

Lopuksi haluan vielä todeta, että viime viikkojen valiokuntakuulemissa erityisen vaikuttavat argumentit koskivat jo nyt yleisiä alkoholisongelmia perheissä ja niiden lisääntymistä, jos vahvemmat juomat tulisivat kauppoihin. Tänä päivänä alkoholi varjostaa kovin monen perheen elämää, usein painaen erityisesti perheen naisia ja haitaten lasten turvallista kasvua. Tästä kannoimme erityistä huolta eduskunnan juhlaistunnossa ja muutenkin jatkuvasti täällä keskusteluissa lasten ja nuorten syrjäytymisen osalta. Hyvin
usein nuorten syrjäytyminen alkaa alkoholin varjostamista kasvuolosuhteissa, ja sen korjaaminen myöhemmin on hankalampaa. Joulun lähestyessä toivoisi Suomen lapsille lahjaksi turvallisemman kodin – ei lisää lasista lapsuutta!

Ehdotus vahvoista oluista ja limuviinoista suomalaisiin kauppoihin, kioskeihin, huoltoasemille ja ulosmyyntiin ravintoloihin on politiikkaa vahvojen ja rahan ehdoilla – väestön terveyden ja usein juuri perheiden sekä lasten hyvinvoinnin ja turvallisuuden kustannuksella. Sellaisessa en halua olla mukana! Kun hallituspuolueiden kesken on prosenttiäänestyksessä sovittu vapaista käsistä, niin toivon edustajien painostuksesta huolimatta äänestävän arvojen ja faktojen pohjalta.

Tampereen korkeakouluja koskeva laki

Kansanedustaja Pekka Puskan puheenvuoro eduskuntakeskustelussa 4.12.

Ensimmäiseksi on todettava, että suunnitelma muodostaa Tampereen korkeakouluista yhtenäinen kokonaisuus on kaikin puolin kannatettava ja monella tavalla varmaan hyödyllinen. Tässä mielessä lakiesitys on ilman muuta kannatettava. Mutta esitykseen liittyy asioita, joista on tärkeä keskustella ja myös eräitä ongelmia, jotka puhututtivat valiokuntaa pitkään.

Keskeinen asia on, että tässä tehdään eräänlaista ennakkotapausta yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välisestä suhteesta, joka tullaan valtakunnallisesti käsittelemään vasta ns. korkeakouluvision yhteydessä.

Suuri yksimielisyys vallitsee siitä, että molempia tarvitaan, että molemmilla on omat roolinsa ja että yhteistyö – ja varsinkin alueellinen sellainen – on hyödyllistä. Tällä lailla edistetään yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyötä niin, että tutkintoihin voidaan helpommin ottaa toisen korkeakoulun kursseja. Samalla kun tämä on ilman muuta hyödyllistä, tulee varoa kehitystä, että molempien opetus tulee liikaa lähestymään toisiaan. On myös tärkeää huolehtia opiskelijoiden oikeusturvasta näissä järjestelyissä.

Tampereen kuviossa uusi yliopisto tulee omistamaan ammattikorkeakoulun. Kun tämä kehitys tullee valtakunnallisesti yleistymään, on sen seurauksia myös pohdittava. Yleensähän tulee mieleen, että omistaja päättää omistamastaan. Tässä tapauksessa on kuitenkin painokkaasti muistutettu, että ammattikorkeakouluista on oma laki. Se säätää ammattikorkeakoulun hallinnosta ja toiminnasta, eikä omistava yliopisto voi tähän puuttua. Tämä on kuitenkin asia, joka tulevissa pohdinnoissa vaatii lisää huomiota.

Suurin keskustelu valiokunnassa käytiin uuden yliopiston hallinnollisesta liikkeellelähdöstä. Sinä asiassahan esitys sisältää kiireellisen aloituksen, jossa hallinnon käynnistyminen poikkeaa yliopistolain vaatimuksista – aiheuttaen myös perustuslaillista pohdintaa. Perustuslakivaliokunnan käsittelyn jälkeen aikataulua muutettiin, niin että laki voidaan säätää normaalisti, mikä ei kuitenkaan poista järjestelyn moitittavuutta.

Kysymys on uuden yliopiston ensimmäisen hallituksen valinnasta. Yliopistolain mukaanhan yliopiston monijäseninen elin valitsee yliopiston hallituksen, joka taas valitsee yliopiston rehtorin. Tässä tapauksessa esitetään, että vanhojen yliopistojen hallitukset valitsevat väliaikaisen hallituksen, joka taas valitsee ensimmäisen rehtorin. Näin ollen uuden yliopiston ensimmäinen monijäseninen elin ei nyt pääse valitsemaan hallitusta, joka valitsee uuden rehtorin – ilmeisesti useaksi vuodeksi.

Tällä paljon keskustelua herättäneellä poikkeuksellisella ratkaisulla on suuri periaatteellinen merkitys, kun rehtori on yliopistoa johtava keskeinen henkilö ja ratkaisu tehdään todennäköisesti useaksi vuodeksi. Ongelmalle esitettiin useampia vaihtoehtoisia ratkaisuja, joihin ei kuitenkaan haluttu mennä.

Vaikka tämä Tamperetta koskeva laki on syytä tässä hyväksyä, on tässä yhteydessä hyvä muistuttaa siitä tähän liittyvästä ja yleisestä yliopistojamme koskevasta ongelmasta, että yliopistolain myötä yliopistojen opettajat, tutkijat ja muu henkilökunta ovat kokeneet vaikutusmahdollisuuksiensa puutetta omassa yliopistossaan. Asiahan liittyy yliopistolain arviointiin, mikä on sivistysvaliokunnan pöydällä.

Samalla kun yliopistojemme hallinto on nykylain perusteella jäntevöitynyt, tyytymättömyys yliopistojen henkilökunnassa on kiistattomasti lisääntynyt. Tähän huolestuttavaan kehitykseen on toki muitakin syitä, mutta eräänä keskeisenä on nähty juuri monijäsenisen elimen, yliopistokollegion vaikutusmahdollisuuksien vähäisyys.

On huolestutavaa, jos yliopiston henkilökunta kokee vieraantumista oman yliopistonsa asioista. Kun yliopistojen tärkein tehtävä on korkein opetus ja tutkimus, on tärkeää, että tätä työtä tekevät opettajat ja tutkijat – yliopistojen tärkein voimavara – voivat kokea olevansa yliopistonsa päätöksenteossa keskeisesti mukana.

Tässä mielessä on tärkeää, että tästä Tampereen tapauksesta ei muodostu mitään ennakkotapausta yliopistojemme hallinnon edelleen kaventamisesta, vaan että päinvastoin jatkossa voidaan yliopistojemme johtamista edelleen kehittää niin, että tieteellisen tutkimuksen ja opetuksen sana painaa.

Tässä yhteydessä on myös syytä toivoa, että puhuttu ja hyvä yliopistojemme autonomia lisääntyminen näkyy myös valtiovallan (OKMn) yksityiskohtaisen ja usein nopeasti muuttuvan ohjauksen vähenemisenä. Vapautetaan yliopistojen luovaa tiedettä, koska paljon puhutut tärkeät kansalliset innovaatiot eivät tule ylhäältä käsketysti vaan yliopistojemme luovassa tieteellisessä yhteisössä.

Tamperetta on siis syytä onnitella hyvästä hankkeesta, joka tulee muodostamaan entistä yhtenäisemmän korkeakoulukokonaisuuden. Esittämäni kriittiset kommentit eräisiin järjestelyihin on tarkoitettu erityisesti tulevia ylipisto-ja korkeakoulukeskusteluja varten. Ja kun Tampereen liikkeelle lähdöllä on kiire, kannatan esitettyä lakipakettia.

Terveiden tilojen vuosikymmen

Kansanedustaja, prof. Pekka Puskan kommentit eduskuntakeskusteluun 28.11.2017

On hienoa, että pääministeri Juha Sipilä on tehnyt tällaisen aloitteen, että asiasta valmistellaan toimenpideohjelma ja että eduskunta keskustelee tästä tärkeästä asiasta.

Sisäilman homeongelmat julkisissa tiloissa on iso asia. Siihen tarvitaan vahvaa tutkimukseen pohjautuvaa tietoa, jota erityisesti THL kerää ja koordinoi, ja sen perusteella riittävät toimenpiteet niin valtakunnallisella kuin kunnallisella tasolla.

Asiaa on katsottava kokonaisvaltaisesti: Kaikki koetut ongelmat eivät johdu homeesta. On myös muita syitä ja ongelmia. Kaikkiin tulee puuttua ja hoitaa ongelmista kärsiviä asianmukaisesti.
Hyvän uudisrakentamisen ohella tarvitaan myös muita toimia. On kehitettävä ja jalkautettava hyviä toimintatapoja.

Erittäin tärkeää tässä on ihmisten luottamuksen rakentaminen sisäilma-asioissa. Tärkeää ei ole vain, miten asia on, vaan myös miten se koetetaan ja siihen luotetaan. Avoin hyvä tiedottaminen on tärkeää.

Lopuksi on muistettava, että kun yleensä puhutaan julkisista tiloista, unohdetaan heloposti Suomen kodit, joista monissa on erilaisia sisäilmaongelmia, joihin myös tarvitaan tutkittua tietoa ja ohjeita.

Alkoholilaki maatalouden ja maaseudun kannalta

Yleisökirjoitus Maaseudun Tulevaisuudessa 13.11.2017

Paljon puhuttanut alkoholilaki tulee modernisoimaan alkoholisäädöksiä ja tulee saamaan saa laajan hyväksynnän lukuunottamatta alkoholipoliittisesti keskeistä kysymystä vahvempien oluiden sallimisesta kauppoihin. Siitä tullaan äänestämään, ja hallituspuolueiden eduskuntaryhmät päättäneet asiassa antaa edustajilleen äänestyksessä vapaat kädet.

Vahvojen oluiden tuominen kauppoihin, kioskeihin ja huoltoasemille ym. hyllyille keskioluen rinnalle ja vielä halvemmalla tulisi ilman muuta lisäämään alkoholin kokonaiskulutusta ja sitä kautta monenlaisia haittoja. Ne näkyisivät paitsi lisääntyneinä alkoholikuolemina ja -sairauksina myös laajasti yhteiskunnassa: lisäpaineena sosiaali- ja terveyspalveluille ja poliisille, työelämän haittoina ja perheiden ongelmina.

Vaikutukset olisivat kaikissa suhteissa vastoin nykyhallituksen tavoitteita: Sote-säästöt syötäisiin, niukkoja poliisivoimia sidottaisiin yhä enemmän alkoholiongelmiin, terveyserot kasvaisivat, työn tuottavuus vaarantuisi, haittoja lasten kasvuolosuhteisiin jne. Uudistusta on voimakkaasti lobannut panimoteollisuus ja kauppa omien taloudellisten intressiensä perusteella, korostaen valinnan vapautta.

Kiintoisa kysymys on, mikä olisi tällaisen päätöksen vaikutus suomalaisen maatalouden ja maaseudun kannalta? Ainoa konkreettinen perustelu, jonka olen havainnut on, että vahvemmat oluet auttaisivat pieniä kyläkauppoja. Voidaan kuitenkin kysyä, tuleeko kyläkauppoja pitää pystyssä vahvemman oluen voimalla ja huolimatta kylien lisääntyvistä alkoholiongelmista. Mm. kaupan myyjien liitto PAM vastustaa tällaista päätöstä pienten kauppojen myyjien lisääntyvien turvallisuusongelmien vuoksi.

Jos kauppa on kylässä tärkeä, niin on ravintolakin. Vahvojen oluiden myynnin salliminen ravintoloiden ulkopuolella on kiistattomasti ravintoloille haitallista ja uhkaa niiden kannattavuutta . Kun ravintolat vastaavat noin 3/4sta koko alkoholialan työllisyydestä, on tämä työllisyyden kannalta tärkeä asia.

Ravintolassa tapahtuva alkoholin nauttiminen tapahtuu valvotuissa olosuhteissa, kun taas vahvemman oluen saaminen kaupasta ja vielä halvemmalla siirtäisi juomista yhä enemmän kotisohville. Vastauksena on ehdotettu ravintola-alkoholin veron alentamista, mikä ei ole tämän lain asia ja hyvin epävarmaa.

Lakiehdotuksen myönteisiä asioita ovat pienpanimoita koskevat ehdotukset. Ne saisivat luvan valmistaa vahvempia ”käsityöläisoluita” ja myydä niitä ulos. Sen sijaan vahvojen oluiden tuleminen kauppoihin ei olisi niiden etu. Ehyt ry:n kyselyn mukaan yhdeksän kymmenestä pienpanimosta uskoo, että prosenttirajan korottaminen helpottaisi ulkolaisten suurpanimoiden pääsemistä Suomen markkinoille.

On yleisemminkin todettu, että vahvojen oluiden salliminen Suomessa vähittäismyyntiin avaisi markkinat kansainvälisten suurpanimoiden usein yli viiden prosentin massaoluille. Onkin sanottu, että 4,7 prosentin raja on eräänlainen tuontisuoja suomalaisille oluille. Asiassa voimakkasti lobanneen Panimoteollisuusliiton suhteen on muistettava, että liiton suurimmat jäsenpanimot ovat kansainvälisten suurpanimoiden omistuksessa.

Iso kysymys on alkoholipolitiikan jatko suomalaisen maatalouden kannalta. Meillä puhutaan alkoholipolitiikan liberalisoinnista samaan aikaan, kun maailmalla ja lähialueillamme on pääasiassa siirrytty kiristyvään suuntaan kansanterveydellisistä ja taloudellisista syistä.

Vahvoja oluita kauppaan ajavat sanovat usein, että tämä on ensimmäinen ”askel” alkoholipoliitiikan vapauttamisessa. Kysyttäessä mm. kaupalta, mikä on seuraava askel, he yleensä sanovat, että viinit kauppoihin. Tällainen muutos johtaisi, paitsi vielä lisääntyvään alkoholin kokonaiskulutukseen, ilman muuta myös kulutuksen painopisteen siirtymiseen oluesta viinien suuntaan. Euroopassa lienee viinin ylituotantoa noin 1,7 miljardin pullon verran. Viinien tulo seuraavana suomalaisiin kauppoihin vyöryttäisi tätä viinijärveä Suomeen. Tämä kehitys ei mitenkään olisi suomalaisten ohranviljelijöiden etu.

Me kaikki kannatamme turhan säätelyn purkamista ja kansalaisten omaa vastuuta. Mutta terveyden ja turvallisuuden asioissa tarvitaan myös yhteiskunnan asettamia rajoja. Niin alkoholin kohdalla, joka ei ole mikään tavanomainen hyödyke, kuin myös esimerkiksi ajonopeuksien säätelyssä nopeusrajoituksin!

Osa-asumisen normi ja yleinen asumistuki

Pekka Puskan valmisteltu puheenvuoro lähetekeskusteluun 8.11.2017

Tällä lakiesityksellä muutettaisiin yleisestä asumistuesta annettua laki. Esityksen mukaan yleisessä asumistuessa otettaisiin käyttöön erillinen enimmäisasumismeno asunnon osan asumismenolle – eli siis ns. osa-asunnon normi. Esitetyssä muodossaan laki leikkaisi asunnon osaa vuokraavan tuensaajan enimmäisasumismenoa 80 prosenttia alueen enimmäisasumismenosta. Normi vaikuttaisi asumistuen saajiin, jotka vuokraavat tai alivuokraavat asunnon osaa, kuten solu- tai kimppa-asuntoa ja myös alle 20 neliön asuntoa.

Merkittävä osa niistä arvion mukaan noin 12.000 henkilöstä, joita esitys koskee, ovat opiskelijoita, jotka muita useammin asuvat kimppa- tai soluasunnoissa. Sen vuoksi asiaa on ymmärrettävästi arvioitu opiskelijajärjestöjen piirissä ja oltu hyvin huolissaan.

Osa asunnon normi poistettiin yleisestä asumistuesta vuoden 2015 alussa, koska haluttiin yksinkertaistaa tukea, mikä nykyisen byrokratiapurkutalkoon aikana on edelleen tärkeä asia. Haluttiin myös lisätä asukkaiden mahdollisuuksia valita asuntonsa tarjolla olevasta asuntokannasta.

Opiskelijajärjestöt, kuten mm. SYL, toteavat kritiikissään, että osa-asunnon normi heikentäisi edullisimpien asumismuotojen suosiota opiskelijoiden parissa. On myös todettu, että osa-asunnon normi asettaisi enimmäisasumismenojen tason kuntaryhmissä III ja IV niin alhaiseksi, että edes omakustannusvuokrilla toimivien opiskelija-asuntosäätiöiden on hankala tarjota normin piirissä olevia asuntoja kyseiseen hintaan.

Tämä osa-asunnon normi ilman muuta heikentäessään edullisempien asumismuotojen suosiota opiskelijoiden parissa ajaisi osaa opiskelijoista kalliimpiin yksiöihin ja pienin kaksioihin, mikä lisäisi asumiskustannuksia ja millä olisi vaikutusta myös yliopistokaupunkien asuntotilanteeseen.

Opiskelijajärjestöt toteavat, että osa-asunnon normin käyttöönotto tekisi yleisestä asumistuesta monimutkaisemman ja kannustaisi opiskelijoita siis asumisratkaisuihin, jotka vesittäisivät asetettuja säästötavoitteita.

Yleisen asumistuen suuriin kustannuksiin verrattuna nyt puhutaan siis hyvin pienestä asiasta, monesti taloudellisesti tiukoilla olevasta väestöryhmästä ja hyvin kyseenalaisista säästötavoitteista. Kritiikki vaikuttaa sen verran painavalta ja perustellulta, että valiokunnan tulee käsittelyssään paneutua siihen huolella.