Uimarannat savuttomiksi

Helsingin Sanomat kirjoitti 22.7. pääkirjoituksessa, että ”tupakointikeltoa voisi harkita myös uimarannoille”. Tällainen ehdotus sisältyykin STMn Tupakka- ja nikotiinipolitiikan kehittämisryhmän raporttiin, joka jätettiin 31.5.

Kun Ilkka Oksalan vetämä työryhmä valmisteli seuraavia askeleita tiellämme kohti savutonta ja nikotiinivapaata Suomea, yleisimpiä ryhmälle esitettyjä toiveita oli savuttomien ympäristöjen laajentaminen. Tässä suhteessa tulivat esille erityisesti parveketupakointi, bussipysäkit, lasten leikkipuistot sekä uimarannat.

Näiden kohdalla nousi tupakansavulta suojelemisen ohella esille tupakantumppien muodostama ympäristöongelma. Suomessa tulee tupakantumppeja vuosittain noin 4 miljardia. Niistä huomattava osa päätyy luontoon – sisältäen sekä muovia että erilaisia myrkkyjä.

Uimarantoja asia koskettaa niin vesiympäristön kuin lasten suojelun kannalta. Viranomaissäädöksiä varten voidaan tehdä rajauksia uimarantojen luokittelun perusteella. Viranomaisten valvomia uimarantoja lienee vajaa 2000, joista EU-säädösten mukaisia on noin 300.

Nykyisenä hyvänä uimarantakesänä on hyvä kiinnittää asiaan huomiota, ja jatkossa tehdä asiassa päätöksiä niin kunnallisella tasolla kuin myöhemmin lainsäädännössä. Tällaiset päätökset ovat hyvää ympäristönsuojelua ja vievät osaltaan myös savuttomuutta eteenpäin.

Pekka Puska
Kansanedustaja (kesk.), professori

Monenkeskinen kansainvälinen yhteistyö pienen maan intressi

(Eduskunta keskusteli 12.6. monenkeskisen kansainvälisen yhteistyön haasteista)

On hienoa, että Suomen eduskunta käy ajankohtaiskeskustelun kansainvälisen monenkeskisen yhteistyön haasteista. Monenkeskinen yhteistyö on juuri Suomen kaltaisen pienen maan intresseissä, koska varamme yksin eivät kovin paljon riitä kansainvälisissä haasteissa.

Elämme globalisoituvassa maailmassa. Sen vuoksi on Suomen kannalta tärkeää olla mukana kansainvälisessä yhteistyössä. Tässä työssä on Suomella paljon annettavaa, mutta myös paljon saatavaa. Sitä paitsi maapallo on yhteinen, ja meidän tulee kantaa vastuumme maapallon haasteista.

Kansainvälisen poliittisen, tieteellisen ja kaupallisen yhteistyön ohella ns. kehitysyhteistyö on tärkeää. Eli velvollisuutemme on tukea köyhempiä maita, joiden väestö kamppailee köyhyyden, sairauksien ja muiden isojen ongelmien kassa.

Tässä työssä on tärkeää korostaa ja tukea monien järjestöjen työtä, joka on usein epäitsekästä ja arvokasta vapaaehtoistyötä vaikeissa olosuhteissa. Myös kahdenkeskistä yhteistyötä tarvitaan.

Monenkeskisen yhteistyön pitäisi olla erityisesti pienten maiden intresseissä. Mielestäni Suomen intresseissä on vahvistaa nimenomaan YK:n ja sen alajärjestöjen työtä. Aiemmassa työssäni WHO:n johtajistossa sain nähdä ne mahdollisuudet, jotka järjestöllä on vaikuttaa monien maiden terveydelliseen kehitykseen sekä WHO:n arvovallan että asiantuntijatyön avulla.

YK ja sen alajärjestöt muodostavat maailman virallisen yhteistyöfoorumin, jota kaikkien maiden tulisi tukea. YK:n alajärjestöt tekevät alalla tärkeää työtä, ja viime vuosina on eri YK-järjestöjen keskinäinen yhteistyö parantunut niin maatasolla kuin globaalisti.

Osallistumalla keskeisten YK-järjestöjen, kuten juuri WHO:n, rahoitukseen, Suomi voi olla mukana keskusteluissa ja vaikuttamassa painopisteiden valintaan. Silloin olemme mukana leveämmillä hartioilla ja niissä pöydissä, joissa kansainvälistä monenkeskistä yhteistyötä suunnitellaan ja johdetaan.

Tähän rahoitukseen liittyy YK-järjestöjen toivomus, että jäsenmaat eivät liikaa korvamerkitsisi rahoitustaan, vaan yhtyisivät yhdessä päätettyjen painopisteiden rahoitukseen. Tämä vahvistaa järjestöjen suunnitelmallista työtä.

Mitä tulee yhteistyön tavoitteisiin, minusta aivan keskeisen pohjan muodostaa YK:n kestävän kehityksen tavoitteet ja ohjelma. Siinä ei ole kysymys vain kehitysmaiden tukemisesta vaan yhteisen maapallomme tulevaisuudesta. Samalla kun se antaa vahvan raamin ja pohjan monenkeskiselle kansainväliselle yhteistyölle sen tulisi myös niveltyä myös omiin kansallisiin toimimme.

Kansanedustaja Pekka Puska

Suomen tupakkapolitiikka: kansainvälinen menestystarina

Tarina jatkuu: STM:n tupakkatyöryhmän uudet ehdotukset

Tupakoinnin terveyshaitat alkoivat tulla tietoisuuteen 1960-luvulla. Suomessa Pohjois-Karjala projekti otti aloittaessaan vuonna 1972 tupakoinnin vähentämisen keskeiseksi tavoitteeksi ravintomuutosten ohella, ja projekti toteutti myös näkyviä valtakunnallisia tupakoinnin lopettamisen TV-ohjelmia 1970-luvun loppupuolelta 1990-luvun alkuun.

1970- luvun puolivälissä säädettiin ensimmäinen tupakkalaki, joka oli silloin kansainvälisesti katsoen uraauurtava. Sen jälkeen on tupakkalakia aika ajoin kiristetty, rinnan väestön tupakoinnin vähenemisen kanssa. Kehitystä on tukenut samaan aikaan vahvistunut monipuolinen tupakoinnin vähentämiseen tähtäävä terveydenedistämisen työ. Lainsäädännöllä on tupakkaveroa kiristetty, ravintolat sekä työpaikat tehty pääasiassa savuttomiksi, kaikkinainen mainonta lopetettu, jne.

Viime vuosina työtä on tukenut myös myöhemmin liikkeelle lähtenyt kansainvälinen kehitys. Maailman Terveysjärjestö WHO:n vuonna 2003 hyväksytty maailmanlaajuinen tupakoinnin torjunnan sopimus on sitovuudessaan uraauurtava globaali kansainvälisen oikeuden instrumentti. Samoin EU:n sitova tupakkadirektiivi on auttanut vahvistamaan lainsäädäntöä, ja saanut muuta Eurooppaa vahvemmin mukaan.

Kehityksen myötä myös tupakointi on Suomessa suuresti vähentynyt: Vain noin 15 % aikuisväestöstä tupakoi enää, ja nuorten tupakointi on selvästi vähentynyt. Suomi on hyvää vauhtia siirtymässä savuttomaan suuntaan. Suomi on nyt edelläkävijä myös siinä, että ensimmäisenä maana maan tupakkalakiin on kirjattu tavoitteeksi savuton ja nikotiiniton Suomi.

Tapahtuneen kehityksen myönteiset seuraukset ovat isot. Tupakoinnin huomattava väheneminen on olennaisesti pienentänyt miesten keuhkosyöpäkuolleisuutta sekä merkittävästi myötävaikuttanut sydän- ja verisuonitautikuolleisuuden laskuun.

Suomen tupakkapolitiikassa ovat valistus, lainsäädäntö ja tupakoinnin väheneminen kulkeneet käsi kädessä. Kun tupakointi on vähentynyt, on tullut mahdolliseksi kiristää lainsäädäntöä, joka taas on vähentänyt tupakointia. Tavoite savuttomasta Suomesta edellyttääkin sekä hyvän työn jatkamista että uusia toimia.

Viimeisen vuoden aikana on istunut STM:n tupakkatyöryhmä, joka jätti ehdotuksensa ministeri Saarikolle 31.5. WHO:n Maailman Tupakattomana päivänä. Mietintö sisältää uusia toimenpide-ehdotuksia, jotka koskevat useimpia tupakkapolitiikan lohkoja.

Tärkein keino tupakoinnin vähentämisessä on hinta, ja työryhmä esittää vaikuttavien veronkorotusten jatkamista myös seuraavina vuosina. Näkyvää tulee olemaan myös siirtyminen tuotemerkittömiin savukepakkauksiin. Esitykset koskevat myös savuttomien alueiden laajentamista, mm. parveketupakoinnin osalta, nuorten ikärajoja, nuuskaa ja muita nikotiinituotteita, vieroituksen ja lopettamiskampanjoiden tukemista ym.

Suomessa on väestön ja poliittisten päättäjien tuki tupakoinnin vähentämiseen tähtäävään työhön nykyään vahva. Taakse on jäänyt holhouskeskustelun aika. Myös hupeneva tupakoivien joukko on toimenpiteille varsin myönteinen, koska heistäkin useimmat haluaisivat lopettaa. Menee raha ja terveys. On tärkeää, että STM valmistelee ryhmän esittämät toimenpiteet ja että seuraava eduskunta saa varsin pian uudet lakimuutokset hyväksyttäviksi. Ja Suomen menestystarina jatkuu!

Sote-informaatiosota kovenee

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan oppositiota edustavat jäsenet pitivät eilen (16.5.) näyttävän mediatapahtuman valiokunnan päätöksestä olla lausumatta hallituksen julkisen talouden suunnielmasta vv. 2019-22. Tämän johdosta muutama näkökohta:

  • Varsin normaalia on, että valiokunnat eivät käsittele ja lausu kaikista niille tulevista asioista, ellei ole kysymys niille osoitetusta lakiasiasta.
  • Eduskunnan varsinainen tehävä on lakien säätäminen ja valtion talousarvion hyväksyminen. Parlamentarismin periaatteiden mukaan eduskunta antaa ajoittain ja mahdollisuuksien mukaan antaa lausuntoja hallitukselle.
  • Sote-lakipaketti on tänä keväänä koko eduskunnan ylivoimaisesti tärkein ja iso asia, joka vaatii valtavan työmäärän. Kun kaikessa työssä pitää pitää panna työtehtävät tärkeysjärjestykseen, niin näin tässä on tehty: annetaan sote-lakipaketille prioriteetti.
  • Julkisen talouden suunnitelmasta, joka on pääasiassa seuraavan hallituksen asiaa, lausuu joka tapauksssa valtionvarainvaliokunta, jolle asia varsinaisesti kuuluu.
  • Soten rahoitusasioista on normaaliin tapaan valiokunnassa kuultu monella tavalla valtionvarainvaliokunnan edustajia, mukaan lukien valtiosihteeri Hetemäkeä.

Yllä olevan perusteella ei ole mitään perustetta väittää, että valiokunnan päätös merkitsisi sitä, että valiokunta ei käsittelisi sote-pakettia kunnolla. Päinvastoin, päätöksen tarkoitus oli nimenomaan turvata kaikki mahdollinen aika ja sihteeristöresurssit sote-paketin hoitamiseen kunnolla.

Sotekapinassa kysymys enemmän vallasta kuin soten sisällöstä

Tässä lyhyessä ryhmäpuheenvuorossa ei kannata laajemmin toistaa niitä monia sote-uudistuksen perusteita, jotka ovat vahvistuneet pitkän valmistelun aikana, mutta todettakoon kuitenkin ne keskeiset:

  • Monta sataa eri hallintoelintä korvataan 18 maakunnan päätöksenteolla.
  • Maakunnan sote-palvelujen rahoitus päätetään yhtenäisellä päätöksenteolla, ei eri päättäjien toimesta eri järjestelmiin.
  • Peruspalvelut vahvistuvat, mahdollistaen mm. helpomman vastaanotolle pääsyn ja vanhusten huollon.
  • Valinnanvapaus vahvistuu monissa palveluissa.

Näyttää siltä, että sote-keskustelu alkaakin olla enemmän politiikkaa, mielikuvia ja valtapeliä, kuin keskustelua itse uudistuksesta, sen sisällöstä ja todellisista vaikutuksista – puhumattakaan siitä, mitä seuraa, jos uudistus kaadetaan ja aletaan taas alusta: Peruspalvelujen rapautuminen jatkuu ja yksityisten terveysfirmojen rooli kasvaa.

Kysymme vielä uudestaan: Mitä haittaa on Helsingille ja pääkaupunkiseudun kaupungeille siitä, että päätökset suurelta osin kuntarajat ylittävistä palveluista ja asioista tehdään yhdessä laajemmilla hartioilla ja yhden budjetin puitteissa? On muistettava, että pääkaupunkiseudulla pendelöi päivittäin noin 120.000 ihmistä yli kuntarajojen…. Ja että Helsinki ja pääkaupunkiseudun kaupungit päättävät nykyäänkin hyvin pienestä osasta niistä asioista, jotka siirtyvät maakunnan päätettäviksi.

Samalla kaupungit pääsevät eroon raskaasta sote-palvelujärjestelmästä ja voivat keskittyä paremmin asukkaiden hyvinvoinnin, koulutuksen, elinympäristön sekä kaupunkien elinvoimaisuuden kehittämiseen. Kaupunkiemme tulisikin kiireesti ruveta valmistelemaan terveyden ja hyvinvoinnin strategioitaan, kun nämä tärkeät tehtävät jäävät sote-uudistuksessa kunnille!

Myös Uudellamaalla luontevin järjestäjätaho on maakunta. HUSn tekemä työ maakunnan erikoissairaanhoidossa luo hyvän pohjan yhteistyön laajentamiselle koko terveydenhuoltoon ja sosiaalipalveluihin.

Uudellamaalla tarvitaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta aivan samoista perussyistä kuin muuallakin Suomessa. Nykyjärjestelmän haasteet kasvavat. Kuntavetoinen tapa järjestää nämä kansalaisille elintärkeät palvelut on tullut tiensä päähän. Yksittäisten kuntien voimavarat eivät riitä laadukkaiden ja tasaveroisten palvelujen järjestämiseen kaikille uusmaalaisille.

On muistettava, että vaikka pääkaupunkiseutu on monella tavalla Suomen veturi, sen elinvoimaisuus on paljon riippuvainen Suomen taloudesta ja varsinkin viennistä, jonka arvo tehdään pitkälti muualla maassa. Pääkaupunkiseutu tarvitsee muuta Suomea, ja muu Suomi pääkaupunkiseutua. Olemme samassa veneessä. Myös hallinnon ja palvelujärjestelmän raamit on hyvä pitää yhtenäisinä. Samalla kukin maakunta voi sote- lakien perusteella varsin pitkälle säätää järjestelmän yksityiskohtia omien olosuhteittensa mukaan.

Keskustan ryhmä pitää käsittämättömänä pelotteluna ja uhkakuvien maalailuna Helsingin puolelta taas kerran esitettyä lausumaa. Onneksi Espoossa ollaan rakentavammalla tiellä kaupunginhallituksen esittämässä lausumassa. Ja sekä Espoossa että Vantaalla oli äänestyksissä vielä selvemmät vaihtoehtoesitykset. Pääkaupunkiseutu ei siis ole yksimielisesti linnoittautunut Vapaavuoren torjuntabunkkeriin.

Käsittelyssä oleva sote-ehdotus ei ole täydellinen. Sellaista ei olekaan. Mutta niillä tahoilla, jotka haluavat kaataa nykyisen sote-suunnitelman ei ole mitään yhteistä mallia – vaan hyvinkin eri suuntiin meneviä malleja, joista monet on valmisteluissa todettu ongelmallisiksi. Päällimmäisenä onkin pelottelu erilaisilla uhkakuvilla.

Pääkaupunkiseudun kaupungit ovat antaneet sote-asiasta lukuisia lausuntoja ja niiden edustajat ovat olleet paljon eduskunnan valiokunnissa kuultavina. Asiantuntijat on kuultu. Nyt on ratkaisujen aika. Tässä vaiheessa tällainen teatterikokous on turha ja hukkaa vain veronmaksajien rahoja.

Pääkaupunkiseudun sote-kokous 15.5.2018
Keskustan ryhmäpuheenvuoro, kansanedustaja Pekka Puska

Keskustan ryhmäpuheenvuoro sote-valtuustossa

Sote-uudistusta on valmisteltu ainakin 10 vuotta. Sinä aikana meidän perinteisesti hyvän järjestelmämme palvelut ovat rapautuneet. Myös Helsingissä nähdään esim. lääkäriin pääsyn tai vanhusten huollon ongelmia, jotka väestön ikääntyessä tulevat vain lisääntymään. Uudistuksen perusperiaatteeksi on jo kauan sitten hyväksytty eri palvelujärjestelmien saumaton yhdistäminen ja integraatio laajemmalla väestöpohjalla.

Erilaisten kuntamallien haaksirikon jälkeen nähdään tällä hetkellä maakunnat varsin luonnollisena ja perustuslain mukaisena pohjana. Mallin sisältöä on valmisteltu useita vuosia, ja useimmat puolueet ovat eri vaiheissa olleet mukana. Erityisesti kokoomuksen vaatimuksesta on mukaan otettu myös yksityissektoria, mutta se – niin kuin muutkin osat järjestelmässä – ovat hyvin selkeästi maakunnan kontrollissa. Yksityissektorin panos on rajattu perusterveydenhuoltoon, jossa se lisää sen kapasiteettia ja tuo valinnan vapautta. Asiakassetelin ja henkilökohtaisen budjetin järjestelmät taas lisäävät olennaisesti pienten palvelutuottajien – yksityisten ja järjestöjen – mahdollisuutta olla mukana.

Varsinkin Helsingin kaupungin puolelta on kiivaasti kritisoitu uudistuksen maakuntamallia. Tämä on monesta syystä varsin kummallista.

Ensinnäkin maakuntamalli yksinkertaistaa hallintoa tavattomasti. Maakuntauudistuksen myötä tällä hetkellä noin 400 eri toimijan päätöksentekoa ja toimintoja siirretään 18 maakunnalle, joille valitaan päättäjät demokraattisesti suorilla vaaleilla. Hallinto siis yksinkertaistuu merkittävästi nykyiseen verrattuna.

Toiseksi, on vaikea ymmärtää, miksi Helsinki vastustaisi raskaan ja suurelta osin kaupungin rajat ylittävän palvelujärjestelmän siirtämistä laajemmille hartioille. Tällainen siirto mahdollistaa sen, että kaupunki voi paremmin keskittyä asukkaiden yleisempään edunvalvontaan, koulutukseen ja laajasti kaupunkilaisten hyvinvoinnin parantamiseen sekä kaupungin elinvoimaisuuden edistämiseen.

Kun Helsinki, aivan oikein, haluaa olla moderni eurooppalainen pääkaupunki, me emme saa unohtaa, että EU on alueiden Eurooppa. Tällainen alueellinen hallinto ei ole Euroopan maissa vähentänyt suurten kaupunkien elinvoimaisuutta – pikemminkin edistänyt sitä.

Talouden puolesta Uusimaa tulee valtiovarainministeriön laskelmien mukaan saamaan nykyiset sote-rahansa. Ja nykyistä tehokkaammalla järjestelmällä näillä varoilla saadaan enemmän terveyttä ja hoivaa. Mitä tulee puhuttuihin ja mielestäni hyviin Markus Syrjäsen laskelmiin, ne osoittavat aivan oikein, että suunnittelu- ja siirtymävaiheen rahoituksessa on haasteita – niin kuin kaikissa suurissa muutoksissa. Esimerkiksi palkkojen harmonisointitarve lisää menoja.

Uudenmaan sote-suunnittelu on päässyt vihdoin hyvään vauhtiin eivätkä siirtymävaiheen haasteet saa estää välttämätöntä uudistusta. Helsingin ja metropolialueen intressien turvaamisen kannalta on muistettava, että näillä kaupungeilla tulee erittäin todennäköisesti olemaan enemmistö asioista päättävässä maakuntavaltuustossa. Samalla on muistettava, että tällä hetkelläkin Helsinki päättää hyvin pienestä osasta maakunnille tulevista tehtävistä.

Taloudesta on huomattava, että uudistus ikään kuin betonoi taloutensa hyvin hoitaneiden kuntien tilannetta ja on siinä mielessä Helsingille suotuisa. Rahoituslain johdosta investointimahdollisuudet eivät kaupungilla juurikaan heikentyisi, mutta sote-investoinnit eivät jatkossa enää rasittaisi kaupunkia, jolle väestön ikääntyminen ja erityiset haasteet tuovat runsaasti investointipaineita.

Maakunta- ja sote-uudistuksessa katsotaan eteenpäin, ei taaksepäin. On valitettavaa, jos Helsinki tulee esiintymään jarrumiehenä. Haasteita toki on kaikissa isoissa uudistuksissa, eikä täydellistä mallia ole. Kaikki ei välttämättä tule sujumaan kuin Strömsössä. Mutta uudistuksen torjuminen aloittaisi sote-vatvomisen taas alusta, ja palvelujärjestelmän rapautuminen jatkuisi. Uudistuksen jälkeen havaittavia ongelmia tulee korjata ja jatkaa esimerkiksi työterveydenhuollon integrointia ja valmistella maakunnille verotusoikeutta. Soten jälkeen on myös tärkeää ruveta kehittämään palveluja lapsille, nuorille, ikäihmisille, maahanmuuttajille jne., myös niin että erityisryhmien kuntoutuksen järjestämisessä Kelan valtakunnallinen asiantuntemus voidaan huomioida.

Lausuntoehdotuksessa on tuotu esiin huolia, joista eräät ovat oikeita, mutta liioiteltuja, ja eräät mielestäni täysin perusteettomia. Lisäksi lausuntoluonnoksessa jätetään tuomasta esiin uudistuksen suuria myönteisiä vaikutuksia – itse asiassa niitä, joiden vuoksi koko uudistusta tarvitaan. Erityisen ikävää on pelottelu uudistuksen vaikutuksista tavallisille ihmisille, sairaille ja vanhuksille.

Helsingin kaupunki on antanut sote-uudistuksesta useita lausuntoja, viimeksi joulukuussa 2017. On hyvin erikoista, että valtuusto kutsutaan koolle ottamaan kantaa jo eduskunnassa käsittelyssä oleviin lakiesityksiin, joista on jo aiemmin annettu lausuntoja ja vieläpä kun hallintovaliokunta, jonka sektorille maakuntauudistus kuuluu, on jo ennen pääsiäistä saanut valmiiksi oman lausuntonsa lakiesityksistä.

Edellä olevan perusteella keskustan ryhmä esittää, että keskustelu merkitään tiedoksi, Helsinki ei anna lausuntoa ja kaupunginhallituksen esitys hylätään.

Pekka Puska
Keskustan ryhmäpuheenvuoro kaupunginvaltuustossa 4.4.2018

Puhe Lex-Malmi -keskustelussa eduskunnassa 20.3.2018

On hyvä, että tämä outo ja hyvin ikävä Helsingin kaupunginpäätös Malmin lentokentän lopettamisesta on kansalaisaloitteella tuotu tänne eduskuntaan keskusteltavaksi. Vaikka asia on muodollisesti Helsingin kaupungin, sillä on ilman muuta valtakunnallista ulottuvuutta. Onhan kysymys pääkaupungin lentokentästä, jolla on kansallisesti suuri historiallinen arvo ja merkitys pääkaupungin pienlentoliikenteen kannalta.

Vaikka teoriassa on mahdollista, että eduskunta voisi tässä jotenkin reagoida ja aloitteessa on tähän juridisia näkökohtia, on selvää, että eduskunta ei tässä vaiheessa voi oikein päättää muuta. Mielestäni tässä asiassa Helsingin kaupungin puolella Kokoomuksen ja vihervasemmiston toiminta on tosi outoa ja siivotonta. Tähän on ainakin kolme syytä:

  1. Malmin lentokentänalue on merkittävä viher- ja virkistysalue. En ymmärrä kaupungin linjaa, että asukkaiden terveydelle ja viihtyisyydelle tärkeitä viheralueita halutaan jatkuvasti tuhota. Malmin lisäksi on keskuspuisto ja lukemattomia muita viheralueita. Ennen kuntavaaleja puolueet panivat paneeleihin ehdokkaita, jotka ilmoittivat kannattavansa Malmia ja viheralueita, mutta valtuustossa puolueet jyräävät toisin.
  2. Malmin lentokentänalue on sellainen suopohja, että rakentaminen sille on hankalaa ja tulee hyvin kalliiksi. Mitä asuntorakentamiseen tulee, joutomaata rakentamiseen kyllä löytyy ja rakennetaan korkeampia taloja. Joka tapauksessa asukkaiden viihtyvyydelle ja terveydelle on pantava riittävä paino.
  3. Kolmanneksi, eikä vähiten tärkeänä asiana, on kasvava pienlentoliikenne. Helsinkiä halutaan aivan oikein kehittää moderniksi eurooppalaiseksi pääkaupungiksi. Niihin kuuluu kehittyvä ja monipuolinen pienlentoliikenne – city-lentokenttä. Näemme esimerkiksi Tukholman Bromman ja Lontoon city –lentokenttien kehityksen. Jos Malmi tuhotaan, mistä uusi city-lentokenttä Helsinkiin? Ja ennen kaikkea, miksi aloittaa hankalasti ja kalliisti
    etsimään ja rakentamaan uutta, kun meillä on valmiina Malmi.

Kuten sanoin eduskunta ei voine tässä vaiheessa muuta päättää. Mutta ei voi muuta kuin toivoa, että Helsingin kaupunki vielä ottaisi järjen käteen ja peruisi älyttömän Malmi-päätöksensä. Samalla totean, että valiokunnan ponsiehdotus on hyvä ja toivon, että valtioneuvosto voi toimia – ellei Helsingin vuoksi enää Malmin lentokentän suhteen – pääkaupunkiseudun pienilmailuliikenteen turvaamiseksi.

Sote. Valinnanvapauslaki – Lähetekeskustelu 14.3.2018

Olen seurannut sote-asiaa varsin läheltä sen alkuvaiheesta asti. Se on ollut varsin surullista katsottavaa, kun asiantuntijoilla on kerta toisensa jälkeen pyyhitty pöytää, ja poliittinen riitely on hoitanut loput. Suurimmat ongelmat aiemmin liittyivät väestöpohjaan ja erilaisiin kuntamalleihin.

Yhtenevät tavoitteet

Uudistuksen päätavoitteista ei sinänsä ole ollut suuria erimielisyyksiä. Ne ovat koskeneet keinoja. Laajalti hyväksyttyjä tavoitteita ovat järjestelmän tehostaminen laajemmalla väestöpohjalla, hoitoketjujen integraatio, painopisteen siirtäminen peruspalvelujen ja terveyden edistämisen suuntaan, kustannusten säästö ja laajempi valinnan vapaus sekä palvelujen tasapuolinen saatavuus. Mielestäni nämä erilaiset tavoitteet on käsillä olevassa mallissa pyritty mahdollisimman hyvin sovittamaan yhteen.

Sote-kritiikki ampuu usein maakuntia. Kuitenkin maakunnat muodostavat laajasti hyväksytyn aluepohjan sotelle – ja lisäksi yksinkertaistavat aluehallinnon himmeleitä. On sanottu, että sote on hyvä mutta maakunnat ei. Tässä on se suuri virhe, että aiemmat sotet ovat kaatuneet juuri erilaisiin kuntapohjaisiin malleihin. Soten toteutus perustuu nyt maakuntaan aluepohjana. Ilman tätä sote kaatuu, ja ollaan taas alkupisteessä. Maakuntahallinto palvelee siis sotea. Asiat liittyvät erottamattomasti yhteen.

On toki myönnettävä, että esitettyyn malliin – niin kuin jokaiseen mahdolliseen – liittyy haasteita, koskien mm. integraation toteutumista, kustannuksia sekä tilaaja-tuottaja mallia. Nämä konkreettiset ongelmat liittyvät valittuun valinnanvapausmalliin, jonka haasteita on tässä viimeisimmässä esityksessä pyritty monin tavoin hiomaan ja saamaan asia hyvin maakunnan hallintaan. Samalla on muistettava, että yksityisten
palveluntuottajien laajempi mukaanotto tuo peruspalveluihin lisää kapasiteettia – puhumattakaan siitä, että valinnanvapauden lisääntyminen on arvokasta.

Vastauksia kritiikkiin

Eräs huomion arvoinen kritiikki koskee tilaaja-tuottaja mallia, josta muualla maassa on ongelmien vuoksi luovuttu. Huonosti hoidettuna se tässä sotessakin voi olennaisesti lisätä byrokratiaa ja kustannuksia, ellei asiaa maakunnissa järjestetä hyvin. Olennaista on välttää kaksinkertaisen hallinnon rakentamista niin, että maakunnan oma hallinto on kevyt ja toimii poliittisen sekä strategisen päätöksenteon tukena. Ja varsinainen operatiivinen hallinto huolehtimaan mm integraation toteutuksesta rakennetaan liikelaitokseen, joka vastaa noin 80-90 % maakunnan soten kustannuksista. Tämäkin asia on pitkälti maakuntien käsissä.

Keskustelussa käytetään varsin surutta sanontaa, että asiantuntijat kritisoivat”. Kuitenkin kuullaan kovin monenlaisia asiantuntijakommentteja eri suuntiin. Toisin kuin takavuosina, nyt on vaikea nähdä tämän mallin suhteen yhtenäistä asiantuntijakritiikkiä. Esimerkkinä huolettomasta käytöstä on äskettäin suuressa lehdessä ollut sanonta, että ”maakuntamalli ei miellytä asiantuntijoita”. Kuitenkin asiantuntijoiden kritiikki maakuntia kohtaan on ollut hyvin harvinaista. Toki maakunta-alueiden lukumäärästä on erilaisia mielipiteitä. Ja THLn asiantuntijat, jotka ovat aiempiin malleihin olleet perustellusti kriittisiä, pitävät tätä versiota toteuttamiskelpoisena ja kannustavat etenemiseen.

Kysymys alueiden lukumäärästä riippuu siitä, tarkastellaanko asiaa erikoispalvelujen vai peruspalvelujen näkökulmasta. Tämä jälkimmäinen näkökulma, jota yleisesti pidetään eräänä soten keskeisenä tavoitteena, puhuu juuri luonnollisten ja toiminnallisten maakuntien puolesta. Monet erityispalvelut vaativat keskittämistä ja maakuntien yhteistyötä, mutta siinä ei ole yhtä oikeaa lukumäärää: Eräät toiminnot tulee keskittää valtakunnallisesti, eräät yliopistosairaaloihin jne. Ja kysymys on siis maakuntien yhteistyöstä erilaisissa tarpeissa.

Kritiikissä sanotaan usein, että sote monimutkaistaa hallintoa. Kuitenkin asia on juuri päinvastoin. Satoja erilaisia hallintoelimiä korvataan 18 itsehallinnollisen maakunnan demokraattisella hallinnolla. Kun monet alueelliset hallintoelimet ovat olleet osa valtion hallintoa, tulevat ne nyt maakunnan demokraattiseen hallintoon.

Kritiikissä sanotaan usein, että palvelut keskittyvät kauemmaksi ihmisistä. Eli ollaan huolissaan tapahtuneesta kehityksestä, että peruspalvelut keskittyvät. Tämä kehitys on ollut seurausta järjestelmämme sairaala- ja laitosvaltaisuudesta. Soten tavoitteena on nimenomaan siirtää painopistettä
laitosvaltaisuudesta ihmisiä lähellä oleviin peruspalveluihin. Teknologian kehitys, ehkäisevän työn vahvistaminen ja juuri peruspalvelujen vahvistaminen vähentävät painetta sairaaloihin ja laitoksiin. Julkisen talouden tiukoissa raameissa soten tuoma painopisteen muutos on ainoa mahdollisuus vahvistaa peruspalvelujen resursseja ja siis huolehtia niiden riittävyydestä – että päästään lääkäriin ja vanhukset hoidetaan.

Entä säästääkö sote rahaa? Voidaan esittää mitä erilaisimpia teoreettisia arvioita siitä, kuinka sote säästää rahaa tai lisää kustannuksia. Varmaa kuitenkin on, että nykyistä tehokkaammalla järjestelmällä, jossa toimintoja on eri tavoin tehostettu ja palveluketjuja integroitu, voidaan hillitä kustannusten kasvua. Samalla rahalla saadaan siis enemmän terveyttä.

Palataan vielä maakuntakritiikkiin: On sanottu, että sote-palveluja ei pitäisi luovuttaa pois kaupungeilta eikä kunnilta. Mielestäni raskaiden ja kuntarajat ylittävän yhtenäisen palvelujärjestelmän siirtäminen maakunnille päinvastoin hyödyttää kaupunkeja ja kuntia. Ne voivat entistä paremmin keskittyä kuntalaisten etujen valvontaan sekä hyvinvoinnin, koulutuksen ja elinvoimaisuuden asioihin.

On myös sanottu, että uudistuksesta pitäisi kysyä EUlta. EUn säädökset ja koneisto ovat monimutkaiset, ja johonkin osaan voi aina vedota. Kuitenkin EUn keskeinen periaate on, että sillä on yhteinen kauppa- ja maatalouspolitiikka sekä ulkopolitiikkaa koordinoidaan. Terveydenhuolto ja sosiaalipolitiikka ovat kunkin maan oman päätöksenteon asioita. Tästä täytyy pitää kiinni, eikä kysyä lupaa EUlta eikä päästää EUta laajenemaan alueelle, joka ei sille kuulu. Kysymys on julkisesti rahoitetusta terveydenhuollostamme!

Sote poliittisena lyömäaseena

Sotesta on tullut kulloisellekin oppositiolle hallituksen lyömäase, jota on käytetty mitä erilaisimmin perustein – usein jopa sisältöön katsomatta. Kun hanke on hyvin laaja, ihmisten on vaikea asiaa mieltää. Ja kun kysymys on kaikille tärkeistä asioita – terveydestä ja sosiaalisesta tuesta, se on oiva pelotteluase.

Vuosien viivytysten jälkeen uudistus on todella tärkeä saada toteutukseen. Enää ei ole aikaa viivytellä. Tähän on vuosien varrella toitotettu vasta-argumenttia: Parempi ottaa aikalisä kuin toteuttaa huono uudistus. Tätä ei voi loputtomasti jatkaa.

Joskus tulee aika sanoa: ei enää voida vitkutella, on aika siirtyä toteutukseen. Täydellistä mallia ei olekaan. Monet huolet ja haasteet ovat toki todellisia, mutta niitä on siis tähän esitykseen paljon hiottu ja annettu maakunnille eväät hyvään toteutukseen. Näin ison uudistuksen kohdalla on myös vaikea ennakoida kaikkia seurauksia. Kaikki ei tule menemään kuin Strömsössä. Mutta maakunnilla on erittäin hyvät edellytykset seurata tilannetta ja tehdä korjaavia toimenpiteitä.

Sote maaliin – sekä toteukseen ja jatkotoimiin

On myös muistettava, että valmistelu maakunnissa on pitkällä. On siis aika lähteä maakunnissa toteutukseen. Samalla on muistettava, että uudistuksen jälkeen työtä on jatkettava. On toki korjattava havaittavia ongelmia. Työterveyshuolto tulee myös aikanaan kytkeä soteen. Ja tulee ryhtyä valmistelemaan maakuntien verotusoikeutta, eli kustannusten siirtämistä valtiolta maakunnille. Vain omien varojen kautta maakunnat voivat olla oikeasti itsehallinnollisia ja toimissaan kustannusvastaavia.

Ja hyvin tärkeää on panna nykyistä suurempi paino ongelmien ehkäisyyn, jossa on suuri potentiaali. Tämä koskee niin sote-palveluja kuin kuntien terveyden edistämistä ja kansallista terveyspolitiikkaa.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta – ja usea muu valiokunta – tulevat perehtymään tähän lakiesitykseen. Asiantuntijakuulemisten perusteella voidaan joitakin kohtia vielä hioa. Mutta nyt on aika päättä ja siirtyä käytännön toteutukseen. Ja ruveta saavuttamaan tuloksia, jotka hyödyttävät suomalaisten tarvitsemia palveluja. Vaihtoehtona on, että takavuosina meitä hyvin palvelut järjestelmämme edelleen rapautuu ja palvelukenttä tulee yhä enemmän yksityisten firmojen rahastuslähteeksi – niille, joilla on varoja. Ja vähävaraisten palvelujen saanti entisestään vaikeutuu.

Nyt kun soten ratkaisun aika lähestyy, herää taas varoittavia sormia, jotka haluavat eri syistä pelotella ja kaataa uudistuksen. Kuten sanottu, täydellistä mallia ei olkaan. Nykyisessä mallissa on kuitenkin aiempia ongelmia paljon hiottu pois, ja maakunnilla tulee olemaan suuret mahdollisuudet toteuttaa uudistus alueellaan järkevästi. Nyt on aika lopettaa jahkailu, joka on kestänyt aivan liian kauan. Suomi – ihmiset ja potilaat – tarvitsevat tämän uudistuksen, ja eduskunnan tulee nyt saattaa sote maaliin!

Koululaitoksemme tarvitsee tukea ja yhteistä kehittämistä – ei jatkuvaa valittamista

Eduskunnan käsittelyssä olevan koulutusvälikysymyksen taustana oleviin asioihin on helppo yhtyä: Tämä koskee koulutuksen kansallista merkitystä ja tavoitetta taata kaikille halukkaille mahdollisuudet hyvään ja korkeimpaan koulutukseen asti – sosioekonomisesta ja maantieteellisestä taustasta riippumatta. On helppoa jakaa myös tavoite kehittää ja parantaa koulutusjärjestelmäämme.

Sen sijaan on ikävää, että opposition viestit koulutusjärjestelmästämme ovat kovin valittavia ja negatiivisia. On totta, että julkisen talouden tasapainottamiseksi ja velanoton lopettamiseksi on jouduttu eri aloilla kiristämään budjettia. Muuten olisi edessä Kreikan tie, jolloin koululaitosta ja sosiaali- ja terveydenhuoltoa olisi jouduttu rajusti karsimaan.

Mutta ongelmista huolimatta meillä on edelleen eräs maailman parhaimmista koulutusjärjestelmistä. On syytä olla ylpeä siitä työstä, mitä päivittäin tehdään peruskoulusta yliopistoihin asti. Meillä on hyvin koulutetut opettajat, jotka tekevät päivittäin hyvää työtä. Opposition jatkuvat viestit ovat omiaan luomaan tähän kovin negatiivista kuvaa ja valittavaa ilmapiiriä.

Kehittämistä ja ongelmien arviointia toki tarvitaan. Mutta koulutusjärjestämme tarvitsee ennen kaikkea tukea ja tunnustusta – sekä riitelyn sijaa yhteistä kehittämistä!

Mistä city-lentokenttä Malmin tilalle?

Helsingin valtuusto pyrkii käsittämättömästi tuhoamaan asukkaiden hyvinvoinnille ja terveydelle tärkeitä viheralueita, keskuspuistoa ja Malmia. Malmi on myös pienlentokenttä, jonka kohtalon valtuusto näyttää sinetöineen. Kun pormestari Vapaavuori haluaa kehittää Helsinkiä moderniksi eurooppalaiseksi suurkaupungiksi, niin mihin pienlentoliikenne on unohtunut? City-lentokentät ovat tulevaisuutta ja voimakkaasti kehittymässä monissa Euroopan kaupungeissa. Mistä Helsinkiin city-lentokenttä Malmin tilalle?

Pekka Puska

kansanedustaja, varavaltuutettu (kesk)

Tieteen panosta akatemian ja yliopistojen hallinnossa ei saa kaventaa

Yliopistoilla ja tutkimuslaitoksilla on tärkeä kansallinen rooli korkeatasoisen tutkimuksen toteuttamisessa usein kansainvälisessä tieteellisessä yhteistyössä. Vain tämän avulla yliopistomme pystyvät antamaan korkeinta opetusta, tutkijamme voivat osallistua kansainvälisiin tieteellisiin foorumeihin, voidaan tuottaa uusia innovaatioita ja ylläpitää kansallista sivistystä. Suomen Akatemialla on tämän tutkimuksen rahoituksessa erittäin tärkeä rooli. Sen vuoksi Akatemian toiminnan järjestämiseen ja hallintoon tulee suhtautua vakavuudella.

Akatemian merkitys meidän kansainvälisesti katsoen aika rajallisessa tutkimusrahoituksessa on keskeinen. Kun yliopistojen omat tutkimusrahat ovat hyvin pienet, kaikki merkittävä tutkimus tehdään ulkopuolisen rahoituksen turvin. Viime vuosina on kansallisesti korostettu paljon elinkeinoelämää ja sen innovaatioita tukevaa tutkimusta. Se onkin tärkeää, mutta sen rahoitus tapahtuu usein ulkopuolisen päätöksenteon raameissa. Hyvän ja vapaan perustutkimuksen, jota rahoitetaan kilpaillusti vertaisarviointiin perustuen, unohtaminen olisi vakava virhe.

Yksimielisiä ollaan siitä, että todelliset innovaation eivät synny ylhäältä ohjatusti, vaan vapaassa tiedeyhteisössä. On toki selvää, että yhteiskunnalla on oikeus jossakin määrin ohjata verovaroin rahoitettavaa tutkimusta, mutta liian pitkälle menevä ohjaus olisi suuri virhe.

Viime vuosien kehitys on yliopistojen ja tieteen hallinnossa lisännyt tiedeyhteisön ulkopuolista valtaa. Yliopistoissa on yliopistolain perusteella lisätty ulkopuolista panosta hallinnossa. Sillä on ollut varmasti myös myönteisiä vaikutuksia, ja yliopistojen hallinto on jäntevöitynyt. Mutta mitalin toinen puoli on ollut, että tiedeyhteisö on vieraantunut oman yliopistonsa asioista. Tämä on nähty kiistattomasti yliopistoväen lisääntyneenä tyytymättömyytenä. Tämä on vaarallista kehitystä, jonka ongelmia parasta aikaa todistamme Tampereen uuden yliopisto kohdalla.

Myös Suomen Akatemian kohdalla on ollut samanlaista kehitystä. Aikoinaan Akatemian korkein hallintoelin oli tieteen keskustoimikunta. Se muodostui pääasiassa tieteellisten toimikuntien puheenjohtajista. Sen jälkeen tuli tilalle Akatemian hallitus, joka muodostettiin yliopistomaailman ulkopuolisista ja usein elinkeinoelämän ja hallinnon asiantuntijoista. Tieteellisten toimikuntien puheenjohtajilla oli sentään läsnäolo- ja puheoikeus.

Tiedän, että tätä laki valmisteltaessa oli esillä ajatus poistaa tämä läsnäolo-oikeus. Se olisi ollut aivan liian pitkälle menevä toimenpide eliminoida tiedettä Akatemian hallinnosta. Hallitukselle on nostettava hattua, että tämä ajatus hylättiin.

Lakiesitykseen on kuitenkin tämän pohdinnan valossa jäänyt toinen ongelma. Tieteellisten toimikuntien jäsenten kausi rajataan aiemmasta kahdesta yhteen. Se on melkoinen ongelma, kun uusilla jäsenillä menee aina oma aikansa päästä sisälle päätöksentekoon. Näin tämä on edelleen omiaan siirtämään päätöksenteon painopistettä hallinnolle. Tiedän, että perusteena on sanottu jäsenten työmäärä, joka voi tutkijoita painaa. Mutta tällaisessa tilanteessa voi aina ilmoittaa, että ei ole käytettävissä toiselle kaudelle.

On myös keskusteltu tieteellisten toimikuntien lukumäärästä. Aiemmin niitä oli tieteenalojen mukaan kuusi. Viime vuosina neljä. Nyt tämä lakiesityksen mukaan tulisi kolme. Tämänkin merkitystä tieteellisen arvioinnin kannalta on kyselty. Kun kuitenkin tieteiden välinen yhteistyö ja aitojen ylittäminen on korostunut, tällaista esitystä voi puolustaa.

Tässä lakiesityksessä on käsittääkseni tarpeellisia hallinnollisia uudistuksia ja siis muissa suhteissa kannatettava, mutta toivon valiokunnan pohtivan huolella, onko riittäviä perusteita rajata toimikuntien jäsenten kausi vain yhteen

Suomen Akatemian merkitys on suuri, ja sitä sekä sen rahoittamaa perustutkimusta pitää kaikin tavoin tukea. Mutta niin yliopistojen kuin Akatemian kohdalla pitää tulevassa päätöksenteossa katsoa, että tiedettä ja yliopistoyhteisöä ei saa lakaista pois hallinnosta. Voidaan kysyä, ollaanko yliopistojen ja Akatemian hallinnossa menty liian pitkälle ulkopuolisen yhteiskunnan, talouselämän intressien ja hallinnon painotuksessa tieteen ja tiedeyhteisön kustannuksella? Tiedettä ei saa unohtaa tieteellisen tutkimuksen johtamisessa!

Pekka Puska, kansanedustaja (kesk), professori
Suomen Akatemiaa koskevan lain lähetekeskustelussa eduskunnassa 14.2.2018

Yliopiston roolia ei saa murentaa Tampereella

Tampereen uuden yliopiston liikkeellelähdössä on huolestuttavia piirteitä. Niiden mukaan yliopistoyhteisön valtaa ollaan rajaamassa tavalla, joka on vastoin eduskuntakäsittelyssä todettua. Lain eduskuntakäsittelyssä sekä perustuslakivaliokunta että sivistysvaliokunta korostivat, että siirtymäkauden hallituksen ei pidä tehdä kauaskantoisia ratkaisuja, vaan mahdollistaa nopea siirtymä yliopistolain mukaiseen hallintoon.

Yliopiston siirtymäkauden hallitus antoi kuitenkin äskettäin johtosääntöesityksen, joka siirtäisi valtaa professoreilta, muulta henkilökunnalta ja opiskelijoilta yliopistosäätiön perustajille. Esityksen mukaan yliopistoyhteisön valitseman elimen valtaa rajattaisiin vastoin yliopistolain henkeä.

Pidän esitystä yliopistoa vahingoittavana ja myös kansallisesti ikävänä tapauksena. Toivon, että siirtymäkauden hallitus huolehtisi täysimääräisesti perustuslaissa turvatun itsehallinnon toteutumisen.

Yliopistojen, Suomen tieteen ja sivistyksen voima on yliopistoyhteisössä. Asiantuntijat ovat yksimielisiä siitä, että todelliset innovaatiot syntyvät alhaalta päin, yliopiston luovassa ilmapiirissä. Miksi siirtymäkauden hallitus haluaa edistää toisenlaista yliopiston johtamista, jossa ulkopuolisten tahojen vaikutus on suhteettoman suuri?

Ratkaisut Tampereen tapauksessa ovat kansallisesti tärkeitä, koska viime vuosien kehitys on vahvistanut yliopistojen ”ylhäältä päin tapahtuvaa hallinnollista ohjausta” heikentäen yliopistoyhteisön omaa vaikutusvaltaa. Tämä seuraukset nähdään mm. huomattavasti kasvaneena tyytymättömyytenä yliopistojen henkilökunnassa.

Ottaen huomioon yliopistojen keskeinen kansallinen rooli todellisten innovaatioiden ja kansallisen sivistyksen edistämisessä, tämä on huolestuttavaa kehitystä. Tiedettä ja itsehallintoa tulee yliopistoissamme vahvistaa, ei murentaa!

Kansanedustaja (kesk.), professori Pekka Puska
Kannanotto pe 9.2.2018

Suomisuhteita tukemassa Namibiassa

Namibia on monelle suomalaiselle tuttu nimi Afrikan maiden joukossa. Onhan meillä jo 1800-luvun lopulta alkaen tuettu lähetystyötä Ambomaalla, Pohjois-Namibiassa. Ja moni tietää presidentti Ahtisaaren keskeisen roolin Namibian itsenäistymisessä.

Tammikuun lopulla oli hyvä tilaisuus palauttaa mieleen sekä tukea ja vahvistaa historiallisia suhteita, kun eduskunnan puhemies Marja Lohelan valtuuskunnassa vierailtiin Namibiassa viikon verran. Matka tapahtui Namibian parlamentin puhemiehen kutsusta. Tiiviin vierailun aikana tapasimme puhemies Katjavivin lisäksi suuren joukon keskeisiä johtohenkilöitä maan presidentti Geingobista alkaen.

Kaikissa keskusteluissa tuli esille maittemme väliset tiiviit historialliset suhteet, Suomen rooli pohjoisen Namibian koulutuksessa ja terveydenhuollossa sekä myöhemmin itsenäistymisessä. Erityisesti halusimme korostaa yhteistyön vahvistamista tältä hyvältä perustalta. Yhteistyössä tärkeänä toimijana on myös suurlähetystömme, joka on ainoa pohjoismainen lähetystö maassa.

Lukuisissa tapaamisissa – niin virallisissa kuin tavallisten ihmisten kassa – tuli esille erilaisia Suomi-yhteyksiä. Monilla oli suomalaisia etunimiä: Martti on erityisen suosittu sekä lähetystyön pioneeri Martti Rautasen että presidentti Martti Ahtisaaren vuoksi. Tapasimmepa erään henkilön, joka sanoi, että poikansa etunimi on Ahtisaari!

Kävimme myös sankarimuistomerkillä, jossa puhemies laski seppeleen. Siellä oli mm. itsenäisyystaistelun erään johtohahmon Toivo ja Toivon hauta. Kiinnostusta vierailuun osoitti myös se, että olin valtuuskunnan puolesta haastateltavan Namibia TV:n aamulähetyksessä, jossa toimittajakin oli hyvin selvillä Suomi- suhteista. Vierailun viimeisen päivän olimme pohjoisessa Ambo-Kavangon alueella, jossa on eräs Afrikan hienoista luonnonpuistoista: Etosha.

Lähetystyön perinteisen keskuspaikan Oniipan kaupungin pormestari korosti, että tämä on teidän suomalaisten kaupunki. Hän vain huolehtii siitä! Hänen äitinsä oli Selma, joka on siellä päin yleinen naisten etunimi. Ja lähetysasemalla avustanut isoäiti puhui suomea.

Vierailun eräs kohokohta oli, kun eduskunnan tiedotuspäällikkö Marjo Timosen kanssa tapasimme pitkäaikaisen ystäväni tri Nickey Iyambon. Nickey oli Suomen Ylioppilaskuntien Liiton stipendiaattina ja SWAPO:n lähettämänä opiskelemassa Suomessa, kun itse olin ja myöhemmin Marjo oli SYL:n puheenjohtaja. Nickey valmistui ensin valt.kandiksi ja sitten lääkäriksi.

Aika pian valmistumisen jälkeen Nickey lähti lääkäriksi SWAPO:n sissileirille Angolaan, Namibian rajan lähelle. Itsenäistymisen jälkeen hänestä tuli maa ensimmäinen terveysministeri. Sen jälkeen hän on ollut maan hallituksessa eri ministeritehtävissä koko itsenäisyyden ajan, kunnes viime presidentin vaaleissa hänet valittiin varapresidentiksi. Nickeyn kanssa oli mukava sekä muistella menneitä että saada sisäpiiritietoja Namibian asioista.

Useimpiin Afrikan maihin verrattuna Namibia on poliittisesti vakaa ja turvallinen, maassa on luonnonvaroja, koulutuksen ja sosiaaliturvan suhteen on edistytty, ja maa on ihanteellinen turistikohde. Namibialla vaikuttaisi olevan asukaslukuaan suurempi painoarvo ainakin eteläisen Afrikan alueella. Maa onkin Suomelle Afrikassa erinomainen sillanpääasema, josta kannattaa pitää kiinni ja jatkaa suhteiden hoitamista.

Pekka Puska
kansanedustaja (kesk.), professori

Alkoholilaki: Eduskuntakeskustelu 14.12.2017

Alkoholilakiesityksen ensimmäinen pykälä sanoo, että ”lain tarkoituksena on vähentää alkoholipitoisten aineiden kulutusta …. alkoholin käyttäjilleen, muille ihmisille ja koko yhteiskunnalle aiheuttamien haittojen ehkäisemiseksi”. Asiantuntijoiden lausunnot ja valiokunnan mietintö osoittavat täysin selvästi, että lain sisältö vaikuttaisi täysin päinvastaisesti.

Faktat ovat kovat – ja niiden pitäisi ohjata eduskuntakäsittelyä: Alkoholipitoisuuden nostaminen noin 17 prosentilla oluessa ja muissa panimotuotteissa, joita tullaan myymään yli 10.000ssa myyntipisteessä ja vielä vahvemman oluen kohdalla noin 40 prosenttia halvemmalla, tulisi merkittävästi nostamaan alkoholin kokonaiskulutusta ja haittoja suomalaisessa yhteiskunnassa.

Tämä olisi räikeässä ristiriidassa perustuslain niiden pykälien kanssa, jotka sanovat mm., että julkisen vallan on edistettävä väestön terveyttä, on turvattava mahdollisuus lapsen hyvinvointiin ja turvattava jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön. Ylivoimaisesti tärkein näihin seurauksiin vaikuttava tekijä lakiesityksessä on näiden massatuotteiden alkoholipitoisuuden nousu. Esityksessä on toki muitakin alkoholin kulutusta nostavia tekijöitä, mutta näihin löytyy perusteita, jotka voidaan säädösten keventämiseksi hyväksyä, jos ylivoimaisesti haitallisin esitys prosenttirajasta torjutaan.

Lakiesityksen moninaiset haitalliset vaikutukset on hyvin dokumentoitu sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöön. Ja vahvojen faktojen perusteella valiokunnan ylivoimainen enemmistö päätyi esittämään pysymistä nykyisessä prosenttirajassa eli 4,7:ssä.

Terveysvaikutuksista jäävuoren huippu olisi vähintään 150 lisäkuolemaa vuodessa. Tätä THL pitää varovaisena arviona, eikä sisällä alkoholin vaikutusta esim. syöpä- tai sydän- ja verisuonitautikuolemiin. Onkin arvioitu, että todelliset vaikutukset tulisivat olemaan noin 200-500 vuotuista lisäkuolemaa – eli saman verran kuin meillä on liikennekuolemia vuodessa! Tämän jäävuoren huipun alla olisi erittäin monien terveydellisten ja sosiaalisten ongelmien lisääntyminen.

Valiokunnan asiantuntija-arvioiden perusteella lakiesityksen vaikutukset olisivat jyrkässä ristiriidassa monien sellaisten keskeisten tavoitteiden kannalta, joista täällä eri keskusteluissa ollaan varsin yksimielisiä ja jotka ovat myös hallitusohjelman tavoitteita: Sote-palvelusten tarve kasvaisi selvästi ja tavoitteena olevat säästöt syötäisiin kertaheitolla. Erityinen rasite kohdistuu sairaaloiden ja terveyskeskusten päivystysvastaanotoille. Sosiaalipuolella taas erilaiset päihdehuollon kustannukset kasvaisivat.

Eduskunnassa on kannettu suurta huolta sisäisestä turvallisuudesta ja poliisin resursseista. Vahvempien juomien tulon seurauksena erilaiset järjestysongelmat kasvaisivat ja sitoisivat entistä enemmän niukkoja poliisivoimiamme – arvioilta 170 poliisin verran!

Alkoholin kulutuksen kasvu vaikuttaisi kiistattomasti työuria lyhentävästi ja työn tuottavuutta vähentävästi – vastoin pyrkimyksiämme kansantalouden vahvistamiseksi.

Muun muassa välikysymyskeskustelun yhteydessä oltiin täällä liikuttavan yksimielisiä tavoitteesta vähentää terveyseroja. Alkoholi ja tupakka vastaavat tutkitusti noin puolesta Suomen terveyseroista. Viime vuosikymmenellä, kun alkoholin kulutus kasvoi, terveyserot lisääntyivät selvästi. Ja kun aivan viime vuosina on muutamien maltillisten veronkorotusten jälkeen saatu alkoholin kulutuksessa vähäistä laskua, ovat sosiaaliryhmien väliset erot kuolleisuudessa hieman vähentyneet. Niin herkästi terveyserot seuraavat juuri alkoholin kulusta.

Täällä nyt tehtävä päätös vaikuttaa terveyseroihimme selvästi enemmän kuin edes hyvä sote, jonka päätavoite on vähentää eroja palvelusten saatavuudessa. Nyt tehtävä päätös on konkreettinen ja tärkeä – verrattuna esimerkiksi siihen, että täällä usein mainitut professori Saaren työryhmän varmaan tärkeät ehdotukset koskenevat jo nyt aika hyvin tiedossa olevia vaikeampia rakenteellisia ratkaisuja tulevaisuudessa.

Kun nämä moninaiset haitat ovat niin selvät ja kiistattomat, joutuu pohtimaan, miten näin huono ehdotus on mahdollinen.

  • On viitattu Viron tuontiin, mutta valiokunnassa on selvästi käynyt ilmi, että Viron tuonti on jo nyt varsin vähäistä (noin 6 % Suomessa juodusta oluesta) ja nopeasti vähenemässä – jopa ennen Viron suuria veronkorotuksia.
  • On myös sanottu, että oluen tarjonnan lisääntyminen vähentäisi väkevän alkoholin kulutusta. Aiemmat kokemukset eivät tue tätä lainkaan. Nyt puhuttujen alkoholijuomien osuus Alkosta ostettavasta alkoholista on vain noin 3 prosenttia.
  • On myös lobattu pienten kauppojen pystyssä pysymisestä. Mielestäni syrjäisempiä kauppoja ei pitäisi pitää pystyssä alkoholin lisämyynnillä ja haittojen kustannuksella. On myös ajateltava pienten kauppojen vähäisten myyjien turvallisuutta, mihin PAM on kiinnittänyt huomiota.

Todellinen syy tälle hämmästyttävälle esitykselle lisätä vahvojen oluiden saatavuutta ja alkoholin kulutusta on Panimoliiton ja sen taustalla olevien kansainvälisten suurpanimoiden, jotka omistavat myös Suomen suurimmat panimot, ennennäkemätön lobbaus, jossa on käytetty mitä erilaisimpia keinoja. Tätä vahvisti myös viime päivinä esiin tullut hämmästyttävä tieto, kuinka kuuden ulkomaan suurlähettiläät lobbasivat kirjeessään STM:lle oluen alkoholiprosentin korottamista – aivan ilmeisesti maittensa suurpanimoiden
asiassa.

Lobbaukseen liittyy myös hämmästyttävä koplaus alkoholiveroon. Alkoholi- ja tupakkaveroahan on viime vuosina nostettu maltillisesti useaan otteeseen – terveyspoliittisista ja fiskaalisista syistä. Nyt hyväksyttävä alkoholiveron korotus on jatkoa aiemmille ja ilmeisesti niitä hieman pienempi – nostaen olutpullon hintaa noin 7 sentillä. Se ei ole vaikutuksiltaan missään suhteessa nyt käsiteltävän lakiehdotuksen vaikutuksiin – ja vielä ajatellen puhuttua noin 40 prosentin hinnanlaskua.

Kysymys on kirkkaasti ns. poliittisesta pelistä. Valiokuntakin toteaa, että ilman prosentin nostoakin alkoholin kulutus nousee saman verran kuin veronkorotus ehkä laskee. Ja jos hyvän päätöksemme jälkeen jäisi vajausta valtion budjettiin, niin korvataan se terveysperusteisella sokeriverolla, jota täällä on paljon kyselty.

Työllisyysvaikutuksista lakiesityksen perusteluissa sanotaan aivan oikein, että työllistävä vaikutus panimoissa on vähäinen, vaikka oluen kulutus lisääntyy. Samoin kauppojen kohdalla. Paljon tärkeämpi on ravintoloiden työllistävä vaikutus, joka kärsisi siitä, että vahvojen oluiden saatavuus ravintoloiden ulkopuolelta ajaisi alkoholin käyttöä yhä enemmän kotisohville tai kaduille. On myös huomattava, että selvityksen mukaan maakuntien pienpanimot eivät kannata vahvojen oluiden tuloa kauppoihin.

Kaiken tämän pohdinnan ja hyvin monien asiantuntijalausuntojen jälkeen sosiaali- ja terveysvaliokunta – ja sen jäseniä poliittisesti laidasta laitaan – hyväksyi tämän mietinnön, johon toivoisin jokaisen edustajan perehtyvän ennen äänestystä. Valiokunta tyrmäsi siis kovien faktojen pohjalta alkoholiprosentin nostamisen. Lakiesityksessä on muitakin puhuttaneita kohtia, kuten limuviinat ja niiden mukana tuleva vahvojen juomien markkinointi, myyntipaikkojen suuri lisäys, ravintoloiden yöaukiolot ym. Mutta niiden
merkitys on siis rajallinen verrattuna isoon asiaan eli alkoholiprosentin nostamiseen tuotteissa, joista tulee yli puolet suomalaisten alkoholista.

On hyvä tässä verrata myös Ruotsin tiehen: Siellä on ruokakaupoissa vain meitä matalamman prosentin oluet. Seurauksena paljon pienempi alkoholin kokonaiskulutus ja paljon vähäisemmät alkoholihaitat.

Valiokuntakeskustelussa nousi myös esiin kysymys alkoholin etämyynnistä. Vallitsi suuri yksimielisyys siitä, että etämyynti on kielletty ja tulee pysyä kiellettynä. Jos ulkomaiset kaupat saisivat myydä vahvempaa alkoholia Suomeen, samanlainen oikeus pitäisi olla Suomen kaupoilla, mikä romuttaisi koko alkoholijärjestelmämme ja toisivat kaikki alkoholit Suomen kauppoihin. Valiokunnan mietinnössä on tästä asiasta selvä kanta, joka turvaa alkoholipolitiikkamme perustan.

Lopuksi haluan vielä todeta, että viime viikkojen valiokuntakuulemissa erityisen vaikuttavat argumentit koskivat jo nyt yleisiä alkoholisongelmia perheissä ja niiden lisääntymistä, jos vahvemmat juomat tulisivat kauppoihin. Tänä päivänä alkoholi varjostaa kovin monen perheen elämää, usein painaen erityisesti perheen naisia ja haitaten lasten turvallista kasvua. Tästä kannoimme erityistä huolta eduskunnan juhlaistunnossa ja muutenkin jatkuvasti täällä keskusteluissa lasten ja nuorten syrjäytymisen osalta. Hyvin
usein nuorten syrjäytyminen alkaa alkoholin varjostamista kasvuolosuhteissa, ja sen korjaaminen myöhemmin on hankalampaa. Joulun lähestyessä toivoisi Suomen lapsille lahjaksi turvallisemman kodin – ei lisää lasista lapsuutta!

Ehdotus vahvoista oluista ja limuviinoista suomalaisiin kauppoihin, kioskeihin, huoltoasemille ja ulosmyyntiin ravintoloihin on politiikkaa vahvojen ja rahan ehdoilla – väestön terveyden ja usein juuri perheiden sekä lasten hyvinvoinnin ja turvallisuuden kustannuksella. Sellaisessa en halua olla mukana! Kun hallituspuolueiden kesken on prosenttiäänestyksessä sovittu vapaista käsistä, niin toivon edustajien painostuksesta huolimatta äänestävän arvojen ja faktojen pohjalta.

Tampereen korkeakouluja koskeva laki

Kansanedustaja Pekka Puskan puheenvuoro eduskuntakeskustelussa 4.12.

Ensimmäiseksi on todettava, että suunnitelma muodostaa Tampereen korkeakouluista yhtenäinen kokonaisuus on kaikin puolin kannatettava ja monella tavalla varmaan hyödyllinen. Tässä mielessä lakiesitys on ilman muuta kannatettava. Mutta esitykseen liittyy asioita, joista on tärkeä keskustella ja myös eräitä ongelmia, jotka puhututtivat valiokuntaa pitkään.

Keskeinen asia on, että tässä tehdään eräänlaista ennakkotapausta yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välisestä suhteesta, joka tullaan valtakunnallisesti käsittelemään vasta ns. korkeakouluvision yhteydessä.

Suuri yksimielisyys vallitsee siitä, että molempia tarvitaan, että molemmilla on omat roolinsa ja että yhteistyö – ja varsinkin alueellinen sellainen – on hyödyllistä. Tällä lailla edistetään yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyötä niin, että tutkintoihin voidaan helpommin ottaa toisen korkeakoulun kursseja. Samalla kun tämä on ilman muuta hyödyllistä, tulee varoa kehitystä, että molempien opetus tulee liikaa lähestymään toisiaan. On myös tärkeää huolehtia opiskelijoiden oikeusturvasta näissä järjestelyissä.

Tampereen kuviossa uusi yliopisto tulee omistamaan ammattikorkeakoulun. Kun tämä kehitys tullee valtakunnallisesti yleistymään, on sen seurauksia myös pohdittava. Yleensähän tulee mieleen, että omistaja päättää omistamastaan. Tässä tapauksessa on kuitenkin painokkaasti muistutettu, että ammattikorkeakouluista on oma laki. Se säätää ammattikorkeakoulun hallinnosta ja toiminnasta, eikä omistava yliopisto voi tähän puuttua. Tämä on kuitenkin asia, joka tulevissa pohdinnoissa vaatii lisää huomiota.

Suurin keskustelu valiokunnassa käytiin uuden yliopiston hallinnollisesta liikkeellelähdöstä. Sinä asiassahan esitys sisältää kiireellisen aloituksen, jossa hallinnon käynnistyminen poikkeaa yliopistolain vaatimuksista – aiheuttaen myös perustuslaillista pohdintaa. Perustuslakivaliokunnan käsittelyn jälkeen aikataulua muutettiin, niin että laki voidaan säätää normaalisti, mikä ei kuitenkaan poista järjestelyn moitittavuutta.

Kysymys on uuden yliopiston ensimmäisen hallituksen valinnasta. Yliopistolain mukaanhan yliopiston monijäseninen elin valitsee yliopiston hallituksen, joka taas valitsee yliopiston rehtorin. Tässä tapauksessa esitetään, että vanhojen yliopistojen hallitukset valitsevat väliaikaisen hallituksen, joka taas valitsee ensimmäisen rehtorin. Näin ollen uuden yliopiston ensimmäinen monijäseninen elin ei nyt pääse valitsemaan hallitusta, joka valitsee uuden rehtorin – ilmeisesti useaksi vuodeksi.

Tällä paljon keskustelua herättäneellä poikkeuksellisella ratkaisulla on suuri periaatteellinen merkitys, kun rehtori on yliopistoa johtava keskeinen henkilö ja ratkaisu tehdään todennäköisesti useaksi vuodeksi. Ongelmalle esitettiin useampia vaihtoehtoisia ratkaisuja, joihin ei kuitenkaan haluttu mennä.

Vaikka tämä Tamperetta koskeva laki on syytä tässä hyväksyä, on tässä yhteydessä hyvä muistuttaa siitä tähän liittyvästä ja yleisestä yliopistojamme koskevasta ongelmasta, että yliopistolain myötä yliopistojen opettajat, tutkijat ja muu henkilökunta ovat kokeneet vaikutusmahdollisuuksiensa puutetta omassa yliopistossaan. Asiahan liittyy yliopistolain arviointiin, mikä on sivistysvaliokunnan pöydällä.

Samalla kun yliopistojemme hallinto on nykylain perusteella jäntevöitynyt, tyytymättömyys yliopistojen henkilökunnassa on kiistattomasti lisääntynyt. Tähän huolestuttavaan kehitykseen on toki muitakin syitä, mutta eräänä keskeisenä on nähty juuri monijäsenisen elimen, yliopistokollegion vaikutusmahdollisuuksien vähäisyys.

On huolestutavaa, jos yliopiston henkilökunta kokee vieraantumista oman yliopistonsa asioista. Kun yliopistojen tärkein tehtävä on korkein opetus ja tutkimus, on tärkeää, että tätä työtä tekevät opettajat ja tutkijat – yliopistojen tärkein voimavara – voivat kokea olevansa yliopistonsa päätöksenteossa keskeisesti mukana.

Tässä mielessä on tärkeää, että tästä Tampereen tapauksesta ei muodostu mitään ennakkotapausta yliopistojemme hallinnon edelleen kaventamisesta, vaan että päinvastoin jatkossa voidaan yliopistojemme johtamista edelleen kehittää niin, että tieteellisen tutkimuksen ja opetuksen sana painaa.

Tässä yhteydessä on myös syytä toivoa, että puhuttu ja hyvä yliopistojemme autonomia lisääntyminen näkyy myös valtiovallan (OKMn) yksityiskohtaisen ja usein nopeasti muuttuvan ohjauksen vähenemisenä. Vapautetaan yliopistojen luovaa tiedettä, koska paljon puhutut tärkeät kansalliset innovaatiot eivät tule ylhäältä käsketysti vaan yliopistojemme luovassa tieteellisessä yhteisössä.

Tamperetta on siis syytä onnitella hyvästä hankkeesta, joka tulee muodostamaan entistä yhtenäisemmän korkeakoulukokonaisuuden. Esittämäni kriittiset kommentit eräisiin järjestelyihin on tarkoitettu erityisesti tulevia ylipisto-ja korkeakoulukeskusteluja varten. Ja kun Tampereen liikkeelle lähdöllä on kiire, kannatan esitettyä lakipakettia.

Terveiden tilojen vuosikymmen

Kansanedustaja, prof. Pekka Puskan kommentit eduskuntakeskusteluun 28.11.2017

On hienoa, että pääministeri Juha Sipilä on tehnyt tällaisen aloitteen, että asiasta valmistellaan toimenpideohjelma ja että eduskunta keskustelee tästä tärkeästä asiasta.

Sisäilman homeongelmat julkisissa tiloissa on iso asia. Siihen tarvitaan vahvaa tutkimukseen pohjautuvaa tietoa, jota erityisesti THL kerää ja koordinoi, ja sen perusteella riittävät toimenpiteet niin valtakunnallisella kuin kunnallisella tasolla.

Asiaa on katsottava kokonaisvaltaisesti: Kaikki koetut ongelmat eivät johdu homeesta. On myös muita syitä ja ongelmia. Kaikkiin tulee puuttua ja hoitaa ongelmista kärsiviä asianmukaisesti.
Hyvän uudisrakentamisen ohella tarvitaan myös muita toimia. On kehitettävä ja jalkautettava hyviä toimintatapoja.

Erittäin tärkeää tässä on ihmisten luottamuksen rakentaminen sisäilma-asioissa. Tärkeää ei ole vain, miten asia on, vaan myös miten se koetetaan ja siihen luotetaan. Avoin hyvä tiedottaminen on tärkeää.

Lopuksi on muistettava, että kun yleensä puhutaan julkisista tiloista, unohdetaan heloposti Suomen kodit, joista monissa on erilaisia sisäilmaongelmia, joihin myös tarvitaan tutkittua tietoa ja ohjeita.

Alkoholilaki maatalouden ja maaseudun kannalta

Yleisökirjoitus Maaseudun Tulevaisuudessa 13.11.2017

Paljon puhuttanut alkoholilaki tulee modernisoimaan alkoholisäädöksiä ja tulee saamaan saa laajan hyväksynnän lukuunottamatta alkoholipoliittisesti keskeistä kysymystä vahvempien oluiden sallimisesta kauppoihin. Siitä tullaan äänestämään, ja hallituspuolueiden eduskuntaryhmät päättäneet asiassa antaa edustajilleen äänestyksessä vapaat kädet.

Vahvojen oluiden tuominen kauppoihin, kioskeihin ja huoltoasemille ym. hyllyille keskioluen rinnalle ja vielä halvemmalla tulisi ilman muuta lisäämään alkoholin kokonaiskulutusta ja sitä kautta monenlaisia haittoja. Ne näkyisivät paitsi lisääntyneinä alkoholikuolemina ja -sairauksina myös laajasti yhteiskunnassa: lisäpaineena sosiaali- ja terveyspalveluille ja poliisille, työelämän haittoina ja perheiden ongelmina.

Vaikutukset olisivat kaikissa suhteissa vastoin nykyhallituksen tavoitteita: Sote-säästöt syötäisiin, niukkoja poliisivoimia sidottaisiin yhä enemmän alkoholiongelmiin, terveyserot kasvaisivat, työn tuottavuus vaarantuisi, haittoja lasten kasvuolosuhteisiin jne. Uudistusta on voimakkaasti lobannut panimoteollisuus ja kauppa omien taloudellisten intressiensä perusteella, korostaen valinnan vapautta.

Kiintoisa kysymys on, mikä olisi tällaisen päätöksen vaikutus suomalaisen maatalouden ja maaseudun kannalta? Ainoa konkreettinen perustelu, jonka olen havainnut on, että vahvemmat oluet auttaisivat pieniä kyläkauppoja. Voidaan kuitenkin kysyä, tuleeko kyläkauppoja pitää pystyssä vahvemman oluen voimalla ja huolimatta kylien lisääntyvistä alkoholiongelmista. Mm. kaupan myyjien liitto PAM vastustaa tällaista päätöstä pienten kauppojen myyjien lisääntyvien turvallisuusongelmien vuoksi.

Jos kauppa on kylässä tärkeä, niin on ravintolakin. Vahvojen oluiden myynnin salliminen ravintoloiden ulkopuolella on kiistattomasti ravintoloille haitallista ja uhkaa niiden kannattavuutta . Kun ravintolat vastaavat noin 3/4sta koko alkoholialan työllisyydestä, on tämä työllisyyden kannalta tärkeä asia.

Ravintolassa tapahtuva alkoholin nauttiminen tapahtuu valvotuissa olosuhteissa, kun taas vahvemman oluen saaminen kaupasta ja vielä halvemmalla siirtäisi juomista yhä enemmän kotisohville. Vastauksena on ehdotettu ravintola-alkoholin veron alentamista, mikä ei ole tämän lain asia ja hyvin epävarmaa.

Lakiehdotuksen myönteisiä asioita ovat pienpanimoita koskevat ehdotukset. Ne saisivat luvan valmistaa vahvempia ”käsityöläisoluita” ja myydä niitä ulos. Sen sijaan vahvojen oluiden tuleminen kauppoihin ei olisi niiden etu. Ehyt ry:n kyselyn mukaan yhdeksän kymmenestä pienpanimosta uskoo, että prosenttirajan korottaminen helpottaisi ulkolaisten suurpanimoiden pääsemistä Suomen markkinoille.

On yleisemminkin todettu, että vahvojen oluiden salliminen Suomessa vähittäismyyntiin avaisi markkinat kansainvälisten suurpanimoiden usein yli viiden prosentin massaoluille. Onkin sanottu, että 4,7 prosentin raja on eräänlainen tuontisuoja suomalaisille oluille. Asiassa voimakkasti lobanneen Panimoteollisuusliiton suhteen on muistettava, että liiton suurimmat jäsenpanimot ovat kansainvälisten suurpanimoiden omistuksessa.

Iso kysymys on alkoholipolitiikan jatko suomalaisen maatalouden kannalta. Meillä puhutaan alkoholipolitiikan liberalisoinnista samaan aikaan, kun maailmalla ja lähialueillamme on pääasiassa siirrytty kiristyvään suuntaan kansanterveydellisistä ja taloudellisista syistä.

Vahvoja oluita kauppaan ajavat sanovat usein, että tämä on ensimmäinen ”askel” alkoholipoliitiikan vapauttamisessa. Kysyttäessä mm. kaupalta, mikä on seuraava askel, he yleensä sanovat, että viinit kauppoihin. Tällainen muutos johtaisi, paitsi vielä lisääntyvään alkoholin kokonaiskulutukseen, ilman muuta myös kulutuksen painopisteen siirtymiseen oluesta viinien suuntaan. Euroopassa lienee viinin ylituotantoa noin 1,7 miljardin pullon verran. Viinien tulo seuraavana suomalaisiin kauppoihin vyöryttäisi tätä viinijärveä Suomeen. Tämä kehitys ei mitenkään olisi suomalaisten ohranviljelijöiden etu.

Me kaikki kannatamme turhan säätelyn purkamista ja kansalaisten omaa vastuuta. Mutta terveyden ja turvallisuuden asioissa tarvitaan myös yhteiskunnan asettamia rajoja. Niin alkoholin kohdalla, joka ei ole mikään tavanomainen hyödyke, kuin myös esimerkiksi ajonopeuksien säätelyssä nopeusrajoituksin!

Osa-asumisen normi ja yleinen asumistuki

Pekka Puskan valmisteltu puheenvuoro lähetekeskusteluun 8.11.2017

Tällä lakiesityksellä muutettaisiin yleisestä asumistuesta annettua laki. Esityksen mukaan yleisessä asumistuessa otettaisiin käyttöön erillinen enimmäisasumismeno asunnon osan asumismenolle – eli siis ns. osa-asunnon normi. Esitetyssä muodossaan laki leikkaisi asunnon osaa vuokraavan tuensaajan enimmäisasumismenoa 80 prosenttia alueen enimmäisasumismenosta. Normi vaikuttaisi asumistuen saajiin, jotka vuokraavat tai alivuokraavat asunnon osaa, kuten solu- tai kimppa-asuntoa ja myös alle 20 neliön asuntoa.

Merkittävä osa niistä arvion mukaan noin 12.000 henkilöstä, joita esitys koskee, ovat opiskelijoita, jotka muita useammin asuvat kimppa- tai soluasunnoissa. Sen vuoksi asiaa on ymmärrettävästi arvioitu opiskelijajärjestöjen piirissä ja oltu hyvin huolissaan.

Osa asunnon normi poistettiin yleisestä asumistuesta vuoden 2015 alussa, koska haluttiin yksinkertaistaa tukea, mikä nykyisen byrokratiapurkutalkoon aikana on edelleen tärkeä asia. Haluttiin myös lisätä asukkaiden mahdollisuuksia valita asuntonsa tarjolla olevasta asuntokannasta.

Opiskelijajärjestöt, kuten mm. SYL, toteavat kritiikissään, että osa-asunnon normi heikentäisi edullisimpien asumismuotojen suosiota opiskelijoiden parissa. On myös todettu, että osa-asunnon normi asettaisi enimmäisasumismenojen tason kuntaryhmissä III ja IV niin alhaiseksi, että edes omakustannusvuokrilla toimivien opiskelija-asuntosäätiöiden on hankala tarjota normin piirissä olevia asuntoja kyseiseen hintaan.

Tämä osa-asunnon normi ilman muuta heikentäessään edullisempien asumismuotojen suosiota opiskelijoiden parissa ajaisi osaa opiskelijoista kalliimpiin yksiöihin ja pienin kaksioihin, mikä lisäisi asumiskustannuksia ja millä olisi vaikutusta myös yliopistokaupunkien asuntotilanteeseen.

Opiskelijajärjestöt toteavat, että osa-asunnon normin käyttöönotto tekisi yleisestä asumistuesta monimutkaisemman ja kannustaisi opiskelijoita siis asumisratkaisuihin, jotka vesittäisivät asetettuja säästötavoitteita.

Yleisen asumistuen suuriin kustannuksiin verrattuna nyt puhutaan siis hyvin pienestä asiasta, monesti taloudellisesti tiukoilla olevasta väestöryhmästä ja hyvin kyseenalaisista säästötavoitteista. Kritiikki vaikuttaa sen verran painavalta ja perustellulta, että valiokunnan tulee käsittelyssään paneutua siihen huolella.

CETA-vapaakauppasopimus ja Suomi – sijoittajasuojasopimusten pulma

(Puheenvuoro eduskuntakeskustelussa/ Pekka Puska 8.11.2017)

Vapaakauppa ja globalisaatio tuovat ilman muuta maille ja väestöille monta etua taloudellisen kasvun ja hyvinvoinnin lisääntymisen myötä. Mutta kiistatonta on myös, että siihen liittyy sosiaalisia huolia. Näiden negatiivisten seurausten torjumiseksi tarvitaan, kuten ILO:n komissio totesi, kansainvälistä yhteistyötä ja sopimuksia. Tällaisia ovat mm. kansainväliset ilmastosopimukset ja kansainvälinen tupakoinnin torjunnan sopimus, jonka tämäkin eduskunta on ratifioinut ja joka pyrkii kääntämään noin kuuden miljoonan vuotuisen tupakkakuoleman laskuun.

Vapaakaupan huomattavien etujen vuoksi tämäkin kauppasopimus Kanadan kanssa (Ceta) on syytä hyväksyä, ja se on varmaan monella tavalla Suomelle edullinen. Mutta se ei saa estää pohdintoja myös ongelmista. Mikään asia ei ole ihan mustavalkoinen.

Kuulun siihen joukkoon, joka pitää näihin kauppasopimuksiin liittyviä sijoittajasuojasopimuksia hyvin vastenmielisenä ilmiönä. Ne voivat rajoittaa ikävällä tavalla suvereenien valtioiden demokraattista päätöksentekoa kansainvälisten suurfirmojen hyväksi.

Olen itse herkistynyt tälle asialle kansainvälisessä tupakoinnin torjuntaan liittyvässä työssäni. Kun esimerkiksi Uruguain täälläkin vierailleen presidenttinsä (joka muuten on syöpälääkäri) johdolla laati tiukemman tupakkalain, amerikkalainen jättifirma Philip Morris haastoi Uruguain valtion oikeuteen Uruguain ja Sveitsin välisen investointisuojasopimuksen perusteella.

Vaikka Uruguai voitti lopulta oikeudessa, niin oikeudenkäynnin viisi vuota vaativat pienen valtion hallinnolta paljon aikaa ja resursseja. Samainen Philip Morris haastoi myös Australian valtion investointisuojasopimuksen perusteella oikeuteen tupakkalaista, joka toi kauppaa standardipakkaukset ilman tupakkafirmojen logoja. Sama asia, jota myös Suomessa valmistellaan.

Keväisessä sote-käsittelyssä kävi oikeusoppineiden lausunnoista ilmi, että jos sote-keskuksemme olisi yhtiöitetty, sote-lakiemme myöhemmät muutokset olisivat voineet aiheuttaa korvausvaatimuksia kansainvälisiltä terveysalan jättifirmoilta, jotka omistavat Suomessa toimivia terveysfirmoja. Toivottavasti keväällä saadaan sellainen malli, että sen muutoksista kansainväliset terveysfirmat eivät voisi haastaa Suomea oikeuteen ja että tämä sopimus ei voisi puuttua Suomen terveydenhuollon järjestämiseen.

Tätä Ceta-sopimusta vastaan ovat juuri investointisuojan vuoksi protestoineet sadat kansalaisjärjestöt – ja minusta monella tavalla perustellusti. On myös kerrottu, että Belgia on pyytänyt EU-tuomioistuimelta lausuntoa siitä, onko kaavailtu investointituomioistuin yhteensopiva EU-lainsäädännön kanssa. Ongelma on siinä, että EU:n tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan vain EU:n elimet saavat tulkita EU-oikeuta ja EU- tuomioistuimella on korkein asema, mikä näin loukkaisi EU-oikeuden autonomiaperiaatetta. Tämä asia tultaneen selvittämään.

On myös huomattava, että vaikka on kysymys sopimuksesta Kanadan kanssa, niin missä muussa maassa tahansa – kuten esim. USA:sa – toimiva firma voi haastaa Suomen oikeuteen, jos sillä on tai se perustaa toimipisteen Kanadaan. Näinhän oli asia Uruguain tapauksessa, jossa amerikkalainen Philip Morris haastoi Uruguain oikeuteen Sveitsissä olevan toimistonsa kautta, perustuen Sveitsin ja Uruguain väliseen investointisuojasopimukseen.

Sopimuksen ja yleensä vapaakaupan monien kansallisten etujen vuoksi kannatan sopimuksen hyväksymistä. Kuten on todettu, sopimus on käsittelyssä parantunut ja oikeudenkäsittelyä koskeva järjestely on parantunut oikeusistuimen vuoksi. Se ei kuitenkaan poista perusongelmaa eli sitä, että kansainväliset suurfirmat voisivat pelkällä oikeudenkäynnin uhalla vaikuttaa eräissä tapauksissa kansalliseen päätöksentekoon. Toivottavaa on, että tämän sopimuksen mukainen investointisuoja-asia ei helpolla laukeaisi torjumaan tai haittaamaan tässä eduskunnassa tulevaisuudessa tehtäviä viisaita päätöksiä.

Samalla voi myös toivoa, että Suomen edustajat kansainvälisillä foorumeilla tekisivät parhaansa, että tulevien vapaakauppasopimusten kylkiäisenä ei olisi tällaisia investointisuojasopimuksia, jotka jos yleensä vaikuttavat, Suomen tapauksessa yleensä merkitsisivät epätasapainoa Suomen ja kansainvälisten suurfirmojen välillä.

Tekesin ja Finpron yhdistäminen

Pekka Puskan puheenvuoro lähetekeskustelussa 7.11.2017

Esityksessä ehdotetaan siis nykyisen Tekesin ja Finpron yhdistämistä Valtion innovaatiorahoituskeskus Business Finlandiksi ja valtion kokonaan omistamaksi osakeyhtiöksi Business Finland Oy:ksi.

Uudistus on hyvin perusteltu ja tärkeä, jotta kansainvälistyvän elinkeinoelämän tuen johtamisjärjestelmä saadaan virtaviivaistettua ja yhtenäisemmäksi kokonaisuudeksi.

Tähän varmasti myönteiseen ja kannatettavaan uudistukseen liittyen kaipaa kuitenkin selvyyttä uudistuksen vaikutuksesta kansalliseen tutkimusrahoitukseen. Elinkeinoelämän ja viennin perustanahan on viime kädessä pätevä ja uusia innovaatioita luova tutkimus, jota on usein parhaimmillaan tehty tutkimuslaitosten ja yritysten yhteistyönä ja jossa Tekes on ollut merkittävä rahoittaja.

Kansallinen tutkimusrahoituksemme on nojannut kolmeen erityyppiseen tukipylvääseen:

  1. Yliopistojen ja tutkimuslaitosten tutkimus, jota rahoittaa mm. Suomen Akatemia, säätiöt ym.
  2. Tutkimuslaitosten ja yritysten tuotekehittelyä palveleva yhteistutkimus, jota usein Tekes rahoittaa
  3. Yritysten oma ja itse rahoittama tutkimus.

Kun Tekes on ollut merkittävä tutkimusrahoittaja, herää kysymys, miten Tekesin nykyään rahoittaman tutkimustyön uudistuksessa käy? Tämä on tähän asti ollut merkittävää tutkimuslaitosten ja yritysten yhteistyötä. Tällainen tutkimus auttaa paitsi tuotekehittelyssä myös esim. vientimarkkinoiden tärkeänä perustana. Tuotteiden myynti ja vienti ei ole pelkkää markkinointia, jota sitäkin täytyy tukea, vaan tarvitaan hyvä innovatiivinen tuote ja mielellään hyvä tutkimusdokumentaatio sen laaduista ja toiminnasta.

Tutkimuspuolen jatkoa käsitellään lakiesityksen perusteluissa varsin niukasti. Esityksen mukaan rahoituskeskuksen monien tehtävien joukossa mainitaan kyllä ”edistää tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa”, mutta perusteluista ei juurikaan selviä, miten Tekesin tähän asti rahoittamalle tärkeälle tutkimustyölle käy.

Herää monia kysymyksiä. Syntyykö tässä tärkeän tutkimusrahoituksen aukko? Mikä tulee olemaan tutkimusrahoituksen osuus? ja ennen kaikkea, miten tätä puolta hallinnoidaan ja hoidetaan? Mikä on innovaatiorahoituskeskuksen rooli ja mikä osakeyhtiön rooli?

Kun tutkimuslaitosten ja elinkeinoelämän välinen yhteistutkimus on tärkeä osa kansallista tutkimusarkkitehtuuriamme, näiden kysymysten selvittelyn pitäisi olla tärkeä osa lakiesityksen valiokuntakäsittelyä.

Sote maaliin

Helsingin ja Tampereen pormestarit kirjoittivat vieraskynäpalstalla (HS 30,9.), että maakuntauudistuksesta pitäisi luopua, mutta toteuttaa sote-uudistus. Kuitenkin nämä kaksi asiaa ovat erottamattomasti yhdessä. Koko sote-uudistuksen lähtökohta on ollut, että palvelujen järjestämiseen tarvitaan laajempi alueellinen pohja. Aluepohja ja soten järjestäminen ovat erottamattomasti yhdessä!

Erilaisten kuntamalliseikkailujen jälkeen päädyttiin perustuslakivaliokunnan kannan jälkeen maakuntaan järjestäjänä. Tällä pohjalla on nykyisellä eduskuntakaudella varsin yksimielisesti viimein päädytty saamaan eduskuntaan iso lakipaketti, lukuunottamatta ns. valinnanvapauslakia, joka perustuslakivaliokunnan uusimman mietinnön jälkeen tulee tarkistetussa muodossa vuoden vaihteen jälkeen.

Kaikkien näiden vuosien jälkeen on viimein aika päättää asiasta ja siirtyä toteutukseen. Kaikki ei varmaan nytkään tule menemään kuin Strömsössä, mutta nyt pitää päästä eteenpäin: toteutukseen ja sen jälkeiseen kehittämiseen. Ovatko Vapaavuori ja Lyly todella sitä mieltä, että taas aloitetaan alusta? Alkaisi taas sama riitely sote-järjestelmän pohjasta ja toteutusmallista. Uudistus siirtyisi seuraavalle eduskunnalle, ja julkisen järjestelmän rapautuminen jatkuisi.

Helsinkiläisenä on myös vaikea ymmärtää, mikä halu Helsingillä olisi suunnata energiansa raskaan sote-palvelujärjestelmän ylläpitämiseen. Sitä paitsi maassa tarvitaan järjestelmä, joka riittävän tasa-arvoisesti järjestää palvelut kaikille suomalaisille – isoissa ja pienissä kunnissa.

Helsinki on hieno kaupunki, ja on helppo yhtyä pormestari Vapaavuoren pyrkimyksiin pääkaupungin kehittämisestä vahvaksi kansainväliseksi metropoliksi. Mutta kun raskas sote-palvelujärjestelmä siirretään pois kaupungilta, se voi vielä enemmän keskittyä kaupungin kehittämiseen asukkaille mahdollisimman elinvoimaiseksi, viihtyisäksi ja turvalliseksi.

Tupakkavero: Budjetin lähetekeskustelu eduskunnassa

Eduskunnassa keskusteltiin 19.9. alkoholilaista ja alkoholipolitiikasta. On usein pohdittu, että miksi kahdessa kansanterveyteen niin voimakkaasti vaikuttavissa asioissa on viime vuosikymmeninä menty eri suuntaan. Tupakan suhteen on tapahtunut valtava positiivinen muutos, jonka seurauksena tupakkasyöpäluvut ovat tavattomasti kaunistuneet ja joka on paljon vaikuttanut sydän- ja verisuonitautien vähenemiseen. Kuitenkin samaan aikaan alkoholin kulutus ja haitat ovat moninkertaistuneet.

Vastaus on pitkälti erilaisessa politiikassa. Tupakka-asiassa meillä on pitkään valistuksen ohella toteutettu hyvää tutkimukseen perustuvaa tupakkapolitiikkaa. Tupakkalakia on jatkuvasti kehitetty ja tupakkaveroa nostettu. Samaan aikaan on alkoholipolitiikkaa monella tavalla löysätty, ja vuonna 2004 tehtiin vielä huomattava veronalennus. Vasta viime vuosien viisi maltillista veronkorotusta ovat kääntäneet alkoholinkulutuksen laskuun.

Tupakoinnin vähentämisessä on olemassa vahvoja näyttöön perustuvia keinoja, joista asiantuntijat ovat varsin yksimielisiä. Tehokkain keino on hinta, jota säädellään verotuksella. Muita tehokkaita keinoja ovat täydelliset tupakointikiellot ravintoloissa ja työpaikoilla sekä täydellinen mainontakielto, myynti-ikärajat sekä myös vieroitustyö, varoitukset ja valistus.

Suomi on käyttänyt näitä keinoja tehokkaasti. Jo 1970-luvulla ensimmäisen tupakkalain mukana olimme kansainvälisen tupakkapolitiikan kärjessä. Sen jälkeen tapahtuneet lukuisat tupakkalain muutokset ovat
pitäneet meitä kansainvälisen tupakkapolitiikan eturivissä. Tosin useissa maissa on joissakin yksityiskohdissa menty meitä pidemmälle, mm. säätämällä standardipakkauksista. On kuitenkin todettava, että STM on asettanut uuden tupakkatyöryhmän valmistelemaan tupakkapolitiikan uusia toimia seuraavalle eduskuntakaudelle – kohti Savutonta Suomea.

Tupakan hinta-vero- instrumenttia olemme myös käyttäneet jatkuvasti. Se onkin erinomaisen kustannusvaikuttava toimenpide, koska se vähentää tehokkaasti tupakointia ja sen haittoja sekä valtion sote-kustannuksia, mutta tuo samalla valtiolle kaivattuja lisätuloja. Näistä päätöksistä huolimatta tupakan hinta ei Suomessa ole länsimaisesti katsoen erityisen korkea. Kun meillä savukeaskin keskiarvohinta on viimeisten korotusten jälkeen 6,7 euroa, on se Ranskassa 6,8, Irlannissa 9,7 ja Australiassa peräti 15,90 euroa. Englannissa on viimeisten korotusten jälkeen minimihinta 10,1 euroa ja suunnitelma on korottaa lähivuosina hintaa vielä tuntuvasti.

Tässä valossa nyt käsiteltävä tupakkaveron korotus on oikean hyvä. VM:n arvion mukaan näiden kahden vuoden korotusten jälkeen tupakka-askin hinta on v. 2019 lopussa 7,9 euroa eli vielä kaukana maailman
kärkimaista. Lakiesitys on kuitenkin oikean suuntainen, ja myös verorakennetta parannetaan hyvin.

Tupakan, kuten myös alkoholin, veronkorotuksissa kysytään usein, että eikö se lisää salakuljetusta. Tätä on toki tarkkaan seurattava, mutta suomalaiset hinnankorotukset eivät ole olennaisesti näin vaikuttaneet. On mielenkiintoista todeta, kuinka eteläisen Euroopan maissa, joissa tupakan ja alkoholin hinta on pienin, on suurin salakuljetus. Meillä täällä pohjoisessa Euroopassa on korkeimmat hinnat, mutta vähäisin
salakuljetus. Tupakan suhteen on vielä muistettava, että kansainvälisen tupakkakonvention mukana tuleva
salakuljetuksen torjunnan protokolla tulee luomaan varsin tehokkaan kansainvälisen mekanismin salakuljetuksen torjunnassa.

Hyvän tupakkapolitiikan, mukaan lukien veropolitiikka, ansiosta tupakointiluvut ovat jatkuvasti pienentyneet: Tänä päivänä vain noin 13 % aikuisista tupakoi päivittäin. Tämän kehityksen seurauksena
kysytään, kasvaako tupakkaveron tuotto jatkuvasti, vaikka tupakointi pienenee hyvin vähäiseksi. Ei kasva. Mutta toistaiseksi, ja oletettavasti tämänkin korotuksen jälkeen tupakkaveron tuotto vielä kasvaa.

Keskustelussa on noussut esille tupakkaveron merkitys väestöryhmien tulonjaon kannalta. Kun tupakointi koskee valitettavasti erityisesti alempia sosiaaliryhmiä, varsinkin takavuosina tuotiin esille, että verorasitus koskee erityisesti näitä väestöryhmiä. Tilanne on kuitenkin olennaisesti muuttunut. Tupakointi on jäämässä jo suhteellisen vähäiseksi ja alkaa koskea yhä pienempää väestöryhmää. Näin tupakkaveron korotus alkaa myös yhä tehokkaammin vähentää terveyseroja, joista huomattava osa tulee tupakasta ja alkoholista. Sen lisäksi on muistettava, että hintapolitiikalla voidaan tehokkaasti vähentää tupakointia nuorilla, joista kannamme erityistä huolta.

Olennaista on myös, että Suomi eduskunnan päätöksellä on 180 muun maan kanssa ratifioinut kansainvälisen tupakoinnin torjunnan konvention (FCTC). Sen mukaan tupakkavero on ensisijaisesti tupakkapolitiikan instrumentti.

On vielä muistettava, että tupakka on aivan poikkeuksellinen hyödyke: Joka toinen tupakoiva kuolee tupakointiinsa, ja vuotuisia tupakkakuolemia on edelleen useita tuhansia. Puhumme siis edelleen Suomen kansanterveyden isosta asiasta. Hinta on siis tehokas keino tämän dramaattisen ongelman vähentämisessä.

Lopuksi voidaan todeta, että tutkimusten mukaan enemmistö tupakoivista haluaisi lopettaa tupakointinsa. Vuosikausia tupakoineet voivat säästää huomattavasti lopettamalla tupakoinnin. Monen kohdalla se ei toki ole helppoa, mutta siihen on saatavissa yhä enemmän pätevää asiantuntijatukea. Ja tämä vieroitus on asia, jota Suomen tupakkapolitiikassa tulee edelleen vahvistaa.

Pekka Puska alkoholilain lähetekeskustelussa eduskunnassa 19.9.2017

Alkoholin suuria kansanterveydellisiä ja yhteiskunnallisia haittoja tuskin kukaan kiistää. Alkoholi on iso asia: Kansanterveyden kannalta jäävuoren huippuna ovat noin 3000 vuotuista kuolemaa, joka on yli kymmenen kertaa enemmän kuin liikennekuolemat. Yhteiskunnallisesti on kysymys sote-palvelujen ja poliisityön rasitteista, työelämän ongelmista, perheiden taakasta, terveyseroista ja suurista kustannuksista.

Onko alkoholi yksilön asia, kuten alan teollisuus mielellään korostaa? Kyllä on sitäkin.

Onko alkoholi myös yhteiskunnan asia? Kyllä on. Jopa perustuslain mukaan valtion on edistettävä kansalaisten terveyttä. Tutkimuksiin perustuvilla keinoilla voidaan olennaisesti vaikuttaa alkoholin kulutukseen ja vähentää haittoja, ilman että olennaisesti rajoitetaan kenenkään mahdollisuuksia alkoholin saantiin. Avainasemassa ovat hinta ja saatavuus. Asiallinen valistus on aina tarpeen, mutta se ei juuri vaikuta suoraan.

Nyt on esillä hanke, jonka tarkoituksena on yhtenäistää ja modernisoida alkoholilainsäädäntöä ja vähentää turhaa byrokratiaa. Siitä ollaan pitkälti yhtä mieltä. Mutta tässä on kysymys myös kaupassa myytävän alkoholin pitoisuuden ylärajasta. Siitä päättämien ei ole byrokratiaa, sen paremmin kuin esimerkiksi nopeusrajoitusten suuruudesta.

Useimmilla ihmisillä on mielipide siitä, miten alkoholihaittoja pitäisi vähentää. Monet niistä ovat hyviä. Mutta nyt meillä on tehtävä konkreettiset päätökset pöydällä olevasta alkoholilaista. Se on valmisteltu pätevästi alan asiantuntijoita kuullen – lukuunottamatta pykälää, joka tuli myöhemmin poliittisen ohjauksen perusteella. Korostan, että tämä nykyaikaistettu alkoholilainsäädäntö on syytä hyväksyä, mutta puheena oleva ja alkoholipoliittisesti ylivoimaisesti tärkeimmän pykälän osalta STM alunperin valmistelemassa muodossa.

Toteutuessaan korkeampi alkoholipitoisuusraja tulisi ilman muuta nostamaan väestön alkoholin kulutusta. Suomalaisten alkoholista tulee noin puolet oluesta, jota myydään noin 6.000 myyntipisteessä, ja lain hyväksymisen jälkeen jopa noin 13.000 pisteessä. Jos samoille hyllyille tulee vahvempaa olutta ja vielä halvemmalla, on suurta älyllistä epärehellisyyttä väittää, että alkoholin kulutus ei lisääntyisi.

On vaikea arvioida tarkkaan, kuinka paljon alkoholi kokonaiskulutus kasvaisi. THL:n varovainen arvio on 6 %. Tällainen alkoholin kokonaiskulutuksen lisääntyminen puolestaan johtaa yleensä varsin suoraviivaisesti terveys- ja muiden haittojen lisääntymiseen – ja usein jopa suhteellisesti enemmän kuin kokonaiskulutuksen kasvu. Elimistö ei tee eroa siihen, tuleeko etanoli oluesta, viineistä tai väkevistä.

Vahvan oluen ja limuviinan tulo kauppoihin, kioskeihin, huoltoasemille sekä baarien, ravintoloiden ja pubien ulosmyyntiin merkitsisi vaikutuksia, jotka olisivat monessa olennaisessa suhteessa täysin vastakkaiset nykyhallituksen tavoitteiden ja pyrkimysten kanssa:

  • Se tulisi lisäämään kuolemia ja sairastavuutta sekä vähentämään kansalaisten hyvinvointia. Jäävuoren huippuna ovat arvioidut noin 150 vuotuista lisäkuolemaa.
  • Se lisäisi jo nyt suurta alkoholiongelmien painetta terveyden ja sosiaalihuoltoon, mikä näkyy mm.
    päivystyspisteiden paineena. Tavoitellut sote-säästöt syötäisiin kertaheitolla.
  • Se tulisi johtamaan alkoholiväkivallan, -häiriöiden ja tapaturmien selvään lisäykseen sekä syömään jo
    nyt niukkoja poliisivirkoja, eli juuri vastoin pyrkimystä lisätä kansalaisten turvallisuutta.
  • Vaikutukset tulisivat näkymään työpaikoilla tavoitellun työn tuottavuuden heikentymisenä.
  • Se lisäisi terveyseroja, joista tutkitusti noin puolet tulee alkoholista ja tupakasta.
  • Se vaikuttaisi kotien alkoholiongelmien kasvuun ja sitä kautta lasten kasvuympäristöön, mistä nuorten
    syrjäytymiskehitys yleensä alkaa.

On huomattava, että mikään tässä ei ole pelottelua tai uhkakuvien maalailua, vaan asiantuntijoiden pätevää arviointia, ja käy ilmi myös hallituksen esityksen taustaselvityksessä. Vuoden 2004 alkoholiveron alennuksen haitalliset vaikutukset ennakoitiin asiantuntijoiden toimesta aikanaan myös varsin tarkkaan.

Esitys vahvoista oluista ja limuviinoista kauppoihin on seurausta Panimoliiton intensiivisestä lobbauksesta, ja se on muutoinkin vastoin kansalaisten terveyttä ja järkevää ajattelua. Kysymys on siitä, voittaako raha ihmisten terveyden!

Panimoteollisuuden työllistävä vaikutus on vähäinen, eikä kauppoja pidä pitää pystyssä oluen voimalla. Paljon suurempi työllistäjä on ravintolat, jotka ovat huomattavia työllistäjiä, ja ravintolassa tapahtuva alkoholin käyttö on ”valvottua juomista”. Vahvan oluen saaminen ravintoloiden ulkopuolelta kaupoista, kioskeista ja huoltoasemilta heikentäisi entuudestaan ravintoloiden asemaa ja työllisyyttä niissä.

On korostettava, että nyt ei puhuta jo addiktoituneiden alkoholistien asiasta. He hommaavat kyllä alkoholinsa jostakin. Heidän hoito ja kuntoutus on oma tärkeä ja vaikea asia. Nyt on kysymys siitä, että mitä enemmän alkoholia maassa kulutetaan, sitä useampi vähitellen alkoholisoituu. Eli kysymys on olennaisesti alkoholismin ja alkoholihaittojen ehkäisystä maassa. Samalla on muistettava, että monet alkoholin kulutuksen haitat eivät toki rajoitu suurkulutukseen.

Myös eräät muut seikat puhuvat myös omaa kieltään alkoholiprosentin nostamisen torjumisessa:

Kun tällainen ehdotus vuosi sitten tehtiin, sitä perusteltiin hyvin paljon Viron tuonnilla. Paitsi että Virosta tuotavan oluen osuus suomalaisten oluesta on vain noin 5 %, tilanne on sen jälkeen olennaisesti muuttunut: Viron päätös nostaa olutveroa tulee vuoteen 2020 mennessä pienentämään Suomen ja Viron välistä hintaeroa aivan olennaisesti.

Sivuhuomauksena voidaan todeta, että toisin kuin Suomi, Viro ja monet muutkin maat ovat jatkuvasti kiristämässä alkoholipolitiikkaansa kansanterveydellisillä perusteilla. Ja Ruotsissa keskiolutkin on sikäläisessä Alkossa – ja alkoholi kokonaiskulutus ja haitat ovat paljon pienemmät kuin Suomessa!

Keskustelussa varmaan viitataan myös äskeiseen hallituksen budjettipäätökseen korottaa alkoholiveroa. Se on johdonmukaista jatkoa vuosien 2008-14 alkoholiveron viidelle korotukselle, joiden kunkin suuruusluokka oli keskimäärin noin 10 %, kun tämä korotus olisi vanhalla tavalla noin 7,5 %. Tämä on vielä suhteutettava siihen, että tämän ja viime vuoden aikana Viro on nostanut alkoholiveroa 87% ja tulee v. 2018-20 nostamaan edelleen 60%. Kun uusin päätös merkitsisi olutpullon tai purkin hintaa lisää 5-6 senttiä,
jokainen ymmärtää, että tällaisen vaikutus on minimaalinen verrattuna siihen, että yli 10.000 myyntipisteen hyllyillä myytäisiin vahvaa olutta ja limuviinaa.

On myös muistettava esityksestä saadut lausunnot. Vahvan oluen kohdalla 37 lausunnonantajaa vastusti ja vain 11 kannatti. Kannattajien joukossa oli lähinnä alkoholiteollisuus. Vastustajien joukossa oli terveystahojen lisäksi, joilla oli paljon yhteislausuntoja, runsaasti ”kolmansia tahoja”, kuten poliisihallitus, kirkko, Liikenneturva, sisäministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, Helsingin kaupunki, kuntaliitto, Valvira jne.

Uskon ja toivon, että sosiaali- ja terveysvaliokunta tulee laajasti kuulemaan asiantuntijoita ja suomalaisen yhteiskunnan eri tahojen edustajia, että aikanaan tämä eduskunta tulee tekemään asiassa kansallisesti viisaan päätöksen!

Kestävän kehityksen tavoiteohjelma

(Kansanedustaja Pekka Puska täysistunnossa 13.9.2017)

Vuosisadan vaihteessa YK hyväksyi ns. Vuosituhattavoitteet, jotka koskivat erityisesti köyhyyden vähentämistä sekä äitiys-ja lapsikuolleisuuden ja tartuntatautien vähentämistä. Vaikka kaikkia tavoitteita ei ole saavutettu, monien asioiden kohdalla on tapahtunut huomattavaa paranemista.

Vuonna 2015 YK:n huippukokous hyväksyi nyt käsiteltävän asian perustan eli kestävän kehityksen tavoitteet. Kun vuosituhattavoitteet koskivat erityisesti köyhien kehitysmaiden auttamista, nämä kestävän kehityksen tavoitteet koskevat kaikkia maita. Toki äärimmäisen köyhyyden poistaminen on edelleen tärkeää, mutta nyt lähtökohtana ovat maapallon yhteiset ongelmat. Olemme kaikki samalla planeetalla ja sen tulevaisuus on meidän kaikkien käsissä. Vain kestävällä kehityksellä voidaan globalisoituneessa maailmassa turvata ympäristö, luonto sekä ihmisten terveys ja hyvinvointi. Kysymys on mm. ilmastonmuutoksen torjunnasta, puhtaan veden saannista sekä eriarvoisuuden vähentämisestä.

Samalla kun globalisaatio tuottaa monia etuja, hallitsemattomana se tuo myös ongelmia ympäristölle ja väestöjen terveydelle. Kestävä kehitys edellyttää kestäviä tuotanto- ja kulutustapoja. Se edellyttää myös kansainvälisiä sopimuksia luonnon ja ihmisten suojelemiseksi. Tällaisista ovat hyviä esimerkkejä kansainväliset ilmastosopimukset ja kansainvälinen tupakkakonventio, joka pyrkii tiukoilla toimilla vähentämään tupakan aiheuttamaa viiden miljoonan vuotuista kuolemaa.

YK listasi 17 kestävän kehityksen päätavoitetta ja niille alatavoitteet. Niistä monet liittyvät toisiinsa. Niinpä esimerkiksi tavoite numero 3 ”Terveyttä ja hyvinvointia” liittyy läheisesti mm. tavoiteisiin ”hyvä koulutus”, ”ei nälkää”, ”ei köyhyyttä” ja ”eriarvoisuuden vähentäminen”.

Kun vuosituhattavoitteiden terveystavoitteet keskittyivät tartuntatauteihin kestävän kehityksen tavoitteissa ovat vahvasti esillä tarttumattomat elintapasairaudet, jotka ovat tulleet maailman valtaterveysongelmaksi, myös kehitysmaissa, – haitaten paitsi kansanterveyttä myös maiden sosiaalista ja taloudellista kehitystä.

Kestävän kehityksen periaatteet ovat avainasemassa elintapasairauksien torjunnassa – niin meillä kuin muualla. Vaikka sairaanhoidon kehittäminen on tärkeää, koskien meillä juuri sote-uudistusta, kansanterveyden tila ja hyvinvoinnin jakautuminen ovat olennaisesti kiinni elintavoista, elinolosuhteista ja yhteiskunnan rakenteesta. Ajatellaan vaikka Costa Ricaa, jossa odotettavissa oleva elinikä on suunnilleen sama kuin USA:ssa ja paljon tasaisemmin jakautunut, vaikka USA:ssa käytetään terveydenhuoltoon monikymmenkertainen raha Costa Ricaan verrattuna. Kustannusvaikuttava ja kestävä tapa kansanterveyteen vaikuttamiseksi merkitsee pohjimmiltaan kestävän kehityksen ratkaisuja elintavoissa ja elinolosuhteissa.

Kun YK:n kestävän kehityksen tavoitteet koskevat kaikkia maita, Suomi on laatinut oman suunnitelmansa – nyt pöydällä oleva selonteon. Ja Suomi on yksi ensimmäisiä maita, jotka raportoivat oman agendansa toimeenpanosta.

Suomen kestävän kehityksen tavoiteohjelma Agenda 2030 muodostaa hyvän taustan Suomessa tapahtuvalle päätöksenteolle. Kysymys on koulutuksesta ja tuotannon kehittämistä tukemaan kestävää kehitystä, hyvää ympäristöä ja väestön hyvinvointia. Konkreettisesti tässä on kysymys mm. energiatuotannon keinoista kohti hyvää ilmaston ja ympäristön suojelua, tai terveistä elintavoista ja ruokatuotannosta kestävän kehityksen pohjalta.

Vaikka tavoitteena on köyhyyden poistaminen ja riittävä taloudellinen hyvinvointi, on muistettava, että väestön todellinen hyvinvointi ja terveys ovat vain rajallisesti kiinni taloudellisesta tasosta. Raha ja kulutushysteria ei saa voittaa ihmisten tai ympäristön terveyttä.

Agenda 2030 painottaa myös yhteistyötä ja eri tahojen vastuuta. Tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan kumppanuutta – niin valtiota, kansalaisjärjestöjä kuin yrityksiä. Tässä mielessä on hyvä, että tämä huipputärkeä raportti käsitellään täällä eduskunnassa. Ja vaikka on kysymys valtioneuvoston selonteosta, tavoitteiden toteuttaminen edellyttää paljon hallituskausia pidempiä toimia.

Selonteko on hyvin valmisteltu ja valitut painopisteet ”Hiilineutraali ja resurssiviisas Suomi” sekä ”Yhdenvertainen, osaava ja tasa-arvoinen Suomi” ovat hyviä. Toivottavaa on myös, että Suomi on kansainvälisesti riittävästi mukana kestävän globaalin hyvinvoinnin edistämisessä.

On myös hyvä, että tulevaisuusvaliokunta on käsitellyt asiaa huolella. Valiokunnan kannanotot ovat kannatettavia. Erityisesti haluaisin korostaa suositusta, että BKT:n rinnalle voitaisiin kehittää mittareita, jotka kuvaavat kestävän kehityksen ja hyvinvoinnin indeksejä. On muistettava, kuten Kofi Annan aikoinaan sanoi, että ihmiset eivät elä taloutta varten vaan talouden tulee palvella ihmistä!

Toivon siis, että tämän ohjelman periaatteita voitaisiin Suomessa toteuttaa mahdollisimman paljon. Mielestäni tulisi puhua juuri ”kestävän kehityksen tavoiteohjelmasta” Agenda 2030 on kovin hallinnollis-byrokraattinen termi, eikä helposti avaudu suurelle yleisölle.

Ja lopuksi: Tämän tärkeän ohjelman tulisi muodostaa perustan monille tämän talon päätöksille.

Veronkorotus ja alkoholilaki – eri mittaluokan asioita

Hallituksen budjettiriihen päätökset alkoholin ja tupakan veronkorotuksista ovat tervetulleita. Tällaisilla haittaveroilla voidaan edistää kansanterveyttä ja lisätä valtion tuloja.

Mutta voidaanko uudella veronkorotuksella torjua vahvojen oluiden ja limuviinojen sallimisen haitat? Ei suinkaan.

Alkoholiveron korotus on johdonmukaista jatkoa viime vuosien veronkorotuksille: 10 % (-08), 20 % (-09) ja 15 % (-12). Päätetty veronkorotus merkitsee noin 7,5 %:n korotusta. Se merkitsisi noin 5-6 sentin lisäystä olutpullon tai –purkin hintaan. Vaikka sitä kohdistettaisiin enemmänkin olueen, hintavaikutus on pieni.

Paljon suuremmillakaan veronkorotuksilla ei mitenkään voida kompensoida sitä, että yli 10.000 myyntipisteeseen – kauppoihin, kioskeihin ja huoltoasemille – tulisi keskioluen rinnalle vahvat oluet ja limuviinat. Varsinkin kun kauppa on luvannut nykyiseen verrattuna erittäin huomattavat hinnanalennukset vahvalle oluelle.

Kun alkoholilain yhteydessä usein viitataan vielä Viron tuontiin, on muistettava Viron aivan eri mittaluokan korotukset. Tämän ja viime vuoden aikana Viro nosti alkoholiveroa yhteensä 87 %, ja vuosille 2018-21 on päätetty lisäksi yhteensä 60 %:n korotukset.

Hallituksen esitys alkoholiveron korotuksesta on siis tervetullut, mutta sen vaikutukset eivät ole missään suhteessa vahvojen oluiden ja limuviinojen vapauttamisen vaikutuksiin, vaikka näin lobbauksen yhteydessä puhutaan. Alkoholivero ja alkoholilaki ovat siis täysin eri mittaluokan asioita.

Pekka Puska
kansanedustaja, professori

Kansanlääkintä täydentävänä hoitona

Juhlapuhe Kaustisen kansanlääkintäkeskuksen

30 vuotisjuhlassa 9.6.2017 Kaustinen 9.6.2017

Kun nykyaikainen lääketiede pohjautuu tutkimusnäyttöön, perinteinen kansanlääkintä perustuu pitkäaikaiseen kokemukseen. Viime aikoina on yhä useammin nähty, että kansanlääkintää voidaan monella tavalla käyttää täydentävänä hoitona. Tähän perustuu myös Maailman Terveysjärjestön WHO:n ”Traditionaalisen ja täydentävän lääketieteen strategia”. Esimerkiksi Kiinassa nykyaikainen lääketiede ja perinteinen kiinalainen lääketiede toimivat sovussa toisiaan täydentäen. Akuutit sairaudet hoidetaan yleensä länsimaisella lääketieteellä, kun taas kiinalaista lääketiedettä käytetään usein kroonisiin vaivoihin.

Suomessa kansanlääkinnällä on myös pitkät perinteet. Kaustisella on jäsenkorjaus kulkenut suvussa, siitä on pitkäaikaiset kokemukset ja sitä on yleisesti käytetty. Kaustisen kansanlääkintäkeskuksessa jäsenkorjausta toteutetaan hyvässä yhteistyössä koululääketieteen kanssa. Hyvä kansanlääkintä edellyttää tällaista yhteistyötä sekä turvallisuudesta ja laadusta huolehtimista.

Kansanlääkintään kohdistuva tutkimus on myös tärkeää. Kaustisella suoritettu ja kansainvälisissä lääketieteen lehdissä julkaistu tutkimus osoitti, että jäsenkorjaus kroonisilla selkäkipupotilailla oli vaikutuksiltaan yhtä hyvä tai parempi kuin fysioterapia ja merkitsevästi parempi kuin liikehoito. Se oli näillä potilailla kustannus-vaikuttavuudeltaan edullisin hoitomuoto.

Kansanlääkintä, kuten jäsenkorjaus, on oikein toteutettuna koululääketiedettä täydentävää hoitoa, joka pohjautuu pitkäaikaiseen kokemukseen vaikutuksista ja turvallisuudesta. Tällainen kansanlääkintä edustaa parhaimmillaan niitä periaatteita, joita terveydenhuollon sote-uudistuksessa haetaan: kustannus-vaikuttavuutta, valinnanvapautta ja ihmisläheisyyttä. Olisi hyödyllistä, jos tiettyjä kansanlääkinnän muotoja kuten jäsenkorjausta voitaisiin tulevassa sote-järjestelmässä asianmukaisilla periaatteilla ja rajauksilla sekä julkisella valvonnalla esim. fysioterapian tapaan toteuttaa maakunnan asiakassetelillä.

Pekka Puska

professori, kansanedustaja

Oluen tuonti Virosta: harhautusta numeroilla

Onnetonta alkoholilakiesityksen kohtaa vahvan oluen tuomisesta kauppoihin, kioskeihin ja huoltoasemille perustellaan yleisesti Viron tuonnin hillitsemisellä. Näin teki myös kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa MTVn Huomenta Suomi -keskustelussa. Tässä on alunperinkin ollut se harhakuva, että tuonti Virosta olisi jotenkin iso osa suomalaisten oluen kulutuksesta. Sen osuus on vain noin viisi prosenttia.

Oluen matkustajatuonti Virosta ei myöskään ole olennaisesti muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Toki siinä on vuosien kuluessa ollut pieniä muutoksia, milloin ylöspäin ja milloin alaspäin. Silloin kun on piikki ylöspäin, Panimoliitto tiedottaa ja antaa kuvan suuresta lisäyksestä. Silloin kun on piikki alaspäin ollaan hiljaa.

Mitä viimeaikaisiin pieniin vaihteluihin tulee, vuonna 2016 oli piikki ylöspäin, mutta vuoden 2017 alun tiedot näyttävät aivan muuta kuin kasvua. Vuoden 2016 luvut ovat siis jo vanhaa tietoa. On myös muistettava että prosentuaaliset vaihtelut Viron tuonnissa ylös- tai alaspäin merkitsevät varsin pientä absoluuttista määrää Suomen oluen kokonaiskulutusta ajatellen.

Viron tuonnin suhteen on edellä olevan lisäksi vielä muistettava se olennainen asia, että Viro on tehnyt päätöksen huomattavasta alkoholiveron korotuksesta seuraavan kolmen vuoden aikana. Kun suurin veronkorotus on edessä 1.7.2017, voidaan olettaa matkustajatuonnin vähenevän jo tämän vuoden aikana selvästi.

Kerrataan vielä se perusasia, että suomalaisten alkoholista noin puolet tulee oluesta. Jos lakiehdotuksen mukaan vahvaa A-olutta tultaisiin myymään Suomessa jopa 13.000 myyntipisteessä, on suurta älyllistä epärehellisyyttä väittää, että alkoholin kokonaiskulutus ei Suomessa selvästi lisääntyisi. Ja sen mukana terveydelliset, sosiaaliset ja monet muut yhteiskunnalliset haitat, kuten rasitukset sote-palveluille ja poliisille.

Sote-valinnanvapauslakipaketti

Eduskunnan lähetekeskustelu 10.5.2017

Käsiteltävänä on sote-uudistuksen toinen lakipaketti, joka yhdessä edellisen kanssa muodostaa yhden kokonaisuuden – sotien jälkeisen Suomen suurimman hallinnollisen uudistuksen. Uudistuksen perusperiaatteistakin on jo vuosia vallinnut huomattava yksimielisyys: eli palvelujen järjestäminen laajemmalla alueella, integroiden sekä sosiaali- että terveyspalvelut, sekä erityis- että peruspalvelut, ja siirtäen painopistettä peruspalveluihin sekä vahvistaen ennalta ehkäisyä ja terveyden edistämistä.

Uudistuksessa on tuhlattu useita arvokkaita vuosia. Asiantuntijoita ei riittävästi kuunneltu, ja erilaiset poliittiset seikkailut kärsivät haaksirikon. Nyt käsillä oleva malli järjestää palvelut maakunnan kokoisilla alueilla näyttää saavan laajan hyväksynnän.

Palvelujen järjestäminen ja rahoitus

Tämä lakipaketin toinen osa täsmentää palvelujen järjestämistä maakunnan sisällä. Tähän liittyy olennaisesti vuosi sitten tehty poliittinen ratkaisu tavasta järjestää valinnanvapaus. Kuten on yleisesti todettu, riittävä valinnan vapaus on hyvä asia ja yksityisten toimijoiden kytkeminen mukaan lisää kaivattua kapasiteettia peruspalveluihin.

Samalla on kaikille selvää, että poliittisen kompromissin seurauksena hyväksytty malli asettaa haasteita, jotka on pyritty mahdollisimman hyvin ottamaan huomioon. Esitys onkin jäntevöitynyt valmistelun kuluessa. Haasteet koskevat erityisesti integraation toteuttamista. Malli panee myös entistä suuremman tarpeen kehittää tietojärjestelmiä, jotka ovat vielä kovin vajavaiset.

Tärkeänä on tuottajien maakunnalta saama korvaus. Ns. kapitaatioperiaate on hyvä, mutta sen yksityiskohdissa on tekemistä, jotta maakunta voi hyvin ohjata palveluja ja asettaa tuottajille myös insentiivejä tautien ja ongelmien ehkäisyyn ja terveyden edistämiseen.

Samanlainen haaste koskee valtion rahoitusta maakunnille. Uudistuksen liikkeelle lähtö valtion rahoituksella on ilman muuta perusteltu, mutta on useita vahvoja syitä pyrkiä nopeasti maakuntien omaan verotukseen. Vasta tämä merkitsee maakunnille riittävää autonomiaa sekä antaa paineita vaikuttavaan ja tehokkaaseen toimintaan.

Maakunnan autonomia

Maakuntien itsenäisyyteen liittyy myös kysymys tasapainosta valtion ohjauksen ja maakuntien autonomian välillä. Lakiehdotus korostaa ”vahvaa valtion ohjausta”, mutta samalla on kysymys maakuntaitsehallinnosta. On ilman muuta selvää, että STMn tulee vahvalla THL:n seuranta- ja asiatuntijatiedolla sopivasti ohjata kansallista kehitystä. Samalla on yhtä tärkeää, että maakunnat voivat itse riittävän pitkälle päättää toiminnasta paikallisten olosuhteiden puitteissa. Valtion ohjaus tapahtuu luontevimmin lakiehdotuksen mukaisissa vuotuisissa valtion ja maakuntien yhteisneuvotteluissa.

Tähän liittyy myös kysymys maakuntien yhteistyöstä, erityisesti erikoispalvelujen suhteen ja yhteistyöstä yliopistosairaaloiden kanssa. Tämä yhteistyö pohjautuu erilaisiin sopimuksiin. Sen tulee tapahtua tarpeiden mukaan, eikä välttämättä lokeroida sitä ”yhteistyöalueisiin”. Esimerkkinä on Vaasan ja Seinäjoen maakuntien yhteistyövelvoite päivystysasiassa, vaikka ne ovat eri yhteistyöalueilla.

On hyvä, ettei yhteistyö- tai erva-alueista tehty valmistelun kuluessa hallinnollisia yksiköitä, vaan maakunnat voivat tarpeen mukaan tehdä yhteistyötä tavalla, jota pitävät parhaana ja josta myös keskustellaan valtion ohjauksen puitteissa.

Hallinto ja aikataulu

Palaan vielä valinnanvapauslain mukanaan tuomiin aika monimutkaisiin hallintorakenteisiin. Niiden puitteissa maakunnan pitää pystyä päätöksillään turvaamaan tärkeän integraation, mihin lakiehdotus kyllä antaa eväät. Samoin tulee näillä päätöksillä turvata riittävät lähipalvelut. On myös tärkeää, että asiakassetelien avulla voidaan turvata pienempien järjestäjien mahdollisuudet osallistua palvelutuotantoon. Hammashuollon järjestäminen taloudellisten raamien puitteissa muodostaa myös suuren haasteen.

Uudistuksen aikataulu koskien yhtiöittämistä ja uudistuksen monia toimeenpanon tehtäviä on puhututtanut. On tärkeää, että riittävät valmisteluresurssit voidaan turvata ja että ns. pilotit ja niiden rahoitus mahdollisimman suoraviivaisesti tukisivat uudistuksen toteuttamista maakunnissa.

”Liikelaitos”

Suoran valinnanvapauden sote-keskusten palveluvalikoima vaatii pohtimista – samoin kuin se, mikä jää julkiselle puolelle maakunnan liikelaitokseen. Tämä ”liikelaitos”-termi on mielestäni epäonnistunut, eikä se kriittisessä yhtiöittämiskeskustelussa anna suurelle yleisölle selvää käsitystä siitä, että kysymys on maakunnan julkisesta palvelusta.

Liikelaitos on määritelmän mukaan ”organisaatio liiketoiminnan järjestämiseksi”. Vaikka kaikki sosiaali- ja terveydenhuolto tulee järjestää taloudellisesti, en voi mitenkään hyväksyä sitä, että esim. maakunnan sosiaalityö, sairaalat tai jopa neuvolat ovat ensisijaisesti liiketoimintaa, vaan maakunnan palvelutoimintaa.

Tiedän, että taustalla on juridisia selityksiä, mutta ne tulisi voittaa niin, että voitaisiin ottaa käyttöön parempi termi kuten ”maakunnan palvelulaitos” tai ”maakunnan palvelukeskus”. Kun kansalaiset kaikkien tutkimusten mukaan arvostavat julkista terveydenhuoltoa, jota enemmistö sote-palveluista tulisi edelleen olemaan, paremmalla nimikkeellä voitaisiin vahvistaa kansalaisten luottamusta ja hyväksyntää.

Sote-säästöt?

Soten keskeisiä tavoitteita on hillitä palvelusten kustannusten kasvua eli ns. säästää. Jokainen ymmärtää, että esitetty kolme miljardia on varsin mielivaltainen luku. Mutta tosiasia on, että hyvällä sotella voidaan järjestelmä saada toimimaan tehokkaammin ja taloudellisemmin – enemmän terveyttä ja hyvinvointia samalla rahalla. Tämän keskeisenä edellytyksenä on hyvä integraatio ja painopisteen siirtäminen avohuoltoon, peruspalveluihin ja tautien ehkäisyyn.

Vaikka valinnanvapausmalli suoran valinnan ja yksityisten yhtiöiden muodossa on tässä suhteessa haasteellinen, on lakiehdotukseen kirjoitettu maakunnille hyvät eväät hoitaa asiaa säädöksillä ja korvausten edellytyksillä. Yksityisten palvelujen tuominen mukaan lisää paitsi valinnanvapautta myös peruspalvelujen kapasiteettia, mutta ei sinänsä tuo säästöä, vaan helposti päinvastoin. Sen vuoksi on jälleen tärkeää, että maakunta voi säädellä järjestelmää alueellaan niin, että toimintaa ei ohjaa yksityinen voitontavoittelu vaan maakunnan palvelujärjestelmän raamit. Kaiken kaikkiaan lakiesitys nykymuodossaan asettaa erityisen suuren haasteen maakunnissa tapahtuvaan suunnitteluun ja johtamiseen.

Tautien ehkäisy ja terveyden edistäminen

Tautien ja ongelmien ehkäisyä sekä terveyden edistämistä käsitellään lakiesityksessä niiden merkitykseen nähden varsin niukasti ja yleisellä tasolla. Tämä ei kuitenkaan saisi mitenkään vähentää tämän työn painoarvoa ja järjestämistä. Monet suuret kansantautimme ovat lääketieteellisesti katsoen hyvin pitkälle ja myöhäiseen ikään asti ehkäistävissä, kuten monet sosiaaliset ongelmat oikeilla toimilla.

Periaatteessa on kysymys kahdesta asiasta: Ensinnäkin sote-järjestelmän tulee maakunnan väestön terveystietojen perusteella suunnata ehkäisevää työtä sekä arvioida ja systemaattisesti vähentää asiakkaiden erilaisia terveysriskejä. Toiseksi kuntien tulee toteuttaa väestötason terveyden edistämistä erilaisilla politiikkapäätöksillä. Ja viimein sekä sote-järjestelmän että kuntien tulee tehdä tehokasta yhteistyötä sekä keskenään että erilaisten järjestöjen kanssa.

Lopuksi

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalla kuten usealla muullakin valiokunnalla on käsissään valtava urakka – suuri määrä tärkeitäkin yksityiskohtia. Vaikeuksista huolimatta uudistus on nyt toteutettava. Potilaat ja asiakkaat tarvitsevat nopeampaa pääsyä lääkäriin ja peruspalveluihin. Kaikki ei tule valmiiksi, ja tulee jäämään ongelmia, jotka kuitenkin jatkossa voidaan korjata.

Kirjallinen kysymys rattijuopumusten torjunnasta

Eduskunnan puhemiehelle

Rattijuoppous on hengenvaarallinen asia kuskille itselleen, mahdollisille kyydissä olijoille, kuin auton ulkopuolella oleville ihmisille. Se on iso kansanterveydellinen ongelma ja kuormittaa myös runsaasti sote-palveluja. Rattijuopumusta pitää kaikin tavoin ehkäistä ja torjua.

THL:n raportoima Suomessa kerätty tutkimusaineisto kertoo, että aikavälillä 1990–2008 puhallutettiin yli puoli miljoonaa kuljettajaa. Heistä oli rattijuoppoja 0,23 prosenttia ja vähän alkoholia nauttineita, mutta alle rangaistavuuden rajan jääneitä, nk. maistelleita 0,57 prosenttia. Poliisi saa tietoonsa vain noin 0,5 prosenttia kaikista rattijuoppotapauksista, ja kuljettaja voi ajaa keskimäärin n. 220 kertaa humalassa ennen kuin jää kiinni.

Tutkimuksessa on todettu rattijuoppojen osuuden tieliikenteessä pysyneen tasolla n. 0,2 prosenttia, mikä tarkoittaa että yksi kuljettaja 500:sta on rattijuoppo, joten tehostettuja toimenpiteitä tarvitaan. Erityisenä ongelmana ovat uusijat, joita on noin puolet rattijuopoista. Kerran rattijuopumuksen uusineen henkilön riski jäädä toistuvasti kiinni on 3,3-5 kertainen verrattuna ensikertalaiseen, ja yli 1,2 promillen rattijuopon uusimisriski on 2,5-kertainen verrattuna matalampien promillearvojen rattijuoppoihin.

Alle 21 vuotiaiden aiheuttamissa rattijuopumusonnettomuuksissa on vuosina 2005–2010 kuollut Suomessa vuosittain toistakymmentä rattijuoppoa ja loukkaantunut noin 120 – 200 henkilöä. Ikäluokat 17–21 vuotta edustavat väestöstä vain noin 5 %, mutta heidän osuutensa kuolemaan johtaneissa rattijuopumusonnettomuuksissa on ollut 15–20 %.

Liikenneonnettomuuden riski on todettu olevan korkeampi nuorilla verrattuna vanhempiin kuljettajiin kaikilla verenalkoholipitoisuuksilla. Riski vaihtelee noin puolitoista kertaisesta jopa 25- kertaiseksi. Monessa tutkimuksessa on todettu, että alhainen promilleraja on vähentänyt nuorten rattijuopumusonnettomuuksia. Jo yhden nuoren henkilön pelastaminen tarkoittaa säästöä.

Alkolukko pakolliseksi

Rattijuopumuksen torjunnan tärkeänä lainsäädännöllisenä keinona pidetään ns. alkolukon käyttöönottoa. Suomessa alkolukko on kuitenkin pakollinen ainoastaan koulu- ja päivähoitokuljetuksissa. Alkolukon käyttö on kansainvälisesti todettu olevan tehokas keino rattijuopumuksen uusimisen vähentämiseksi. Sen pakollista käyttöönottoa riskiryhmille on syytä ryhtyä selvittämään. Esimerkiksi Belgiassa suunnitellaan sen pakollista käyttöönottoa uusijoille ja niille kuljettajille, joilla on todettu korkeat verenalkoholipitoisuudet eli samat kohderyhmät kuten Suomessa todetut riskiryhmät.

Promillerajan alentaminen 0,5:stä 0,2 promilleen vasta ajokortin saaneille ja raskaan ajoneuvon kuljettajille.

EU:n komissio, Maailman terveysjärjestö (WHO) ja European Traffic Safety Council (ETSC) sekä European Traffic Police Network (TISPOL) suosittelevat yleisenä rajana 0,5 promillea ja tätä matalampaa tai 0,2 promillen rajaa vasta ajokortin saaneille ja raskaan ajoneuvon kuljettajille. Toisin sanoen nuorille kuljettajille suositellaan 0,0-0,2 promillen rajaa. Tämä matalampi raja on yleisenä huomattavan monessa maassa, mm. Ruotsissa, Norjassa ja Virossa. Matalaa rajaa nuorille ja ammattikuljettajille sovelletaan myös mm. USA:ssa ja Australiassa. Promillerajan alentamista suositteli Suomessa myös Liikenneturvallisuusasiain neuvottelukunta vuonna 2012.

Näin ollen liikenneturvallisuuden parantamiseksi tulisi rattijuopumuksen torjumiseksi ottaa tehokkaina toimenpiteinä käyttöön alkolukko rattijuopumuksen uusijoille promillemäärästä riippumatta ja kaikille ensi kertaa törkeästä rattijuopumuksesta tuomituille sekä alentaa promillerajaa 0,5:stä 0,2:een vasta ajokortin saaneille ja raskaan ajoneuvon kuljettajille.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mitä hallitus aikoo tehdä rattijuopumuksen ehkäisemiseksi ja torjumiseksi edellä todetuin keinoin?

Helsingissä 25.4.2017

Pekka Puska /kesk

Kosonen ja Puska: Julkiset ruokahankinnat edistämään kansalaisten terveyttä

 

Keskustan kansanedustajat Hanna Kosonen ja Pekka Puska esittävät, että julkisissa ruokahankinnoissa ja -palveluissa siirrytään terveysperustaisiin tarjouskilpailuihin. Kansanedustajat haluavat, että niin kunnat kuin valtio ryhtyvät kiinnittämään hinnan lisäksi nykyistä paljon enemmän huomiota ruokapalveluiden tarjoaman ruoan terveydelliseen laatuun.

– Joka kolmas suomalaisista nauttii ruokapalveluiden tuotoksia päivittäin muun muassa päiväkodeissa, kouluissa, työpaikalla ja armeijassa. Monilla kyse on päivän ainoasta lämpimästä ateriasta. Ruokapalveluiden ruoan ravitsemuslaadulla on todellakin iso merkitys suomalaisten ravitsemukselle, jaksamiselle ja hyvinvoinnille, painottaa Kosonen.

– Julkiset ruokahankinnat ovat merkittävä osa elintarvikehankinnoista. Niinpä paikalliset julkiset hankinnat ohjaavat koko elintarviketarjontaa terveelliseen suuntaan, Puska toteaa.

Kunnille on jo nykyisellään saatavilla työkaluja kilpailutukseen. Esimerkiksi malliasiakirja ravitsemuslaadun huomioimisesta ruokapalveluiden kilpailutuksessa, joka pohjautuu kansallisiin suosituksiin ravitsemuksen laadusta, on niin julkisyhteisöjen kuin yritysten vapaasti käytettävissä. Puskan ja Kososen mukaan myös sydänmerkkikriteerit soveltuvat hyvin kilpailutuksen taustaksi.

Kansanedustajat nostavat myönteiseksi esimerkiksi Seinäjoen, jossa ylipainoisten lasten osuus saatiin selvään laskuun, kun kouluruoan laatuun kiinnitettiin enemmän huomiota ja liikuntapaikkojen saavutettavuutta parannettiin. Terveellisen ja maukkaan ruoan tarjoamisen lisäksi koulujen pihoista tehtiin avoimia lähiliikuntapaikkoja, joissa perheet käyvät harrastamassa myös vapaa-ajalla.

–  Väestön lihomiseen ja fyysisen aktiivisuuden vähenemiseen on vaikutettava moninaisin keinoin. Jo pienikin parannus ruokavaliossa on tärkeä. Terveysperustaisten hankintojen ohella verotuksella, tuotantotukien suuntaamisella, markkinoinnilla sekä pakkausmerkinnöillä on vaikutusta valintoihin. Tuotekehittelyä on kannustettava ravitsemuksellisesti entistä laadukkaampaan suuntaan.

Lisätietoja:

Hanna Kosonen, 040 717 1114

Pekka Puska, 040 7715571