• Sote maaliin

    Helsingin ja Tampereen pormestarit kirjoittivat vieraskynäpalstalla (HS 30,9.), että maakuntauudistuksesta pitäisi luopua, mutta toteuttaa sote-uudistus. Kuitenkin nämä kaksi asiaa ovat erottamattomasti yhdessä. Koko sote-uudistuksen lähtökohta on ollut, että palvelujen järjestämiseen tarvitaan laajempi alueellinen pohja. Aluepohja ja soten järjestäminen ovat erottamattomasti yhdessä! Erilaisten kuntamalliseikkailujen jälkeen päädyttiin perustuslakivaliokunnan kannan jälkeen maakuntaan järjestäjänä. Tällä pohjalla on nykyisellä eduskuntakaudella…

  • Tupakkavero: Budjetin lähetekeskustelu eduskunnassa

    Eduskunnassa keskusteltiin 19.9. alkoholilaista ja alkoholipolitiikasta. On usein pohdittu, että miksi kahdessa kansanterveyteen niin voimakkaasti vaikuttavissa asioissa on viime vuosikymmeninä menty eri suuntaan. Tupakan suhteen on tapahtunut valtava positiivinen muutos, jonka seurauksena tupakkasyöpäluvut ovat tavattomasti kaunistuneet ja joka on paljon vaikuttanut sydän- ja verisuonitautien vähenemiseen. Kuitenkin samaan aikaan alkoholin kulutus ja haitat ovat moninkertaistuneet. Vastaus…

  • Pekka Puska alkoholilain lähetekeskustelussa eduskunnassa 19.9.2017

    Alkoholin suuria kansanterveydellisiä ja yhteiskunnallisia haittoja tuskin kukaan kiistää. Alkoholi on iso asia: Kansanterveyden kannalta jäävuoren huippuna ovat noin 3000 vuotuista kuolemaa, joka on yli kymmenen kertaa enemmän kuin liikennekuolemat. Yhteiskunnallisesti on kysymys sote-palvelujen ja poliisityön rasitteista, työelämän ongelmista, perheiden taakasta, terveyseroista ja suurista kustannuksista. Onko alkoholi yksilön asia, kuten alan teollisuus mielellään korostaa? Kyllä…

  • Kestävän kehityksen tavoiteohjelma

    (Kansanedustaja Pekka Puska täysistunnossa 13.9.2017) Vuosisadan vaihteessa YK hyväksyi ns. Vuosituhattavoitteet, jotka koskivat erityisesti köyhyyden vähentämistä sekä äitiys-ja lapsikuolleisuuden ja tartuntatautien vähentämistä. Vaikka kaikkia tavoitteita ei ole saavutettu, monien asioiden kohdalla on tapahtunut huomattavaa paranemista. Vuonna 2015 YK:n huippukokous hyväksyi nyt käsiteltävän asian perustan eli kestävän kehityksen tavoitteet. Kun vuosituhattavoitteet koskivat erityisesti köyhien kehitysmaiden auttamista,…

  • Veronkorotus ja alkoholilaki – eri mittaluokan asioita

    Hallituksen budjettiriihen päätökset alkoholin ja tupakan veronkorotuksista ovat tervetulleita. Tällaisilla haittaveroilla voidaan edistää kansanterveyttä ja lisätä valtion tuloja. Mutta voidaanko uudella veronkorotuksella torjua vahvojen oluiden ja limuviinojen sallimisen haitat? Ei suinkaan. Alkoholiveron korotus on johdonmukaista jatkoa viime vuosien veronkorotuksille: 10 % (-08), 20 % (-09) ja 15 % (-12). Päätetty veronkorotus merkitsee noin 7,5 %:n…

  • Kansanlääkintä täydentävänä hoitona

    Juhlapuhe Kaustisen kansanlääkintäkeskuksen 30 vuotisjuhlassa 9.6.2017 Kaustinen 9.6.2017 Kun nykyaikainen lääketiede pohjautuu tutkimusnäyttöön, perinteinen kansanlääkintä perustuu pitkäaikaiseen kokemukseen. Viime aikoina on yhä useammin nähty, että kansanlääkintää voidaan monella tavalla käyttää täydentävänä hoitona. Tähän perustuu myös Maailman Terveysjärjestön WHO:n ”Traditionaalisen ja täydentävän lääketieteen strategia”. Esimerkiksi Kiinassa nykyaikainen lääketiede ja perinteinen kiinalainen lääketiede toimivat sovussa toisiaan täydentäen.…

  • Oluen tuonti Virosta: harhautusta numeroilla

    Onnetonta alkoholilakiesityksen kohtaa vahvan oluen tuomisesta kauppoihin, kioskeihin ja huoltoasemille perustellaan yleisesti Viron tuonnin hillitsemisellä. Näin teki myös kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa MTVn Huomenta Suomi -keskustelussa. Tässä on alunperinkin ollut se harhakuva, että tuonti Virosta olisi jotenkin iso osa suomalaisten oluen kulutuksesta. Sen osuus on vain noin viisi prosenttia. Oluen matkustajatuonti Virosta ei myöskään ole…

  • Sote-valinnanvapauslakipaketti

    Eduskunnan lähetekeskustelu 10.5.2017 Käsiteltävänä on sote-uudistuksen toinen lakipaketti, joka yhdessä edellisen kanssa muodostaa yhden kokonaisuuden – sotien jälkeisen Suomen suurimman hallinnollisen uudistuksen. Uudistuksen perusperiaatteistakin on jo vuosia vallinnut huomattava yksimielisyys: eli palvelujen järjestäminen laajemmalla alueella, integroiden sekä sosiaali- että terveyspalvelut, sekä erityis- että peruspalvelut, ja siirtäen painopistettä peruspalveluihin sekä vahvistaen ennalta ehkäisyä ja terveyden edistämistä.…

  • Kirjallinen kysymys rattijuopumusten torjunnasta

    Eduskunnan puhemiehelle Rattijuoppous on hengenvaarallinen asia kuskille itselleen, mahdollisille kyydissä olijoille, kuin auton ulkopuolella oleville ihmisille. Se on iso kansanterveydellinen ongelma ja kuormittaa myös runsaasti sote-palveluja. Rattijuopumusta pitää kaikin tavoin ehkäistä ja torjua. THL:n raportoima Suomessa kerätty tutkimusaineisto kertoo, että aikavälillä 1990–2008 puhallutettiin yli puoli miljoonaa kuljettajaa. Heistä oli rattijuoppoja 0,23 prosenttia ja vähän alkoholia…

  • Kosonen ja Puska: Julkiset ruokahankinnat edistämään kansalaisten terveyttä

      Keskustan kansanedustajat Hanna Kosonen ja Pekka Puska esittävät, että julkisissa ruokahankinnoissa ja -palveluissa siirrytään terveysperustaisiin tarjouskilpailuihin. Kansanedustajat haluavat, että niin kunnat kuin valtio ryhtyvät kiinnittämään hinnan lisäksi nykyistä paljon enemmän huomiota ruokapalveluiden tarjoaman ruoan terveydelliseen laatuun. – Joka kolmas suomalaisista nauttii ruokapalveluiden tuotoksia päivittäin muun muassa päiväkodeissa, kouluissa, työpaikalla ja armeijassa. Monilla kyse on…

  • Keskustan kansanedustajat Pekka Puska ja Annika Saarikko: Neuvolan ympärille rakentuu lapsi- ja perhelähtöinen yhteisöllinen tuki

    Olemme huojentuneita Sipilän hallituksen linjauksesta antaa tuleville maakunnille päätöksentekovalta neuvolapalveluiden järjestämisessä. Laki ei tule pakottamaan maakuntia siirtämään neuvoloita valinnanvapauden piiriin, vaan maakunnat voisivat päättää neuvoloiden pitämisen julkisella puolella eli  maakunnan liikelaitoksessa. Pääministeri Sipilän välikysymyskeskustelussa esittämä henkilökohtainen näkemys siitä, että neuvoloiden olisi hyvä olla maakuntien liikelaitosten omaa toimintaa, on mielestämme vastuullinen ja hyvä. Silloin neuvolat rajautuisivat…

  • Kesäaikaan siirtymisestä tulisi luopua

    Suomi EU:n osana siirtyi taas maaliskuun lopussa kesäaikaan. Kaksi kertaa vuodessa toistuvasta kellojen siirrosta on monenlaista haittaa, mistä tulisi luopua. Kellojen siirtoa kesäaikaan on aikoinaan perusteltu energian säästöllä, mutta siitä ei ole näyttöä. Myöskään valoisammista illoista ei pitkään ole hyötyä; sen verran nopeasti päivien valoisa aikaa Suomessa lisääntyy kevään edetessä. Haittoja kesäaikaan siirtymisestä on sitäkin…

  • Alkoholikeskustelu – Faktoja ja kommentteja

    Mistä alkoholilakikeskustelussa on kysymys? Hallitus tulee antamaan eduskunnalle ehdotuksen uudeksi alkoholilaiksi. Ehdotuksen useimpia kohtia kannatetaan yleisesti. Sen sijaan laaja protesti on syntynyt ehdotuksen tärkeimmästä pykälästä, joka toisi kauppoihin, kioskeihin ja huoltoasemille korkeamman alkoholiprosentin oluet (”A-oluet”) ja ns. limuviinat. Aikataulu. Lakiehdotuksen lausuntokierros on juuri päättynyt. Odotetaan myös EU-komission kannanottoa. Maan hallitus käsittelee asiaa, ja suunnitelmana on,…

  • Sote-järjestämislakiehdotus: Maakunnallinen integroitu järjestelmä erinomainen pohja. Käytännön järjestäminen tarkkaan pohdittava tulevan valinnanvapauslain yhteydessä.

    Olen seurannut läheisesti sote-uudistuksen vaiheita sen alusta alkaen, jollaiseksi voi lukea ns. Risikon mallin esittämisen vuonna 2009. Sitä ennen oli toki ollut jo muuta, mm. ”kansallinen terveyshanke” vuonna 2003. Useat seikat ovat puoltaneet järjestelmämme uudistamista. Sitä ennen on kuitenkin todettava, että suomalainen terveydenhuolto on kansainvälisesti katsoen edelleen varsin korkeatasoista ja pärjää monilla mittareilla hyvin. Ne…

  • Kommentteja valtioneuvoston ruokapolitiikkaselonteosta

    HYVÄ SELONTEKO MAATALOUDEN JA TUOTANNON NÄKÖKULMASTA, JATKOSSA VAHVISTETTAVA KANSANTERVEYDEN NÄKÖKULMAA Ruoka on meille kaikille välttämätöntä. Nykyisessä yhteiskunnassa ruokaan liittyy niin tuotannon kuin kuluttajavalintojen suhteen moninaisia näkökulmia ja mahdollisuuksia. Valtioneuvoston selonteko käsittelee monipuolisesti ja pätevästi ruuan tuotantoa maataloudessa, ruuan reittejä pellolta pöytään, ruokakulttuuria, ruokaturvaa ja huoltovarmuutta sekä myös elintarvikealan näkymiä mm. EU:n puitteissa. Useimmille ihmisille ruokavalintoja…

  • Malmin lentokenttä säilytettävä

    (Kansanedustaja Pekka Puskan puheenvuoro eduskuntakeskustelussa 23.2.) Aloitteessa on erittäin hyvin perusteltu ne monet vahvat syyt, jotka puoltavat Malmin lentokentän säilyttämistä. Puheenvuoroissa on jo hyvin käsitelty eri syitä Malmin toiminnan jatkamisesta ilmailun kannalta. Malmin kentällä on monipuolisen ja kasvavan ilmailutoiminnan kannalta erittäin tärkeä asema, jota ei voi korvata suurliikenteen Helsinki-Vantaa asemalla. On myös todettava, että eurooppalainen…

  • Kansanedustaja, professori Pekka Puska kuntavaaliehdokkaaksi Helsingissä

    Kansanedustaja, professori Pekka Puska asettuu ehdolle kuntavaaleissa Helsingissä. Puska on toiminut aiemman kansanedustajakautensa jälkeen Maailman Terveysjärjestön johtajistossa Genevessä sekä Helsingissä kansanterveyslaitoksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pääjohtajana. Puska aloitti helmikuun alussa kansanedustajana Olli Rehnin siirryttyä Suomen Pankin johtokunnan jäseneksi. Puska pitää keskeisinä teemoinaan toimivaa sote-uudistusta Helsingin kannalta sekä terveellisen ja turvallisen Helsingin edistämistä, sekä…

  • Terveyden edistäminen 100-vuotiaassa Suomessa

    ”Kansanterveyden ensimmäinen vallankumous” oli kulkutautien voittaminen, joka tapahtui Suomessa ennen sotia lapsi- ja äitiyskuolleisuuden, tuberkuloosin ym. torjunnan muodossa sellaisten pioneerien kuin Arvo Ylppö, Severi Savonen ym. johdolla. ”Kansanterveyden toinen vallankumous” on, kun sotien jälkeen valtaongelmaksi nousseet eräättä tarttumattomat taudit, ja varsinkin sydän- ja verisuonitaudit, on saatu kuriin, missä työssä Pohjois-Karjala projekti oli 19070-luvulta alkaen lipunkantaja.…

  • Kansantautien ehkäisy ja terveyden edistäminen

    Itsenäisyytemme aikana on suomalainen kansanterveys suuresti parantunut. Odotettavissa oleva elinikä on sadassa vuodessa kaksinkertaistunut. Kehitys voidaan karkeasti jakaa kolmeen vaiheeseen. Ennen sotia eliniän piteneminen johtui lapsi- ja äitiyskuolleisuuden pienenemisestä sekä kulkutautien menestyksellisestä torjunnasta rokotuksilla ja parantuneella hygienialla. Sotien jälkeen kansanterveyden valtaongelmiksi nousivat nykyiset krooniset kansantaudit, erityisesti sydän- ja verisuonitaudit sekä syöpäsairaudet. Uudet lääketieteelliset tiedot mahdollistivat…

  • Hävittääkö sote systemaattisen ehkäisyn ja terveyden edistämisen terveydenhuollossamme?

    Sote-uudistuksen taustalla on monenlaisia haasteita ja toiveita. Konkreettiset taustat ovat liittyneet julkisen talouden paineisiin eli saada kustannusvaikuttavampi järjestelmä. Poliittista painetta ovat lisänneet kansalaisten huomattavat ongelmat saada erityisesti julkisia peruspalveluja. Suunnitellun uudistuksen keskeisenä kirjoitettuna tavoitteena onkin vastata näihin haasteisiin. Usein on mainittu erityisesti pyrkimys siirtää painopistettä perusterveydenhuollon ja ennalta ehkäisevän terveyden edistämisen suuntaan. Alkuperäisenä keskeisenä periaatteena…

  • Kansanterveys irti TTIP-sopimuksesta

    Mikäli EUn ja USAn välinen TTIP-sopimus tulisi nykymuodossaan voimaan, merkitsisi se erittäin vakavaa uhkaa kansanterveyttä koskevalle kansalliselle päätösvallalle ja sitä kautta itse kansanterveydelle. Kansanterveyttä nykyaikana olennaisesti säätelevät suuret kansantaudit liittyvät WHOnkin mukaan hyvin keskeisesti eräisiin elintapariskeihin, erityisesti tupakkaan, ravintoon, alkoholiin ja liikuntaan. Näistä tupakan, alkoholin (olut- ja viinateollisuus) sekä ravinnon (virvoitusjuomajätit) on erittäin suuria kansainvälisiä…

  • Järjestöjen rooli suomalaisten terveyden turvaamisessa yhä tärkeämpi

    Suomalaisten kansanterveys on vuosikymmenien kuluessa kehittynyt pääasiassa myönteisesti, vaikka on monia uhkakuvia. Nykyiset suuret kansantautimme ovat erittäin suuressa määrin yhteydessä eräisiin elintapoihin. WHOnkin mukaan avainasemassa ovat ravinto, liikunta, tupakka ja alkoholi. Viime vuosikymmenien myönteinen kehitys erityisesti tupakan ja ravinnon suhteen on tuonut suomalaisille runsaasti terveitä elinvuosia lisää. Yhä kasvava ja yhä terveempi ikäihmisten joukko on…

  • Tupakkateollisuudelle tyrmäys Englannin oikeudessa

    Englannin parlamentti hyväksyi aiemmin lain, jonka mukaan 20.5.2016 jälkeen valmistettujen tupakkapakkausten tulee olla ”tuotemerkittömiä” (”plain packaging”). Se tarkoittaa sitä, että laajojen kuvallisten varoitusten lisäksi tupakka-askeissa ei saa enää olla mitään tupakkateollisuuden omia merkintöjä tai logoja, vain yhtenäisillä kirjaimilla oleva savukemerkin nimi. Suuret tupakkafirmat, etunenässä British American Tobacco (BAT) ja Philips Morris haastoivat asian oikeuteen vaatien…

  • Hollannin uudet ravintosuositukset

    Viime aikoina on tullut useita kansallisia ravintosuosituksia. Olen aiemmin kirjoittanut tällä palstalla USA:n ja Saksan suosituksista. Aivan hiljattain julkaistiin Hollannin suositukset. Näitä suosituksia katsoessa huomaa, että toisin kuin lehdissä julkaistavien yksittäisten tutkimusten uutiset helposti antavat luulla, erot näiden suositusten välillä – mukaan lukien pohjoismaiden ja Suomen suositukset – ovat hyvin vähäisiä. Se onkin ymmärrettävää, koska…

  • Havaintoja korean tupakkapolitiikasta

    Olin Soulissa, Etelä Koreassa, 28-31.3. WHOn tupakkakonvention (FCTC) arviointihankkeen merkeissä yhdessä työryhmäni varapuheenjohtaja prof. Mike Daubin (Australia) ja sihteeristön edustaja Trinette Leen kanssa. Neljän päivän ajan haastattelimme hyvin moni tupakkapolitiikan kanssa toimivien tahojen edustajia. Vaikka varsinainen tehtävämme oli arvioida FCTCn vaikutuksia, saimme luonnollisesti varsin hyvän kuvan Korean tupakkapolitiikasta. Seuraavassa esitän vapaamuotoisia kommentteja asiasta. Viittaan tupakkapolitiikan…

  • Alkoholin mittavat kansanterveydelliset haitat oikeuttavat ja velvoittavat yhteiskuntaa tehokkaaseen ja asiantuntijatietoon pohjautuvaan politiikkaan

    Alkoholin kansanterveydelliset haitat globaalisti, Euroopassa ja Suomessa ovat mittavat. Sen vuoksi kaikilla tasoilla on tavoitteita ja ohjelmia alkoholinkulutuksen vähentämiseksi. Alkoholin haitat eivät rajoitu vain kansanterveyteen (kuolleisuus, sairastavuus), vaan suureen sote- ja järjestyspalvelujen tarpeeseen, väkivaltaan sekä mittaviin kustannuksiin niin julkiselle sektorille kuin koko yhteiskunnalle (työurien pituus ym.). Alkoholiongelmien vähentämisessä haasteet kohdistuvat sekä kansalaisiin että poliittiseen päätöksentekoon.…

  • Miksi ei syödä terveellisesti?

    Keskustelu ravinnon ja terveyden välisistä yhteyksistä käy vilkkaana. Se on siinä mielessä hyvä, että ravinto kokonaisuudessaan on epäilemättä eniten ihmisten terveyteen nykyään vaikuttava tekijä. Mutta tilanne on myös ongelmallinen, kun ravinnossa on monia osatekijöitä, ja syöminen ei ole pelkästään terveysasia. Se on kulttuuria, tottumuksia, taloutta, kaupallisuutta, maataloutta, ekologiaa ym. Tämän vuoksi ravintoasioiden ympärillä on kovin…

  • Miksi sähkösavukkeita on säädeltävä?

    Nikotiinia sisältävien sähkösavukkeiden hankintaa, kokeilua ja käyttöä nuorten keskuudessa ei ole pystytty estämään. Tuotteita kokeilevat myös tupakoimattomat ja toisaalta tuotteet näyttävät vetoavan erityisesti nuoriin, jotka jo käyttävät muita tupakkatuotteita. Nuorten kiinnostus sähkösavukkeisiin on lisääntynyt selvästi viime vuosina: vain viisi prosenttia 12-18-vuotiaista ei tiedä, mikä sähkösavuke on. Puolet sähkösavukkeita kokeilleista nuorista on käyttänyt niissä nikotiinipitoisia nesteitä. Yleisimmin…

  • Pohdintaa olutkeskustelusta

    Viime vuosina on harvoin nähty niin intensiivistä taloudellista lobbausta kuin mitä Panimoliitto on viime vuosina tehnyt oluen myynnin kasvattamiseksi. Vuoden vaihteessa on hyvä pohtia tätä ilmiötä, sen taustaa ja toimenpide-ehdotuksia. Vuonna 2004 toteutettiin alkoholiveron reipas lasku, jonka seurauksena alkoholin kulutus ja alkoholiongelmat nousivat Suomessa ennätystasolle. Tilanteen korjaamiseksi väestö antoi vahvan tuen tiukalle alkoholipolitiikalle ja alkoholiveron…

  • Tupakkapolitiikka keniassa – Suomen ohi?

    Tupakka on tunnetusti tärkein yksittäinen terveyshaitta maailmassa. Se on vastuussa vuosittain noin 5-6 miljoonasta kuolemasta eli noin 10 prosentista maailman kuolemia. Kun on kysymys valtavasta tautitaakasta ja tuotteesta, joka on sekä tappava että täysin tarpeeton, on kaikki syy käyttää vahvoja keinoja tilanteen muuttamiseksi. Kun tupakkaongelman tausta on mitä suurimmassa määrin kansainvälinen, tarvitaan vahvojen kansallisten toimien…