Vaikka moni asia kansanterveydessämme menee hyvään suuntaan, väestön lihominen ja mielenterveysongelmien lisääntyminen ovat huolestuttavia seikkoja. Molempien seuraukset näkyvät palvelujärjestelmän kuormituksessa ja työkyvyttömyystilastoissa.

Työkyvyttömyyseläkkeen saajien määrä on viime vuosina kokonaisuudessaan vähentynyt, mutta mielenterveyssyiden osuus on aivan viime vuosina selvästi kasvanut. Työkyvyttömyyseläkkeen syynä on nyt yli puolessa tapauksista mielenterveysasiat, niistä yleisin masennus ja erityisesti naisilla.

Perinteisten mielisairauksien määrä lienee Suomessa laskussa, mutta lievempien mielenterveysongelmien määrä kasvaa tilastoissa. Ilmiön taustalla lienee useita tekijöitä: opiskelu- ja työelämän haasteet, päihdeongelmat sekä madaltunut kynnys hakea tarpeellista apua.

Mielenterveysasiat ovatkin nousseet julkisessa keskustelussa vahvasti esille, ja terapiapalvelujen lisäystä vaaditaan eri yhteyksissä. Samalla on toki muistettava, että kaikkien kansanterveysongelmien kohdalla on aina kiinnitettävä huomiota myös ennalta ehkäisyyn, ei vain hoitoon. Näinhän on esimerkiksi sydäntautiepidemian kohdalla tehty.

Mielenterveysongelmien kohdalla ehkäisy on usein haastavampaa kuin fyysisten sairauksien kohdalla johtuen ongelmien moninaisista taustoista. Kuitenkin mielenterveysongelmien ehkäisystä ja mielenterveyden edistämisestä on paljon asiantuntijasuosituksia. Hyvä päihdepolitiikka on myös hyvää mielenterveystyötä, ja liikunta lienee tehokkaimpia keinoja masennuksen torjunnassa.

Samalla on kuitenkin vahvistettava vaikuttavaa hoitoa. Opiskelu- ja työelämän kannalta lyhytterapian vaikutuksista on hyviä kokemuksia ja tutkimustuloksia. Tässä mielessä on selvä kansallinen puute, että lyhytterapia ei ole työterveyshuollon yleisen kela-korvauksen piirissä. Monet yritykset tarjoavat sitä kyllä oma-aloitteisesti, kun ymmärtävät asian
merkityksen.

Lyhytterapian saaminen yleisesti työterveyshuollon palveluksi olisi suomalaisen kansanterveystyön merkittävä lisäaskel. Se hyödyttäisi suurta määrää suomalaisia, mutta siitä olisi kiistatonta hyötyä yrityksille ja suomalaiselle työelämälle. Kokemusten mukaan tällä voitaisiin vähentää sairauspoissaoloja ja yritysten kustannuksia sekä ehkäistä ennenaikaista eläköitymistä.

Suomenmaa 6.5

Tänä päivänä nuoremman polven lienee vaikea kuvitellakaan niitä haasteita, joita Pohjois-Karjalassa oli projektin alkaessa. Tuberkuloosin ja muiden kulkutautien valta oli murrettu, mutta sydän- ja verisuonitaudit aiheuttivat suurta tuhoa, joka näkyi jokapäiväisessä elämässä. Nuoria miehiä kuoli sydäntautiin ”seisovilta jaloilta”. Kun projektin peruskartoituksessa kysyttiin sepelvaltimotautiin viittaava kysymys ”onko teillä rintakipua rasituksessa”, monet nuoret miehet vastasivat ”ei vielä”. Se tulee iän mukana. Nitro oli osa jokapäiväistä elämää. Nykypäivät nuoret eivät enää edes tunne vanhaa termiä ”nitropeli”. Muistan, kun alkuaikoina kysyin eräässä koulussa alaluokalta, kenen isä on kuollut, suuri määrä käsiä nousi.

Kun kansainväliset tilastot sitten alkoivat osoittaa, että Suomen ja Pohjois-Karjalan miesten sydänkuolleisuus oli suurinta maailmassa, oivallettiin, että tilanne täällä ei ole normaalia vanhenemista. Ja ehkä jotakin voidaan tehdä asialle.

Voimme olla kiitollisia silloiselle maaherra Esa Timoselle, joka maakunnan edustajien kanssa sai aikaan vetoomuksen valtiovallalle siitä, että jotakin tulisi tehdä. Ja voimme olla kiitollisia professori Martti Karvoselle ja eräille muille vanhoille vaikuttajille, jotka mm. Sydänliiton ja WHO:n avulla auttoivat hankkeen liikkeelle pääsyssä.

Alkuvaiheet eivät olleet helppoja, vaikka väestön tuki oli suuri. Kun olen maailmalla paljon puhunut Pohjois-Karjala projektista, monesti sanotaan, että teillä se oli helppoa, kun Suomi on rikas maa ja suomalaiset tottelevat. Meillä se olisi vaikeaa. Tähän olen sanonut, että piintyneiden elintapojen muuttaminen on kaikkialla vaikeaa.

Projektin alkaessa Pohjois-Karjala oli todella köyhä. Monissa pikkukylissä ei ollut edes sähköä. Jälkeenpäin olen nähnyt sen ajan paikallislehden uutisia ”valon juhlasta”, kun sähkö saapui kylään. Sodan varjot ulottuivat. Pientilat tuottivat rasvaa, joka aiheutti suurta ristiriitaa lääketieteen ja elinkeinon välillä. Tupakointi oli opittu sodassa. Lääkäripula oli suuri. Ja uutta oli se lääketieteellinen tieto sydäntautien syistä, mitä nuori projektiryhmä ryhtyi soveltamaan väestötasolla.

Näin jälkeenpäin olen vasta todella tajunnut, kuinka uutta tämä lääketieteellinen tieto silloin oli – oikeastaan vasta noin 15 vuotta vanhaa. Siihen asti ruokaa oli syöty nälän voittamiseksi. Nyt alettiin puhua ruuan laadusta, ja kolesteroli oli uusi sana. Uusia sanoja olivat myös projekti ja infarkti. Tohtori Mustaniemi kertoo projektin historiakirjassa kysyneeltä leskeltä, mihin miehenne kuoli. Leski vastasi, että ”siihen se rojektiin se kuoli”! Kun alkuvuosina puhuin Outokummussa tupakan vaaroista, vanhat kaivosmiehet sanoivat, että heitä oli kehotettu tupakoimaan, kun tupakkayskä puhdistaa keuhkot kaivosilman epäpuhtauksista!

Puhuessani projektin tuloksista olen usein sanonut, että hyvään tulokseen tarvitaan kaksi asiaa: oikea teoreettinen tausta ja riittävästi työtä. Teoreettinen tausta oli silloin uutta, mutta tietoa keskeisistä riskitekijöistä oli jo saatu. Niiden pohjalta meillä oli kaksi innovaatiota. Ensimmäinen oli se, että vaikka sairauksien hoito on tärkeä, isot muutokset kansanterveydessä voivat perustua vain ennalta ehkäisyyn. Ja toinen, että kun on kysymys elintavoista, muutoksen täytyy koskea koko yhteisöä. Tästä syntyi silloin ihmetelty käsite ”yhteisötason ehkäisy”.

Nykyaikana näkee paljon strategioita ja ohjelmia, jossa on oikea teoreettinen tausta, mutta toteutus on kovin vajavaista. Toinen projektin tuloksellisuuden syistä olikin, että täällä tehtiin niin paljon työtä väestön parissa – ”saappaat savessa”. Projektin ydinjoukko oli varsin pieni, mutta vuosien kuluessa tavattiin valtava määrä maakunnan erilaisia toimijoita. Heidän panoksensa ja koko maakunnan väestön mukanaolo tuottivat tunnetut tulokset.

Projektin tuloksia ja saavutuksia on eri yhteyksissä käsitelty paljon, joten en niihin laajemmin puutu. Tärkein tulos on tietysti se, mitä varten projekti asetettiin eli sydänkuolleisuuden valtava väheneminen. Vaikka nuorena aktivistina projektin alkaessa uskoin ilman muuta muutoksiin, en olisi kuuna päivänä voinut silloin ajatella, että muutaman vuosikymmenen jälkeen olisi noin 85 prosentin väheneminen vuotuisessa ennenaikaisessa sydän- ja verisuonitautikuolleisuudessa – kroonisessa kansantaudissa!

Projektin alkaessa 30-vuotiaalla miehellä oli täällä yli 30 prosentin todennäköisyys kuolla alle 70 vuoden iässä sydän- ja verisuonitautiin (ja vielä paljon suurempi riski yleensä sairastua tautiin). Nyt tämä kuoleman riski on vain noin 5 prosenttia. Ja pohjoiskarjalaisille miehille on tullut lähes 15 pääasiassa tervettä elinvuotta. Tämä on osoitus ennalta ehkäisyn suuresta potentiaalista, mikä tämän päivän terveysongelmien kohdallakin on syytä muistaa.

Tautilukujen muutoksen taustalla ovat pääsääntöisesti tavoittelemamme suuret muutokset ravinnossa ja tupakoinnissa. Rasvaa on vähennetty ja sen laatua muutettu, suolan käyttö on vähentynyt ja kasvisten sekä marjojen käyttö on paljon lisääntynyt. Seurauksena on ollut väestön huippukorkean veren kolesterolitason maailmanennätyksellisen suuri aleneminen – noin 20 %. Ja tupakka savuaa hyvin paljon harvemmin.

Tulosten suhteen on erinomaisen tärkeää, että alusta alkaen projektiin rakennettiin pätevä tutkimus ja arviointi. Eri tavoin laskettuna on julkaistu yli tuhat kansainvälistä artikkelia, ja projektikokonaisuuden ympärillä on syntynyt ehkä noin 50 väitöskirjaa.

Tältä pohjalta on ollut hyvä monin tavoin hyödyntää kokemuksia valtakunnallisesti, esimerkiksi tv-kurssien muodossa. Erityisen tärkeä on ollut THL:n ja sen edeltäjän kansanterveyslaitoksen rooli vahvana kansallisena asiantuntijalaitoksena, joka pyörittää projektista alkanutta kansallista terveysseurantaa. Aineistoja ja kokemuksia on hyödynnetty paljon alkuperäistä laajemmin, mm. diabeteksen ehkäisyssä, dementian ja alzheimerin ehkäisyssä ja allergiaohjelmassa (”luontoaskel”) sekä eräiden elintarvikkeiden kehittämisessä.

Kun projekti alkoi, olimme siis yhteyksissä WHO:n kanssa. Saimme kyllä tukea ja huomiota, mutta WHO:n päämielenkiinto oli ja on kehitysmaissa, joissa silloin vallitsivat perinteiset terveysongelmat. Sydäntauteja pidettiin teollistuneiden maiden hyvinvointisairauksina. Nyt tilanne on dramaattisesti muuttunut: Sydän ja verisuonitaudit ovat pääkuolinsyy köyhissäkin maissa, ja noin 74 % maailman kaikista kuolemista johtuu tarttumattomista taudeista, ja joka kolmas kuolinsyy maailmassa on sydän- ja verisuonitauti. Tässä tilanteessa Pohjois-Karjala projektin kokemukset ovat olleet arvokkaita ja paljon vaikuttaneet WHO:n ohjelmiin ja alan kansainväliseen kehitykseen: Kansanterveyttä voidaan olennaisesti ja halvalla kohentaa elintapoihin vaikuttamalla.

Kaikkien hienojen tulosten keskellä tärkeintä on siis se hyöty, jonka pohjoiskarjalaiset ja suomalaiset ovat saaneet. Joskus laskimme, että jos sydän- ja verisuonitautikuolleisuus olisi maassa pysynyt 1970-luvun alun tasolla, olisi väestön ikärakenteen muuttuessa lähes neljännesmiljoona alle 75-vuotiasta ihmistä enemmän kuollut reilun 30 vuoden aikana. Sote-järjestelmän paine näiden tautien hoitoon olisi ollut paljon suurempi, vaikka kehitys on samalla muuttanut väestöennusteita ikäihmisten määrän kasvaessa. Yhä useampi suomalainen voi viettää yhä useamman hyvin ansaitun eläkevuoden!

Hyvää työtä on myös syytä jatkaa, koska samat elintapasairaudet ovat edelleen keskeisiä kansanterveytemme kannalta, erityisesti koskien tervettä ikääntymistä. Samalla on muistettava, että on paljon vanhoja ja uusia terveysongelmia, jotka vaativat huomiota.

Näin juhlan lopussa on vielä syytä palata yhteiseen työhömme. Olemme kiitollisia saamastamme tuesta alkaen valtiovallasta ja kovin monelta taholta, myös WHO:lta. Joskus projektin alkuaikoja juhlassa saimme tervehdyksen presidentti Urho Kekkoselta ja nyt presidentti Sauli Niinistöltä.

Mutta ratkaisevaa on ollut yhteinen oma työmme. Lukemattomat tahot ja yksittäiset ihmiset ovat toimineet. Yleinen sanonta oli, että ”olen mukana Pohjois-Karjala projektissa”. Jälkeenpäin on vaikea edes muistaa, mitä kaikkea vuosien kuluessa yhdessä teimme. Asia oli tärkeä ja vakava, mutta paljon oli myös hauskaa.

Projektityö oli siihen aikaan vahvasti läsnä pohjoiskarjalaisessa yhteisössä. Siitä vitsailtiin pilapiirroksissa, joita minulla on monia, ja jopa kaunokirjallisuudessa. Kirjailija Leena Lehtolainen kuvaa kirjassaan ”Jonakin onnellisena päivänä” tyypillistä tapausta. Outokumpulainen kaivosmies Pera marisi, että ”taasko tätä rojektiruokaa, kun ruokaan oli raastettu porkkanoita perunan ja makkarakastikkeen kanssa, ja käytetty maitoa kerman sijasta.”

Tämä rojektiruoka oli yleinen puheenaihe. Maaherra Esa Timonen sanoi kerran minulle leikkimielellä: ”Kyllä sinusta Pekka on meille pohjoiskarjalaisille tullut aika riesa. Minkäkin sain lounaaksi vain kupillisen heiniä!”

Ja kun pyysimme iskelmälaulaja Katri Helenaa esiintymään tänne juhlaamme, hän joutui aiempien sopimusten vuoksi kieltäytymään, mutta muisteli, kuinka hänen äitinsä Tohmajärvellä leikkasi isältä salaa rasvat pois sianlihasta ja otti projektin tiedotukset muutenkin vakavasti. Katri Helena päätti viestinsä: ”Olen kiitollinen ja onnittelen tekemästänne työstä kotiseutuni ihmisten hyväksi”.

Pohjois-Karjala projektin asiassa tulee usein mieleeni kohta laulettavan karjalaisten laulun sanat:
” konsa vaino Suomeamme, kovin kourin koettelee, silloin kurja Karjalamme, Suomen surut soittelee,
ja kun onnen päivä koitto, Suomellen taas sarastaa, silloin riemun suuri soitto, Karjalasta kajahtaa”

In earlier days, smoking was a common and accepted social behaviour, especially among men. And it is still often thought that smoking relates to social situations with friends or at certain occasions. But there has been substantial social change concerning smoking. Thus, the new study by Philip and colleagues is welcome (1). Based on the results the authors conclude that “the idea that smoking might be prosocial is a misconception”, since the results showed that smokers were more likely to be lonely and socially isolated than non-smokers.

A big question in putting this finding into context is the direction of causality–does smoking lead to loneliness or loneliness to smoking? The causal pathway could exist in both directions, suggesting a harmful cycle. If confirmed by other studies, it is in any case an important finding, because it is known that loneliness leads to health disadvantages like increased morbidity and mortality, especially in old age (2).

The literature on health and other harms of smoking is overwhelming and has given strong backing to the tobacco control measures following the global WHO Framework Convention on Tobacco Control (FCTC) rules (3). The social role of smoking is often given as one of the few benefits of smoking. But this study would remove even this argument since smoking does not seem to lead to enjoying more social contacts.

The study has many advantages, being rather large, national, and longitudinal. The study also has policy implications. Among older smokers, loneliness and other related social issues should be taken into account when shaping smoking cessation messages and programmes (4,5). A technical limitation is the low participation rate at different stages of the study. Smokers in the study cohort also include occasional smokers, among whom the social aspects may be different from addicted daily smokers.

It is also not certain whether there are differences between men and women, since the study was potentially underpowered to so these. Another reservation in the interpretation of the findings is that the study was restricted to people over 50 years. It has long been known that most people start smoking in youth and that peer pressure and selection are the main determinants (6,7). But at what age do the social aspects diminish? Is loneliness specific to older smokers? Is the loneliness at old age even because smoking friends have died? These questions remain to be answered.

Most countries have now widely implemented tobacco control regulations for smoke-free environments following the FCTC guidelines (8). Nowadays smoking is largely banned from workplaces and restaurants, and smoking has even reduced in private homes. Have these changes had an impact on social aspects of smoking, that has changed from “normal” to “abnormal” behaviour? The impact of this major environmental and social change on smoking, its social nature and on smoking cessation would be an interesting topic of further research. Especially since a number of countries have already started the “endgame” to achieving a smoke-free nation (9).

While some countries are aiming to become smoke-free, some of them prefer smokers moving to other nicotine-containing products considered less harmful, such as e-cigarettes in England or snus in Sweden. This study did not have data available to analyse the social aspects of these new products, and there is a need for future studies in this area.

References

1. Philip K.E.J., Bu F., Polkey M.I., Brown J., Steptoe A., Hopkinson N.S. et al.
   Relationship of smoking with current and future social isolation and loneliness: 12-year follow-up of older adults in England. Lancet Regional Health – Europe, 2021;
   https://doi.org/10.101016/j.lanepe.2021.100302
2. Luo Y, Hawkley LC, Waite LJ, Cacioppo JT. Loneliness, Health and Morbidity in Old Age: A National Longitudinal Study. Soc Sci Med. 2012; 74(6):907-914.
3. WHO. WHO Framework Convention on Tobacco Control. World Health Organization. Geneva, 2003.
4. Martin JL, Barnes I, Green J, Reeves GK, Beral V, Floud S. Social influences on smoking cessation in midlife: respective cohort of UK women. PLoS One.2019; 14(12): e0226019.
   Smoking Cessation and Socioeconomic Status: An Update of Existing Evidence from National Evaluation of English Stop Smoking Services. Biomed Res Int. 2015:2740565.
5. Conrad KM, Flay BR, Hill D. Why children start smoking cigarettes: predictors of onset. British Journal of Addiction. 1992; 87(12):1711-1724.
6. Mercken L, Steglich C, Sinclair P, Holliday J, Moore L. A longitudinal social network analysis of peer influence, peer selection and smoking behavior among adolescents in British schools. Health Psychology. 2012; 31(?): 450-459.
7. WHO. WHO report on the global tobacco epidemic 2021: addressing new and emerging products. World Health Organization. Geneva, 2021.
8. McDaniel PA, Smith EA, Malone RE. The tobacco endgame: a qualitative review and synthesis.Tob Control. 2016; 25:594-604.

THL ei ole erehtymätön ja sitä pitää voida arvostella. Siitä huolimatta oikeuskanslerin tuote kritiikki (HS 30.11.) on outo. Hänen mukaansa THLn pitäisi sanoa, että sen lausunto perustuu asiantuntijoiden näkemykseen eikä laajaan tieteelliseen aineistoon, jos lausunnon pohjaksi ei sellaista esitetä.

Lain mukaan THLn tehtävänä on tutkia ja seurata väestön terveyttä ja antaa asiantuntijatukea politiikkojen, toimintatapojen ja käytäntöjen toteuttamiseksi (2 §). Laitoksen tutkimustyö pohjautuu sekä omiin  ja usein isoihin väestöaineistoihin sekä laajaan kansalliseen ja kansainväliseen tutkimusyhteistyöhön.

Jokaiselle pitäisi olla itsestään selvää, että THLn lausunnot ovat tähän pohjautuvia asiantuntijalaitoksen riippumattomia kannanottoja – ilman että näin erikseen sanotaan. Taustalla oleviin aineistoihin tai tutkimuksiin toki viitataan tilanteen mukaan, mutta lausunnot ovat yleensä päätöksentekotilanteeseen liittyviä nopeita kannanottoja.

Uusissa tilanteissa, joita tämän uuden koronapandemian käänteissä on paljon,  ei juurikaan ole ole pätevää tutkimustulosten kokonaisuutta. Juuri tässä tulee valtion pysyvän asiantuntijalaitoksen kansallinen arvo niin päätöksentekijöille kuin väestölle: Voidaan nopeasti antaa kollektiivisen asiantuntijayhteisön paras neuvo – ei aikaa vievää ja vertaisarvioitua tieteellistä kannanottoa, joka saattaisi jopa vaatia uutta tutkimusta asiasta.

Mielestäni on itsestään selvää, että laitoksen asiantuntijakannanottoa ei tule naamioida tieteelliseksi arvioksi lähdeviitteineen. Se kuuluu tiedeyhteisöön usein aikaa vievään toimintaan, jota myös THL toki tekee laatiessaan tieteellisiä julkaisuja. Näitä kahta asiaa ei pidä sekoittaa.

Elintarviketeollisuusliitto on kesän ja syksyn aikana toistuvasti esittänyt sanomalehdissä ja kotisivullaan terveysveroihin liittyviä virheellisiä tietoja. Ne osoittavat, etteivät liiton asiantuntijat ole perehtyneet aiheesta tehtyihin tutkimuksiin.

ETL: ”Terveysvero ei ohjaisi kulutusta…”
”Kulutusta ohjaavilla veroilla ei ole todettu erityisen tehokasta ohjaavaa vaikutusta.”
”Varmaa näyttöä siitä, että vero ohjaisi ihmisiä terveemmän syömisen suuntaan, ei ole, ainoastaan mallinnuksia ja spekulaatioita.”

Terveysverot vähentävät verotettavan tuotteen kulutusta

Terveysverolla tarkoitamme tässä yhteydessä epäterveellisimpien tuotteiden hinnan nostamista verottamalla. Tällaisesta verottamisesta on muista maista runsaasti esimerkkejä. Verojen vaikutuksia on selvitetty lukuisissa tieteellisissä tutkimuksissa.

Sokeripitoisten juomien terveysveron vaikutuksista kulutukseen on julkaistu useita yhteenvetoartikkeleita (1-3), systemaattinen katsaus (4) ja meta-analyysi (5). Niissä on yksiselitteisesti päädytty tulokseen, että veroilla voidaan vähentää kulutusta.

Tänä vuonna julkaistiin erittäin perusteellinen selvitys Britannian virvoitusjuomaveron vaikutuksista yli 22 000 henkilöllä (6). Heidän kohdallaan vero vähensi virvoitusjuomista saatua sokeria keskimäärin 10 %.

Joissakin maissa, erityisesti Unkarissa (7) ja Meksikossa (8), terveysveroja on laajemmin sovellettu myös muihin epäterveellisiin elintarvikkeisiin. Niiden vaikutuksia selvittäneissä tutkimuksissa kulutuksen on todettu vähenevän samalla tavalla kuin virvoitusjuomiin kohdistuvissa veroissa.

ETL: ”Terveysperusteinen vero…osuisi tasaverona kaikkein voimakkaimmin pienituloisiin kansalaisiin.”

Vähemmän koulutetut ja pienituloiset hyötyvät eniten terveysveroista
Tutkimukset osoittavat, että terveysverojen vaikutus on täysin päinvastainen kuin ETL väittää. Ne hyödyttävät eniten pienituloisia.

Vähemmän koulutetut ja vähävaraiset käyttävät enemmän epäterveellisiä elintarvikkeita, koska ravitsemussuositukset ja ohjeet tavoittavat heidät huonommin kuin koulutetumman väestön. Sen sijaan terveysverot kohdistuvat tasapuolisesti kaikkiin väestöryhmiin. Tämän vuoksi heikommin koulutettujen ruokatottumukset muuttuvat enemmän terveempään suuntaan kuin paljon koulutetuilla (9).

Viime vuonna ilmestyi laaja katsaus, jossa virvoitusjuomaverojen todettiin olevan ”highly cost effective” terveyden tasa-arvon lisäämisessä (10). Sama vaikutus todettiin myös pakkauksen etuosassa ilmoitetuilla selkeillä ravintotiedoilla ja lapsille suunnatun elintarvikemarkkinoinnin rajoituksilla.

Muiden elintarvikkeiden kohdalla on saatu vastaavia tuloksia. Unkarin terveysverojen yhteydessä pelkästään peruskoulun käyneet vähensivät kaksi kertaa useammin energiajuomia, sokerijuomia, makeisia ja suolaisia naposteltavia kuin korkeakoulutetut (11). Samanlaisia tuloksia on saatu Meksikon virvoitusjuomaverojen vaikutuksia selvittäneissä tutkimuksissa (12).

ETL:”Terveysvero ei näivettäisi ainoastaan ruoka- ja juomayrityksiä vaan iskisi koko suomalaiseen elintarvikeketjuun alkutuotannosta jalostavaan teollisuuteen, päivittäistavarakauppaan sekä matkailu- ja ravintolapalveluihin.”

Terveysverot eivät näivetä elintarvikeyrityksiä

Terveysverot kohdistuvat vain epäterveellisimpiin elintarvikkeisiin, kuten sokeripitoisiin virvoitusjuomiin, makeisiin, sokerimuroihin sekä perunalastuihin ja muihin suolaisiin naposteltaviin. Verojen toivottu vaikutus on, että ihmiset osittain siirtyvät terveellisempiin tuotteisiin. Tämä ei vähennä elintarvikkeiden kokonaismyyntiä, sillä ihmiset siirtyvät aiempaa enemmän käyttämään terveellisempiä vaihtoehtoja. Tästä saatiin selvä näyttö Britannian edellä mainitun virvoitusjuomaveron yhteydessä.
Britanniassa virvoitusjuomateollisuus ryhtyi jo ennen veron voimaantuloa vähentämään tuotteitten sokeripitoisuutta, että ne alittaisivat verottajan asettaman sokerimäärän rajan. Monet kaupan asiakkaat siirtyivät vähemmän sokeria sisältäviin juomiin. Sokerin käyttö väheni, mutta virvoitusjuomia käytettiin yhtä paljon kuin ennenkin. Veron voimaantulon
jälkeen virvoitusjuomateollisuuden osakkeiden kursseissa ei ollut havaittavissa mitään heilahtelua.

ETL: ”Terveysverot nostaisivat ruokakorin hintaa.” ”Osuisivat voimakkaimmin pienituloisiin…”

Terveysverot eivät nosta ruokakorin hintaa

Terveellisemmän ruuan vaikutuksia ruokakuluihin on tutkittu monissa maissa. Tulosten perusteella siirtyminen terveellisempään ruokaan ei lisää ruokakuluja (13-15).

Suomessa terveellisen ravinnon vaikutuksia ruokakuluihin selvitettiin laajassa diabetestutkimuksessa jo 20 vuotta sitten. Esidiabetesta sairastavia ylipainoisia ohjattiin terveellisempiin syömistottumuksiin. Neljän vuoden kohdalla he olivat keskimäärin laihtuneet 4,7 kiloa, mikä selvästi vähensi sairastumista diabetekseen. Terveellisempi ravinto ei lisännyt ruokakuluja (16). Päinvastoin, ne vähenivät keskimäärin 30 – 35 senttiä päivää kohden.

Lopuksi

ETL: Elintarvikeala on tehnyt ”vapaaehtoisia ravitsemussitoumuksia, joiden avulla ne sitoutuvat parantamamaan ruokavalion ravitsemuksellista laatua.” ”Suomalaiset elintarvikeyritykset ovat tehneet merkittäviä läpimurtoja terveyden edistämisen saralla.”

Näillä elintarviketeollisuuden toimilla ei ole ollut mitään havaittavaa vaikutusta ylipainon nouseviin käyriin. Viimeisten neljänkymmenen vuoden aikana ylipainoisten aikuisten määrä on Suomessa kaksinkertaistunut ja lasten kolminkertaistunut. Samaa tahtia ovat
lisääntyneet lihavuuden aiheuttamat sairaudet.

Tänä syksynä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos julkaisi uudet tulokset lasten lihavuuden muutoksista. Vuosien 2017-2020 aikana ylipainoisten poikien määrä on edelleen kasvanut (17).

Epäterveellisten elintarvikkeiden lisääntynyt tarjonta ja kulutus ovat merkittävin syy ylipainon lisääntymiseen. Ylipainon vähentämiseen tähtäävien tärkeiden terveyspoliittisten päätösten pitää perustua luotettavien tutkimusten antamiin tuloksiin. Niitä ei saa tehdä eri
intressiryhmien mielipiteiden perusteella.

Olemme lähettäneet tämän artikkelin Elintarviketeollisuusliiton johtajille Mikko Käkelälle, Heli Tammivuorelle ja Marleena Tanhuanpäälle. Toivomme että sen antama tutkimustieto vakuuttaa heidät siitä, etteivät terveysverot uhkaa elintarviketeollisuuden liiketoimintaa.

Uskomme suomalaisen korkeatasoisen elintarviketeollisuusuuden kykyyn kehittää terveysverojen kannustamana terveellisempiä tuotteita.

Pertti Mustajoki ja Pekka Puska
Terve Paino ry:n puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja
12.11.2021

KÄYTETYT LÄHTEET

Elintarviketeollisuuden kannanotot

Tammivuori H, Tanhuanpää M. Terveysvero ei ohjaisi kulutusta mutta näivettäisi ruokasektoria. Mielipide HS 4.6.2021.
Tammivuori H, Tanhuanpää M. Mallinnettu terveysvero ei vastaa arkitodellisuutta. Mielipide HS 23.6.2021.
Elintarviketeollisuus torjuu terveysveron. Toimitusjohtaja Mikko Käkelän haastattelu. Maaseudun tulevaisuus 8.9.2021.
Tanhuanpää M. Terveysverosta tulisi vain hallinnollinen taakka. Mielipide HS 15.9.2021.
Käkelä M, Tammivuori H. Ruuan verotus on huono keino terveyden edistämiseen. ETL kotisivut 9.11.2021.

Terveysverojen vaikutukset

Tieteellisissä lehdissä on eroja siinä, miten luotettavina esitettyjä tuloksia voidaan pitää. Luotettavimmat ovat lehdet, joissa käytetään vertaisarviointia, jolloin saman alan riippumattomat asiantuntijat arvioivat tutkimuksen luotettavuuden. Tässä viitataan vertaisarvioituihin lehtiin.

1. Caro JC, Ng SW, Smith Taillie L, Popkin BM. Designing a tax to discourage
   unhealthy food and beverage purchases: The case of Chile. Food Policy
   2017;71:86-100.
2. Moore J, Fielding BA. Taxing confectionery, biscuits, and cakes to control obesity. BMJ 2019;366:I5298.
3. Blakely T, Cleghorn C, Mizdrak ym. The effect of food taxes and subsidies on population health and health costs: a modelling study. Lancet Public Health 2020;5:e404-13.
4. Nakhimovsky SS, Feigl AB, Avila C ym. Taxes on Sugar-Sweetened Beverages to Reduce Overweight and Obesity in Middle-Income Countries: A Systematic Review. PloS One 2016;11(9):e0163358.
5. Cabrera Escobar MA, Veerman JL, Tollman SM ym. Evidence that a tax
   on sugar sweetened beverages reduces the obesity rate: a meta-analysis. BMC Public Health. 2013 Nov 13;13:1072
6. Pell D, Mytton O, Penney TL ym. Changes in soft drink purchased by British households associated with the UK soft industry levy: controlled interrupted time series analysis. Br Med J 2021;372:254.
7. Bíró A. Did the junk food tax make the Hungarians eat healthier? Food Policy 2015;54:107-15.
8. Maurico H-F, Batis C, Rivera JA ym. Reduction in purchases of energy-dense nutrient-poor foods in Mexico associated with the introduction of a tax in 2014. Prev Med 2019;jan:16-22.

Vähemmän koulutetut ja köyhät

9. Adams J, Mytton O, White M, Monsivais P. Why are some population interventions for diet and obesity more equitable and effective than others? The role of individual agency. PLoS Med 2016;13 (4): e1001990.
10. Lobstein T, Neveux M, Landon J. Costs, equity and acceptability of three policies to prevent obesity: A narrative review to support policy development. Obes Sci Practice 2020;6:562-83.
11. Unkarin verotuksen vaikutukset: WHO. Assessment of the impact of a public heath product tax. Final report Budapest, November 2015. Netissä:

https://www.euro.who.int/__data/assets/pdf_file/0008/332882/assessment-impact-PH-tax-report.pdf?ua=1

12. Colchero MA, Molina M, Guerrero-Lopez CM. After Mexico implemented a tax, purchases of sugar-sweetened beverages decreased and water increased: difference by place of residence, household composition, and income level. J Nutr 2017;147:1552-7.

Terveellisemmän ruokakorin hinta ei ole korkeampi
13. Raynor HA, Kilanowski CK, Esterlis I, Epstein LH. A cost-analysis of adopting a healthful diet in a family-based obesity treatment program. J Am Diet Assoc
2002;102;645-56.
14. Burney J, Haughton B. EFNEP: a nutrition education program that demonstrated cost-benefit. J Am Diet Assoc 2002;102:39-45.
15. Nansel TR, Lipsky LM, Eisenberg MH ym. Can families eat better without
spending? Improving diet quality does not increase diet cost in a randomised clinical trial among youth with type 1 diabetes and their parents. J Acad Nutr Diet 2016;116:1751-1759.
16.Ottelin A-M, Lindström J, Peltonen M ym. Costs of a self-selected, health-promoting diet among the participants of the Finnish Diabetes Prevention Study. Diabetes Care 2007;30:1275-7.

Lasten lihavuus

17.Lasten ja nuorten ylipaino ja lihavuus 2020. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, tilastoraportti 37/2021

Ilta-Sanomat kertoi 8.11., että ”sokeriveron säätäminen on vaikeaa” ja että hallitus yrittää muuttaa virvoitusjuomaveroa. Terve Paino ry. on monien terveysjärjestöjen lailla esittänyt, että terveysverosta lähdettäisiin liikkeelle sokeriverosta, joka on teknisesti helpoin.  Siinä verotettaisiin tietyillä raja-arvoilla kaikkia runsaasti sokeria sisältäviä tuotteita.

Ei ole mitään mieltä rajata vero virvoitusjuomien, kun esimerkiksi makeisiata saadaan enemmän sokeria. Tämä laajentaisi veropohjaa valtion kannalta ja olisi eri tuotteiden osalta tasa-arvoinen.

Tällaisella verolla on väestökyselyssä mukaa väestön enemmistön tuki. Ja se vaikuttaisi osaltaan erityisesti nuoremman väestön lihavuuden torjunnassa. Sokeriverosta eri muodoissaan on runsaasti kansainvälistä kokemusta, ja sitä on mm. Maailmanpankki esittänyt raportissaan.

Terve Paino ry.
Pertti Mustajoki, puh.joht.        Pekka Puska, varapuh.joht.

Kun kaksi suurta terveyspoliittista kokonaisuutta, sote-uudistus ja korona-epidemia, ovat on poistumassa valtakunnallisen päätöksenteon keskiöstä,  on aika kiinnittää huomiota taas kansanterveyteen. Vakava korona on onneksi vaikuttanut siihen varsin vähän. Kun koronaan on kuollut runsas tuhat suomalaista, kansantauteihimme kuolee tunnettujen riskitekijöiden vaikutuksesta vuosittain moninkertainen määrä. Uusimpien kansainvälisten tutkimusten mukaan esimerkiksi tupakoinnin aiheuttama vuosittainen ylikuolleisuus on Suomessa noin 5000 ja alkoholin noin 4000 henkeä.

Samaan aikaan myös väestöryhmien väliset terveyseromme ovat isoja. 25-vuotta täyttäneiden eliniän odotteen ero on ylimmän ja alimman tulokymmenyksen kohdalla miehillä peräti 10 ja naisilla 6 vuotta. Tällaiset erot ovat hyvinvointivaltiolle ja myös kansainvälisesti katsoen aivan liian suuret.

Tautien ja terveyserojen tausta on elintavoissa, kuten juuri tupakoinnissa, alkoholin käytössä ja ylipainossa sekä niiden ympäristötekijöissä. Esimerkiksi alkoholin kohdalla on THLn mukaan pienituloisilla viisinkertainen alkoholikuolleisuus hyvätuloisiin  verrattuna.

Sote-uudistus ja hyvät palvelut ovat välttämättömiä, mutta kallis palvelujärjestelmä vaikuttaa vain varsin rajallisesti väestön terveyteen ja terveyseroihin. Kestävää kehitystä ei ole, että kaikki ongelmat pyritään  ratkaisemaan julkista taloutta rasittavilla palveluilla. Kustannusvaikuttavin ja kestävän kehityksen ratkaisu on usein rakenteellinen terveyspolitiikka.

Rakenteellisen terveyspolitiikan mahdollisuudet on nähty mm. tupakoinnin ja liikenneonnettomuuksien vähenemisen suurissa menestystarinoissa. Nyt olisi aika panostaa lisää terveyspoliittiseen työhön. Kansantautiemme syntyyn ja terveyseroihin vaikuttavat riskitekijät tunnetaan varsin hyvin. Ne eivät poistu vain terveyskasvatuksella.

Valistuksen ohella on tärkeää toteuttaa vaikuttavia poliittisia päätöksiä, joilla edistetään riskien vähentämistä kansalaisten elinympäristössä. Vaikuttamalla tupakoinnin ja alkoholin ohella ravitsemukseen ja liikuntaan voitaisiin katkaista suomalaisten terveyteen ja terveyseroihin hyvin haitallisesti vaikuttava väestön lihominen.

Terveyserojen vähentäminen on sekä yhteiskunnan eettinen tavoite että myös  keino parantaa yleistä kansanterveyttä. Terveyserojen vähentämisestä ja kansantautiemme torjunnasta on paljon tutkittua tietoa ja paperille kirjoitettuja strategioita, mutta  tarvitaan tehostettua politikkaa niiden toteuttamiseksi.

Lääkärilehden pääkirjoituksessa 35/221 käsiteltiin hyvin lääketieteen ja juridiikan suhdetta pandemiatorjunnassa: ”Suuntaus, jossa lääketiede ja epidemiologia muuttuvat juridiikaksi, on vaarallinen”. Kirjoituksessa todettiin, kuinka juridinen taiteilu näyttäisi joskus ohittavan ihmishenkien suojeluun tähtäävät toimet ja viitattiin myös varsin outoon eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen huomautukseen.

Nämä asiat tulivat mieleen, kun STMn edustaja on julkisuudessa kertonut, että ministeriö haluaa THLn esityksestä omaa oikeudellista arviota. THLn tehtävänähän on terveysalan tutkimus- ja asiantuntijalaitoksena tehdä juuri lääketieteelliseen tietoon perustuvia esityksiä tautien torjumiseksi. Tällaiset juridiset arviot, esimerkiksi suhteessa perustuslakiin, ovat monesti aika hankalia. Pitääkö THLn ryhtyä myös juridisen arvioinnin laitokseksi? THLn esityksethän eivät ole sitovia, kuten ministeriön valmistelemat lait ja asetukset.

Eikö kansalaisilla ole oikeus saada tietää juuri lääketieteelliseen asiantuntemukseen perustuvat suositukset tautien torjumiseksi? Jos lait ovat esteenä näille suosituksille, niin eikö STMn juristikunnan tehtävänä ole huomauttaa tästä tai valmistella lainmuutosta? Eikö lakien tehtävänä ole palvella kansalaisia vakavien tautien torjunnassa eikä päinvastoin?

On toki selvää, että pandemian torjuntaa johtaa maan hallitus ja sen tulee pohjautua lakien raameihin. Mutta terveysviranomaisilla pitäisi tämän pohjalta olla operatiiviset valtuudet hoitaa epidemian torjuntaa riittävän nopeasti ja joustavasti. Yksittäisessä vaikkakin vakavasta Covid-19 – taudin asiassa tartuntatautilaki on kovin yksityiskohtainen. Sen vuoksi esimerkiksi maan poliittinen johto on jauhanut viikkokaudet asiaa kahden metrin turvavälistä.

Tämä pandemian juridinen hoito ja useiden yksityiskohtienkin käsittely eduskunnassa myös hidastuttaa monia tarpeellisia toimia. Päätöksenteon viivästymisen suhteen voidaan viitata vaikka koronapassiin, jonka valmistelua ehdotettiin jo keväällä. Se on monessa muussa maassa toiminut
laajasti ja hyvin kokemuksin.

Lihavuuden huomattavista terveyshaitoista monien tautien suhteen on vahva tutkimusnäyttö. Väestöseurannat osoittavat myös, kuinka suomalaisten paino on viime vuosikymmeninä noussut, ja nousu näyttää jatkuvan. Viimeisten tietojen mukaan joka neljäs aikuinen suomalainen on lihava, ja ylipainoisia on yli 70 % miehistä ja yli 60 % naisista.

Lihavuus on siis suomalaisilla merkittävä terveyshaitta ja sairastavuuden aiheuttaja, joka vielä jakautuu väestössä epätasaisesti ollen osasyynä sosioekonomisiin terveyseroihin. Lihavuus aiheuttaa myös huomattavan määrän sote-palvelujen tarvetta ja kustannuksia. Tässä tilanteessa avainkysymys on, millä toimenpiteillä väestön lihavuus saataisiin laskuun.

Ihmiset voivat itse paljon vaikuttaa ruokavalintoihinsa ja liikkumiseensa. Tiedotusvälineet ovat pullollaan erilaisia laihdutusohjeita sekä kaupallisia laihdutusohjelmia, ja myös terveydenhuolto opastaa laihduttamisessa. Vaikka monet saavat näin tuloksia hyödyttäen heidän terveyttään, pysyväistulokset ovat monasti niukkoja. Monet laihdutuskuurit ovat tehottomia tai suorastaan haitallisia. Ja väestön lihominen vain jatkuu. Yksilöitä tulee tietysti auttaa heidän painonhallinnassaan, mutta tämä ei ole ratkaisu väestön lihomiskehityksen kääntämisessä.

Ruokaympäristö avainasemassa lihavuuden torjunnassa

Yksilötasolla painoon vaikuttavat ruoka- ja liikuntatottumukset sekä geneettiset tekijät, mutta  väestötasolla ne eivät selitä huomattavaa lihomistrendiä. Tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että kysymys on elinympäristössä tapahtuneista suurista muutoksista, jotka koskevat sekä ruuan tarjontaa että fyysistä aktiviteettia. Elintarvikeympäristömme on muuttunut. Ruokaa ja juomia on yhä monipuolisemmin tarjolla, se on suhteellisesti halvempaa, sitä mainostetaan houkuttelevasti ja annoskoot ovat kasvaneet.

Elintarvikeympäristö kustannusvaikuttavin tapa

Lihomiskehityksen pysäyttämisessä on siis kysymys sekä väestön fyysisen aktiviteetin lisäämisestä että ruokaympäristön muuttamisesta. Väestön fyysisen aktiviteetin lisäämisessä on paljon toimintaa niin kaupunkisuunnittelun, liikennepolitiikan, liikuntapaikkojen kuin liikuntaohjelmien puolella. Elintarvikeympäristöön vaikuttaminen väestön painonhallinnan ja terveyden puolesta on jäänyt vähemmälle. Uusi Terve Paino -yhdistys pyrkii edistämään vaikuttavia poliittisia toimia elintarvikeympäristön muuttamisessa, mikä on kansainvälisten asiantuntijoiden mukaan kustannusvaikuttavin tapa.

Tällaisen politiikan suunnittelussa tulee esiin ikuinen peruskysymys: keppiä vai porkkanaa – myönteistä tukea vai rajoituksia? Myönteinen tuki on aina miellyttävämpi ja tavoittelemisen arvoista ja sitä ravitsemusohjauksella yritetään. Terveellisten elintarvikkeiden hinnan alentaminen ei ole mahdollista ilman valtion tukea, mihin taas ei ole valtiontaloudellisia mahdollisuuksia. Realistista ei myöskään näytä olevan halvempi verokohtelu, mitä on yritetty.

Terveysperusteinen verotus ohjaa kulutusta terveellisempiin valintoihin

Näin ollen tehokkaaksi ja realistiseksi keinoksi jää poliittinen sääntely, jolla pyritään rajoittamaan epäterveellisten ja lihottavien elintarvikkeiden kulutusta. Pakkoon ei voida eikä tarvitse mennä, koska verotuksella voidaan säädellä hintoja ja näin rajoittaa kulutusta. Hiljattain tehty järjestöjen teettämä väestötutkimus osoitti, että tähän on enemmistön tuki: yli puolet suomalaisista kannatti siirtymistä elintarvikkeiden terveysperusteiseen verotukseen.

Eniten tukea sai sokeriverotus (58%), mutta myös suolaan ja kovaan rasvaan kohdistuva verotus sai paljon kannatusta. Sokeriverotus, joka kohdistuu erityisesti lasten ja nuorten ylipainon torjuntaan, on saanut myös julkisuudessa paljon myönteistä huomiota. Sen selvittäminen on jo hallitusohjelmassa. On hyvä muistaa, että sokeriverolla korvattaisiin tehokkaammin nykyinen virvoitusjuomavero ja aiempi makeisvero.

Terveysperusteinen ravintovero, kuten sokerivero, vähentäisi haitallista kulutusta ja parantaisi kansanterveyttä. Terveyspalvelujen tarve vähenisi ja toisi valtiolle kaivattuja verotuloja. Ruokakustannuksiin se ei vaikuttaisi kulutuksen siirtyessä terveellisempiin vaihtoehtoihin.

Elintarvikkeiden tuotekehityksessä terveys keskiöön

Merkittävää on myös, että sokerivero kannustaisi elintarviketeollisuutta muuttamaan tuotteittensa koostumusta.  Terveellisemmät elintarvikkeet ovatkin kestävä tie parempaan kansanterveyteen pitkällä tähtäimellä. Vaikutukset ovat jo nähtävissä elintarvikkeiden suolapitoisuuden vähenemisessä ja rasvakoostumuksen muutoksissa. Kun elintarvikkeiden koostumus muuttuu, niin kuluttajat eivät joudu kamppailemaan muutoksen kanssa, vaan se tapahtuu kuin itsestään.

Lihavuuden torjuntaan tarvitaan monia terveyspäätöksiä

Terveellisempään ruokaympäristöön tähtäävässä politiikassa on paljon muutakin tehtävissä kuin vaikuttava veropolitiikka. Kysymys on mm. lapsia houkuttavasta epäterveellisten tuotteiden mainonnasta, niiden paljousalennuksista, kouluruokailusta ja makean myynnistä kouluissa. Eräs konkreettinen uudistus olisi lihottavan ja monella tavalla haitallisten energiajuomien myyntikielto alle 15-vuotiaille lapsille, mitä tutkimuksessa kannatti peräti 83% suomalaisista.

Päihdepolitiikka herättää paljon tunteita. Asia koskettaa monia ja vaikutta paljon kansanterveyteen. Alkoholi aiheuttaa vuosittain noin 4000 kuolemaa eli kymmenen kertaa enemmän kuin korona tähän asti. Huumekuolemien määrä on noin 300. Päihteiden käytön syyksi sanotaan usein mielihyvää, mutta paljolti on kysymys sosiaalisesta paineesta ja myöhemmässä vaiheessa riippuvuudesta.

Alkoholi on siis edelleen kansanterveydellisesti merkittävin, mutta sen ongelmiin on ”totuttu”. Se että päivittäin noin kymmenen ihmistä kuolee alkoholin vuoksi, ei ole uutinen. Kun alkoholin kulutus on viimeisen kymmenen vuoden aikana vähentynyt noin 20 %, huumeiden käyttö on puolestaan lisääntynyt ja siksi huolestuttaa. Kannabiksen käytön lisäys näkyy mm. nuorten liikennekuolemissa ja työelämässä.

Vaikka alkoholistit, ”nistit” ja ns. väärinkäyttö herättävät eniten huomiota, se on vain ongelman huippu, jonka suuruus riippuu yleisen kulutuksen määrästä ja jonka alapuolella on paljon muita ongelmia. On rautainen lainalaisuus, että mitä enemmän maassa juodaan viinaa, sitä enemmän on alkoholiongelmia. Kovin monen kodalla käy kuten entiselle miehelle, joka sanoi: ”Olen sellainen mies että otan vain yhden ryypyn. Mutta sen jälkeen minusta tulee eri mies, ja se on kova juomaan.”

On myös muistettava, että toisin kuin takavuosina, suurin osa alkoholista tulee nyt oluesta ja viinistä – ei enää väkevistä. Miesten viikonloppuryypäämisestä on siirrytty varsin jokapäiväiseen alkoholin käyttöön. Tällöin viikkoannokset helposti kasvavat, eikä elimistö tee eroa sen välillä, millaisesta juomasta alkoholi tulee.

Monet pitävät ratkaisuna päihdehuoltoa. Se onkin tärkeää ja voi auttaa monia ihmisiä, mutta tulokset ovat vaihtelevia ja työ kallista. Ehkäisy on aina parempi.

Päihteiden käytön tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa. Olemme kahdenlaisten vaikutteiden tienhaarassa. Toisaalla on kaupallinen paine, jota ylläpidetään aktiivisella menekinedistämisellä sekä lobbauksella alkoholipolitiikkaa vastaan. Alkoholi on teollisuuden ja kaupan suuri business, jonka vuosittainen arvo on noin viisi miljardia. Myös kannabiksen laillistamiseen liittyisi suuret taloudelliset intressit.

Tienhaaran toinen tie viittaa terveyteen ja hyvinvointiin, mikä onkin yhteiskunnassa yhä tärkeämpi arvo. Alkoholi ei ole enää moraalinen kysymys vaan terveysasia. Nuorten alkoholin käytön väheneminen on tästä hyvä esimerkki. Väestökyselyissä alkoholipolitiikkamme ja Alko hyvin palvelevana kauppana saavat paljon kannatusta.

Paljolti on siis kysymys liberaalin linjan ja yhteiskuntavastuun ristiriidasta. Vaikuttava alkoholi- ja huumepolitiikka parantaa kansanterveyttä ja vähentää sote-palvelujen tarvetta sekä suojelee heikompia. Liberaali linja on taas vahvojen linja ja korostaa yksilön vapautta. Käytännössä kysymys on tasapainosta näiden kahden tien välillä. Kun päihteet ovat kuitenkin niin iso ongelma yhteiskunnassa, voi vain toivoa, että poliittiset päätöksentekijät riittävästi korostavat yhteiskuntavastuun ja kansanterveyden linjaa.

Sote-ratkaisun pitkittyessä pätee vanha sääntö, että kovin moni kokki ei paranna tulosta. Kun sotea on jauhettu vuosikausia, ja siihen kohdistuu niin suuri mielenkiinto, neuvoja satelee eri tahoilta.

Tässä tilanteessa pitäisi muistaa lähtökohdat. Nykyjärjestelmämme on kriisissä sekä asiakkaiden kannalta että kuntien talouden kannalta. Uudistus on kiireellinen, jos halutaan pelastaa julkinen järjestelmämme.

Uudistuksen periaatteista ovat asiantuntijat ja puolueet hyvin pitkälle sama mieltä, joten siltä pohjalta on hyvä edetä. Järjestämis- ja rahoituslait ovat kiireelliset, mutta kaikkia asioita ei ole tarpeen kerralla päättää. Monia voidaan päättää myöhemmin ja myös parantaa lakeja kokemuksen mukaan.

Nykyisen pirstaleisen järjestämis- ja rahoitusvastuun sijaan tarvitaan kokonaisvastuu suuremmilla alueilla, joilla palvelujen järjestämisen suhteen olisi itsehallinto. Perustuslaki hyväksyy kuntia suuremmat hallintoalueet, joita on luonteva kutsua maakunniksi.

Yhtenäinen järjestäminen poistaa keinotekoiset raja-aidat erikois- ja peruspalvelujen välillä ja turvaa yhteistyön sosiaali- ja terveyspalvelujen kesken. Samalla se helpottaa asiakkaiden saumatonta liikkumista ja henkilöstöjärjestelyjä. Yksi budjettipäätös alueella merkitsee rahoituksen tasapainoista päättämistä, kun nykyisissä erillisissä päätöksissä voimavarat ovat valuneet erikoispalvelujen suuntaan – johtaen peruspalvelujen tunnettuihin ongelmiin.

Viime hallituskaudella oltiin tässä hankalassa prosessissa huomattavan pitkällä. Kun Kataisen kaudella kompastuksena oli monimutkainen kuntakuvio, Sipilän kaudella asia kaatui erikoiseen valinnanvapausmalliin, joka olennaisesti mutkisti hallintoa ja aiheutti perustuslaillisia ongelmia. Nyt pitäisi edetä pää kylmänä nopeasti ilman näitä kompastuskiviä.

Hallitusohjelma onkin soten suhteen pitkälti tämän mukainen. Mahdollisena kompastuksena on tällä kerralla ns. Uudenmaan erillisratkaisu. Siihen on toki paljon perusteluja, kuten monilla muillakin vaatimuksilla. Esitetty kuvio, jonka osia ovat Uudenmaan maakunta, neljä itsehallintoaluetta, Helsingin kaupunki ja HUS, on kuitenkin hallinnollisesti varsin monimutkainen ja sekä soten periaatteiden että perustuslain kannalta ongelmallinen.

Monet kysyvät, eikö pitäisi puhua palveluista eikä ”laatikkoleikeistä”. Näin on, mutta palvelujen kehittäminen edellyttää, että hallinnon raamit ja rahoitus ovat kunnossa. Vasta sen jälkeen voidaan ryhtyä palvelujen olennaiseen sisällölliseen uudistamiseen, mihin on paljon tarpeita ja mahdollisuuksia.

Kun julkisen talouden raamit ovat tiukat ja on paljon oikeutettuja toiveita, vain kokonaisuudistus mahdollistaa sen, että rajallisilla voimavaroilla voidaan saada enemmän terveyttä ja hoivaa. Samalla on syytä muistaa, että palvelujärjestelmä vaikuttaa vain rajallisesti kansalaisten terveyteen. Soten lisäksi tarvitaan muuta terveyttä ja hyvinvointia tukevaa politiikkaa.

Viestintäjohtaja Päivi Mikkinen-Mononen kirjoitti 25.2. Philip Morrisin puolesta, että tupakkayhtiö kannattaa savuttomuutta mutta ei nikotiinittomuutta. Tupakkateollisuus on huomannut, kuinka tupakointi vähenee länsimaissa ja että uusi business voisi olla sähkösavukkeissa. Valtaosa maapallon tupakoivista asuu kuitenkin kehitysmaissa, joissa tupakkateollisuuden savukemarkkinointi rehottaa eikä teollisuus puhu siellä savuttomuuden puolesta.

Länsimaissakaan ei ole mitään syytä suositella siirtymistä savukkeista muihin nikotiinituotteisiin. Nikotiinin haitat tunnetaan. USA:ssa on sähkösavukkeisiin liitetty tuhansia vakavia keuhkosairauksia, joista on tähän mennessä seurannut ainakin 64 kuolemantapausta. Nikotiinituotteiden ylläpitämä nikotiiniriippuvuus merkitsee myös monen kohdalla savukkeiden ja sähkösavukkeiden sekakäyttöä. USA:n tuore Surgeon General -asiantuntijaraportti toteaa myös, että ei ole pätevää näyttöä sähkösavukkeista tupakoinnin lopettamisessa.

Vaikka Englannissa puhutaan sähkösavukkeiden puolesta haittoja vähentävänä strategiana, ei siellä savukkeiden polttaminenkaan ole vähäisempää kuin meillä. Englannin terveysviranomaisten aika tuoreen raportin (NHS Statistics – 2019 England) mukaan siellä oli 16 % päivittäin tupakoivia (”daily smokers”), kun meillä oli vähemmän.

Suomi on vakaasti menossa kohti savuttomuutta, jota ei tarvitse korvata sähkösavukkeilla. Kun 50 vuotta sitten yli puolet suomalaisista miehistä poltti päivittäin, nyt vain noin 13 %. Meillä on siis ilmeisesti paljon yli miljoona ihmistä, jotka ovat menestyksellisesti lopettaneet tupakoinnin ilman sähkösavukkeita. Tätä kehitystä, joka jo nyt on tuonut valtavat kansanterveydelliset edut, on syytä vahvistaa – ilman että taas nikotinisoidaan väestöä.

Elintavat vaikuttavat terveyteemme paljon. WHOn mukaan keskeiset tekijät liittyvät ravintoon, liikuntaan, tupakkaan ja alkoholiin. Näin myös Suomessa.

Viime vuosikymmenien kuuluessa monet elintavat ovat Suomessa kehittyneet suotuisasti. Ja sillä on ollut ratkaiseva merkitys eliniän pitenemiseen ja kansanterveyden paranemiseen. Huolestuttavia seikkoja ovat ylipainon suuri yleistyminen ja alkoholin kulutuksen korkea taso.

Terveyspolitiikan iso kysymys on, missä määrin ja miten yhteiskunta voi vaikuttaa kansalaisten terveyskäyttäytymiseen. On selvää, että kansalaisten elintapoja ei saa liikaa määräillä. Näin voi tehdä vain poikkeusoloissa, kuten korona-pandemian kohdalla. Toisaaalta perustuslaki sanoo, että “julkisen vallan on edistettävä väestön terveyttä”. Miten tämä voidaan toteuttaa?

Kuten kasvatuksessa yleensä, tarvitaan keppiä ja porkkanaa – ja oikeassa suhteessa. Porkkana on myönteistä vaikuttamista: tukea, terveyskasvatusta, palveluja, taloudellista tukea ym. Keppi taas merkitsee rajoittamista: kieltoja, elinkeinoelämän säätelyä, veroja ym.

Positiiviset vaihtoehdot ovat ihmisille ilman muuta mieluisammat; rajoitukset koetaan usein ikäviksi. Terveyspolitiikan paradoksi on, että suositut myönteiset vaihtoehdot vaikuttavat väestötasolla usein varsin
vähän ja vaativat varoja. Sen sijaan rajoittavat toimet ovat usein vaikuttavia eivätkä vaadi julkisia varoja, mutta voivat olla polittisesti vaikeita. Vastustusta tulee niin eräistä väestöryhmistä kuin elinkeinoelämän taholta.

Yksilöitä rajoittavien toimien tulee olla oikeassa suhteessa yhteiskunnnan intressiin. Näin on mm. liikkennerajoitusten, tupakan, huumeiden ja alkoholin kohdalla. Kysymys on sekä kansanterveydestä että suurista yhteiskunnallisista kustannuksista. Ravinto on, vaikka kansanterveydellisesti vaikuttavin tekijä, hyvin monitahoinen asia eikä niin yksiselitteisesti säädeltävissä kuin liikkennenopeus, tupakka tai alkoholi.

Lihavuuden suuri yleistyminen varsinkin nuorilla ja sen aiheuttamat monet sairaudet yksilötasolla sekä haitat kansanterveydelle ja kustannukset sote-järjestelmälle antavat syyn pohtia, millä keinoilla ongelmaa voidaan vähentää. Liikunnan osalta tulevat kysymykseen lähinnä vain toimenpiteet väestön liikuntamahdollisuuksien edistämisessä.

Ravinnon kohdalla kysymys on ennen kaikkea energiatiheiden elintarvikkeiden kulutuksen vähentämisestä, jolloin samalla kylläisyyden asteella tai janon tyydyttämisellä saataisiin vähemmän kaloreja. Kun ihmisten syömistä ei voi suoraan säädellä, avainasemassa on ruokaympäristö. Se säätelee olennaisesti ihmisten syömistä. Elintarvikeympäristöön vaikuttavat tuotanto, kauppa, joukkoruokailu ja markkinointi.

Varsinkin lasten tuotevalintoihin voidaan vaikuttaa markkinointia säätelemällä sekä koulujen ruokailua ja makean myyntiä koskevilla säädöksillä. Väestötasolla erittäin houkutteleva keino on haittaverot. Kieltojen sijaan nostetaan epäterveellisten tuotteiden hintaa verolla, jolloin niistä joutuu maksamaan enemmän ja kulutus vähenee. Se ohjaa myös teollisuuden tuotantoa ja antaa valtiolle lisätuloja kansanterveyden parantuessa.

Elintarvikkeiden haittaverot ovat teknisesti hankalampia kuin esimerkiksi tupakan tai alkoholin kohdalla, koska pohjimmiltaan kysymys on elintarvikkeen terveysprofiilista kokonaisuutena. Mutta haittaverot ovat mahdollisia, kuten usean maan päätökset osoittavat. Meilläkin on kokemuksia virvoitusjuomaverosta ja sokeriverosta.

Hallitusohjelmankin edellyttämällä tavalla tulisi valmistella asiaa. Sokerivero olisi nopeastikin säädettävissä ja laajemman valmistelun jälkeen yleisempi ravinto-terveysvero koskien sokeria, suolaa ja tyydyttynyttä rasvaa. Koronan jälkeisessä jälleenrakentamisessa ja valtiontalouden pulmassa tarvitaan kipesti lisää budjettituloja, joita tällaiset haitttaverot toisivat – edistäen samalla kansanterveyttä ja vähentäen kalliiin sote-järjestelmän painetta.

On myös muistettava, että tällaisella terveyspolitiikkalla ei vain edistetä yleensä kansanterveyttä, vaan tuetaan ihmisiä. Kaikkien tutkimusten mukaaan valtaosa ihmisistä haluaa elää terveellisesti: laihtua, lopettaa tupakointi ym. Tässä he tarvitsevat tukea. Tavoitteena on WHOnkin piirissä usein käytetty sanonta “Tehdään terveellinen vaihtoehto helpoksi vaihtoehdoksi”.

Esteenä terveelliselle ruokaympäristölle ei useinkaan ole väestön enemmistön tuen puute, vaan asianomaisen teollisuudenalan lobbaus. Tarvitaan kansalaistoimintaa, joka tässä edistää niin kansanterveyden kuin ihmisten suuren enemmistön etua ja toiveita.

Englannin hallitus on pääministeri Boris Johnsonin johdolla valmistelemassa politiikkatoimia väestön lihavuuden vähentämiseksi. Ylipaino ja lihavuus tappavat vuosittain enemmän kuin korona ja kuormittavat terveydenhuoltoa. Pääministeri Johnsonilla on taustalla oma vakava koronakokemus ja havainnot, kuinka ylipainoiset ovat Englannissa huomattavasti yliedustettuina sairaaloiden koronapotilaina.

Englannin suunnitelmissa hillittäisiin paljon rasvaa ja sokeria sisältävien tuotteiden mainontaa, kiellettäisiin tällaisten paljousalennukset ja epäterveellisten ruokien mainokset TVssä ennen klo 9 illalla.

Alan asiantuntijoiden mielestä nämä toimet eivät varmaan ole tehokkaimmasta päästä, mutta myönteisiä ja osoittavat halua poliittisiin toimiin. Eri maissa, kuten meillä, on toki hyviäkin hankkeita lihavuuden vähentämiseksi, mutta niiden vaikutus väestötasolla on heikko verrattuna elintarvikeympäristön ja markkinoinnin koviin vaikutuksiin.

Britanniasta on tässä yhteydessä kyselty Suomen toimenpiteistä, kun meillä on takavuosina hyviä tuloksia väestön ruokavalion muuttamisesta erityisesti kolesteroli- ja verenpainetason alentamiseksi. Lihavuuden torjunnassa tarvittavat toimenpiteet ovat kuitenkin erilaiset, kun ne suuntautuvat ruuan kalorimäärään. Tässä suhteessa meillä ei ole politiikkatason toimenpiteitä – ainakaan vielä.

Terve Paino yhdistys haluaa myös Suomeen tällaisia politiikkatoimia, koska lihavuustilanne ei Suomessa ole paljon parempi kuin Englannissa. Tavoitteet liittyvät epäterveellisten tuotteiden markkinointiin varsinkin lapsille, mutta erityisesti lasten ja koko väestön elintarvikeympäristöön – lapsilla koulussa ja koko väestön osalta edistämällä elintarvikkeiden koostumuksen muuttamista terveelliseen suuntaan. Nykyhallituksen ohjelmassa mainitaan myös terveyttä edistävä elintarvikevero, jonka suunnittelu ainakin sokerin osalta tulisi pikaisesti käynnistää.

PEKING 9.-11.11.

Pekingissä olin Chinese Preventive Medicine Associationin (CPMA) kutsusta. CPMA on vaikutusvaltainen ”puolivirallinen” toimija. Sen puheenjohtajana on pitkään ollut varaterveysministeri (nyt Li Bin) ja se yhdistää ministeriön ”siunauksessa” useiden toimijoiden työtä, kuten ChinaCDC, useat terveysalan tutkimuskeskukset, sairaalat ja yliopistot.

2019 China NCDs Conference 9.11.

Konferenssi oli vuotuinen NCD Prevention and Control -alan tapahtuma, kohon osallistui noin tuhat henkeä. Konferenssin avasi CPMAn puheenjohtaja ministeri Li Bin. WHOn tervehdyksen esitti WHOn Kiinan toimiston johtaja, pitkäaikainen ystävämme Gauden Galea. Ohjelmassa oli Kiinan johtavien virkamiesten ja asiantuntijoiden  sekä muutaman kansainvälisen asiantuntijan luentoja. Minua oli pyydettyavajaissessiossa puhumaan Pohjois-Karjala projektin/Suomen strategioista, tuloksista ja kokemuksista.

Konferenssissa esiteltiin monipuolisesti viimeisiä tietoja Kiinan kansanterveydestä ja NCD-tautien keskeisestä osuudesta. Ne vastaavat tällä hetkellä noin 88 % Kiinan kuolleisuudesta. Tapaturmien osuus on noin 7-8 % ja tartuntatautien noin 4-5 %. Taudeista listan kärjesssä v. 2017 olivat 1. Aivohalvaus, 2. Sepelvaltimotauti, 3. COPD, ja 4. Keuhkosyöpä.

Kuolleisuuden riskitekijät ovat järjestyksessä IHMEn mukaan (2017): 1. Korkea verenpaine, 2. Ravintoriskit, 3. Tupakka, 4. Korkea veren glukoosi, 5. Korkea veren kolesteroli ja 6. Ylipaino. Korkea verenpainetaso lienee hieman laskemassa, ja suolan saanti on vähentymässä, mutta edelleen korkea (nyt 10-11 g/vrk). Lihavuus ja diabetes lisääntyvät nopeasti. Vaikka lihavien osuus ei ole länsimaista tasoa, se on viimeisen 10 vuoden aikana kaksinkertaistunut (nyt 14 %). Miesten tupakointi on hienoisessa laskussa, mutta edelleen suurta (n. 55 %). Naiset tupakoivat vähän (n. 3 %). Kiinan korkeaan tupakointiin liittyy Kiinan valtiollinen tupakkateollisuus ja sen vaikutusvalta.   China Tobacco on maailman suurin tupakkatehdas.

NCD Think Tank kokous 10.11.

Edellisen päivän konferenssin yhteydessä varaministeri avasi myös NCD Think Tankin (”International NCD Prevention and Control Think Tank of CPMA”)ja antoi jäsenille juhlallisen plakaatin. Think Tankin jäseniä on vajaa 20. Kiinalaisten lisäksi kansainvälisiä asiantuntijajäseniä ovat lisäkseni Julia Critchley (UK), Nizal Sarrafzadegan (Iran), Srinath Reddy (Intia), Teo Yik Ying (Singapore), Tom Frieden (USA),Nagai Hideaki (Japani) ja Zhengming Chen (UK). Puheenjohtajan toimii CPMAn pääsihteeri Liang Xiofeng ja fasilitaattorina Ruitai Shao WHO/HQsta. Think Tank on nimitetty kolmeksi vuodeksi.

Kokouksessa Ruitai Shao kertoi Think Tankin tavoitteista. Keskeistä on antaa suosituksia kustannusvaikuttavista toimista NCD-tautien vähentämiseksi. Kokouksen alussa käytiin läpi taustatietoja Kiinan NCD-tilanteesta ja -politiikasta. Kokouksessa vahvistui ajatus, että suosituksissa tulisi keskittyä kustannusvaikuttaviin toimiin aivohalvauskuolleisuuden vähentämiseksi.

Think Tankin seuraava kokous on vuoden kuluttua. Sitä ennen Think Tank toimii elektronisesti ja puolivälissä videokokouksen muodossa.

SHANGHAI 13.-15.11.

Shanghain kutsuni taustalla oli kaksi tahoa: Fudanin yliopiston lääketieteellinen tiedekunta (Medical College/ Vice President Wu Fan) ja Shanghain terveydenhuoltovirasto (Shanghai Municipal Health Commission/ pääjohtaja Wu Jinglei). Näistä professori Wu Fan on pitkäaikainen ystäväni. Molempien kanssa oli 13.11. illallinen, jolloin vahvistettiin seuraavan kahden päivän ohjelma.

Fudan University Medical College 14.11.

Prof. Wu Fanin avauspuheen jälkeen pidin kutsutun luennon Suomen kokemuksista ja strategioista tautien (erityisesti NCD) ehkäisyn ja terveyden edistämisen alalla. Luentoa seurasi joukko hyviä kysymyksiä. Kuulijoina oli yliopiston opiskelijoits, opettajia sekä Shanghai CDCn ihmisiä.

Tutustuminen terveyskeskukseen 14.11.

Iltapäivällä tutustuin erään kaupunginosan (noin 150.000 asukasta) terveyskeskukseen. Ensimmäisenä oli vuorossa alueen ”terveyden edistämisen talo”. Tässä aika suuressa talossa oli runsaasti erikokoisia huoneita, joissa kokoontui alueen ikäihmisiä erilaisten terveyden edistämisen (”self help groups”) merkeissä: ruuanlaittoa, pelejä, kudontaa, voimistelua, terveystietokilpailua, pelejä tai muuten vaan yhdessäoloa. Vetäjät olivat lähinnä vapaaehtoisia. Talossa oli myös sairaanhoitaja, jonka kanssa saattoi käydä keskustelemassa. Sillä hetkellä talossa oli käsittääkseni noin 100-200 ihmistä.

Toisena oli vuorossa useampikerroksinen terveyskeskuksen rakennus. Terveyskeskuksessa sain informaation koko Shanghain kattavasta elektronisesta terveystietojärjestelmästä, jossa on kaikki asukkaiden terveystiedot terveyskeskuksen ja sairaaloiden osalta. Ihmisillä on kännykässä appisovellutukset eri terveystiedoistaan. Sen kautta voi saada myös ohjeita sekä varata terveydenhuollon aikoja. Shanghain terveyshallinto on myös vuosittain jakanut jokaiseen kaupungin 8 miljoonaan talouteen terveysoppaan.

Terveyskeskuksen alakerrassa oli mittauspisteitä, joissa voi eri laitteilla mitata omia terveysriskejään: mm. paino/pituus, verenpaine ja veren glokoosi. Tiedot tulostuivst henkilölle suoraan ja myös terveystietojärjestelmään.

Terveyskeskuksen yhteydessä oli apteekki, jossa oli pitkälle automatisoitu säilytys ja jakelu sekä lämpötilan valvonta. ”Neuvolaosastolla” (0-6 vuotta) hoidettiin lasten rokotukset sekä terveystarkastukset.  Rokotepakkauksissa oli viivakoodit, jonka perusteella kone suullisesti antoi rokottajalle tiedot rokotteesta.

Shanghain terveyshallinto 15.11.

Shanghain terveyshallinto oli pyytänyt minua pitämään noin 1,5 tunnin luennon NCD-tautien ehkäisystä, terveyden edistämisestä ja intersektoraalisesta yhteistyöstä. Kysymyksessä oli kahden päivän Shangain hallintovirkamiesten koulutus ”Party Schoolissa”, joka on Shanghain virkamiesten koulutuskeskus. Paikalla oli täysi sali eli yli 200 osanottajaa eri hallinnon aloilta. Sen vuoksi minun toivottiin puhuvan erityisesti sektorien välisestä yhteistyöstä ja HiAP-periaatteista. Luennon jälkeen oli muutamia hyviä kysymyksiä.

Shanghai CDC 15.11.

Kiinan kansanterveyslaitoksella (China CDC) on THLn tapaan tärkeä kansallinen tehtävä. Mutta keskuslaitoksen lisäksi maakunnissa ja suurissa kaupungeissa on oma CDC, joka toimii siis terveydenhuollon rinnalla. Näistä Shanghain CDC on suurin ja toimii varsin itsenäisesti.

Shanghai CDCssä (SCDC) toimii noin 600-700 henkilöä. Sen on monipuolinen kansanterveyslaitos, jonka keskeisiä toimialueita ovat tartuntatautien torjunta (ml. vastuu rokotusohjelmista), varautuminen poikkeustilanteisiin ( takavuosina mm. SARS ja lintuinfluenssa), kroonisten tautien torjunta, terveyden edistäminen sekä erityisen tärkeänä terveysseurannat. Eräänä tällaisena on BRFSS(Behavioral Risk Factor Surveillance System), joka on Suomen vanhaa AVTKta ja USAn CDCn BRFSSää vastaava terveyselintapojen seurantajärjestelmä. Tässä asiassa olimme takavuosina paljon yhteydessä CDCn kanssa, koska oma AVTKmme alkoi muutamia vuosia ennen CDCn systeemiä. Tämän seurantajärjestelmän käyttöönottoa rohkaisin aikoinaan ChinaCDClle, jonka kroonisten tautien yksikön johtajana oli silloin Wu Fan ennen siirtymistään Shanghaihin.

SCDCssä minulle esiteltiin sen toimintaa sekä Shanghain kansanterveyttä ja terveydenhuollon organisointia. Odotettavissa oleva elinikä Shangaissa on tällä hetkellä miehillä 81 v. ja naisilla 86 v. (yht. 84 v.) eli selvästi korkeampi kuin Suomessa. Kuolleisuus jakautuu tautien suhteen seuraavasti: SVT 41 %, syöpä 31 %, keuhkosairaudet 8 %, tapaturmat 5% ja tartuntataudit alle 1 %. Syövistä yleisimmät ovat kuolleisuuden mukaan keuhkosyöpä (24%), paksusuoli (12%), vatsa (12%), maksa (9%), haima (6%) ja rintasyöpä (4%).

Shanghain terveydenhuollon johdossa on siis Shanghain kaupungin hallinto (Municipal Government). Sen alapuolella on piirihallinto (District Government) ja niiden alla paikallinen hallinto (Communities). Shanghai CDC on siis kaupungin hallinnon alainen. Piirien CDCt ovat taas piirihallinnon alaisia. SCDCllä on asiantuntijaohjaus piirien CDCeille ja niillä on taas asiantuntijaohjaus paikallisten terveyskeskusten työhön.

Alustusten jälkeen keskustelussa SCDC toivoi yhteyttä ja yhteistyötä THLn kanssa, esim tutustumisvierailujen tai yhteisten seminaarien muodossa. Kehoitin ottamaan yhteyttä pääjohtaja Markku Tervahautaan.

Ilmaston lämpeneminen on tosiasia. Se on vakava asia ja vaatii vaikuttavia toimenpiteitä.

Maailman ilmatieteen järjestön pääjohtaja Petteri Taalas puhui asiasta hiljattain asiantuntijan sanoin. Hän korosti, että ylivoimaisesti tärkein asia on poliittisen tason päätöksenteko vähentää radikaalisti fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Helsinginkin tulisi mahdollisimman nopeasti luopua kivihiilen käytöstä.

Yksityisiä ihmisiä ei hänen mukaansa pidä syyllistää, mutta tietoisuutta on hyvä levittää. Pyrkimykset ilmastomuutoksen torjuntaan, kestävään kehitykseen ja kansanterveyden parantamiseen kulkevat käsi kädessä.

Julkisessa keskustelussa kiinnitetään paljon huomiota ravintoon. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö kasvisten käytön lisääminen ruokavaliossa olisi terveydelle edullista ja myös tukisi ilmastonmuutoksen torjuntaa. Lihan kulutuksen vähentäminen varsinkin maailmanlaajuisesti olisi myös kestävän kehityksen edistämistä.

Sen sijaan kansanterveyden kannalta liha ei sinänsä ole suurimpia ongelmiamme. Suositukset lihan käytön vähentämiseksi koskevat lähinnä eräiden syöpien ehkäisyä. Kansanterveyden kannalta suurimmat ravitsemusongelmamme liittyvät suolaan, rasvan laatuun ja sokeriin – sekä toisaalta vihannesten, marjojen ja hedelmien saantiin.

Puhuttaessa ilmastonmuutoksesta, kestävästä kehityksestä, ravinnosta ja kansanterveydestä on muistettava, että kaikki ”kasviselintarvikkeet” eivät välttämättä ole kovin terveellisiä. Niissä voi olla runsaasti kovaa rasvaa – ja usein juuri palmuöljystä, joka on hyvin tyydyttynyttä ja jonka tuotanto Aasiassa tuhoaa palmuöljymetsiä.

Useassa viimeaikaisessa puheessa ja kirjoituksessa on käsitelty masennuksen yleisyyttä ja sen osuutta työkyvyttömyyden syynä. Tällöin usein korostetaan sinänsätärkeää työhyvinvoinnin ja työilmapiirin merkitystä. Hämmästyttävää kuitenkin on, että ei ymmärretä tai vaietaan alkoholi keskeisestä osuudesta suomalaisen masennuksen takana.

Tunnettua on, että jos on masentunut juo, ja jos juo tarpeeksi, masentuu. Suomalaisessa masennuksessa jälkimmäinen korostuu. Eli pitkäaikainen alkoholin käyttö johtaa myös depressioon, joka on alkoholia lääketieteellisempi syy kirjoittaa työkyvyttömyyseläke.

On todella tärkeää vahvistaa työtä masennuksen torjunnassa, mutta siinä yhteydessä on välttämätöntä kiinnittää huomiota myös alkoholiin ja alkoholipolitiikkaan. Kovin usein depressio-diagnoosilla kirjoitetun työkyvyttömyyseläkkeen takana on alkoholismi tai runsas alkoholin käyttö.

Olen koko eduskuntakäsittelyn ajan kannattanut Vaasan keskussairaalan laajaa päivystystä. Faktat sen puolesta ovat vahvat, ja myös eduskunnan perustuslakivaliokunta on kahteen otteeseen sitä esittänyt. Myös Seinäjoen sairaala ilmoitti kannattavansa kahden laajan päivystyksen sairaalan mallia alueella.

Soten käsittelyn yhteydessä oli kovin ikävää, kun minua kiristettiin uhkaamalla tärkeän soten kaatumisella. Soten rauetessa tämäkin asia raukesi. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan viimeisellä kokousviikolla kansanedustaja Veronica Rehn-Kivi huomasi, että Vaasan keskussairaalan laajaa päivystystä koskevan kansalaisaloitteen käsittelyä ei ole vielä lopetettu. Tämä avasi aivan loppuvaiheessa mahdollisuuden palata asiaan.

Kun kansalaisaloitteen käsittely yksin ei merkitse uutta lainsäädäntöä, halusin valiokunnan viimeisessä kokouksessa ponnella varmistaa, että tarvittava lainvalmistelu voisi toteutua seuraavassa hallituksessa. Tämän viimeisen kokouksen jälkeen edustaja Rehn-Kivi sai ryhmineen vastalauseeseen valmiit lakiehdotukset ja kun eduskunnan sihteeristö totesi, että tämä on muodollisesti äänestettävissä, minulla ei ollut mitään ongelmaa äänestää tämän Vaasan laajaa päivystystä tarkoittavan lakiesityksen puolesta.

On valitettavaa, että monet poissaolot ratkaisivat täpärän äänestyksen. Olen kuitenkin vakuuttunut, että asian saama julkisuus ja vahvat asiaperusteet johtavat siihen, että laaja päivystys Vaasan keskussairaalassa toteutuu.

Kaatunut sote-malli vastasi useimpiin jo vuosikausia esitettyihin tavoitteisiin: riittävän laaja väestöpohja, jonka puitteissa palvelut integroidaan ja painotetaan peruspalveluja. Väestöpohjaksi valittiin aiempien ja perustuslaillisestikin ongelmallisten kuntamallien jälkeen itsehallinnolliset maakunnat.

Kaatuneen mallin suurin ongelma oli tapa, jolla yksityiset yritykset otettiin mukaan, eli ns. markkinamalli. Sen ongelmana ei niinkään ollut yksityisen kapasiteetin hyödyntäminen tai valinnanvapaus, vaan valittu malli olennaisesti vaikeutti integraatiota, toi huomattavaa byrokratiaa ja myös perustuslaillisia ongelmia.

Tällä logiikalla tulevan sote-mallin pohjan voisi muodostaa jo pitkälle valmisteltu esitys ilman tätä ”markkinamallia”. Eli maakunta olisi palvelujen järjestäjänä ja myös suoraan vastuussa tuotannosta – hyödyntäen toki tarpeen mukaan niin yksityisiä kuin järjestöjen palveluja alihankinnoilla ja palveluseteleillä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen olisi tällöin suoraan julkisella pohjalla, mitä valtaosa suomalaisista haluaa. Malli merkitsisi myös sitä, että suppeiden sote-keskusten sijasta väestölle voitaisiin taas tarjota terveyskeskusten tapaan suoraan laajempia peruspalveluja. Tällaiset ”hyvinvointikeskukset” voisivat siis tarjota lääkäri- ja hammashuollon peruspalvelujen lisäksi myös sosiaalihuollon peruspalvelut, neuvolapalvelut, päihde- ja mielenterveystyön palveluja ym. – ”yhden luukun” periaatteella.

Malli turvaisi nykyistä paljon keskitetymmän ja demokraattisemman päätöksenteon sekä auttaisi paremmalla integraatiolla hillitsemään kustannusten kasvua. Näin tulisi taloudellisia edellytyksiä vahvistaa peruspalveluja, kuten lääkäriin pääsyä ja vanhustenhuoltoa.

Pitkään valmisteltu ja tarpeellinen sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus kaatui taas kerran. Tällä kerralla opposition vastustukseen ja kokoomuksen esittämään valinnanvapausmalliin.

Opposition vastustus merkitsi eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa huomattavaa käsittelyn jarrutusta. Myöskään kokoomuksen piirissä ei ollut täyttä tukea uudistukselle, jonka tärkein kipukohta oli sen itsensä esittämä.

Suurena kompastuskivenä ollut valinnanvapausmalli olisi ilman muuta tuonut lisää kapasiteettia peruspalveluihin. Samalla se olisi kuitenkin huomattavasti haitannut integraatiota, lisännyt byrokratiaa ja toi valtiosääntöoikeudellisia hankaluuksia.

Uudistuksen kaatuminen on suuri vahinko, kun palvelujärjestelmämme uudistamisen tarpeesta on oltu niin pitkään yksimielisiä. Yksimielisyys on koskenut myös uudistuksen perusperiaatteita. Onkin todennäköistä, että ilman ns. valinnanvapausosaa, eli yksityisten sote-keskusten tuomista mukaan, uudistus olisi nyt toteutettu.

Uudistuksen siirtyminen seuraavan hallituksen ja eduskunnan vastuulle tuo monia ongelmia. Seuraavaa kautta leimaa taas poliittinen kiistely isosta sotesta. Ja samaan aikaan pitäisi valmistella muita suuren luokan uudistuksia, kuten sosiaaliturvan kokonaisuudistus ja perhevapaauudistus. Puhumattakaan siitä, että palvelujärjestelmän jälkeen pitäisi päästä taas muihin kansanterveydellisiin uudistuksiin.

Maakunnissa tapahtunut soten valmistelutyö ei ole mennyt hukkaan. Kun soten perusperiaatteista eli maakunnallisesta integroidusta järjestelmästä oli niin laaja yksimielisyys, tulisi tällaiseen mennä nopeasti nykylainsäädännön pohjalta maakunnallisilla kuntayhtymillä. Näinhän on jo tapahtunut hyvin monessa maakunnassa.

Tältä pohjalta olisi askel uudistuksen seuraavaan vaiheeseen paljon helpompi. Näitä toimia tarvitaan myös, jotta voidaan estää sosiaali- ja terveyspalvelujemme rapautuminen ja turvata kansalaisten toivoma vahva
julkinen pohjoismainen palvelujärjestelmä.

(Hammaslääkäri Jaakko Anttilan väitöskirjatutkimus. Kustos: Satu Lahti. Vastaväittäjä: Pekka Puska)

Ylipainon ja lihavuuden lisääntyminen Suomessa ja muualla maailmassa on huolestuttava kansanterveydellinen asia. Sen taustalla ovat muutokset ruokavaliossa ja fyysisen aktiivisuuden huomattava väheneminen. Erityisen huolestuttavaa on lasten ja nuorten lihominen. Sen taustasyyt ovat moninaiset, mutta eräänä tärkeänä tekijänä on tutkimuksissa tullut esille sokeripitoisten juomien suuri käyttö.

Viime vuosisadan vaihteessa oli Suomessa kouluihin ilmaantunut paljon virvoitusjuoma- ja makeisautomaatteja. Tämän johdosta viranomaiset antoivat noin kymmenen vuotta sitten suositukset makean myynnin lopettamisesta kouluissa, minkä vaikutuksia tutkimus selvitti.

Tutkimus perustui kahteen isoon valtakunnalliseen aineistoon – kouluille ja oppilaille toteutetuista kyselytutkimuksista. Niissä selviteltiin makean myyntiä kouluissa sekä oppilaiden kouluaikaista makeiden nauttimista ja kouluruuan syöntiä sekä hampaiden harjausta.

Tutkimuksen tulosten perusteella voitiin todeta, että

• suosituksella oli huomattava myönteinen vaikutus koulujen makean myyntiin,
• ylempien sosioekonomisten ryhmien kouluissa oli enemmän makean myyntiä, enemmän makean nauttimista, mutta parempi suun terveyskäyttäytyminen ja
• suosituksen vaikutukset olivat varson saman suuruiset eri sosioekonomisissa ryhmissä – niin koulujen kuin oppilaiden osalta.

Vaikka virvoitusjuomien ja makeisten myynti ei kaikissa kouluissa loppunut, on suosituksella ollut merkittävä myönteinen vaikutus. Mikäli myös kodeissa seurataan ja vaikutetaan nuorten sokeripitoisten tuotteiden käyttöön, voi tämä osaltaan kääntää nuorten lihomiskehitystä laskuun.

Lyhennelmä Tieteen päivien esityksestä 12.1.2019

Kaupallinen elinkeinoelämä pelaa markkinatalouden säännöillä, ja yritysten tavoitteena on tehdä taloudellista voittoa. Sellaiset alat, joiden tulot perustuvat epäterveiden tuotteiden tai elintarvikkeiden valmistukseen ja myyntiin, pyrkivät ylläpitämään tulojaan itselleen sopivalla viestinnällä, mainonnalla ja vaikuttamalla lobbaamalla poliittiseen päätöksentekoon. Säätelyä vastustetaan ja puhutaan kuluttajien vapaasta valinnasta.

Tyypillisiä aloja, joilla törmäykset terveyspolitiikan kanssa tapahtuvat, ovat tupakka-, alkoholi- ja virvoitusjuomateollisuus. Myös kauppa pyrkii lisäämään liikevaihtoaan saamalla hyllyilleen, vastoin terveyspuolen näkemyksiä, lisää alkoholia ja lääkkeitä.

Terveysnäkökohdilla on lisääntyvä merkitys ihmisten ostopäätösten kannalta. Sen vuoksi teollisuus ja kauppa pyrkivät vetoamaan näihin seikkoihin markkinoinnissaan. Silloin kun kysymys on todella myös oikeista terveydellisistä eduista, tällainen win-win –tilanne on ilman muuta hyödyllinen, kuten suomalaisen kansanravitsemuksen muutoksissa on monessa suhteessa tapahtunut.

On kuitenkin paljon todellisten hyötyjen kannalta kyseenalaista mainontaa. Ja mikäli terveysnäkökohdat ovat selvästi tuotteita vastaan, pyritään liiketoimintaa ylläpitämään mainonnalla, markkinoinnilla ja torjuen säätelyä lobbaamalla. Maailman mittakaavassa tupakka-, alkoholi- ja virvoitusjuomien markkinoinnissa käytetään valtavia summia.

Lobbauksessa käytetyt viestit ja keinot ovat kansainvälisesti katsoen hyvin samanlaiset: Korostetaan yksilön valinnan vapautta, korostetaan työllisyysargumentteja, viitataan holhoukseen ja terveysterrorismiin, vedotaan tunteisiin, kyseenalaistetaan vastustajien motiivit ja hyödynnetään tutkimustulosten laajasta kentästä itselle hyödyllisiä osatuloksia.

Eräs viime vuosina lisääntynyt terveyspolitiikan ja elinkeinopolitiikan törmäysala on ns. haittaverot. Tätä on tukenut – teollisuuden vastustuksesta huolimatta – terveyspolitiikan ja fiskaalisen politiikan intressien yhdistyminen.

Terveystavoitteiden ja kaupallisten tavoitteiden törmäyksessä kansainvälinen taso on vielä ongelmallisempi kuin kotimainen. Suomessa kansalaismielipide ja terveysalan järjestöt ovat lähempänä päätöksentekoa, mutta kansainvälinen päätöksenteko on paljon kauempana. Tässä tilanteessa kansainvälisillä suurfirmoilla on paljon suuremmat mahdollisuudet olla lobbaamassa päätöksentekopaikoilla.

Tulevan kehityksen kannalta tärkeää on, miten kaksi ristikkäistä ideologista kehityssuuntaa vallitsevat jatkossa: toisaalta individualismia ja yksilön valinnan vapautta tukeva sekä toisaalta yhteisöllisyyttä, heikkojen tukemista ja terveyserojen kaventamista tukeva suunta. Terveyspuolella voidaan nykyisessä taloudellisen kasvun painotuksessa muokata Urho Kekkosen kuuluisaa lausetta: ”Onko Suomella malttia tervehtyä?”.

Terveydenhuollon uudistamisen viimeaikainen sairaalakeskustelu on ollut masentavaa seurattavaa. Suurta yksimielisyyttä on toki siitä, että terveydenhuoltomme painopistettä pitää siirtää perusterveydenhuollon suuntaan, kun terveydenhuoltomme on kansainvälisesti katsoen poikkeuksellisen sairaalavaltaista.

Sote-uudistuksen keskeinen tavoite onkin siirtää painopistettä perusterveydenhuollon suuntaan – mutta hallitusti, niin että se hyödyttää molempia toimintoja. Hallituskauden alussa lähdettiin asiassa kuitenkin väärästä päästä: ”kiipeämään puuhun latvasta alkaen” eli yksipuolisilla sairaalapäätöksillä.

Sote-uudistuksen periaatteenahan on, että itsehallinnolliset maakunnat sisällään ja yhteistyössä toisten maakuntien kanssa järjestävät terveydenhuoltonsa tasapainoisesti käytettävissä olevien varojen puitteissa. Nyt on kuitenkin Helsingin päässä tehty yksipuolisia sairaalapäätöksiä, ja keskustelu on maakunnissa johtanut niiden kritisoimiseen ja oman sairaalan puolustamiseen. Samalla perusterveydenhuollon asia on unohtunut.

Erityinen kritiikki on suuntautunut aluesairaaloiden toiminnan alasajoon, missä kritiikki on myös ollut oikeutettua. Yksittäisenä toimenpiteenä tämä ei ole ollut järkevä eikä tuonut säästöjä. Hyvin ikävää on myös, että tämä kritiikki on maakunnissa mielikuvissa suuntautunut aivan virheellisesti myös koko sote-uudistukseen, jolla näitä ongelmia pitäisi päinvastoin hallita.

Mitä sitten pitäisi tehdä tässä tilanteessa, jossa ”maito on jo kaatunut maahan”? Hyvää ratkaisua ei ole. Todennäköisesti järkevintä olisi jäädyttää tilanne ja ryhtyä maakuntien terveydenhuollon kokonaisvaltaiseen kehittämiseen, sitten kun sote-uudistusta ryhdytään maakuntien omalla hallinnolla toimeenpanemaan. Tällöin pohjana on maakuntien oma päätöksenteko käytettävissä olevien resurssien puitteissa ja yhteistyössä kansallisen asiantuntemuksen ja ohjauksen kanssa.

Esitetyt muutokset hyödyllisiä, mutta yliopistot ja korkeakoulut tarvitsevat vahvempaa taloudellista ja toiminnallista autonomiaa, vakaata kehitystä ja uusien tehtävien edellyttämiä voimavaroja.

Yliopistot ja korkeakoulut ovat kansankunnan tulevaisuuden tukipylväitä. Yliopistojen keskeinen kansallinen tehtävä on korkein opetus ja tieteellinen tutkimus. Ammatilliset korkeakoulut tarjoavat enemmän työelämään suuntautunutta korkeatasoista koulutusta ja suorittavat työtä tukevaa tutkimusta. Erittäin tärkeää on myös yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen työ ympäröivän yhteiskunnan ja työelämän tarpeiden hyväksi.

Lakiesitys ei ole suuri kokonaisuudistus, vaan joukko tarpeellisiksi osoittautuneita muutoksia nykyisiin lakeihin.

Isomman taustan muodostaa OKMn vetämä korkeakouluvisio, jota on valmisteltu erilaisissa ryhmissä. Eduskunnan parlamentaarista seurantaryhmää on myös pidetty valmistelusta ajan tasalla. Vision tavoitteena on korkeakoululaitoksemme kehittäminen kansakunnan tuleviin haasteisiin. Tärkeitä asioita ovat mm. korkeakoulututkinnon suorittaneiden osuuden lisääminen ja Suomen tutkimusrahoituksen lisääminen.

Jatkuva oppiminen

Erittäin iso tulevaisuuden asia korkeakoululaitoksen kannalta on jatkuva oppiminen/elinikäinen oppiminen, joka tulee muuttuvassa maailmassa yhä tärkeämmäksi. Tieto muuttuu ja työelämän tarpeet muuttuvat. Perustutkinto ei kanna läpi työelämän. Tarvitaan jatkuvaa oppimista, joka on Suomen tulevan menestyksen avainnasioita.

Tässä lakiesityksessä on asialle vaatimaton avaus, sillä asian järjestäminen on seuraavan hallituskauden megaluokan asia. Siinä joudutaan pohtimaan korkeakoulujen, elinkeinoelämän ja ihmisten omat roolit – ei vähiten rahoituksen järjestämisessä.

Valiokunnassa herätti asiantuntijakuulemisten perusteella, mm. SYL:n lausunnon pohjalta, paljon keskustelua tilauskoulutuksen laajentaminen EU-maiden ja siis myös Suomen kansalaisille. Lausunnoissa on esitystä sekä vastustettu että kannatettu. Esitetyillä reunaehdoilla perustelut ovat käsittääkseni pätevät, mutta kokemuksia tulee seurata, kuten valiokunnan esittämä ponsi edellyttää.

Korkeakouluyhteisön vaikutusmahdollisuudet

Iso asia on yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen henkilöstön vaikutusmahdollisuuksien lisääminen. Henkilöstön tyytymättömyyden kasvu tuli esille, kun valiokunta keskusteli yliopistouudistuksen vaikutusarvioinnista. Huolestuttavan tyytymättömyyden lisääntymiseen on vaikuttanut, paitsi mainittu demokratiavaje, myös monet lyhytaikaiset hankkeet ja pätkärahoitus.

Jatkuvan koulutuksen järjestämisen ja korkeakouludemokratian vahvistamisen ohella on monta muutakin kehittämistarvetta, joita jatkossa joudutaan pohtimaan. Eräs tällainen on liikkuvuuden lisääminen kandi- ja maisterivaiheen välissä kuten myös työelämän kokemusten vahvistaminen tässä välissä – erityisesti ammattikorkeakouluissa.

Vakaa ja riittävä rahoitus

Olennainen kysymys, johon yliopistojen ja korkeakoulujen edustajat lähes poikkeuksetta puuttuivat on, että uudet tehtävät edellyttävät lisärahoitusta. Ilman sitä yliopistojen ja korkeakoulujen perustehtävät – tutkintokoulutus ja korkeatasoinen tutkimus – kärsivät. Valiokunta esittää tästä tärkeästä asiasta ponsilausumaa.

Rahoitusasiaan liittyy ajankohtaien, mutta lakiin suoraan liittymätön asia, eli korkeakoulujen rahoitusmalli Kysymys on siitä millä mallilla käytettävissä olevat rajalliset julkiset varat jaetaan. Suurta yksimielisyyttä on siitä, että korkeakoulujen rahoituspohjaa pitäisi laajentaa – varsikin omia pääomia kasvattamalla. Suomen Akatemian ja EU:n rooli tutkimuksen rahoituksessa on tärkeä. Myös tutkimusyhteistyö elinkeinoelämän kanssa ja sen tarjoama rahoitus on korkeakouluille ja koko maalle tärkeä, kunhan korkeakoulut omalla strategiallaan tätä ohjaavat.

Yliopistojen ja korkeakoulujen rahoitusmalli on varsin monimutkainen ja altis kritiikille, joka tosin ei ole kaikissa yksityiskohdissa yhdensuuntaista. Varsin yleinen toive – ja suorataan vetoomus – on kuitenkin, että rahoituslinja olisi riittävän vakaa, läpinäkyvä ja vahvistaisi yliopistojen ja korkeakoulujen taloudellista ja toiminnallista itsehallintoa.

Kansainvälisyys on nykyaikaa

Lakiesitys vahvistaa myös eräiltä osin korkeakoulujen kansainvälistymistä. Se on kehitys, joka tosiasiassa on erittäin nopeasti tapahtumassa – ja on maamme tulevaisuudelle ehdottoman tärkeää. Hyvä että tätä kehitystä tuetaan myös lainsäädännössä.

Olen ilmoittanut Suomen Keskustan Helsingin piirille, että en asetu ehdokkaaksi seuraavissa eduskuntavaaleissa. Samalla kerroin, että olen käytettävissä ehdokkaaksi seuraavissa EU- parlamentin vaaleissa toukokuussa.

Miksi? Uskon, että jatkossa asiantuntemuksestani ja osaamisestani on eniten hyötyä Suomelle ja suomalaisille EU-parlamentissa. Taustalla pitkäaikainen toimintani mm. kansainvälisissä tehtävissä,
WHO:n johtajistossa Genevessä, useissa isoissa kansainvälisissä organisaatioissa ja niiden puheenjohtajana. Sitä osaamista nyt tarvitaan. Kansainvälisyyttä ja asiantuntemusta.

Pääteemani vaaleissa tulevat olemaan, taustaani ja osaamiseeni liittyen, suomalaisten terveyden ja hyvinvoinnin puolustaminen sekä koulutus- ja tutkimusasioiden edistäminen EU:ssa. Turvallisuuden tunteen säilyminen kotimaassa. – Kansainvälisyys ja EU:n toiminta vaikuttavat koko ajan enemmän myös suomalaisten elämään. Omien etujemme pätevä puolustaminen sekä EU:n järkevä kehittäminen ovat suomalaisille tärkeää. On kysymys lasten, nuorten, perheiden ja kaikkien meidän suomalaisten sekä luontomme ja ympäristön asioista.

Vuosien varrella olen toiminut eri puolilla Suomea ja vaikuttanut eri tehtävissä Itä- ja Länsi- Suomessa, Turussa ja Helsingissä, lisäksi kansanedustajana aiemmin Pohjois-Karjalasta ja nyt Helsingistä.

Tämänkertainen kauteni eduskunnassa on ollut tärkeä, ja on ollut hienoa olla mukana kauden päätöksenteossa, koskien erityisesti sosiaali- ja terveysvaliokunnan asioita. Keskeinen vaaliteemani oli ”Sote maaliin”. Nyt sote on lähempänä kuin koskaan, ja uskon sen toteutuvan tällä eduskuntakaudella.

Motto:

• Huippu-urheilun tuomaa kansallista menestystä halutaan.
• Koko kansan liikunnan tuomaa kansanterveydellistä hyötyä tarvitaan.

On hyvä, että hallitus on tuonut eduskuntaan selonteon, jonka pohjalta eduskunta voi keskustella kansallisesta liikuntapolitiikasta. Liikunta-asiassa on kaksi hyvin erilaista osaa: 1. Huippu-urheilu ja 2. Väestön liikunta.

Usein pohditaan näiden keskinäistä yhteyttä. On sanottu, että 1. mitä enemmän maassa liikutaan, sitä enemmän maassa syntyy huippu-urheilijoita ja toisaalta 2. mitä paremmin maan urheilijat menestyvät, sitä enemmän se innostaa nuoria urheiluun ja liikuntaan.

Muistelen suurta kansainvälistä vertailevaa tutkimusta, jossa näiden oletusten todenperäisyyttä koetettiin selvittää. Tutkijan mukaan vain ensimmäinen väite sai tutkimustuloksissa tukea. Eli mitä enemmän maassa nuoret liikkuvat ja urheilevat, sitä enemmän myös huippu-urheilu menestyy.

Joka tapauksessa kansallinen liikuntapolitiikka koskee molempia lohkoja, mutta hyvin eri tavalla. Huippu-urheilun menestys edellyttää riittävää taloudellista tukea ja hyvää organisaatiota. Kysymys on erityisesti lahjakkaiden nuorten valmennuksesta ja urheilijoiden harjoitus- ja kilpailuolosuhteiden tukemisesta.

Koko väestön liikunnan edistäminen ei niinkään ole kiinni rahasta, vaikka sitäkin tarvitaan. Avainasemassa on eri ikäisten arkiliikuntaa tukeva poliittinen päätöksenteko eri tasoilla ja eri lohkoilla – eli Suomen kansainvälisestikin esille tuoma ”Terveys kaikissa politiikoissa” (”Health in All Policies”) periaate.

Maailman Terveysjärjestö WHO korostaa strategiassaan, että nykyisten kansantautien torjunnassa neljä elintapa-asiaa ovat ratkaisevassa asemassa: ravinto, liikunta, alkoholi ja tupakkaa. Kehityksen kuluessa liikunnan merkitys on entisestään korostunut. Kysymys on ennen kaikkea koko väestön riittävästä arkiliikunnasta eli siitä, että se noin neljäs- tai kolmasosa väestöstä, joka ei liiku juuri ollenkaan, saataisiin päivittäin edes jonkin verran liikkumaan. Kysymys ei välttämättä ole erityisestä terveysliikunnasta, vaan siitä, että päivän arkisten toimien yhteydessä kertyisi yhteensä jonkin verran fyysistä aktiviteettia.

Terveyden edistäminen ja tautien ehkäisy kiinnostaa ihmisiä. Etsitään erilaisia halpojakin keinoja. Eräässä brasilialaisessa liikuntakampanjassa mainostettiin ihmepilleriä (”Agitol”), joka ehkäisee sydän-ja verisuonitauteja, syöpiä, lihavuutta, diabetesta, masennusta, tuki- ja liikuntaelinsairauksia, alentaa verenpainetta ym. Tällainen pilleri olisikin suuri kaupallinen menestys. Brasilialaisen pillerin käyttöohjeissa sanottiin, että ”ennen pillerin ottamista pitää kävellä reippaasti 15 minuuttia ja sen ottamisen jälkeen toiset 15 minuuttia”! Liikunta on todella kaikille tällainen ihmepilleri, joka on kaikille ilmainen.

Liikunnan lisäämisen puolesta pohditaan usein kahdentyyppisen strategian valinnasta: Liikunnan puute on kova terveydellinen riskitekijä, jonka vuoksi sanotaan, että siihen pitäisi puuttua kuten muihinkin lääketieteellisiin riskitekijöihin. Ajoittain on puuhattu liikuntareseptiä.

Toisaalta kysytään, pitääkö liikunta-asiakin medikalisoida? Eikö liikunnan pitäisi olla myönteinen hauska asia, joka tuo hyvinvointia ja mielen iloa sekä usein auttaa myös sosiaalisissa suhteissa? Molemmilla näkökohdilla on oikeutuksensa.

Tänä päivänä on syytä korostaa, että liikunnan lisääminen on paitsi kansanterveyttä, myös kestävää kehitystä ja hyvää ilmastopolitiikkaa. Jo vuonna 2002 WHO otti Maailman Terveyspäivän globaaliksi teemaksi ”Move for Health” ja silloin johtamani osasto Genevessä vastasi tästä kampanjasta. Kampanja herätti jonkin verran kysymyksiä: Eikö maailmassa ole suurempia terveysongelmia.

Kuitenkin jo silloin elintapasairaudet olivat nousseet myös kehitysmaissa suurimmaksi kuolleisuuden aiheuttajaksi, ja esimerkiksi lihavuus lisääntyy voimakkaasti tilanteessa, jossa yli puolet maapallon väestöstä asuu suurkaupungeissa, jossa päivittäisen liikunnan mahdollisuudet ovat pienet. Liikunta on köyhissä kehitysmaissa – niinkuin meidän rikkaissakin maissa – kestävän kehityksen kustannus-vaikuttava keino parantaa kansanterveyttä.

Olemme Suomessa siitä onnellisessa asemassa, että meillä on moniin muihin väestöihin nähden helpommat mahdollisuudet harjoittaa päivittäistä liikuntaa. Vaikka olosuhteet ovat joskus ikävänpuoleiset, ei ole jatkuvaa hellettä, on turvallista liikkua ja meillä on luontoa, missä liikkua!

Miten väestön arkiliikuntaa sitten voidaan edistää? Nämä keinot ovat yleisesti tiedossa. Ne on hyvin listattu selonteossa ja niitä on rikkaasti tuotu esiin keskustelussa. Missä sitten on ongelma? Ongelma on, kuten kansainvälisesti sanotaan ”Implementation gap” eli miten strategiat saadaan muuttumaan toiminnaksi ja kansalaisten liikkumiseksi. Siinä ei ole poppakonstia, mutta poliittisen painoarvon lisäämiseen eri tahoilla tulee pyrkiä.

On muistettava, että väestön liikunnan lisääminen on epäilemättä tehokkaimpia keinoja, jolla nykyolosuhteissa voidaan parantaa kansanterveyttä, lisätä väestön toimintakykyä ja hyvinvointia. Tämän pyrkimyksen pitäisi koskea kaikkia ikäryhmiä: 1. Nuoria, missä ikäluokassa lihominen on erityinen ongelma ja jolloin luodaan elinikäisten tottumusten perustaa. 2. Työikäisiä, missä ikäluokassa liikunta on päivittäisen työkyvyn kannalta tärkeä sekä 3. Ikäihmisiä, missä kasvavassa ikäluokassa liikunta on erityisentärkeä toimintakyvyn ylläpitämisen ja sitä kautta sote-palvelujen tarpeen torjumisen kannalta.

Tässäkin keskustelussa mainittuja tärkeitä väestön liikunnan edistämisen alueita ovat:

• kaupunkisuunnittelu ja erityisesti kevyen liikenteen väylät.
• koululiikunta, jonka suhteen ns. liikkuva koulu on erityisen tärkeä hanke.
• työpaikkaliikunta
• nuorten urheiluseurat, ja erityisesti liiallisen kilpailullisuuden vähentäminen nuoremmissa ikäluokissa.
• erilaiset kaikkien käytettävissä olevat liikuntapaikat
• liikunnan edistäminen ikäihmisten järjestöjen kautta.

Sote-uudistukseen liittyy tunnetusta kaksi ulottuvuutta. Maakunnan vastuulla olevassa palvelujärjestelmässä on tärkeä arvioida potilaiden ja asiakkaiden terveysriskejä ja siten liikunnan lisäämisen tarvetta sekä ohjata erilaisiin, usein ulkopuolisiin järjestöjen tai kuntien liikuntamahdollisuuksiin.

Erityisen suurena mahdollisuutena pidän sitä, että raskaan sote-palvelujärjestelmän siirtyessä pois kunnilta, ne voivat paljon tehokkaammin keskittyä väestönsä terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Juuri väestön arkiliikunnan lisäämisessä kunnallisella päätöksenteolla eri sektoreilla on erittäin suuret mahdollisuudet. Tämä on vain rajoitetusti kiinni rahasta. Vähintään yhtä paljon on kysymys siitä, että arkiliikunnan edellytykset ottaan huomioon erilaisessa päätöksenteossa.

Ennen uuden alkoholilain hyväksymistä käytiin kiihkeä ja repivä keskustelu, joka hieman yllättäen näyttää edelleen jatkuvan. Asiallinen keskustelu alkoholipolitikasta tuntuu olevan vaikeaa.

Nyt kun yli puolen vuoden myyntitilastot ovat käytettävissä, on ilakoitu siitä, että lain vastustajat olivat väärässä. Kommenteissa turvaudutaan myös vanhaan keinoon: Vastustajien suuhun pannaan sanontoja, joita he eivät käyttäneet, ja sitten ne haukutaan. Arvostetuissakin lehdissä on väitetty, kuinka vastustajat sanoivat lain hyväksymisen johtavan ”katastrofiin”, ”perikatoon”, ”kansa kaatuu kuolleina katuojiin” jne.

Viina on viinaa kaljassakin

Tosiasiassa sanoimme asiantuntija-arvioihin perustuen, että lain vaikutus olisi veronkorotus huomioon ottaen noin 4 prosenttia kulutusta lisäävä. Ja kuolleisuus- ja sairastuvuusvaikutukset olisivat vastaavat. Kauppa on tiedottanut tilastoista usein litramyynnin muutoksista. Sillä on toki taloudellinen merkitys, mutta terveyden ja alkoholipolitiikan kannalta ainoa merkitsevä tekijä on itse alkoholi eli etanoli, jonka kulutusta
ilmaistaan 100 prosenttisena alkoholina.

Valvira on nyt julkistanut alkoholin myyntiluvut vuoden alusta heinäkuun loppuun. Ne osoittavat absoluuttisena alkoholina mitattuna 1,0 prosentin kasvun viimevuotiseen. Viime vuosina alkoholin kulutus on varsin suoraviivaisesti laskenut, keskimäärin noin 3 prosenttia vuodessa ja viime vuonna THL:n mukaan noin 4 prosenttia. Täten lain kokonaisvaikutus olisi juuri asiantuntijoiden arvioinnin mukainen. On kuitenkin korostettava, että aika on aivan liian lyhyt päteviin johtopäätöksiin.

Prosenttien takana ihmisiä

Mitä tulee alkoholikuolemiin niin alkoholikuolemien ja sairauksien suuresta määrästä johtuen suhteellisen pienetkin prosentuaaliset muutokset merkitsevät varsin huomattavia absoluuttisia lukuja. Onhan vuotuisten ”varsinaisten alkoholikuolemien” määrä noin 1700 ja alkoholin vaikutus kokonaiskuolleisuuteen on vielä paljon suurempi ottaen huomioon alkoholin vaikutukset suuriin kansantauteihimme kuten syöpään.

Keskustelussa on monia terveyspuolen ihmisiä syytetty Alkon etujen ajajiksi, jopa sen vuoksi, että eräät ovat tämän yhtiön hallintoelimissä. Alkoa on helppo kannattaa. Se on hyvä kauppa, joka palvelee hyvin ja jolla on hyvät valikoimat. Yhtä hyvin voitaisiin huomauttaa, että lukuisat kansanedustajat ovat kaupan hallintoelimissä ja puolustavat kaupan taloudellista intressiä alkoholin myynnissä. Mutta se on heidän
oikeutensa.

Myyntiä ja valistusta

Alkon järjestelmä on suomalaisten etu: Alkoholia haluava kyllä sen saa yli 350 myymälästä, jotka ovat varsin lähellä useimpia suomalaisia. On ilman muuta selvää, että tällainen hillitsee haitallista kulutusta eri tavalla kuin markkinaehtoinen myynti yli 6000sta kaupasta, kioskista ja huoltoasemalta.

Mielenkiintoista on myös, että kaikissa Pohjoismaissa Tanskaa lukuun ottamatta on valtion alkoholimonopoli. Esimerkiksi Ruotsin Systembolaget nauttii väestön suurta tukea hyvänä kansanterveydellisenä instrumenttina.

Olisi meidän kaikkien etu, että alkoholin kulutuksen viime vuosien lasku jatkuisi. Sen näyttävätt seuraavat 1- 3 vuoden tilastot. Itse uskon, että pitkällä tähtäimellä terveysnäkökohdat painavat, ja alkoholin kulutus vähenisi. Tähän antaa toivoa myönteinen kehitys nuorten parissa.

Siitä riippumatta miten kehitys jatkuu, meillä on kaikki syy jatkaa hyvää alkoholipolitiikkaa. Alkoholi on niin meillä kuin muualla erittäin iso kansanterveydellinen, sosiaalinen ja taloudellinen ongelma, kuten myös Maailman Terveysjärjestö on korostanut. Hyvä työ vaatii sekä monitahoista valistusta että tätä tukevaa järkevää alkoholipolitiikkaa.

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kansallinen merkitys on suuri. Kysymys on korkeimmasta opetuksesta ja tutkimuksesta. Tämä muodostaa kansallisen elinvoiman perustan.

Viime vuosina niin korkeakoulut kuin yhteiskunnan muutkin instituutiot ovat joutuneet osallistumaan julkisen talouden remonttiin, joka on nyt johtamassa maan velkaantumisen loppumiseen, mikä antaa jatkossa kestävän perustan niin opetuksen ja tutkimuksen kuin yhteiskunnallisten palvelujen kehittämiseen.

Jo ensi vuoden budjetissa on voitu aloittaa käännettä. Siinä on esitetty yli 100 miljoonaa euroa pysyvinä lisäyksinä tieteeseen ja tutkimukseen. Suurin potti menee Business Finlandin työhön, mutta myös Suomen Akatemian avustusvaltuuksiin tulee 25 milj. euroa.

Yliopistoille on luvattu uutta pääomitusta 46 milj. euroa, ja ammattikorkeakoulut ovat voineet kerätä pääomaa vastinrahoitusperiaatteella. Lisäksi tieteen ja tutkimuksen lippulaivainstituutteihin tehdään 80 milj. euron finanssisijoitus.

Tämä kaikki on erinomaista, mutta on muistettava, että on vielä pitkä tie tavoitteeseen eli 4 % BKT:stä tutkimukseen, kuten korkeakouluvisiossa tavoitellaan. Lisäksi jatkossa tulee satsata lisää yliopistojen ja tutkimuslaitosten tutkijalähtöiseen tutkimukseen, joka on usein todellisten taloudellisten ja sosiaalisten innovaatioiden perusta.

Yliopistojen hallintoa ja rahoitusmallia kehitetään. Laki sisältää useita yliopistokohtaisia muutoksia, joihin yleisesti suhtaudutaan myönteisesti

Iso kysymys jatkossa on elinikäiseen oppimiseen liittyvät ratkaisut, jotka koskevat mitä suurimmassa määrin yliopistoja ja ammattikorkeakouluja. Miten tämä järjestetään? Mikä on korkeakoulujen, asianomaisten henkilöiden ja työnantajan rooli? Ja miten rahoitetaan? Tämä on epäilemättä seuraavan hallituskauden suuria kysymyksiä.

Niin tutkimuksen kuin korkeakoulujen hallinto—ja rahoitusasioissa on viime vuosina painotettu voimakkaasti elinkeinoelämän ja yhtiskunnan taloudellisia tarpeita. Tämä on ilman muuta tärkeää. Korkeakoulujen tulee vastata yhteiskunnan tehtävien koulutustarpeeseen ja kaupallisia innovaatioita palvelevaan tutkimustarpeeseen.

Mutta yksin tämä on liian rajoittunut näkökulma. Yliopistot muodostavat kansallisen sivistyksen ja kulttuurin perustan. Tarvitaan riittävän korkeatasoista vapaata tutkimusta. Sieltä tulevat pitkän päälle todelliset sosiaaliset ja taloudellisetkin innovaatiot.

Jatkossa on myös tärkeää riittävää taloudellista autonomiaa. Nykyinen OKM:n rahoitusmalli on aivan liian byrokraattinen ja todellinen ohjausvaikutus kyseenalainen. Taloudellista autonomiaa ja omaa perusrahoitusta tulee jatkossa vahvasti lisätä.

Sama koskee yliopistojen autonomista päätöksentekoa. Korkeakoulujen hallituksissa on yhä enemmän ulkopuolisia henkilöitä, joita tietty määrä on ilman muuta jossakin määrin hyödyllistä. Samoin yliopistojen keskitetty hallinto helpottaa johtamista, mutta yliopistot eivät ole liikelaitoksia. Nykytilanne on vieraannuttanut yliopistoyhteisöä ja aiheuttanut lisääntynyttä henkilöstön tyytymättömyyttä. Tämä on todettu mm yliopistouudistuksen arvioinnissa. Olisi taas aika siirtää vaakaa yliopistoyhteisön oman päätöksenteon suuntaan ja erityisesti lisätä yliopistokollegion valtaa.

Tutkimuksesta puhuttaessa on myös aika tunnustaa, että takavuosien ns. strategisen tutkimuksen uudistus meni liian pitkälle, ja moni silloisessa kritiikissä esitetty huoli on toteutunut. Valtion tutkimuslaitoksilta, jotka omalla alallaan, kuten terveydessä tai maataloudessa, tekevät tärkeää tutkimustyötä, otettiin kymmeniä miljoonia haettavaksi poliittisesti nimitetyn elimen toimesta usein irrallisiin hankkeisiin. Samalla on vakavasti heikennetty laitosten työtä palvella tutkimuksella hallinnonalansa ongelmien ratkaisemisessa ja työn ohjaamisessa.

Uudistuksessa oleva tilauskoulutuksen salliminen jakaa korkeakoulukentän toimijoita. Esimerkiksi Suomen Ylioppilaskuntien Liitto on kriittinen. Hallituksen esityksessä on kuitenkin pyritty rajaamaan tätä koulutusta tarkkaan niin, että vain tilaaja maksaa ja tilauskoulutus ei saa heikentää korkeakoulun peruskoulutusta.

SYL korostaa kommentissaan myös siirto-opiskelun sujuvoittamista, mikä säästää resursseja ja on opiskelijan kannalta valintarumbaa järkevämpi. Yleisestikin ottaen Suomi on kovin jälkijunassa yliopistojen välisessä liikkuvuudessa kandi- ja maisteritutkintojen välillä. Tämä on kuitenkin esim. Englannissa tai USA:ssa säätö eikä poikkeus. Tämä hyödyllisyyteen kiinnitti myös nobelisti Holmström huomiota puhuessaan täällä eduskunnassa.

Opiskelijoiden asiasta on lopuksi myös korostettava suomalaisten ylioppilaskuntien tärkeää kansallista merkitystä. Ylioppilaskuntien kattava jäsenyys takaa opiskelijoiden sanan painoarvon niin yliopistojen sisällä kuin ulkopuolella. YTHS-laki, joka on aivan erinomainen asia korkeakouluopiskelijoiden terveyden ja hyvinvoinnin kannalta, ei saa vaikuttaa nykyiseen ylioppilaskuntien asemaan.

Ministeri Annika Saarikko esitteli tänään eduskunnassa hallituksen esityksen, jossa Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) palvelut laajennetaan koskemaan yliopisto-opiskelijoiden lisäksi myös ammattikorkeakouluopiskelijoita.

– YTHS on erittäin hyvin toimiva järjestelmä, joka nauttii yliopisto-opiskelijoiden tukea ja jota opiskelijajärjestöt ovat voimakkaasti puolustaneet. On erittäin ilahduttavaa, että vuosien toiveiden jälkeen myös ammattikorkeakoulujen opiskelijat saadaan nyt YTHS:n hyvien palvelujen piiriin, toteaa kansanedustaja ja YTHS:n valtuuskunnan puheenjohtajanakin toiminut Pekka Puska (kesk.).

Sote-keskustelua ajatellen voidaan todeta, että YTHS muodostaa monella tavalla maakunnille esikuvan hyvästä terveyttä edistävästä perusterveydenhuollon järjestelmästä.

– Myös yhteiskunnan kannalta on merkittävää, että opiskelija-hyvinvointiin panostetaan ja terveydenhuolto on kunnossa. Tämä uudistus ja YTHS-laajennus ei tietenkään tapahdu ilman taloudellisia lisäkustannuksia ja on hienoa, että tähän tärkeään uudistukseen on nyt löytynyt tarvittavat varat, sanoo Puska.

Puska puhui 25.9. eduskunnan lähetekeskustelussa koskien hallituksen esitystä eduskunnalle laiksi korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollosta.

Muun muassa Helsingin Sanomissa on ollut keskustelua asunnottomuudesta. Tässä yhteydessä on kannettu myös huolta sote—uudistuksen vaikutuksista.

Asunnottomuus on iso inhimillinen ja yhteiskunnallinen ongelma, jonka ratkaisemiseen tulisi panostaa. Syyt ovat moninaiset, ja ratkaisut eivät ole helppoja. Taustalla on usein henkilökohtaisten ja sosiaalisten ongelmien vyyhti, jota sitten erittäin usein alkoholi ja päihteet pahentavat.

Sote-uudistukseen liittyvä huoli koskee tehtävien jakautumista maakunnan ja kaupunkien kesken, mistä mm. Helsingin puolelta on kannettu huolta. Sosiaalipalvelut siirtyvät uudistuksessa maakunnille, jolloin myös asunnottomien sosiaali- ja terveyspalvelut ovat kokonaisvaltaisesti maakunnan palvelujärjestelmän varassa. Vaikka puhutaan maakunnista palvelujen järjestäjänä, käytännön palvelupuisteet ovat entiseen tapaan kentällä, esim. Helsingissä.

Asumisen edellytysten turvaaminen on edelleen kunnan tehtävä, eikä esimerkiksi välinevuokrasopimus ole sosiaalihuoltolain mukainen sopimus. Asukkaan taloudelliset ongelmat, joiden vuoksi kunnan sosiaalitoimi joutuu nykyään usein toimimaan asunnon välivuokraajana, ei myöskään tee asunnosta sosiaalihuollon piiriin kuuluvaa.

Epäselvyyttä on ollut kuntien tukiasuntojen tilanteesta. STM on tarkentanut sote-uudistuksen voimaanpanolain sisältöä siten, että vain osa kuntien tukiasunnoista siirtyisi maakunnalle Ratkaisevaa olisi se, sisältyykö henkilön saamaan palveluun asunto vai ei. Jos asunto on osa peruspalvelukokonaisuutta, on asia sotepalvelua eli maakunnan. Muussa tapauksessa asunnot jäisivät jatkossakin kunnille.

Tätä tilannetta on pidetty ongelmallisena, ja esimerkiksi Kuntaliitto on esittänyt kaikkien vuokrattujen asuntojen siirtämistä maakunnalle. Tällöin viitataan erityisesti päihde- ja mielenterveyspotilaiden tukiasuntoihin. On kuitenkin muistettava, että asumisasiat eivät yleisesti ottaen kuulu maakunnan tehtäviin. Maakunnan on kuitenkin arvioitava sote-palvelujen vaatimaa kriisi- ja tukiasuntojen tarvetta.

Isosta kuvasta on muistettava, että asuntopolitiikka ja asuntojen saatavuus ovat kuntien asia, ja maakunnalla on järjestämisvastuu sosiaalihuollon palveluista. Asunnottomien asunnon järjestämionen on yhdyspinta, jossa kunnan, maakunnan ja järjestöjen tulee tehdä yhteistyötä. Itse asunnon tarjoaminen on kunnan tehtävä, ja tukipalveluista vastaa maakunta.

On selvää, että sote-uudistuksessa tulee rajapintoja, kuten kaikessa hallinnossa. Tämä koskee sotessa mm. kunnan ja maakunnan rajapintoja koululaisten ja lastensuojelun asioissa.

Kuntien vastuuta asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä tulee korostaa – myös asunnottomien kohdalla. Kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen riittävä tarjonta on avain asunnottomuuden vähentämisessä. Tätä työtä tulee tukea sosiaalihuollon tapauskohtaisilla palveluilla.

Rajapinnoista huolimatta vastuut asunnottomien asiassa ovat selvät ja varmaan vielä vahvistuvat toteutuksessa. Tämän lisäksi on erityisen tärkeää, että kaikilla tahoilla ymmärretään asunnottomuuden tragedia ja tehostetaan toimenpiteitä asunnottomuuden poistamiseksi.