Useassa viimeaikaisessa puheessa ja kirjoituksessa on käsitelty masennuksen yleisyyttä ja sen osuutta työkyvyttömyyden syynä. Tällöin usein korostetaan sinänsätärkeää työhyvinvoinnin ja työilmapiirin merkitystä. Hämmästyttävää kuitenkin on, että ei ymmärretä tai vaietaan alkoholi keskeisestä osuudesta suomalaisen masennuksen takana.

Tunnettua on, että jos on masentunut juo, ja jos juo tarpeeksi, masentuu. Suomalaisessa masennuksessa jälkimmäinen korostuu. Eli pitkäaikainen alkoholin käyttö johtaa myös depressioon, joka on alkoholia lääketieteellisempi syy kirjoittaa työkyvyttömyyseläke.

On todella tärkeää vahvistaa työtä masennuksen torjunnassa, mutta siinä yhteydessä on välttämätöntä kiinnittää huomiota myös alkoholiin ja alkoholipolitiikkaan. Kovin usein depressio-diagnoosilla kirjoitetun työkyvyttömyyseläkkeen takana on alkoholismi tai runsas alkoholin käyttö.

Olen koko eduskuntakäsittelyn ajan kannattanut Vaasan keskussairaalan laajaa päivystystä. Faktat sen puolesta ovat vahvat, ja myös eduskunnan perustuslakivaliokunta on kahteen otteeseen sitä esittänyt. Myös Seinäjoen sairaala ilmoitti kannattavansa kahden laajan päivystyksen sairaalan mallia alueella.

Soten käsittelyn yhteydessä oli kovin ikävää, kun minua kiristettiin uhkaamalla tärkeän soten kaatumisella. Soten rauetessa tämäkin asia raukesi. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan viimeisellä kokousviikolla kansanedustaja Veronica Rehn-Kivi huomasi, että Vaasan keskussairaalan laajaa päivystystä koskevan kansalaisaloitteen käsittelyä ei ole vielä lopetettu. Tämä avasi aivan loppuvaiheessa mahdollisuuden palata asiaan.

Kun kansalaisaloitteen käsittely yksin ei merkitse uutta lainsäädäntöä, halusin valiokunnan viimeisessä kokouksessa ponnella varmistaa, että tarvittava lainvalmistelu voisi toteutua seuraavassa hallituksessa. Tämän viimeisen kokouksen jälkeen edustaja Rehn-Kivi sai ryhmineen vastalauseeseen valmiit lakiehdotukset ja kun eduskunnan sihteeristö totesi, että tämä on muodollisesti äänestettävissä, minulla ei ollut mitään ongelmaa äänestää tämän Vaasan laajaa päivystystä tarkoittavan lakiesityksen puolesta.

On valitettavaa, että monet poissaolot ratkaisivat täpärän äänestyksen. Olen kuitenkin vakuuttunut, että asian saama julkisuus ja vahvat asiaperusteet johtavat siihen, että laaja päivystys Vaasan keskussairaalassa toteutuu.

Kaatunut sote-malli vastasi useimpiin jo vuosikausia esitettyihin tavoitteisiin: riittävän laaja väestöpohja, jonka puitteissa palvelut integroidaan ja painotetaan peruspalveluja. Väestöpohjaksi valittiin aiempien ja perustuslaillisestikin ongelmallisten kuntamallien jälkeen itsehallinnolliset maakunnat.

Kaatuneen mallin suurin ongelma oli tapa, jolla yksityiset yritykset otettiin mukaan, eli ns. markkinamalli. Sen ongelmana ei niinkään ollut yksityisen kapasiteetin hyödyntäminen tai valinnanvapaus, vaan valittu malli olennaisesti vaikeutti integraatiota, toi huomattavaa byrokratiaa ja myös perustuslaillisia ongelmia.

Tällä logiikalla tulevan sote-mallin pohjan voisi muodostaa jo pitkälle valmisteltu esitys ilman tätä ”markkinamallia”. Eli maakunta olisi palvelujen järjestäjänä ja myös suoraan vastuussa tuotannosta – hyödyntäen toki tarpeen mukaan niin yksityisiä kuin järjestöjen palveluja alihankinnoilla ja palveluseteleillä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen olisi tällöin suoraan julkisella pohjalla, mitä valtaosa suomalaisista haluaa. Malli merkitsisi myös sitä, että suppeiden sote-keskusten sijasta väestölle voitaisiin taas tarjota terveyskeskusten tapaan suoraan laajempia peruspalveluja. Tällaiset ”hyvinvointikeskukset” voisivat siis tarjota lääkäri- ja hammashuollon peruspalvelujen lisäksi myös sosiaalihuollon peruspalvelut, neuvolapalvelut, päihde- ja mielenterveystyön palveluja ym. – ”yhden luukun” periaatteella.

Malli turvaisi nykyistä paljon keskitetymmän ja demokraattisemman päätöksenteon sekä auttaisi paremmalla integraatiolla hillitsemään kustannusten kasvua. Näin tulisi taloudellisia edellytyksiä vahvistaa peruspalveluja, kuten lääkäriin pääsyä ja vanhustenhuoltoa.

Pitkään valmisteltu ja tarpeellinen sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus kaatui taas kerran. Tällä kerralla opposition vastustukseen ja kokoomuksen esittämään valinnanvapausmalliin.

Opposition vastustus merkitsi eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa huomattavaa käsittelyn jarrutusta. Myöskään kokoomuksen piirissä ei ollut täyttä tukea uudistukselle, jonka tärkein kipukohta oli sen itsensä esittämä.

Suurena kompastuskivenä ollut valinnanvapausmalli olisi ilman muuta tuonut lisää kapasiteettia peruspalveluihin. Samalla se olisi kuitenkin huomattavasti haitannut integraatiota, lisännyt byrokratiaa ja toi valtiosääntöoikeudellisia hankaluuksia.

Uudistuksen kaatuminen on suuri vahinko, kun palvelujärjestelmämme uudistamisen tarpeesta on oltu niin pitkään yksimielisiä. Yksimielisyys on koskenut myös uudistuksen perusperiaatteita. Onkin todennäköistä, että ilman ns. valinnanvapausosaa, eli yksityisten sote-keskusten tuomista mukaan, uudistus olisi nyt toteutettu.

Uudistuksen siirtyminen seuraavan hallituksen ja eduskunnan vastuulle tuo monia ongelmia. Seuraavaa kautta leimaa taas poliittinen kiistely isosta sotesta. Ja samaan aikaan pitäisi valmistella muita suuren luokan uudistuksia, kuten sosiaaliturvan kokonaisuudistus ja perhevapaauudistus. Puhumattakaan siitä, että palvelujärjestelmän jälkeen pitäisi päästä taas muihin kansanterveydellisiin uudistuksiin.

Maakunnissa tapahtunut soten valmistelutyö ei ole mennyt hukkaan. Kun soten perusperiaatteista eli maakunnallisesta integroidusta järjestelmästä oli niin laaja yksimielisyys, tulisi tällaiseen mennä nopeasti nykylainsäädännön pohjalta maakunnallisilla kuntayhtymillä. Näinhän on jo tapahtunut hyvin monessa maakunnassa.

Tältä pohjalta olisi askel uudistuksen seuraavaan vaiheeseen paljon helpompi. Näitä toimia tarvitaan myös, jotta voidaan estää sosiaali- ja terveyspalvelujemme rapautuminen ja turvata kansalaisten toivoma vahva
julkinen pohjoismainen palvelujärjestelmä.

(Hammaslääkäri Jaakko Anttilan väitöskirjatutkimus. Kustos: Satu Lahti. Vastaväittäjä: Pekka Puska)

Ylipainon ja lihavuuden lisääntyminen Suomessa ja muualla maailmassa on huolestuttava kansanterveydellinen asia. Sen taustalla ovat muutokset ruokavaliossa ja fyysisen aktiivisuuden huomattava väheneminen. Erityisen huolestuttavaa on lasten ja nuorten lihominen. Sen taustasyyt ovat moninaiset, mutta eräänä tärkeänä tekijänä on tutkimuksissa tullut esille sokeripitoisten juomien suuri käyttö.

Viime vuosisadan vaihteessa oli Suomessa kouluihin ilmaantunut paljon virvoitusjuoma- ja makeisautomaatteja. Tämän johdosta viranomaiset antoivat noin kymmenen vuotta sitten suositukset makean myynnin lopettamisesta kouluissa, minkä vaikutuksia tutkimus selvitti.

Tutkimus perustui kahteen isoon valtakunnalliseen aineistoon – kouluille ja oppilaille toteutetuista kyselytutkimuksista. Niissä selviteltiin makean myyntiä kouluissa sekä oppilaiden kouluaikaista makeiden nauttimista ja kouluruuan syöntiä sekä hampaiden harjausta.

Tutkimuksen tulosten perusteella voitiin todeta, että

• suosituksella oli huomattava myönteinen vaikutus koulujen makean myyntiin,
• ylempien sosioekonomisten ryhmien kouluissa oli enemmän makean myyntiä, enemmän makean nauttimista, mutta parempi suun terveyskäyttäytyminen ja
• suosituksen vaikutukset olivat varson saman suuruiset eri sosioekonomisissa ryhmissä – niin koulujen kuin oppilaiden osalta.

Vaikka virvoitusjuomien ja makeisten myynti ei kaikissa kouluissa loppunut, on suosituksella ollut merkittävä myönteinen vaikutus. Mikäli myös kodeissa seurataan ja vaikutetaan nuorten sokeripitoisten tuotteiden käyttöön, voi tämä osaltaan kääntää nuorten lihomiskehitystä laskuun.

Lyhennelmä Tieteen päivien esityksestä 12.1.2019

Kaupallinen elinkeinoelämä pelaa markkinatalouden säännöillä, ja yritysten tavoitteena on tehdä taloudellista voittoa. Sellaiset alat, joiden tulot perustuvat epäterveiden tuotteiden tai elintarvikkeiden valmistukseen ja myyntiin, pyrkivät ylläpitämään tulojaan itselleen sopivalla viestinnällä, mainonnalla ja vaikuttamalla lobbaamalla poliittiseen päätöksentekoon. Säätelyä vastustetaan ja puhutaan kuluttajien vapaasta valinnasta.

Tyypillisiä aloja, joilla törmäykset terveyspolitiikan kanssa tapahtuvat, ovat tupakka-, alkoholi- ja virvoitusjuomateollisuus. Myös kauppa pyrkii lisäämään liikevaihtoaan saamalla hyllyilleen, vastoin terveyspuolen näkemyksiä, lisää alkoholia ja lääkkeitä.

Terveysnäkökohdilla on lisääntyvä merkitys ihmisten ostopäätösten kannalta. Sen vuoksi teollisuus ja kauppa pyrkivät vetoamaan näihin seikkoihin markkinoinnissaan. Silloin kun kysymys on todella myös oikeista terveydellisistä eduista, tällainen win-win –tilanne on ilman muuta hyödyllinen, kuten suomalaisen kansanravitsemuksen muutoksissa on monessa suhteessa tapahtunut.

On kuitenkin paljon todellisten hyötyjen kannalta kyseenalaista mainontaa. Ja mikäli terveysnäkökohdat ovat selvästi tuotteita vastaan, pyritään liiketoimintaa ylläpitämään mainonnalla, markkinoinnilla ja torjuen säätelyä lobbaamalla. Maailman mittakaavassa tupakka-, alkoholi- ja virvoitusjuomien markkinoinnissa käytetään valtavia summia.

Lobbauksessa käytetyt viestit ja keinot ovat kansainvälisesti katsoen hyvin samanlaiset: Korostetaan yksilön valinnan vapautta, korostetaan työllisyysargumentteja, viitataan holhoukseen ja terveysterrorismiin, vedotaan tunteisiin, kyseenalaistetaan vastustajien motiivit ja hyödynnetään tutkimustulosten laajasta kentästä itselle hyödyllisiä osatuloksia.

Eräs viime vuosina lisääntynyt terveyspolitiikan ja elinkeinopolitiikan törmäysala on ns. haittaverot. Tätä on tukenut – teollisuuden vastustuksesta huolimatta – terveyspolitiikan ja fiskaalisen politiikan intressien yhdistyminen.

Terveystavoitteiden ja kaupallisten tavoitteiden törmäyksessä kansainvälinen taso on vielä ongelmallisempi kuin kotimainen. Suomessa kansalaismielipide ja terveysalan järjestöt ovat lähempänä päätöksentekoa, mutta kansainvälinen päätöksenteko on paljon kauempana. Tässä tilanteessa kansainvälisillä suurfirmoilla on paljon suuremmat mahdollisuudet olla lobbaamassa päätöksentekopaikoilla.

Tulevan kehityksen kannalta tärkeää on, miten kaksi ristikkäistä ideologista kehityssuuntaa vallitsevat jatkossa: toisaalta individualismia ja yksilön valinnan vapautta tukeva sekä toisaalta yhteisöllisyyttä, heikkojen tukemista ja terveyserojen kaventamista tukeva suunta. Terveyspuolella voidaan nykyisessä taloudellisen kasvun painotuksessa muokata Urho Kekkosen kuuluisaa lausetta: ”Onko Suomella malttia tervehtyä?”.

Terveydenhuollon uudistamisen viimeaikainen sairaalakeskustelu on ollut masentavaa seurattavaa. Suurta yksimielisyyttä on toki siitä, että terveydenhuoltomme painopistettä pitää siirtää perusterveydenhuollon suuntaan, kun terveydenhuoltomme on kansainvälisesti katsoen poikkeuksellisen sairaalavaltaista.

Sote-uudistuksen keskeinen tavoite onkin siirtää painopistettä perusterveydenhuollon suuntaan – mutta hallitusti, niin että se hyödyttää molempia toimintoja. Hallituskauden alussa lähdettiin asiassa kuitenkin väärästä päästä: ”kiipeämään puuhun latvasta alkaen” eli yksipuolisilla sairaalapäätöksillä.

Sote-uudistuksen periaatteenahan on, että itsehallinnolliset maakunnat sisällään ja yhteistyössä toisten maakuntien kanssa järjestävät terveydenhuoltonsa tasapainoisesti käytettävissä olevien varojen puitteissa. Nyt on kuitenkin Helsingin päässä tehty yksipuolisia sairaalapäätöksiä, ja keskustelu on maakunnissa johtanut niiden kritisoimiseen ja oman sairaalan puolustamiseen. Samalla perusterveydenhuollon asia on unohtunut.

Erityinen kritiikki on suuntautunut aluesairaaloiden toiminnan alasajoon, missä kritiikki on myös ollut oikeutettua. Yksittäisenä toimenpiteenä tämä ei ole ollut järkevä eikä tuonut säästöjä. Hyvin ikävää on myös, että tämä kritiikki on maakunnissa mielikuvissa suuntautunut aivan virheellisesti myös koko sote-uudistukseen, jolla näitä ongelmia pitäisi päinvastoin hallita.

Mitä sitten pitäisi tehdä tässä tilanteessa, jossa ”maito on jo kaatunut maahan”? Hyvää ratkaisua ei ole. Todennäköisesti järkevintä olisi jäädyttää tilanne ja ryhtyä maakuntien terveydenhuollon kokonaisvaltaiseen kehittämiseen, sitten kun sote-uudistusta ryhdytään maakuntien omalla hallinnolla toimeenpanemaan. Tällöin pohjana on maakuntien oma päätöksenteko käytettävissä olevien resurssien puitteissa ja yhteistyössä kansallisen asiantuntemuksen ja ohjauksen kanssa.

Esitetyt muutokset hyödyllisiä, mutta yliopistot ja korkeakoulut tarvitsevat vahvempaa taloudellista ja toiminnallista autonomiaa, vakaata kehitystä ja uusien tehtävien edellyttämiä voimavaroja.

Yliopistot ja korkeakoulut ovat kansankunnan tulevaisuuden tukipylväitä. Yliopistojen keskeinen kansallinen tehtävä on korkein opetus ja tieteellinen tutkimus. Ammatilliset korkeakoulut tarjoavat enemmän työelämään suuntautunutta korkeatasoista koulutusta ja suorittavat työtä tukevaa tutkimusta. Erittäin tärkeää on myös yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen työ ympäröivän yhteiskunnan ja työelämän tarpeiden hyväksi.

Lakiesitys ei ole suuri kokonaisuudistus, vaan joukko tarpeellisiksi osoittautuneita muutoksia nykyisiin lakeihin.

Isomman taustan muodostaa OKMn vetämä korkeakouluvisio, jota on valmisteltu erilaisissa ryhmissä. Eduskunnan parlamentaarista seurantaryhmää on myös pidetty valmistelusta ajan tasalla. Vision tavoitteena on korkeakoululaitoksemme kehittäminen kansakunnan tuleviin haasteisiin. Tärkeitä asioita ovat mm. korkeakoulututkinnon suorittaneiden osuuden lisääminen ja Suomen tutkimusrahoituksen lisääminen.

Jatkuva oppiminen

Erittäin iso tulevaisuuden asia korkeakoululaitoksen kannalta on jatkuva oppiminen/elinikäinen oppiminen, joka tulee muuttuvassa maailmassa yhä tärkeämmäksi. Tieto muuttuu ja työelämän tarpeet muuttuvat. Perustutkinto ei kanna läpi työelämän. Tarvitaan jatkuvaa oppimista, joka on Suomen tulevan menestyksen avainnasioita.

Tässä lakiesityksessä on asialle vaatimaton avaus, sillä asian järjestäminen on seuraavan hallituskauden megaluokan asia. Siinä joudutaan pohtimaan korkeakoulujen, elinkeinoelämän ja ihmisten omat roolit – ei vähiten rahoituksen järjestämisessä.

Valiokunnassa herätti asiantuntijakuulemisten perusteella, mm. SYL:n lausunnon pohjalta, paljon keskustelua tilauskoulutuksen laajentaminen EU-maiden ja siis myös Suomen kansalaisille. Lausunnoissa on esitystä sekä vastustettu että kannatettu. Esitetyillä reunaehdoilla perustelut ovat käsittääkseni pätevät, mutta kokemuksia tulee seurata, kuten valiokunnan esittämä ponsi edellyttää.

Korkeakouluyhteisön vaikutusmahdollisuudet

Iso asia on yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen henkilöstön vaikutusmahdollisuuksien lisääminen. Henkilöstön tyytymättömyyden kasvu tuli esille, kun valiokunta keskusteli yliopistouudistuksen vaikutusarvioinnista. Huolestuttavan tyytymättömyyden lisääntymiseen on vaikuttanut, paitsi mainittu demokratiavaje, myös monet lyhytaikaiset hankkeet ja pätkärahoitus.

Jatkuvan koulutuksen järjestämisen ja korkeakouludemokratian vahvistamisen ohella on monta muutakin kehittämistarvetta, joita jatkossa joudutaan pohtimaan. Eräs tällainen on liikkuvuuden lisääminen kandi- ja maisterivaiheen välissä kuten myös työelämän kokemusten vahvistaminen tässä välissä – erityisesti ammattikorkeakouluissa.

Vakaa ja riittävä rahoitus

Olennainen kysymys, johon yliopistojen ja korkeakoulujen edustajat lähes poikkeuksetta puuttuivat on, että uudet tehtävät edellyttävät lisärahoitusta. Ilman sitä yliopistojen ja korkeakoulujen perustehtävät – tutkintokoulutus ja korkeatasoinen tutkimus – kärsivät. Valiokunta esittää tästä tärkeästä asiasta ponsilausumaa.

Rahoitusasiaan liittyy ajankohtaien, mutta lakiin suoraan liittymätön asia, eli korkeakoulujen rahoitusmalli Kysymys on siitä millä mallilla käytettävissä olevat rajalliset julkiset varat jaetaan. Suurta yksimielisyyttä on siitä, että korkeakoulujen rahoituspohjaa pitäisi laajentaa – varsikin omia pääomia kasvattamalla. Suomen Akatemian ja EU:n rooli tutkimuksen rahoituksessa on tärkeä. Myös tutkimusyhteistyö elinkeinoelämän kanssa ja sen tarjoama rahoitus on korkeakouluille ja koko maalle tärkeä, kunhan korkeakoulut omalla strategiallaan tätä ohjaavat.

Yliopistojen ja korkeakoulujen rahoitusmalli on varsin monimutkainen ja altis kritiikille, joka tosin ei ole kaikissa yksityiskohdissa yhdensuuntaista. Varsin yleinen toive – ja suorataan vetoomus – on kuitenkin, että rahoituslinja olisi riittävän vakaa, läpinäkyvä ja vahvistaisi yliopistojen ja korkeakoulujen taloudellista ja toiminnallista itsehallintoa.

Kansainvälisyys on nykyaikaa

Lakiesitys vahvistaa myös eräiltä osin korkeakoulujen kansainvälistymistä. Se on kehitys, joka tosiasiassa on erittäin nopeasti tapahtumassa – ja on maamme tulevaisuudelle ehdottoman tärkeää. Hyvä että tätä kehitystä tuetaan myös lainsäädännössä.

Olen ilmoittanut Suomen Keskustan Helsingin piirille, että en asetu ehdokkaaksi seuraavissa eduskuntavaaleissa. Samalla kerroin, että olen käytettävissä ehdokkaaksi seuraavissa EU- parlamentin vaaleissa toukokuussa.

Miksi? Uskon, että jatkossa asiantuntemuksestani ja osaamisestani on eniten hyötyä Suomelle ja suomalaisille EU-parlamentissa. Taustalla pitkäaikainen toimintani mm. kansainvälisissä tehtävissä,
WHO:n johtajistossa Genevessä, useissa isoissa kansainvälisissä organisaatioissa ja niiden puheenjohtajana. Sitä osaamista nyt tarvitaan. Kansainvälisyyttä ja asiantuntemusta.

Pääteemani vaaleissa tulevat olemaan, taustaani ja osaamiseeni liittyen, suomalaisten terveyden ja hyvinvoinnin puolustaminen sekä koulutus- ja tutkimusasioiden edistäminen EU:ssa. Turvallisuuden tunteen säilyminen kotimaassa. – Kansainvälisyys ja EU:n toiminta vaikuttavat koko ajan enemmän myös suomalaisten elämään. Omien etujemme pätevä puolustaminen sekä EU:n järkevä kehittäminen ovat suomalaisille tärkeää. On kysymys lasten, nuorten, perheiden ja kaikkien meidän suomalaisten sekä luontomme ja ympäristön asioista.

Vuosien varrella olen toiminut eri puolilla Suomea ja vaikuttanut eri tehtävissä Itä- ja Länsi- Suomessa, Turussa ja Helsingissä, lisäksi kansanedustajana aiemmin Pohjois-Karjalasta ja nyt Helsingistä.

Tämänkertainen kauteni eduskunnassa on ollut tärkeä, ja on ollut hienoa olla mukana kauden päätöksenteossa, koskien erityisesti sosiaali- ja terveysvaliokunnan asioita. Keskeinen vaaliteemani oli ”Sote maaliin”. Nyt sote on lähempänä kuin koskaan, ja uskon sen toteutuvan tällä eduskuntakaudella.

Motto:

• Huippu-urheilun tuomaa kansallista menestystä halutaan.
• Koko kansan liikunnan tuomaa kansanterveydellistä hyötyä tarvitaan.

On hyvä, että hallitus on tuonut eduskuntaan selonteon, jonka pohjalta eduskunta voi keskustella kansallisesta liikuntapolitiikasta. Liikunta-asiassa on kaksi hyvin erilaista osaa: 1. Huippu-urheilu ja 2. Väestön liikunta.

Usein pohditaan näiden keskinäistä yhteyttä. On sanottu, että 1. mitä enemmän maassa liikutaan, sitä enemmän maassa syntyy huippu-urheilijoita ja toisaalta 2. mitä paremmin maan urheilijat menestyvät, sitä enemmän se innostaa nuoria urheiluun ja liikuntaan.

Muistelen suurta kansainvälistä vertailevaa tutkimusta, jossa näiden oletusten todenperäisyyttä koetettiin selvittää. Tutkijan mukaan vain ensimmäinen väite sai tutkimustuloksissa tukea. Eli mitä enemmän maassa nuoret liikkuvat ja urheilevat, sitä enemmän myös huippu-urheilu menestyy.

Joka tapauksessa kansallinen liikuntapolitiikka koskee molempia lohkoja, mutta hyvin eri tavalla. Huippu-urheilun menestys edellyttää riittävää taloudellista tukea ja hyvää organisaatiota. Kysymys on erityisesti lahjakkaiden nuorten valmennuksesta ja urheilijoiden harjoitus- ja kilpailuolosuhteiden tukemisesta.

Koko väestön liikunnan edistäminen ei niinkään ole kiinni rahasta, vaikka sitäkin tarvitaan. Avainasemassa on eri ikäisten arkiliikuntaa tukeva poliittinen päätöksenteko eri tasoilla ja eri lohkoilla – eli Suomen kansainvälisestikin esille tuoma ”Terveys kaikissa politiikoissa” (”Health in All Policies”) periaate.

Maailman Terveysjärjestö WHO korostaa strategiassaan, että nykyisten kansantautien torjunnassa neljä elintapa-asiaa ovat ratkaisevassa asemassa: ravinto, liikunta, alkoholi ja tupakkaa. Kehityksen kuluessa liikunnan merkitys on entisestään korostunut. Kysymys on ennen kaikkea koko väestön riittävästä arkiliikunnasta eli siitä, että se noin neljäs- tai kolmasosa väestöstä, joka ei liiku juuri ollenkaan, saataisiin päivittäin edes jonkin verran liikkumaan. Kysymys ei välttämättä ole erityisestä terveysliikunnasta, vaan siitä, että päivän arkisten toimien yhteydessä kertyisi yhteensä jonkin verran fyysistä aktiviteettia.

Terveyden edistäminen ja tautien ehkäisy kiinnostaa ihmisiä. Etsitään erilaisia halpojakin keinoja. Eräässä brasilialaisessa liikuntakampanjassa mainostettiin ihmepilleriä (”Agitol”), joka ehkäisee sydän-ja verisuonitauteja, syöpiä, lihavuutta, diabetesta, masennusta, tuki- ja liikuntaelinsairauksia, alentaa verenpainetta ym. Tällainen pilleri olisikin suuri kaupallinen menestys. Brasilialaisen pillerin käyttöohjeissa sanottiin, että ”ennen pillerin ottamista pitää kävellä reippaasti 15 minuuttia ja sen ottamisen jälkeen toiset 15 minuuttia”! Liikunta on todella kaikille tällainen ihmepilleri, joka on kaikille ilmainen.

Liikunnan lisäämisen puolesta pohditaan usein kahdentyyppisen strategian valinnasta: Liikunnan puute on kova terveydellinen riskitekijä, jonka vuoksi sanotaan, että siihen pitäisi puuttua kuten muihinkin lääketieteellisiin riskitekijöihin. Ajoittain on puuhattu liikuntareseptiä.

Toisaalta kysytään, pitääkö liikunta-asiakin medikalisoida? Eikö liikunnan pitäisi olla myönteinen hauska asia, joka tuo hyvinvointia ja mielen iloa sekä usein auttaa myös sosiaalisissa suhteissa? Molemmilla näkökohdilla on oikeutuksensa.

Tänä päivänä on syytä korostaa, että liikunnan lisääminen on paitsi kansanterveyttä, myös kestävää kehitystä ja hyvää ilmastopolitiikkaa. Jo vuonna 2002 WHO otti Maailman Terveyspäivän globaaliksi teemaksi ”Move for Health” ja silloin johtamani osasto Genevessä vastasi tästä kampanjasta. Kampanja herätti jonkin verran kysymyksiä: Eikö maailmassa ole suurempia terveysongelmia.

Kuitenkin jo silloin elintapasairaudet olivat nousseet myös kehitysmaissa suurimmaksi kuolleisuuden aiheuttajaksi, ja esimerkiksi lihavuus lisääntyy voimakkaasti tilanteessa, jossa yli puolet maapallon väestöstä asuu suurkaupungeissa, jossa päivittäisen liikunnan mahdollisuudet ovat pienet. Liikunta on köyhissä kehitysmaissa – niinkuin meidän rikkaissakin maissa – kestävän kehityksen kustannus-vaikuttava keino parantaa kansanterveyttä.

Olemme Suomessa siitä onnellisessa asemassa, että meillä on moniin muihin väestöihin nähden helpommat mahdollisuudet harjoittaa päivittäistä liikuntaa. Vaikka olosuhteet ovat joskus ikävänpuoleiset, ei ole jatkuvaa hellettä, on turvallista liikkua ja meillä on luontoa, missä liikkua!

Miten väestön arkiliikuntaa sitten voidaan edistää? Nämä keinot ovat yleisesti tiedossa. Ne on hyvin listattu selonteossa ja niitä on rikkaasti tuotu esiin keskustelussa. Missä sitten on ongelma? Ongelma on, kuten kansainvälisesti sanotaan ”Implementation gap” eli miten strategiat saadaan muuttumaan toiminnaksi ja kansalaisten liikkumiseksi. Siinä ei ole poppakonstia, mutta poliittisen painoarvon lisäämiseen eri tahoilla tulee pyrkiä.

On muistettava, että väestön liikunnan lisääminen on epäilemättä tehokkaimpia keinoja, jolla nykyolosuhteissa voidaan parantaa kansanterveyttä, lisätä väestön toimintakykyä ja hyvinvointia. Tämän pyrkimyksen pitäisi koskea kaikkia ikäryhmiä: 1. Nuoria, missä ikäluokassa lihominen on erityinen ongelma ja jolloin luodaan elinikäisten tottumusten perustaa. 2. Työikäisiä, missä ikäluokassa liikunta on päivittäisen työkyvyn kannalta tärkeä sekä 3. Ikäihmisiä, missä kasvavassa ikäluokassa liikunta on erityisentärkeä toimintakyvyn ylläpitämisen ja sitä kautta sote-palvelujen tarpeen torjumisen kannalta.

Tässäkin keskustelussa mainittuja tärkeitä väestön liikunnan edistämisen alueita ovat:

• kaupunkisuunnittelu ja erityisesti kevyen liikenteen väylät.
• koululiikunta, jonka suhteen ns. liikkuva koulu on erityisen tärkeä hanke.
• työpaikkaliikunta
• nuorten urheiluseurat, ja erityisesti liiallisen kilpailullisuuden vähentäminen nuoremmissa ikäluokissa.
• erilaiset kaikkien käytettävissä olevat liikuntapaikat
• liikunnan edistäminen ikäihmisten järjestöjen kautta.

Sote-uudistukseen liittyy tunnetusta kaksi ulottuvuutta. Maakunnan vastuulla olevassa palvelujärjestelmässä on tärkeä arvioida potilaiden ja asiakkaiden terveysriskejä ja siten liikunnan lisäämisen tarvetta sekä ohjata erilaisiin, usein ulkopuolisiin järjestöjen tai kuntien liikuntamahdollisuuksiin.

Erityisen suurena mahdollisuutena pidän sitä, että raskaan sote-palvelujärjestelmän siirtyessä pois kunnilta, ne voivat paljon tehokkaammin keskittyä väestönsä terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Juuri väestön arkiliikunnan lisäämisessä kunnallisella päätöksenteolla eri sektoreilla on erittäin suuret mahdollisuudet. Tämä on vain rajoitetusti kiinni rahasta. Vähintään yhtä paljon on kysymys siitä, että arkiliikunnan edellytykset ottaan huomioon erilaisessa päätöksenteossa.

Ennen uuden alkoholilain hyväksymistä käytiin kiihkeä ja repivä keskustelu, joka hieman yllättäen näyttää edelleen jatkuvan. Asiallinen keskustelu alkoholipolitikasta tuntuu olevan vaikeaa.

Nyt kun yli puolen vuoden myyntitilastot ovat käytettävissä, on ilakoitu siitä, että lain vastustajat olivat väärässä. Kommenteissa turvaudutaan myös vanhaan keinoon: Vastustajien suuhun pannaan sanontoja, joita he eivät käyttäneet, ja sitten ne haukutaan. Arvostetuissakin lehdissä on väitetty, kuinka vastustajat sanoivat lain hyväksymisen johtavan ”katastrofiin”, ”perikatoon”, ”kansa kaatuu kuolleina katuojiin” jne.

Viina on viinaa kaljassakin

Tosiasiassa sanoimme asiantuntija-arvioihin perustuen, että lain vaikutus olisi veronkorotus huomioon ottaen noin 4 prosenttia kulutusta lisäävä. Ja kuolleisuus- ja sairastuvuusvaikutukset olisivat vastaavat. Kauppa on tiedottanut tilastoista usein litramyynnin muutoksista. Sillä on toki taloudellinen merkitys, mutta terveyden ja alkoholipolitiikan kannalta ainoa merkitsevä tekijä on itse alkoholi eli etanoli, jonka kulutusta
ilmaistaan 100 prosenttisena alkoholina.

Valvira on nyt julkistanut alkoholin myyntiluvut vuoden alusta heinäkuun loppuun. Ne osoittavat absoluuttisena alkoholina mitattuna 1,0 prosentin kasvun viimevuotiseen. Viime vuosina alkoholin kulutus on varsin suoraviivaisesti laskenut, keskimäärin noin 3 prosenttia vuodessa ja viime vuonna THL:n mukaan noin 4 prosenttia. Täten lain kokonaisvaikutus olisi juuri asiantuntijoiden arvioinnin mukainen. On kuitenkin korostettava, että aika on aivan liian lyhyt päteviin johtopäätöksiin.

Prosenttien takana ihmisiä

Mitä tulee alkoholikuolemiin niin alkoholikuolemien ja sairauksien suuresta määrästä johtuen suhteellisen pienetkin prosentuaaliset muutokset merkitsevät varsin huomattavia absoluuttisia lukuja. Onhan vuotuisten ”varsinaisten alkoholikuolemien” määrä noin 1700 ja alkoholin vaikutus kokonaiskuolleisuuteen on vielä paljon suurempi ottaen huomioon alkoholin vaikutukset suuriin kansantauteihimme kuten syöpään.

Keskustelussa on monia terveyspuolen ihmisiä syytetty Alkon etujen ajajiksi, jopa sen vuoksi, että eräät ovat tämän yhtiön hallintoelimissä. Alkoa on helppo kannattaa. Se on hyvä kauppa, joka palvelee hyvin ja jolla on hyvät valikoimat. Yhtä hyvin voitaisiin huomauttaa, että lukuisat kansanedustajat ovat kaupan hallintoelimissä ja puolustavat kaupan taloudellista intressiä alkoholin myynnissä. Mutta se on heidän
oikeutensa.

Myyntiä ja valistusta

Alkon järjestelmä on suomalaisten etu: Alkoholia haluava kyllä sen saa yli 350 myymälästä, jotka ovat varsin lähellä useimpia suomalaisia. On ilman muuta selvää, että tällainen hillitsee haitallista kulutusta eri tavalla kuin markkinaehtoinen myynti yli 6000sta kaupasta, kioskista ja huoltoasemalta.

Mielenkiintoista on myös, että kaikissa Pohjoismaissa Tanskaa lukuun ottamatta on valtion alkoholimonopoli. Esimerkiksi Ruotsin Systembolaget nauttii väestön suurta tukea hyvänä kansanterveydellisenä instrumenttina.

Olisi meidän kaikkien etu, että alkoholin kulutuksen viime vuosien lasku jatkuisi. Sen näyttävätt seuraavat 1- 3 vuoden tilastot. Itse uskon, että pitkällä tähtäimellä terveysnäkökohdat painavat, ja alkoholin kulutus vähenisi. Tähän antaa toivoa myönteinen kehitys nuorten parissa.

Siitä riippumatta miten kehitys jatkuu, meillä on kaikki syy jatkaa hyvää alkoholipolitiikkaa. Alkoholi on niin meillä kuin muualla erittäin iso kansanterveydellinen, sosiaalinen ja taloudellinen ongelma, kuten myös Maailman Terveysjärjestö on korostanut. Hyvä työ vaatii sekä monitahoista valistusta että tätä tukevaa järkevää alkoholipolitiikkaa.

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kansallinen merkitys on suuri. Kysymys on korkeimmasta opetuksesta ja tutkimuksesta. Tämä muodostaa kansallisen elinvoiman perustan.

Viime vuosina niin korkeakoulut kuin yhteiskunnan muutkin instituutiot ovat joutuneet osallistumaan julkisen talouden remonttiin, joka on nyt johtamassa maan velkaantumisen loppumiseen, mikä antaa jatkossa kestävän perustan niin opetuksen ja tutkimuksen kuin yhteiskunnallisten palvelujen kehittämiseen.

Jo ensi vuoden budjetissa on voitu aloittaa käännettä. Siinä on esitetty yli 100 miljoonaa euroa pysyvinä lisäyksinä tieteeseen ja tutkimukseen. Suurin potti menee Business Finlandin työhön, mutta myös Suomen Akatemian avustusvaltuuksiin tulee 25 milj. euroa.

Yliopistoille on luvattu uutta pääomitusta 46 milj. euroa, ja ammattikorkeakoulut ovat voineet kerätä pääomaa vastinrahoitusperiaatteella. Lisäksi tieteen ja tutkimuksen lippulaivainstituutteihin tehdään 80 milj. euron finanssisijoitus.

Tämä kaikki on erinomaista, mutta on muistettava, että on vielä pitkä tie tavoitteeseen eli 4 % BKT:stä tutkimukseen, kuten korkeakouluvisiossa tavoitellaan. Lisäksi jatkossa tulee satsata lisää yliopistojen ja tutkimuslaitosten tutkijalähtöiseen tutkimukseen, joka on usein todellisten taloudellisten ja sosiaalisten innovaatioiden perusta.

Yliopistojen hallintoa ja rahoitusmallia kehitetään. Laki sisältää useita yliopistokohtaisia muutoksia, joihin yleisesti suhtaudutaan myönteisesti

Iso kysymys jatkossa on elinikäiseen oppimiseen liittyvät ratkaisut, jotka koskevat mitä suurimmassa määrin yliopistoja ja ammattikorkeakouluja. Miten tämä järjestetään? Mikä on korkeakoulujen, asianomaisten henkilöiden ja työnantajan rooli? Ja miten rahoitetaan? Tämä on epäilemättä seuraavan hallituskauden suuria kysymyksiä.

Niin tutkimuksen kuin korkeakoulujen hallinto—ja rahoitusasioissa on viime vuosina painotettu voimakkaasti elinkeinoelämän ja yhtiskunnan taloudellisia tarpeita. Tämä on ilman muuta tärkeää. Korkeakoulujen tulee vastata yhteiskunnan tehtävien koulutustarpeeseen ja kaupallisia innovaatioita palvelevaan tutkimustarpeeseen.

Mutta yksin tämä on liian rajoittunut näkökulma. Yliopistot muodostavat kansallisen sivistyksen ja kulttuurin perustan. Tarvitaan riittävän korkeatasoista vapaata tutkimusta. Sieltä tulevat pitkän päälle todelliset sosiaaliset ja taloudellisetkin innovaatiot.

Jatkossa on myös tärkeää riittävää taloudellista autonomiaa. Nykyinen OKM:n rahoitusmalli on aivan liian byrokraattinen ja todellinen ohjausvaikutus kyseenalainen. Taloudellista autonomiaa ja omaa perusrahoitusta tulee jatkossa vahvasti lisätä.

Sama koskee yliopistojen autonomista päätöksentekoa. Korkeakoulujen hallituksissa on yhä enemmän ulkopuolisia henkilöitä, joita tietty määrä on ilman muuta jossakin määrin hyödyllistä. Samoin yliopistojen keskitetty hallinto helpottaa johtamista, mutta yliopistot eivät ole liikelaitoksia. Nykytilanne on vieraannuttanut yliopistoyhteisöä ja aiheuttanut lisääntynyttä henkilöstön tyytymättömyyttä. Tämä on todettu mm yliopistouudistuksen arvioinnissa. Olisi taas aika siirtää vaakaa yliopistoyhteisön oman päätöksenteon suuntaan ja erityisesti lisätä yliopistokollegion valtaa.

Tutkimuksesta puhuttaessa on myös aika tunnustaa, että takavuosien ns. strategisen tutkimuksen uudistus meni liian pitkälle, ja moni silloisessa kritiikissä esitetty huoli on toteutunut. Valtion tutkimuslaitoksilta, jotka omalla alallaan, kuten terveydessä tai maataloudessa, tekevät tärkeää tutkimustyötä, otettiin kymmeniä miljoonia haettavaksi poliittisesti nimitetyn elimen toimesta usein irrallisiin hankkeisiin. Samalla on vakavasti heikennetty laitosten työtä palvella tutkimuksella hallinnonalansa ongelmien ratkaisemisessa ja työn ohjaamisessa.

Uudistuksessa oleva tilauskoulutuksen salliminen jakaa korkeakoulukentän toimijoita. Esimerkiksi Suomen Ylioppilaskuntien Liitto on kriittinen. Hallituksen esityksessä on kuitenkin pyritty rajaamaan tätä koulutusta tarkkaan niin, että vain tilaaja maksaa ja tilauskoulutus ei saa heikentää korkeakoulun peruskoulutusta.

SYL korostaa kommentissaan myös siirto-opiskelun sujuvoittamista, mikä säästää resursseja ja on opiskelijan kannalta valintarumbaa järkevämpi. Yleisestikin ottaen Suomi on kovin jälkijunassa yliopistojen välisessä liikkuvuudessa kandi- ja maisteritutkintojen välillä. Tämä on kuitenkin esim. Englannissa tai USA:ssa säätö eikä poikkeus. Tämä hyödyllisyyteen kiinnitti myös nobelisti Holmström huomiota puhuessaan täällä eduskunnassa.

Opiskelijoiden asiasta on lopuksi myös korostettava suomalaisten ylioppilaskuntien tärkeää kansallista merkitystä. Ylioppilaskuntien kattava jäsenyys takaa opiskelijoiden sanan painoarvon niin yliopistojen sisällä kuin ulkopuolella. YTHS-laki, joka on aivan erinomainen asia korkeakouluopiskelijoiden terveyden ja hyvinvoinnin kannalta, ei saa vaikuttaa nykyiseen ylioppilaskuntien asemaan.

Ministeri Annika Saarikko esitteli tänään eduskunnassa hallituksen esityksen, jossa Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) palvelut laajennetaan koskemaan yliopisto-opiskelijoiden lisäksi myös ammattikorkeakouluopiskelijoita.

– YTHS on erittäin hyvin toimiva järjestelmä, joka nauttii yliopisto-opiskelijoiden tukea ja jota opiskelijajärjestöt ovat voimakkaasti puolustaneet. On erittäin ilahduttavaa, että vuosien toiveiden jälkeen myös ammattikorkeakoulujen opiskelijat saadaan nyt YTHS:n hyvien palvelujen piiriin, toteaa kansanedustaja ja YTHS:n valtuuskunnan puheenjohtajanakin toiminut Pekka Puska (kesk.).

Sote-keskustelua ajatellen voidaan todeta, että YTHS muodostaa monella tavalla maakunnille esikuvan hyvästä terveyttä edistävästä perusterveydenhuollon järjestelmästä.

– Myös yhteiskunnan kannalta on merkittävää, että opiskelija-hyvinvointiin panostetaan ja terveydenhuolto on kunnossa. Tämä uudistus ja YTHS-laajennus ei tietenkään tapahdu ilman taloudellisia lisäkustannuksia ja on hienoa, että tähän tärkeään uudistukseen on nyt löytynyt tarvittavat varat, sanoo Puska.

Puska puhui 25.9. eduskunnan lähetekeskustelussa koskien hallituksen esitystä eduskunnalle laiksi korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollosta.

Muun muassa Helsingin Sanomissa on ollut keskustelua asunnottomuudesta. Tässä yhteydessä on kannettu myös huolta sote—uudistuksen vaikutuksista.

Asunnottomuus on iso inhimillinen ja yhteiskunnallinen ongelma, jonka ratkaisemiseen tulisi panostaa. Syyt ovat moninaiset, ja ratkaisut eivät ole helppoja. Taustalla on usein henkilökohtaisten ja sosiaalisten ongelmien vyyhti, jota sitten erittäin usein alkoholi ja päihteet pahentavat.

Sote-uudistukseen liittyvä huoli koskee tehtävien jakautumista maakunnan ja kaupunkien kesken, mistä mm. Helsingin puolelta on kannettu huolta. Sosiaalipalvelut siirtyvät uudistuksessa maakunnille, jolloin myös asunnottomien sosiaali- ja terveyspalvelut ovat kokonaisvaltaisesti maakunnan palvelujärjestelmän varassa. Vaikka puhutaan maakunnista palvelujen järjestäjänä, käytännön palvelupuisteet ovat entiseen tapaan kentällä, esim. Helsingissä.

Asumisen edellytysten turvaaminen on edelleen kunnan tehtävä, eikä esimerkiksi välinevuokrasopimus ole sosiaalihuoltolain mukainen sopimus. Asukkaan taloudelliset ongelmat, joiden vuoksi kunnan sosiaalitoimi joutuu nykyään usein toimimaan asunnon välivuokraajana, ei myöskään tee asunnosta sosiaalihuollon piiriin kuuluvaa.

Epäselvyyttä on ollut kuntien tukiasuntojen tilanteesta. STM on tarkentanut sote-uudistuksen voimaanpanolain sisältöä siten, että vain osa kuntien tukiasunnoista siirtyisi maakunnalle Ratkaisevaa olisi se, sisältyykö henkilön saamaan palveluun asunto vai ei. Jos asunto on osa peruspalvelukokonaisuutta, on asia sotepalvelua eli maakunnan. Muussa tapauksessa asunnot jäisivät jatkossakin kunnille.

Tätä tilannetta on pidetty ongelmallisena, ja esimerkiksi Kuntaliitto on esittänyt kaikkien vuokrattujen asuntojen siirtämistä maakunnalle. Tällöin viitataan erityisesti päihde- ja mielenterveyspotilaiden tukiasuntoihin. On kuitenkin muistettava, että asumisasiat eivät yleisesti ottaen kuulu maakunnan tehtäviin. Maakunnan on kuitenkin arvioitava sote-palvelujen vaatimaa kriisi- ja tukiasuntojen tarvetta.

Isosta kuvasta on muistettava, että asuntopolitiikka ja asuntojen saatavuus ovat kuntien asia, ja maakunnalla on järjestämisvastuu sosiaalihuollon palveluista. Asunnottomien asunnon järjestämionen on yhdyspinta, jossa kunnan, maakunnan ja järjestöjen tulee tehdä yhteistyötä. Itse asunnon tarjoaminen on kunnan tehtävä, ja tukipalveluista vastaa maakunta.

On selvää, että sote-uudistuksessa tulee rajapintoja, kuten kaikessa hallinnossa. Tämä koskee sotessa mm. kunnan ja maakunnan rajapintoja koululaisten ja lastensuojelun asioissa.

Kuntien vastuuta asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä tulee korostaa – myös asunnottomien kohdalla. Kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen riittävä tarjonta on avain asunnottomuuden vähentämisessä. Tätä työtä tulee tukea sosiaalihuollon tapauskohtaisilla palveluilla.

Rajapinnoista huolimatta vastuut asunnottomien asiassa ovat selvät ja varmaan vielä vahvistuvat toteutuksessa. Tämän lisäksi on erityisen tärkeää, että kaikilla tahoilla ymmärretään asunnottomuuden tragedia ja tehostetaan toimenpiteitä asunnottomuuden poistamiseksi.

Hallituksen budjetti on vastuullinen esitys, joka turvaa talouden kehityksen ja antaa pohjan tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspoliittisiin kuin koulutuspoliittisiin uudistuksiin. Samalla tiukasta linjasta huolimatta budjetissa on voitu tuoda helpotusta moniin vähävaraisten pienimpiin etuisuuksiin ja tehdä eräitä muita tarpeellisia uudistuksia.

Soten hyväksymisen jälkeen sosiaaliturvan kokonaisuudistus on seuraavan eduskuntakauden iso ja välttämätön asia. Tavoitteena on yksinkertaistaa monimutkaista järjestelmää, turvata riittävät apu sitä tarvitseville ja samalla kannustaa työntekoon. Tällä tavalla järjestelmä hyödyttäisi entistä oikeudenmukaisemmin ja tehokkaammin tarpeessa olevia, mutta samalla kannustaisi erilaista mahdollista työntekoa.

Pääluokan esipuheessa korostetaan erityisesti työllisyyttä, jonka suuresta paranemisesta tulee kiittää hallitusta. Tällä kehityksellä on ilma muuta myönteistä vaikutusta suomalaisten ja erityisesti perheiden hyvinvointiin. Esipuheessa korostetaan myös teknologiaa, joka varmaan tulee monella tavalla auttamaan palveluissa ja hoidossa, mutta todennäköisesti vähemmän yleisessä terveyden edistämisessä.

Soten hyväksyminen on myös erityisen tärkeää sen vuoksi, että päästäisiin taas kehittämään yleisempää terveys- ja hyvinvointipolitiikkaa, mikä on jäänyt soten varjoon. Terveyspuolella on muistettava, että kansalaisten terveys ja hyvinvointi sekä terveyserot ovat vain hyvin rajallisesti riippuvaisia kallista palveluista. Avainasemassa on yleinen terveyspolitiikka ja vanha hyvä periaatettamme ”Terveys kaikissa politiikoissa”.

Terveyden edistämisen kannalta tulee valtionvarainministerille ja hallitukselle antaa kunniamaininta. Haittaverojen korotukset, niin ikäviä kuin tällaiset piiskat voivatkin olla asianomaisille, tulevat tehokkaasti vähentämään haitallista kulutusta ja siten parantamaan kansanterveyttä ja pienentämään terveyseroja. Viittaan erityisesti tupakka-, alkoholi- ja virvoitusjuomaveroon. Onhan muistettava, että tutkitusti noin puolet väestöryhmien välisistä kuolleisuuserosta johtuu alkoholista ja tupakasta. Samalla haittaverot tuovat valtion budjettiin kipeästi kaivattuja varoja.

Erityisesti haluaisin korostaa tutkimus- ja seurantatyön riittävien resurssien merkitystä. Tässä suhteessa THL:llä on aivan keskeinen asema. Kysymys on kansalaisten terveyttä ja hyvinvointia koskevista luotettavista tiedoista ja kehitystrendeistä, sote-palvelujärjestelmän seurannasta ja uudistuksen toteutuksen arvioinnista. THL:n kuten muidenkin laitosten budjettia on leikattu, mm. kyseenalaisella ns. strategisen tutkimuksen uudistuksella. On tärkeää jatkossa turvata THL:n niin kuin muidenkin keskeisten valtion tutkimuslaitosten työ.

Myönteistä on, että budjetissa ennakoidaan sosiaali- ja terveystietojen toissijaista yhtenäistä käyttöä – hyödyttämään mm. tutkimusta, palvelujärjestelmien kehittämistä sekä kaupallisia innovaatioita. Tärkeää on myös korostaa kliinisen tutkimuksen rahojen merkitystä. Tämä koskee myös sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden harjoittelu- ja koulutusmahdollisuuksia palvelujärjestelmässä – eli ns. koulutuskorvauksia.

Lopuksi on vielä syytä kiittää ja noteerata, että tämän budjetin yhteydessä rintamaveteraaneille tullaan jatkossa rahoittamaan kotiin vietävät palvelut, kuten tähän asti sotainvalideille. Tämä on tärkeää ja kiireellinen kunniavelan maksu vielä elossa oleville sotiemme veteraaneille. Niin ikään budjetissa toteutetaan toivottu YTHS-uudistus, jolla hyvä järjestelmä turvataan ja laajennetaan ammattikorkeakouluopiskelijoita koskevaksi. Tätä koskeva lakiesityksen hallitus on juuri tänään antanut eduskunnalle.

Energiajuomien haitoista lapsille on tullut runsaasti tietoa, sekä myös vanhempien ja opettajien huolia. Asiasta on myös jätetty aloitteita toimenpiteistä ja eduskuntakysely. Hiljattain joukko kansanedustajia yhdessä lapsiasiavaltuutetun kanssa ottivat kannanoton ja vaativat toimenpiteitä.

– On hienoa nähdä, että huoli valtionhallinnossa on nyt otettu vakavasti, toteaa kansanedustaja, professori Pekka Puska (kesk.), joka on jo THL:n ajoistaan ajanut asiassa toimenpiteitä.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä, sekä perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko ovat nyt sopineet käynnistävänsä selvityksen lainsäädännön tarpeesta, jolla energiajuomien myynti alle 15-vuotiailta kiellettäisiin.

Olisi ollut parempi, jos kaupan keskusliikkeet olisivat jo aiemmin itse tehneet tällaisen päätöksen. Useat yksittäiset kaupat ovat niin tehneet lasten vanhempien pyynnöstä, mutta ovat toivoneet yhtenäistä valtakunnallista ratkaisua.

– Kun kaupan keskusliikkeet eivät ole vapaaehtoisesti tehneet energiajuomien myyntikieltoa lapsille, on hyvä, että ministerit ovat ryhtyneet käytännön toimenpiteisiin. Toivottavaa on, että asiaa koskeva selvitys valmistuu mahdollisimman nopeasti ja johtaa eduskunnalle annettavaan lakiin, jotta tämä yleisesti koettu huoli saataisiin valtakunnallisesti ratkaistua, sanoo Puska.

Senaste vinter skrev jag i egenskap av tidigare vasabo och nuvarande sommarbosatt i Vasa en insändare om hur Vasa och Vasaregionen inte ur ett Helsingforsperspektiv får den uppmärksamhet och tyngd som man vore förtjänt av i det nationella beslutsfattandet. Detta trots att regionen – inte minst genom sitt exportinriktade näringsliv – är en nationellt viktig motor.

Jag har tidigare konstaterat att en orsak till att Vasa kan förbises på det nationella planet beror på att många har en på befolkningstalet baserad bild av en rätt så liten stad. Detta samtidigt som många andra städer stärkt sina strategiska positioner genom otaliga kommunfusioner och den vägen höjt just befolkningstalet. Jag anser alltjämt att Vasa och Korsholm borde gå samman eftersom man genom att klättra i befolkningsstatistiken betydligt stärker sin roll nationellt.

I ljuset av flera färska beslut är detta än mer aktuellt. Jag hänvisar bl.a. till kampen om omfattande jour för VCS, domstolsämbetsverkets placering, läkarhelikoptern och riksväg 8. Inom en snar framtid kan kampen mycket väl gälla universitetet och högskolorna. Bakom många nationella beslut finns i praktiken ofta olika aktörers uppfattningar om storleken på enskilda orter – och denna uppfattning grundas i de allra flesta fall på just befolkningstalet.

Jag ser även att en strategisk fusion mellan Vasa och Korsholm skulle innebära andra ekonomiska och förvaltningsmässiga fördelar. Man kan tillsammans skapa en nationellt stark tvåspråkig och internationell stad som ytterligare stärker näringslivets och högskolornas verksamhetsförutsättningar. Det är onödigt att spekulera i vem som skulle vinna på en sådan fusion. Det är nämligen helt klart att en fusion skulle gynna såväl Korsholm som Vasa och hela kust-Österbotten.

Euroopan komissio esittää kesäajasta luopumista EU-maissa vuonna 2019. Esityksen mukaan EU:n jäsenmaat saavat päättää kumpaan aikaan ne siirtyvät: talvi- vai kesäaikaan.

– Tämä on hieno asia. Sitä on vuosikausia vaadittu mm. THL:n taholta. Viisareiden siirrosta on paljon riesaa ja myös oikeita terveyshaittoja, toteaa kansanedustaja, professori Pekka Puska (kesk.).

Suomessa eduskunta on myös yksimielisesti vaatinut kesäajasta luopumista, ja ministeri Anne Berner on ajanut asiaa pontevasti EU:n piirissä.

– Päätettäessä Suomen tulevasta kellonajasta tulee muistaa aikavyöhykkeiden vaikutukset. Talviaika on Suomen aikavyöhykkeessä luonnollinen aika. Tämän vuoksi Suomen tulisi palata pysyvästi talviaikaan, esittää Puska. Maantieteelle emme voi mitään!

Terveysvaikutukset ovat yksi vahvimpia perusteita kesäajasta luopumiseen. Niitä on esimerkiksi THL:n tutkimusprofessori Timo Partonen on tuonut usein esille. Tutkimusten mukaan pysyvä kesäaika huonontaisi syksyisin ja talvisin unen laatua, mikä vaikuttaa monin tavoin, kuten väsymyksen lisääntymiseen ja sydämen ja verisuonien rasittumiseen.

– Pysyvään talviaikaan siirryttäessä taas keväästä syksyyn nykyistä hämärämmät illat ja valoisammat aamut edistäisivät nukahtamista. Tämä voisi johtaa parempiin yöuniin. Unihäiriöt ovat suuri kansanterveydellinen ongelma, jota ei tule entisestään pahentaa pysyvään kesäaikaan siirtymisellä, toteaa Puska.

Juha Sipilän (kesk.) hallitus vahvistaa budjettiesityksessään tutkimuksen ja tuotekehityksen rahoitusta. Keskustan kansanedustaja, professori Pekka Puska kiittää hallitusta erityisesti terveydenhuollon yksiköille yliopistotasoiseen tutkimukseen varattavan rahoituksen turvaamisesta. Puska muistuttaa, että erityisesti kliinisen tutkimuksen merkitys hoitokäytäntöjen ja -menetelmien kehittämisessä on kiistaton. Tutkimusrahoituksen turvaaminen mahdollistaa terveydenhuoltojärjestelmän kehittämisen niin potilaiden kuin palvelujärjestelmän hyödyksi.

Budjetissa kohdistetaan 3,3 miljoonaa euroa sosiaali- ja terveystiedon toissijaista käyttöä hallinnoivan lupaviranomaisen toimintaan. Tämä luo entistä parempia edellytyksiä terveys- ja hyvinvointitietoon perustuvan tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan lisäämiselle ja yritysten investoinneille. Korkeaan osaamiseen panostaminen myös terveydenhuollossa on osa Sipilän hallituksen osaamiseen perustuvan kasvun tukemista.

Hallitus päätti myös vahvistaa Suomen Akatemian edellytyksiä tukea nuorten tutkijoiden uria ja tutkimuksen laatua. Nuorten tutkijoiden tukeminen mahdollistaa tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan jatkuvuuden ja kehittämisen. Professori Pekka Puska iloitsee päätöksestä ja muistuttaa pitkään tutkijauraansa viitaten, että mahdollisuus tehdä tutkimustyötä ja kehittyä tutkijana nuoresta lähtien tuo tutkimustyöhön syvyyttä ja perspektiiviä, jota ei hetkessä voi saavuttaa.

Helsingin Sanomat kirjoitti 22.7. pääkirjoituksessa, että ”tupakointikeltoa voisi harkita myös uimarannoille”. Tällainen ehdotus sisältyykin STMn Tupakka- ja nikotiinipolitiikan kehittämisryhmän raporttiin, joka jätettiin 31.5.

Kun Ilkka Oksalan vetämä työryhmä valmisteli seuraavia askeleita tiellämme kohti savutonta ja nikotiinivapaata Suomea, yleisimpiä ryhmälle esitettyjä toiveita oli savuttomien ympäristöjen laajentaminen. Tässä suhteessa tulivat esille erityisesti parveketupakointi, bussipysäkit, lasten leikkipuistot sekä uimarannat.

Näiden kohdalla nousi tupakansavulta suojelemisen ohella esille tupakantumppien muodostama ympäristöongelma. Suomessa tulee tupakantumppeja vuosittain noin 4 miljardia. Niistä huomattava osa päätyy luontoon – sisältäen sekä muovia että erilaisia myrkkyjä.

Uimarantoja asia koskettaa niin vesiympäristön kuin lasten suojelun kannalta. Viranomaissäädöksiä varten voidaan tehdä rajauksia uimarantojen luokittelun perusteella. Viranomaisten valvomia uimarantoja lienee vajaa 2000, joista EU-säädösten mukaisia on noin 300.

Nykyisenä hyvänä uimarantakesänä on hyvä kiinnittää asiaan huomiota, ja jatkossa tehdä asiassa päätöksiä niin kunnallisella tasolla kuin myöhemmin lainsäädännössä. Tällaiset päätökset ovat hyvää ympäristönsuojelua ja vievät osaltaan myös savuttomuutta eteenpäin.

Pekka Puska
Kansanedustaja (kesk.), professori

(Eduskunta keskusteli 12.6. monenkeskisen kansainvälisen yhteistyön haasteista)

On hienoa, että Suomen eduskunta käy ajankohtaiskeskustelun kansainvälisen monenkeskisen yhteistyön haasteista. Monenkeskinen yhteistyö on juuri Suomen kaltaisen pienen maan intresseissä, koska varamme yksin eivät kovin paljon riitä kansainvälisissä haasteissa.

Elämme globalisoituvassa maailmassa. Sen vuoksi on Suomen kannalta tärkeää olla mukana kansainvälisessä yhteistyössä. Tässä työssä on Suomella paljon annettavaa, mutta myös paljon saatavaa. Sitä paitsi maapallo on yhteinen, ja meidän tulee kantaa vastuumme maapallon haasteista.

Kansainvälisen poliittisen, tieteellisen ja kaupallisen yhteistyön ohella ns. kehitysyhteistyö on tärkeää. Eli velvollisuutemme on tukea köyhempiä maita, joiden väestö kamppailee köyhyyden, sairauksien ja muiden isojen ongelmien kassa.

Tässä työssä on tärkeää korostaa ja tukea monien järjestöjen työtä, joka on usein epäitsekästä ja arvokasta vapaaehtoistyötä vaikeissa olosuhteissa. Myös kahdenkeskistä yhteistyötä tarvitaan.

Monenkeskisen yhteistyön pitäisi olla erityisesti pienten maiden intresseissä. Mielestäni Suomen intresseissä on vahvistaa nimenomaan YK:n ja sen alajärjestöjen työtä. Aiemmassa työssäni WHO:n johtajistossa sain nähdä ne mahdollisuudet, jotka järjestöllä on vaikuttaa monien maiden terveydelliseen kehitykseen sekä WHO:n arvovallan että asiantuntijatyön avulla.

YK ja sen alajärjestöt muodostavat maailman virallisen yhteistyöfoorumin, jota kaikkien maiden tulisi tukea. YK:n alajärjestöt tekevät alalla tärkeää työtä, ja viime vuosina on eri YK-järjestöjen keskinäinen yhteistyö parantunut niin maatasolla kuin globaalisti.

Osallistumalla keskeisten YK-järjestöjen, kuten juuri WHO:n, rahoitukseen, Suomi voi olla mukana keskusteluissa ja vaikuttamassa painopisteiden valintaan. Silloin olemme mukana leveämmillä hartioilla ja niissä pöydissä, joissa kansainvälistä monenkeskistä yhteistyötä suunnitellaan ja johdetaan.

Tähän rahoitukseen liittyy YK-järjestöjen toivomus, että jäsenmaat eivät liikaa korvamerkitsisi rahoitustaan, vaan yhtyisivät yhdessä päätettyjen painopisteiden rahoitukseen. Tämä vahvistaa järjestöjen suunnitelmallista työtä.

Mitä tulee yhteistyön tavoitteisiin, minusta aivan keskeisen pohjan muodostaa YK:n kestävän kehityksen tavoitteet ja ohjelma. Siinä ei ole kysymys vain kehitysmaiden tukemisesta vaan yhteisen maapallomme tulevaisuudesta. Samalla kun se antaa vahvan raamin ja pohjan monenkeskiselle kansainväliselle yhteistyölle sen tulisi myös niveltyä myös omiin kansallisiin toimimme.

Kansanedustaja Pekka Puska

Tarina jatkuu: STM:n tupakkatyöryhmän uudet ehdotukset

Tupakoinnin terveyshaitat alkoivat tulla tietoisuuteen 1960-luvulla. Suomessa Pohjois-Karjala projekti otti aloittaessaan vuonna 1972 tupakoinnin vähentämisen keskeiseksi tavoitteeksi ravintomuutosten ohella, ja projekti toteutti myös näkyviä valtakunnallisia tupakoinnin lopettamisen TV-ohjelmia 1970-luvun loppupuolelta 1990-luvun alkuun.

1970- luvun puolivälissä säädettiin ensimmäinen tupakkalaki, joka oli silloin kansainvälisesti katsoen uraauurtava. Sen jälkeen on tupakkalakia aika ajoin kiristetty, rinnan väestön tupakoinnin vähenemisen kanssa. Kehitystä on tukenut samaan aikaan vahvistunut monipuolinen tupakoinnin vähentämiseen tähtäävä terveydenedistämisen työ. Lainsäädännöllä on tupakkaveroa kiristetty, ravintolat sekä työpaikat tehty pääasiassa savuttomiksi, kaikkinainen mainonta lopetettu, jne.

Viime vuosina työtä on tukenut myös myöhemmin liikkeelle lähtenyt kansainvälinen kehitys. Maailman Terveysjärjestö WHO:n vuonna 2003 hyväksytty maailmanlaajuinen tupakoinnin torjunnan sopimus on sitovuudessaan uraauurtava globaali kansainvälisen oikeuden instrumentti. Samoin EU:n sitova tupakkadirektiivi on auttanut vahvistamaan lainsäädäntöä, ja saanut muuta Eurooppaa vahvemmin mukaan.

Kehityksen myötä myös tupakointi on Suomessa suuresti vähentynyt: Vain noin 15 % aikuisväestöstä tupakoi enää, ja nuorten tupakointi on selvästi vähentynyt. Suomi on hyvää vauhtia siirtymässä savuttomaan suuntaan. Suomi on nyt edelläkävijä myös siinä, että ensimmäisenä maana maan tupakkalakiin on kirjattu tavoitteeksi savuton ja nikotiiniton Suomi.

Tapahtuneen kehityksen myönteiset seuraukset ovat isot. Tupakoinnin huomattava väheneminen on olennaisesti pienentänyt miesten keuhkosyöpäkuolleisuutta sekä merkittävästi myötävaikuttanut sydän- ja verisuonitautikuolleisuuden laskuun.

Suomen tupakkapolitiikassa ovat valistus, lainsäädäntö ja tupakoinnin väheneminen kulkeneet käsi kädessä. Kun tupakointi on vähentynyt, on tullut mahdolliseksi kiristää lainsäädäntöä, joka taas on vähentänyt tupakointia. Tavoite savuttomasta Suomesta edellyttääkin sekä hyvän työn jatkamista että uusia toimia.

Viimeisen vuoden aikana on istunut STM:n tupakkatyöryhmä, joka jätti ehdotuksensa ministeri Saarikolle 31.5. WHO:n Maailman Tupakattomana päivänä. Mietintö sisältää uusia toimenpide-ehdotuksia, jotka koskevat useimpia tupakkapolitiikan lohkoja.

Tärkein keino tupakoinnin vähentämisessä on hinta, ja työryhmä esittää vaikuttavien veronkorotusten jatkamista myös seuraavina vuosina. Näkyvää tulee olemaan myös siirtyminen tuotemerkittömiin savukepakkauksiin. Esitykset koskevat myös savuttomien alueiden laajentamista, mm. parveketupakoinnin osalta, nuorten ikärajoja, nuuskaa ja muita nikotiinituotteita, vieroituksen ja lopettamiskampanjoiden tukemista ym.

Suomessa on väestön ja poliittisten päättäjien tuki tupakoinnin vähentämiseen tähtäävään työhön nykyään vahva. Taakse on jäänyt holhouskeskustelun aika. Myös hupeneva tupakoivien joukko on toimenpiteille varsin myönteinen, koska heistäkin useimmat haluaisivat lopettaa. Menee raha ja terveys. On tärkeää, että STM valmistelee ryhmän esittämät toimenpiteet ja että seuraava eduskunta saa varsin pian uudet lakimuutokset hyväksyttäviksi. Ja Suomen menestystarina jatkuu!

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan oppositiota edustavat jäsenet pitivät eilen (16.5.) näyttävän mediatapahtuman valiokunnan päätöksestä olla lausumatta hallituksen julkisen talouden suunnielmasta vv. 2019-22. Tämän johdosta muutama näkökohta:

• Varsin normaalia on, että valiokunnat eivät käsittele ja lausu kaikista niille tulevista asioista, ellei ole kysymys niille osoitetusta lakiasiasta.
• Eduskunnan varsinainen tehävä on lakien säätäminen ja valtion talousarvion hyväksyminen. Parlamentarismin periaatteiden mukaan eduskunta antaa ajoittain ja mahdollisuuksien mukaan antaa lausuntoja hallitukselle.
• Sote-lakipaketti on tänä keväänä koko eduskunnan ylivoimaisesti tärkein ja iso asia, joka vaatii valtavan työmäärän. Kun kaikessa työssä pitää pitää panna työtehtävät tärkeysjärjestykseen, niin näin tässä on tehty: annetaan sote-lakipaketille prioriteetti.
• Julkisen talouden suunnitelmasta, joka on pääasiassa seuraavan hallituksen asiaa, lausuu joka tapauksssa valtionvarainvaliokunta, jolle asia varsinaisesti kuuluu.
• Soten rahoitusasioista on normaaliin tapaan valiokunnassa kuultu monella tavalla valtionvarainvaliokunnan edustajia, mukaan lukien valtiosihteeri Hetemäkeä.

Yllä olevan perusteella ei ole mitään perustetta väittää, että valiokunnan päätös merkitsisi sitä, että valiokunta ei käsittelisi sote-pakettia kunnolla. Päinvastoin, päätöksen tarkoitus oli nimenomaan turvata kaikki mahdollinen aika ja sihteeristöresurssit sote-paketin hoitamiseen kunnolla.

Tässä lyhyessä ryhmäpuheenvuorossa ei kannata laajemmin toistaa niitä monia sote-uudistuksen perusteita, jotka ovat vahvistuneet pitkän valmistelun aikana, mutta todettakoon kuitenkin ne keskeiset:

• Monta sataa eri hallintoelintä korvataan 18 maakunnan päätöksenteolla.
• Maakunnan sote-palvelujen rahoitus päätetään yhtenäisellä päätöksenteolla, ei eri päättäjien toimesta eri järjestelmiin.
• Peruspalvelut vahvistuvat, mahdollistaen mm. helpomman vastaanotolle pääsyn ja vanhusten huollon.
• Valinnanvapaus vahvistuu monissa palveluissa.

Näyttää siltä, että sote-keskustelu alkaakin olla enemmän politiikkaa, mielikuvia ja valtapeliä, kuin keskustelua itse uudistuksesta, sen sisällöstä ja todellisista vaikutuksista – puhumattakaan siitä, mitä seuraa, jos uudistus kaadetaan ja aletaan taas alusta: Peruspalvelujen rapautuminen jatkuu ja yksityisten terveysfirmojen rooli kasvaa.

Kysymme vielä uudestaan: Mitä haittaa on Helsingille ja pääkaupunkiseudun kaupungeille siitä, että päätökset suurelta osin kuntarajat ylittävistä palveluista ja asioista tehdään yhdessä laajemmilla hartioilla ja yhden budjetin puitteissa? On muistettava, että pääkaupunkiseudulla pendelöi päivittäin noin 120.000 ihmistä yli kuntarajojen…. Ja että Helsinki ja pääkaupunkiseudun kaupungit päättävät nykyäänkin hyvin pienestä osasta niistä asioista, jotka siirtyvät maakunnan päätettäviksi.

Samalla kaupungit pääsevät eroon raskaasta sote-palvelujärjestelmästä ja voivat keskittyä paremmin asukkaiden hyvinvoinnin, koulutuksen, elinympäristön sekä kaupunkien elinvoimaisuuden kehittämiseen. Kaupunkiemme tulisikin kiireesti ruveta valmistelemaan terveyden ja hyvinvoinnin strategioitaan, kun nämä tärkeät tehtävät jäävät sote-uudistuksessa kunnille!

Myös Uudellamaalla luontevin järjestäjätaho on maakunta. HUSn tekemä työ maakunnan erikoissairaanhoidossa luo hyvän pohjan yhteistyön laajentamiselle koko terveydenhuoltoon ja sosiaalipalveluihin.

Uudellamaalla tarvitaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta aivan samoista perussyistä kuin muuallakin Suomessa. Nykyjärjestelmän haasteet kasvavat. Kuntavetoinen tapa järjestää nämä kansalaisille elintärkeät palvelut on tullut tiensä päähän. Yksittäisten kuntien voimavarat eivät riitä laadukkaiden ja tasaveroisten palvelujen järjestämiseen kaikille uusmaalaisille.

On muistettava, että vaikka pääkaupunkiseutu on monella tavalla Suomen veturi, sen elinvoimaisuus on paljon riippuvainen Suomen taloudesta ja varsinkin viennistä, jonka arvo tehdään pitkälti muualla maassa. Pääkaupunkiseutu tarvitsee muuta Suomea, ja muu Suomi pääkaupunkiseutua. Olemme samassa veneessä. Myös hallinnon ja palvelujärjestelmän raamit on hyvä pitää yhtenäisinä. Samalla kukin maakunta voi sote- lakien perusteella varsin pitkälle säätää järjestelmän yksityiskohtia omien olosuhteittensa mukaan.

Keskustan ryhmä pitää käsittämättömänä pelotteluna ja uhkakuvien maalailuna Helsingin puolelta taas kerran esitettyä lausumaa. Onneksi Espoossa ollaan rakentavammalla tiellä kaupunginhallituksen esittämässä lausumassa. Ja sekä Espoossa että Vantaalla oli äänestyksissä vielä selvemmät vaihtoehtoesitykset. Pääkaupunkiseutu ei siis ole yksimielisesti linnoittautunut Vapaavuoren torjuntabunkkeriin.

Käsittelyssä oleva sote-ehdotus ei ole täydellinen. Sellaista ei olekaan. Mutta niillä tahoilla, jotka haluavat kaataa nykyisen sote-suunnitelman ei ole mitään yhteistä mallia – vaan hyvinkin eri suuntiin meneviä malleja, joista monet on valmisteluissa todettu ongelmallisiksi. Päällimmäisenä onkin pelottelu erilaisilla uhkakuvilla.

Pääkaupunkiseudun kaupungit ovat antaneet sote-asiasta lukuisia lausuntoja ja niiden edustajat ovat olleet paljon eduskunnan valiokunnissa kuultavina. Asiantuntijat on kuultu. Nyt on ratkaisujen aika. Tässä vaiheessa tällainen teatterikokous on turha ja hukkaa vain veronmaksajien rahoja.

Pääkaupunkiseudun sote-kokous 15.5.2018
Keskustan ryhmäpuheenvuoro, kansanedustaja Pekka Puska

Sote-uudistusta on valmisteltu ainakin 10 vuotta. Sinä aikana meidän perinteisesti hyvän järjestelmämme palvelut ovat rapautuneet. Myös Helsingissä nähdään esim. lääkäriin pääsyn tai vanhusten huollon ongelmia, jotka väestön ikääntyessä tulevat vain lisääntymään. Uudistuksen perusperiaatteeksi on jo kauan sitten hyväksytty eri palvelujärjestelmien saumaton yhdistäminen ja integraatio laajemmalla väestöpohjalla.

Erilaisten kuntamallien haaksirikon jälkeen nähdään tällä hetkellä maakunnat varsin luonnollisena ja perustuslain mukaisena pohjana. Mallin sisältöä on valmisteltu useita vuosia, ja useimmat puolueet ovat eri vaiheissa olleet mukana. Erityisesti kokoomuksen vaatimuksesta on mukaan otettu myös yksityissektoria, mutta se – niin kuin muutkin osat järjestelmässä – ovat hyvin selkeästi maakunnan kontrollissa. Yksityissektorin panos on rajattu perusterveydenhuoltoon, jossa se lisää sen kapasiteettia ja tuo valinnan vapautta. Asiakassetelin ja henkilökohtaisen budjetin järjestelmät taas lisäävät olennaisesti pienten palvelutuottajien – yksityisten ja järjestöjen – mahdollisuutta olla mukana.

Varsinkin Helsingin kaupungin puolelta on kiivaasti kritisoitu uudistuksen maakuntamallia. Tämä on monesta syystä varsin kummallista.

Ensinnäkin maakuntamalli yksinkertaistaa hallintoa tavattomasti. Maakuntauudistuksen myötä tällä hetkellä noin 400 eri toimijan päätöksentekoa ja toimintoja siirretään 18 maakunnalle, joille valitaan päättäjät demokraattisesti suorilla vaaleilla. Hallinto siis yksinkertaistuu merkittävästi nykyiseen verrattuna.

Toiseksi, on vaikea ymmärtää, miksi Helsinki vastustaisi raskaan ja suurelta osin kaupungin rajat ylittävän palvelujärjestelmän siirtämistä laajemmille hartioille. Tällainen siirto mahdollistaa sen, että kaupunki voi paremmin keskittyä asukkaiden yleisempään edunvalvontaan, koulutukseen ja laajasti kaupunkilaisten hyvinvoinnin parantamiseen sekä kaupungin elinvoimaisuuden edistämiseen.

Kun Helsinki, aivan oikein, haluaa olla moderni eurooppalainen pääkaupunki, me emme saa unohtaa, että EU on alueiden Eurooppa. Tällainen alueellinen hallinto ei ole Euroopan maissa vähentänyt suurten kaupunkien elinvoimaisuutta – pikemminkin edistänyt sitä.

Talouden puolesta Uusimaa tulee valtiovarainministeriön laskelmien mukaan saamaan nykyiset sote-rahansa. Ja nykyistä tehokkaammalla järjestelmällä näillä varoilla saadaan enemmän terveyttä ja hoivaa. Mitä tulee puhuttuihin ja mielestäni hyviin Markus Syrjäsen laskelmiin, ne osoittavat aivan oikein, että suunnittelu- ja siirtymävaiheen rahoituksessa on haasteita – niin kuin kaikissa suurissa muutoksissa. Esimerkiksi palkkojen harmonisointitarve lisää menoja.

Uudenmaan sote-suunnittelu on päässyt vihdoin hyvään vauhtiin eivätkä siirtymävaiheen haasteet saa estää välttämätöntä uudistusta. Helsingin ja metropolialueen intressien turvaamisen kannalta on muistettava, että näillä kaupungeilla tulee erittäin todennäköisesti olemaan enemmistö asioista päättävässä maakuntavaltuustossa. Samalla on muistettava, että tällä hetkelläkin Helsinki päättää hyvin pienestä osasta maakunnille tulevista tehtävistä.

Taloudesta on huomattava, että uudistus ikään kuin betonoi taloutensa hyvin hoitaneiden kuntien tilannetta ja on siinä mielessä Helsingille suotuisa. Rahoituslain johdosta investointimahdollisuudet eivät kaupungilla juurikaan heikentyisi, mutta sote-investoinnit eivät jatkossa enää rasittaisi kaupunkia, jolle väestön ikääntyminen ja erityiset haasteet tuovat runsaasti investointipaineita.

Maakunta- ja sote-uudistuksessa katsotaan eteenpäin, ei taaksepäin. On valitettavaa, jos Helsinki tulee esiintymään jarrumiehenä. Haasteita toki on kaikissa isoissa uudistuksissa, eikä täydellistä mallia ole. Kaikki ei välttämättä tule sujumaan kuin Strömsössä. Mutta uudistuksen torjuminen aloittaisi sote-vatvomisen taas alusta, ja palvelujärjestelmän rapautuminen jatkuisi. Uudistuksen jälkeen havaittavia ongelmia tulee korjata ja jatkaa esimerkiksi työterveydenhuollon integrointia ja valmistella maakunnille verotusoikeutta. Soten jälkeen on myös tärkeää ruveta kehittämään palveluja lapsille, nuorille, ikäihmisille, maahanmuuttajille jne., myös niin että erityisryhmien kuntoutuksen järjestämisessä Kelan valtakunnallinen asiantuntemus voidaan huomioida.

Lausuntoehdotuksessa on tuotu esiin huolia, joista eräät ovat oikeita, mutta liioiteltuja, ja eräät mielestäni täysin perusteettomia. Lisäksi lausuntoluonnoksessa jätetään tuomasta esiin uudistuksen suuria myönteisiä vaikutuksia – itse asiassa niitä, joiden vuoksi koko uudistusta tarvitaan. Erityisen ikävää on pelottelu uudistuksen vaikutuksista tavallisille ihmisille, sairaille ja vanhuksille.

Helsingin kaupunki on antanut sote-uudistuksesta useita lausuntoja, viimeksi joulukuussa 2017. On hyvin erikoista, että valtuusto kutsutaan koolle ottamaan kantaa jo eduskunnassa käsittelyssä oleviin lakiesityksiin, joista on jo aiemmin annettu lausuntoja ja vieläpä kun hallintovaliokunta, jonka sektorille maakuntauudistus kuuluu, on jo ennen pääsiäistä saanut valmiiksi oman lausuntonsa lakiesityksistä.

Edellä olevan perusteella keskustan ryhmä esittää, että keskustelu merkitään tiedoksi, Helsinki ei anna lausuntoa ja kaupunginhallituksen esitys hylätään.

Pekka Puska
Keskustan ryhmäpuheenvuoro kaupunginvaltuustossa 4.4.2018

On hyvä, että tämä outo ja hyvin ikävä Helsingin kaupunginpäätös Malmin lentokentän lopettamisesta on kansalaisaloitteella tuotu tänne eduskuntaan keskusteltavaksi. Vaikka asia on muodollisesti Helsingin kaupungin, sillä on ilman muuta valtakunnallista ulottuvuutta. Onhan kysymys pääkaupungin lentokentästä, jolla on kansallisesti suuri historiallinen arvo ja merkitys pääkaupungin pienlentoliikenteen kannalta.

Vaikka teoriassa on mahdollista, että eduskunta voisi tässä jotenkin reagoida ja aloitteessa on tähän juridisia näkökohtia, on selvää, että eduskunta ei tässä vaiheessa voi oikein päättää muuta. Mielestäni tässä asiassa Helsingin kaupungin puolella Kokoomuksen ja vihervasemmiston toiminta on tosi outoa ja siivotonta. Tähän on ainakin kolme syytä:

1. Malmin lentokentänalue on merkittävä viher- ja virkistysalue. En ymmärrä kaupungin linjaa, että asukkaiden terveydelle ja viihtyisyydelle tärkeitä viheralueita halutaan jatkuvasti tuhota. Malmin lisäksi on keskuspuisto ja lukemattomia muita viheralueita. Ennen kuntavaaleja puolueet panivat paneeleihin ehdokkaita, jotka ilmoittivat kannattavansa Malmia ja viheralueita, mutta valtuustossa puolueet jyräävät toisin.
2. Malmin lentokentänalue on sellainen suopohja, että rakentaminen sille on hankalaa ja tulee hyvin kalliiksi. Mitä asuntorakentamiseen tulee, joutomaata rakentamiseen kyllä löytyy ja rakennetaan korkeampia taloja. Joka tapauksessa asukkaiden viihtyvyydelle ja terveydelle on pantava riittävä paino.
3. Kolmanneksi, eikä vähiten tärkeänä asiana, on kasvava pienlentoliikenne. Helsinkiä halutaan aivan oikein kehittää moderniksi eurooppalaiseksi pääkaupungiksi. Niihin kuuluu kehittyvä ja monipuolinen pienlentoliikenne – city-lentokenttä. Näemme esimerkiksi Tukholman Bromman ja Lontoon city –lentokenttien kehityksen. Jos Malmi tuhotaan, mistä uusi city-lentokenttä Helsinkiin? Ja ennen kaikkea, miksi aloittaa hankalasti ja kalliisti
   etsimään ja rakentamaan uutta, kun meillä on valmiina Malmi.

Kuten sanoin eduskunta ei voine tässä vaiheessa muuta päättää. Mutta ei voi muuta kuin toivoa, että Helsingin kaupunki vielä ottaisi järjen käteen ja peruisi älyttömän Malmi-päätöksensä. Samalla totean, että valiokunnan ponsiehdotus on hyvä ja toivon, että valtioneuvosto voi toimia – ellei Helsingin vuoksi enää Malmin lentokentän suhteen – pääkaupunkiseudun pienilmailuliikenteen turvaamiseksi.

Olen seurannut sote-asiaa varsin läheltä sen alkuvaiheesta asti. Se on ollut varsin surullista katsottavaa, kun asiantuntijoilla on kerta toisensa jälkeen pyyhitty pöytää, ja poliittinen riitely on hoitanut loput. Suurimmat ongelmat aiemmin liittyivät väestöpohjaan ja erilaisiin kuntamalleihin.

Yhtenevät tavoitteet

Uudistuksen päätavoitteista ei sinänsä ole ollut suuria erimielisyyksiä. Ne ovat koskeneet keinoja. Laajalti hyväksyttyjä tavoitteita ovat järjestelmän tehostaminen laajemmalla väestöpohjalla, hoitoketjujen integraatio, painopisteen siirtäminen peruspalvelujen ja terveyden edistämisen suuntaan, kustannusten säästö ja laajempi valinnan vapaus sekä palvelujen tasapuolinen saatavuus. Mielestäni nämä erilaiset tavoitteet on käsillä olevassa mallissa pyritty mahdollisimman hyvin sovittamaan yhteen.

Sote-kritiikki ampuu usein maakuntia. Kuitenkin maakunnat muodostavat laajasti hyväksytyn aluepohjan sotelle – ja lisäksi yksinkertaistavat aluehallinnon himmeleitä. On sanottu, että sote on hyvä mutta maakunnat ei. Tässä on se suuri virhe, että aiemmat sotet ovat kaatuneet juuri erilaisiin kuntapohjaisiin malleihin. Soten toteutus perustuu nyt maakuntaan aluepohjana. Ilman tätä sote kaatuu, ja ollaan taas alkupisteessä. Maakuntahallinto palvelee siis sotea. Asiat liittyvät erottamattomasti yhteen.

On toki myönnettävä, että esitettyyn malliin – niin kuin jokaiseen mahdolliseen – liittyy haasteita, koskien mm. integraation toteutumista, kustannuksia sekä tilaaja-tuottaja mallia. Nämä konkreettiset ongelmat liittyvät valittuun valinnanvapausmalliin, jonka haasteita on tässä viimeisimmässä esityksessä pyritty monin tavoin hiomaan ja saamaan asia hyvin maakunnan hallintaan. Samalla on muistettava, että yksityisten
palveluntuottajien laajempi mukaanotto tuo peruspalveluihin lisää kapasiteettia – puhumattakaan siitä, että valinnanvapauden lisääntyminen on arvokasta.

Vastauksia kritiikkiin

Eräs huomion arvoinen kritiikki koskee tilaaja-tuottaja mallia, josta muualla maassa on ongelmien vuoksi luovuttu. Huonosti hoidettuna se tässä sotessakin voi olennaisesti lisätä byrokratiaa ja kustannuksia, ellei asiaa maakunnissa järjestetä hyvin. Olennaista on välttää kaksinkertaisen hallinnon rakentamista niin, että maakunnan oma hallinto on kevyt ja toimii poliittisen sekä strategisen päätöksenteon tukena. Ja varsinainen operatiivinen hallinto huolehtimaan mm integraation toteutuksesta rakennetaan liikelaitokseen, joka vastaa noin 80-90 % maakunnan soten kustannuksista. Tämäkin asia on pitkälti maakuntien käsissä.

Keskustelussa käytetään varsin surutta sanontaa, että asiantuntijat kritisoivat”. Kuitenkin kuullaan kovin monenlaisia asiantuntijakommentteja eri suuntiin. Toisin kuin takavuosina, nyt on vaikea nähdä tämän mallin suhteen yhtenäistä asiantuntijakritiikkiä. Esimerkkinä huolettomasta käytöstä on äskettäin suuressa lehdessä ollut sanonta, että ”maakuntamalli ei miellytä asiantuntijoita”. Kuitenkin asiantuntijoiden kritiikki maakuntia kohtaan on ollut hyvin harvinaista. Toki maakunta-alueiden lukumäärästä on erilaisia mielipiteitä. Ja THLn asiantuntijat, jotka ovat aiempiin malleihin olleet perustellusti kriittisiä, pitävät tätä versiota toteuttamiskelpoisena ja kannustavat etenemiseen.

Kysymys alueiden lukumäärästä riippuu siitä, tarkastellaanko asiaa erikoispalvelujen vai peruspalvelujen näkökulmasta. Tämä jälkimmäinen näkökulma, jota yleisesti pidetään eräänä soten keskeisenä tavoitteena, puhuu juuri luonnollisten ja toiminnallisten maakuntien puolesta. Monet erityispalvelut vaativat keskittämistä ja maakuntien yhteistyötä, mutta siinä ei ole yhtä oikeaa lukumäärää: Eräät toiminnot tulee keskittää valtakunnallisesti, eräät yliopistosairaaloihin jne. Ja kysymys on siis maakuntien yhteistyöstä erilaisissa tarpeissa.

Kritiikissä sanotaan usein, että sote monimutkaistaa hallintoa. Kuitenkin asia on juuri päinvastoin. Satoja erilaisia hallintoelimiä korvataan 18 itsehallinnollisen maakunnan demokraattisella hallinnolla. Kun monet alueelliset hallintoelimet ovat olleet osa valtion hallintoa, tulevat ne nyt maakunnan demokraattiseen hallintoon.

Kritiikissä sanotaan usein, että palvelut keskittyvät kauemmaksi ihmisistä. Eli ollaan huolissaan tapahtuneesta kehityksestä, että peruspalvelut keskittyvät. Tämä kehitys on ollut seurausta järjestelmämme sairaala- ja laitosvaltaisuudesta. Soten tavoitteena on nimenomaan siirtää painopistettä
laitosvaltaisuudesta ihmisiä lähellä oleviin peruspalveluihin. Teknologian kehitys, ehkäisevän työn vahvistaminen ja juuri peruspalvelujen vahvistaminen vähentävät painetta sairaaloihin ja laitoksiin. Julkisen talouden tiukoissa raameissa soten tuoma painopisteen muutos on ainoa mahdollisuus vahvistaa peruspalvelujen resursseja ja siis huolehtia niiden riittävyydestä – että päästään lääkäriin ja vanhukset hoidetaan.

Entä säästääkö sote rahaa? Voidaan esittää mitä erilaisimpia teoreettisia arvioita siitä, kuinka sote säästää rahaa tai lisää kustannuksia. Varmaa kuitenkin on, että nykyistä tehokkaammalla järjestelmällä, jossa toimintoja on eri tavoin tehostettu ja palveluketjuja integroitu, voidaan hillitä kustannusten kasvua. Samalla rahalla saadaan siis enemmän terveyttä.

Palataan vielä maakuntakritiikkiin: On sanottu, että sote-palveluja ei pitäisi luovuttaa pois kaupungeilta eikä kunnilta. Mielestäni raskaiden ja kuntarajat ylittävän yhtenäisen palvelujärjestelmän siirtäminen maakunnille päinvastoin hyödyttää kaupunkeja ja kuntia. Ne voivat entistä paremmin keskittyä kuntalaisten etujen valvontaan sekä hyvinvoinnin, koulutuksen ja elinvoimaisuuden asioihin.

On myös sanottu, että uudistuksesta pitäisi kysyä EUlta. EUn säädökset ja koneisto ovat monimutkaiset, ja johonkin osaan voi aina vedota. Kuitenkin EUn keskeinen periaate on, että sillä on yhteinen kauppa- ja maatalouspolitiikka sekä ulkopolitiikkaa koordinoidaan. Terveydenhuolto ja sosiaalipolitiikka ovat kunkin maan oman päätöksenteon asioita. Tästä täytyy pitää kiinni, eikä kysyä lupaa EUlta eikä päästää EUta laajenemaan alueelle, joka ei sille kuulu. Kysymys on julkisesti rahoitetusta terveydenhuollostamme!

Sote poliittisena lyömäaseena

Sotesta on tullut kulloisellekin oppositiolle hallituksen lyömäase, jota on käytetty mitä erilaisimmin perustein – usein jopa sisältöön katsomatta. Kun hanke on hyvin laaja, ihmisten on vaikea asiaa mieltää. Ja kun kysymys on kaikille tärkeistä asioita – terveydestä ja sosiaalisesta tuesta, se on oiva pelotteluase.

Vuosien viivytysten jälkeen uudistus on todella tärkeä saada toteutukseen. Enää ei ole aikaa viivytellä. Tähän on vuosien varrella toitotettu vasta-argumenttia: Parempi ottaa aikalisä kuin toteuttaa huono uudistus. Tätä ei voi loputtomasti jatkaa.

Joskus tulee aika sanoa: ei enää voida vitkutella, on aika siirtyä toteutukseen. Täydellistä mallia ei olekaan. Monet huolet ja haasteet ovat toki todellisia, mutta niitä on siis tähän esitykseen paljon hiottu ja annettu maakunnille eväät hyvään toteutukseen. Näin ison uudistuksen kohdalla on myös vaikea ennakoida kaikkia seurauksia. Kaikki ei tule menemään kuin Strömsössä. Mutta maakunnilla on erittäin hyvät edellytykset seurata tilannetta ja tehdä korjaavia toimenpiteitä.

Sote maaliin – sekä toteukseen ja jatkotoimiin

On myös muistettava, että valmistelu maakunnissa on pitkällä. On siis aika lähteä maakunnissa toteutukseen. Samalla on muistettava, että uudistuksen jälkeen työtä on jatkettava. On toki korjattava havaittavia ongelmia. Työterveyshuolto tulee myös aikanaan kytkeä soteen. Ja tulee ryhtyä valmistelemaan maakuntien verotusoikeutta, eli kustannusten siirtämistä valtiolta maakunnille. Vain omien varojen kautta maakunnat voivat olla oikeasti itsehallinnollisia ja toimissaan kustannusvastaavia.

Ja hyvin tärkeää on panna nykyistä suurempi paino ongelmien ehkäisyyn, jossa on suuri potentiaali. Tämä koskee niin sote-palveluja kuin kuntien terveyden edistämistä ja kansallista terveyspolitiikkaa.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta – ja usea muu valiokunta – tulevat perehtymään tähän lakiesitykseen. Asiantuntijakuulemisten perusteella voidaan joitakin kohtia vielä hioa. Mutta nyt on aika päättä ja siirtyä käytännön toteutukseen. Ja ruveta saavuttamaan tuloksia, jotka hyödyttävät suomalaisten tarvitsemia palveluja. Vaihtoehtona on, että takavuosina meitä hyvin palvelut järjestelmämme edelleen rapautuu ja palvelukenttä tulee yhä enemmän yksityisten firmojen rahastuslähteeksi – niille, joilla on varoja. Ja vähävaraisten palvelujen saanti entisestään vaikeutuu.

Nyt kun soten ratkaisun aika lähestyy, herää taas varoittavia sormia, jotka haluavat eri syistä pelotella ja kaataa uudistuksen. Kuten sanottu, täydellistä mallia ei olkaan. Nykyisessä mallissa on kuitenkin aiempia ongelmia paljon hiottu pois, ja maakunnilla tulee olemaan suuret mahdollisuudet toteuttaa uudistus alueellaan järkevästi. Nyt on aika lopettaa jahkailu, joka on kestänyt aivan liian kauan. Suomi – ihmiset ja potilaat – tarvitsevat tämän uudistuksen, ja eduskunnan tulee nyt saattaa sote maaliin!

Eduskunnan käsittelyssä olevan koulutusvälikysymyksen taustana oleviin asioihin on helppo yhtyä: Tämä koskee koulutuksen kansallista merkitystä ja tavoitetta taata kaikille halukkaille mahdollisuudet hyvään ja korkeimpaan koulutukseen asti – sosioekonomisesta ja maantieteellisestä taustasta riippumatta. On helppoa jakaa myös tavoite kehittää ja parantaa koulutusjärjestelmäämme.

Sen sijaan on ikävää, että opposition viestit koulutusjärjestelmästämme ovat kovin valittavia ja negatiivisia. On totta, että julkisen talouden tasapainottamiseksi ja velanoton lopettamiseksi on jouduttu eri aloilla kiristämään budjettia. Muuten olisi edessä Kreikan tie, jolloin koululaitosta ja sosiaali- ja terveydenhuoltoa olisi jouduttu rajusti karsimaan.

Mutta ongelmista huolimatta meillä on edelleen eräs maailman parhaimmista koulutusjärjestelmistä. On syytä olla ylpeä siitä työstä, mitä päivittäin tehdään peruskoulusta yliopistoihin asti. Meillä on hyvin koulutetut opettajat, jotka tekevät päivittäin hyvää työtä. Opposition jatkuvat viestit ovat omiaan luomaan tähän kovin negatiivista kuvaa ja valittavaa ilmapiiriä.

Kehittämistä ja ongelmien arviointia toki tarvitaan. Mutta koulutusjärjestämme tarvitsee ennen kaikkea tukea ja tunnustusta – sekä riitelyn sijaa yhteistä kehittämistä!

Helsingin valtuusto pyrkii käsittämättömästi tuhoamaan asukkaiden hyvinvoinnille ja terveydelle tärkeitä viheralueita, keskuspuistoa ja Malmia. Malmi on myös pienlentokenttä, jonka kohtalon valtuusto näyttää sinetöineen. Kun pormestari Vapaavuori haluaa kehittää Helsinkiä moderniksi eurooppalaiseksi suurkaupungiksi, niin mihin pienlentoliikenne on unohtunut? City-lentokentät ovat tulevaisuutta ja voimakkaasti kehittymässä monissa Euroopan kaupungeissa. Mistä Helsinkiin city-lentokenttä Malmin tilalle?

Pekka Puska

kansanedustaja, varavaltuutettu (kesk)

Yliopistoilla ja tutkimuslaitoksilla on tärkeä kansallinen rooli korkeatasoisen tutkimuksen toteuttamisessa usein kansainvälisessä tieteellisessä yhteistyössä. Vain tämän avulla yliopistomme pystyvät antamaan korkeinta opetusta, tutkijamme voivat osallistua kansainvälisiin tieteellisiin foorumeihin, voidaan tuottaa uusia innovaatioita ja ylläpitää kansallista sivistystä. Suomen Akatemialla on tämän tutkimuksen rahoituksessa erittäin tärkeä rooli. Sen vuoksi Akatemian toiminnan järjestämiseen ja hallintoon tulee suhtautua vakavuudella.

Akatemian merkitys meidän kansainvälisesti katsoen aika rajallisessa tutkimusrahoituksessa on keskeinen. Kun yliopistojen omat tutkimusrahat ovat hyvin pienet, kaikki merkittävä tutkimus tehdään ulkopuolisen rahoituksen turvin. Viime vuosina on kansallisesti korostettu paljon elinkeinoelämää ja sen innovaatioita tukevaa tutkimusta. Se onkin tärkeää, mutta sen rahoitus tapahtuu usein ulkopuolisen päätöksenteon raameissa. Hyvän ja vapaan perustutkimuksen, jota rahoitetaan kilpaillusti vertaisarviointiin perustuen, unohtaminen olisi vakava virhe.

Yksimielisiä ollaan siitä, että todelliset innovaation eivät synny ylhäältä ohjatusti, vaan vapaassa tiedeyhteisössä. On toki selvää, että yhteiskunnalla on oikeus jossakin määrin ohjata verovaroin rahoitettavaa tutkimusta, mutta liian pitkälle menevä ohjaus olisi suuri virhe.

Viime vuosien kehitys on yliopistojen ja tieteen hallinnossa lisännyt tiedeyhteisön ulkopuolista valtaa. Yliopistoissa on yliopistolain perusteella lisätty ulkopuolista panosta hallinnossa. Sillä on ollut varmasti myös myönteisiä vaikutuksia, ja yliopistojen hallinto on jäntevöitynyt. Mutta mitalin toinen puoli on ollut, että tiedeyhteisö on vieraantunut oman yliopistonsa asioista. Tämä on nähty kiistattomasti yliopistoväen lisääntyneenä tyytymättömyytenä. Tämä on vaarallista kehitystä, jonka ongelmia parasta aikaa todistamme Tampereen uuden yliopisto kohdalla.

Myös Suomen Akatemian kohdalla on ollut samanlaista kehitystä. Aikoinaan Akatemian korkein hallintoelin oli tieteen keskustoimikunta. Se muodostui pääasiassa tieteellisten toimikuntien puheenjohtajista. Sen jälkeen tuli tilalle Akatemian hallitus, joka muodostettiin yliopistomaailman ulkopuolisista ja usein elinkeinoelämän ja hallinnon asiantuntijoista. Tieteellisten toimikuntien puheenjohtajilla oli sentään läsnäolo- ja puheoikeus.

Tiedän, että tätä laki valmisteltaessa oli esillä ajatus poistaa tämä läsnäolo-oikeus. Se olisi ollut aivan liian pitkälle menevä toimenpide eliminoida tiedettä Akatemian hallinnosta. Hallitukselle on nostettava hattua, että tämä ajatus hylättiin.

Lakiesitykseen on kuitenkin tämän pohdinnan valossa jäänyt toinen ongelma. Tieteellisten toimikuntien jäsenten kausi rajataan aiemmasta kahdesta yhteen. Se on melkoinen ongelma, kun uusilla jäsenillä menee aina oma aikansa päästä sisälle päätöksentekoon. Näin tämä on edelleen omiaan siirtämään päätöksenteon painopistettä hallinnolle. Tiedän, että perusteena on sanottu jäsenten työmäärä, joka voi tutkijoita painaa. Mutta tällaisessa tilanteessa voi aina ilmoittaa, että ei ole käytettävissä toiselle kaudelle.

On myös keskusteltu tieteellisten toimikuntien lukumäärästä. Aiemmin niitä oli tieteenalojen mukaan kuusi. Viime vuosina neljä. Nyt tämä lakiesityksen mukaan tulisi kolme. Tämänkin merkitystä tieteellisen arvioinnin kannalta on kyselty. Kun kuitenkin tieteiden välinen yhteistyö ja aitojen ylittäminen on korostunut, tällaista esitystä voi puolustaa.

Tässä lakiesityksessä on käsittääkseni tarpeellisia hallinnollisia uudistuksia ja siis muissa suhteissa kannatettava, mutta toivon valiokunnan pohtivan huolella, onko riittäviä perusteita rajata toimikuntien jäsenten kausi vain yhteen

Suomen Akatemian merkitys on suuri, ja sitä sekä sen rahoittamaa perustutkimusta pitää kaikin tavoin tukea. Mutta niin yliopistojen kuin Akatemian kohdalla pitää tulevassa päätöksenteossa katsoa, että tiedettä ja yliopistoyhteisöä ei saa lakaista pois hallinnosta. Voidaan kysyä, ollaanko yliopistojen ja Akatemian hallinnossa menty liian pitkälle ulkopuolisen yhteiskunnan, talouselämän intressien ja hallinnon painotuksessa tieteen ja tiedeyhteisön kustannuksella? Tiedettä ei saa unohtaa tieteellisen tutkimuksen johtamisessa!

Pekka Puska, kansanedustaja (kesk), professori
Suomen Akatemiaa koskevan lain lähetekeskustelussa eduskunnassa 14.2.2018