Olen seurannut läheisesti sote-uudistuksen vaiheita sen alusta alkaen, jollaiseksi voi lukea ns. Risikon mallin esittämisen vuonna 2009. Sitä ennen oli toki ollut jo muuta, mm. ”kansallinen terveyshanke” vuonna 2003.
Useat seikat ovat puoltaneet järjestelmämme uudistamista. Sitä ennen on kuitenkin todettava, että suomalainen terveydenhuolto on kansainvälisesti katsoen edelleen varsin korkeatasoista ja pärjää monilla mittareilla hyvin. Ne mittarit, joilla pärjäämme huonommin, sisältävät mukana myös kuolleisuus- ja sairastavuustekijöitä.
Tässä suhteessa on muistettava, että kannamme edelleen historiallista rasitusta maailman huippuluokkaa olleesta sydän- ja verisuonitautikuolleisuudesta ja miesten tupakkasyöpäkuolleisuudesta. Nämä ovat asioita, jotka ovat onneksi huimasti muuttuneet parempaan suuntaan ja joiden syyt ovat suuresty terveydenhuollon ulkopuolella, erityisesti alkoholissa, tupakassa, ravinnossa.
Uudistuksen tarpeellisuus on näyttäytynyt erityisesti perusterveydenhuollon ja vanhustenhuollon ongelmissa. Vaikeudet päästä lääkäriin ja terveyskeskusjonot ovat puhuttaneet. Tämä taas on johtunut pirstoutuneesta järjestelmästä, joka terveydenhuollossa on johtanut resurssien painopisteen siirtymiseen erikoissairaanhoidon suuntaan ja peruspalvelujen jäämiseen heikommalle osalle. Kuitenkin juuri hyvä perusterveydenhuolto vähentäisi kalliin erikoissairaanhoidon tarvetta, tukisi parhaiten kansanterveyttä ja on myös sitä, mitä kansalaiset erityisesti painottavat.
Uudistuksen tarpeellisuutta korostaa myös huoli kustannusten kasvusta, mikä johtuu paljolti lääketieteen kasvaneista mahdollisuuksista, kalliimmista hoidoista ja väestön kasvaneista toiveista. Poliittisissa puheissa korostuva väestön vanheneminen toki vaikuttaa, mutta puhuttua vähemmän. Unohdetaan, että vanheneva väestö on myös paljon aiempaa terveempää. Ja ns. huoltosuhde riippuu eläkkeellesiirtymisiästä.
Koko sote-prosessin aikana olen korostanut tarvetta järjestää palvelut riittävän isolla alueella ja integroidusti yhtenäisen hallinnon alla. Tällöin sama hallinto hoitaa ilman väliaitoja sekä peruspalvelut että erikoispalvelut, ja sekä terveys- että sosiaalipalvelut. Tältä pohjalta nyt esitetty järjestämislaki on historiallinen ja erinomainen. Aiempien vuosien ajatukset ja valmistelut erilaisista kuntapohjaisista malleista, ns. isäntäkuntineen, valitettavasti hidastivat paljon uudistuksen toteuttamista. Menetettiin tärkeitä vuosia.
Maakunnat ovat Suomessa luonnolliset alueet vastaamaan integroidusta palvelujärjestelmästä. Toki ne ovat usein liian pieniä vastaamaan joistakin erikoispalveluista. Mutta tätä varten tarvitaan maakuntien yhteistyösopimuksia ja ns. yhteistyöalueita.
Alueiden lukumääräkeskusteluun vaikuttaa se, katsooko asioita erikoissairaanhoidon vai peruspalvelujen näkökulmasta. Jos kaiken perustana pidetään perusterveydenhuoltoa, maakunnat ovat Suomen oloissa ilman muuta luonnollinen alue. Maakuntien merkitys korostuu myös, kun halutaan edistää tautien ehkäisyä ja terveyden edistämistä. Tässä ovat erilaiset maakuntapohjaiset toiminnot yhdessä palvelujärjestelmän kanssa avainasemassa. On myönnettävä, että vuosikymmenien kokemukseni Pohjois-Karjalasta ovat vaikuttaneet näkemyksiini.
Pidän siis ehdotettua sote-uudistuksen järjestämismallia hyvin onnistuneena. Kuten lakiehdotuksen ensimmäisessä pykälässä sanotaan, tavoitteena on varmistaa yhdenvertaiset, kustannusvaikuttavat ja tuottavuudeltaan hyvät palvelut. Juuri integroidulla maakuntamallilla voidaan oikein toteutettuna parhaiten edistää tavoitetta tasa-arvosta palvelujen saannissa.
Sivuhuomautuksena voidaan todeta, että keskustelussa puhutaan tässä yhteydessä terveyserojen kaventamisesta. Sitä voi paraskin sote saada vain hyvin rajoitetusti. Terveyserot tulevat tutkitusti erityisesti eroista alkoholin, tupakan, ravinnon ja elinolosuhteiden suhteen. Sitä koskevia ratkaisuja tehdään esimerkiksi tulevan alkoholilain yhteydessä.
Tämän sote-lakipaketin merkitystä korostaa, että näin voidaan olennaisesti yksinkertaistaa järjestämisvastuuta, jossa nykyiset yli 300 kuntaa ja lähes 200 järjestäjä-tuottajaa korvataan 18 maakunnalla.
Vaikka siis meidän nykyinen järjestelmämme on kohtalaisen hyvä, muutostarpeet ovat suuret. Ja ennen kaikkea, kun järjestelmää ja väestöä on jo vuosia pidetty epätietoisena uudistuksesta, on nyt kiireellistä päättää uudistuksesta vielä tämän eduskunnan aikana. Tämä järjestämislaki antaa päätökselle hyvän pohjan.
Siihen, miten palvelut maakunnan sisällä järjestetään, niin että uudistuksen hyviin tavoitteisiin integraatiosta, raja-aitojen poistamisesta, kustannusten säästämisestä, järkevästä hallinnosta, hyvästä valinnanvapaudesta ja terveyden edistämisestä päästään, tulee pohdittavaksi myöhemmin ns. valinnanvapauslain mukaan. Se onkin, niin kuin vanha sanonta sanoo, ihan toinen juttu.
Pekka Puska Sote lähetekeskustelussa 7.3.