Kansanedustaja Pekka Puskan puheenvuoro eduskuntakeskustelussa 4.12.
Ensimmäiseksi on todettava, että suunnitelma muodostaa Tampereen korkeakouluista yhtenäinen kokonaisuus on kaikin puolin kannatettava ja monella tavalla varmaan hyödyllinen. Tässä mielessä lakiesitys on ilman muuta kannatettava. Mutta esitykseen liittyy asioita, joista on tärkeä keskustella ja myös eräitä ongelmia, jotka puhututtivat valiokuntaa pitkään.
Keskeinen asia on, että tässä tehdään eräänlaista ennakkotapausta yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välisestä suhteesta, joka tullaan valtakunnallisesti käsittelemään vasta ns. korkeakouluvision yhteydessä.
Suuri yksimielisyys vallitsee siitä, että molempia tarvitaan, että molemmilla on omat roolinsa ja että yhteistyö – ja varsinkin alueellinen sellainen – on hyödyllistä. Tällä lailla edistetään yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyötä niin, että tutkintoihin voidaan helpommin ottaa toisen korkeakoulun kursseja. Samalla kun tämä on ilman muuta hyödyllistä, tulee varoa kehitystä, että molempien opetus tulee liikaa lähestymään toisiaan. On myös tärkeää huolehtia opiskelijoiden oikeusturvasta näissä järjestelyissä.
Tampereen kuviossa uusi yliopisto tulee omistamaan ammattikorkeakoulun. Kun tämä kehitys tullee valtakunnallisesti yleistymään, on sen seurauksia myös pohdittava. Yleensähän tulee mieleen, että omistaja päättää omistamastaan. Tässä tapauksessa on kuitenkin painokkaasti muistutettu, että ammattikorkeakouluista on oma laki. Se säätää ammattikorkeakoulun hallinnosta ja toiminnasta, eikä omistava yliopisto voi tähän puuttua. Tämä on kuitenkin asia, joka tulevissa pohdinnoissa vaatii lisää huomiota.
Suurin keskustelu valiokunnassa käytiin uuden yliopiston hallinnollisesta liikkeellelähdöstä. Sinä asiassahan esitys sisältää kiireellisen aloituksen, jossa hallinnon käynnistyminen poikkeaa yliopistolain vaatimuksista – aiheuttaen myös perustuslaillista pohdintaa. Perustuslakivaliokunnan käsittelyn jälkeen aikataulua muutettiin, niin että laki voidaan säätää normaalisti, mikä ei kuitenkaan poista järjestelyn moitittavuutta.
Kysymys on uuden yliopiston ensimmäisen hallituksen valinnasta. Yliopistolain mukaanhan yliopiston monijäseninen elin valitsee yliopiston hallituksen, joka taas valitsee yliopiston rehtorin. Tässä tapauksessa esitetään, että vanhojen yliopistojen hallitukset valitsevat väliaikaisen hallituksen, joka taas valitsee ensimmäisen rehtorin. Näin ollen uuden yliopiston ensimmäinen monijäseninen elin ei nyt pääse valitsemaan hallitusta, joka valitsee uuden rehtorin – ilmeisesti useaksi vuodeksi.
Tällä paljon keskustelua herättäneellä poikkeuksellisella ratkaisulla on suuri periaatteellinen merkitys, kun rehtori on yliopistoa johtava keskeinen henkilö ja ratkaisu tehdään todennäköisesti useaksi vuodeksi. Ongelmalle esitettiin useampia vaihtoehtoisia ratkaisuja, joihin ei kuitenkaan haluttu mennä.
Vaikka tämä Tamperetta koskeva laki on syytä tässä hyväksyä, on tässä yhteydessä hyvä muistuttaa siitä tähän liittyvästä ja yleisestä yliopistojamme koskevasta ongelmasta, että yliopistolain myötä yliopistojen opettajat, tutkijat ja muu henkilökunta ovat kokeneet vaikutusmahdollisuuksiensa puutetta omassa yliopistossaan. Asiahan liittyy yliopistolain arviointiin, mikä on sivistysvaliokunnan pöydällä.
Samalla kun yliopistojemme hallinto on nykylain perusteella jäntevöitynyt, tyytymättömyys yliopistojen henkilökunnassa on kiistattomasti lisääntynyt. Tähän huolestuttavaan kehitykseen on toki muitakin syitä, mutta eräänä keskeisenä on nähty juuri monijäsenisen elimen, yliopistokollegion vaikutusmahdollisuuksien vähäisyys.
On huolestutavaa, jos yliopiston henkilökunta kokee vieraantumista oman yliopistonsa asioista. Kun yliopistojen tärkein tehtävä on korkein opetus ja tutkimus, on tärkeää, että tätä työtä tekevät opettajat ja tutkijat – yliopistojen tärkein voimavara – voivat kokea olevansa yliopistonsa päätöksenteossa keskeisesti mukana.
Tässä mielessä on tärkeää, että tästä Tampereen tapauksesta ei muodostu mitään ennakkotapausta yliopistojemme hallinnon edelleen kaventamisesta, vaan että päinvastoin jatkossa voidaan yliopistojemme johtamista edelleen kehittää niin, että tieteellisen tutkimuksen ja opetuksen sana painaa.
Tässä yhteydessä on myös syytä toivoa, että puhuttu ja hyvä yliopistojemme autonomia lisääntyminen näkyy myös valtiovallan (OKMn) yksityiskohtaisen ja usein nopeasti muuttuvan ohjauksen vähenemisenä. Vapautetaan yliopistojen luovaa tiedettä, koska paljon puhutut tärkeät kansalliset innovaatiot eivät tule ylhäältä käsketysti vaan yliopistojemme luovassa tieteellisessä yhteisössä.
Tamperetta on siis syytä onnitella hyvästä hankkeesta, joka tulee muodostamaan entistä yhtenäisemmän korkeakoulukokonaisuuden. Esittämäni kriittiset kommentit eräisiin järjestelyihin on tarkoitettu erityisesti tulevia ylipisto-ja korkeakoulukeskusteluja varten. Ja kun Tampereen liikkeelle lähdöllä on kiire, kannatan esitettyä lakipakettia.