Ilomantsin Sydänyhdistyksen 50-vuotisjuhla 30.10.2022
Pohjois-Karjala projektin juuret juontavat monella tavoin Ilomantsiin. Jo 1950-
luvulla professori Martti Karvonen aloitti tutkimuksia Ilomantsin metsureilla. Tutkimukset laajentuivat Itä-Länsi tutkimukseksi ja sitten 1950-luvun lopulla
professori Ancel Keysin johtaman ns. Seitsemän Maan tutkimuksen osaksi.
Silloin tuberkuloosin ja muiden kulkutautien valta oli murrettu, mutta paljon lisääntyneet sydän- ja verisuonitaudit aiheuttivat suurta tuhoa. Nuoria miehiä kuoli sydäntautiin ”seisovilta jaloilta”. Nitro oli osa jokapäiväistä elämää. Nykypäivät nuoret eivät enää edes tunne vanhaa termiä ”nitropeli”. Kun kansainväliset tilastot ja Seitsemän Maan tutkimus alkoivat osoittaa, että Suomen ja Pohjois-Karjalan miesten sydänkuolleisuus oli suurinta maailmassa, oivallettiin, että tilanne täällä ei ole normaalia vanhenemista. Ja ehkä jotakin voidaan tehdä asialle.
Maaherra Esa Timosen organisoiman vetoomuksen jälkeen vuonna 1972 käynnistyi sitten Pohjois-Karjala projekti. Kun mm. Seitsemän Maan tutkimus oli tuonut esiin uutta tietoa tautien syistä, niin nuori projektiryhmä oivalsi, että tässä on vahvaa pohjaa pyrkiä ehkäisemään tautia ja sitä kautta parantamaan maakunnan kansanterveyttä. Ratkaisevaa oli myös havainto koko väestön korkeasta riskitasosta – johtuen erityisesti hyvin yksipuolisesta ruokavaliosta ja miesten tupakoinnista.
Alkuvaiheet väestön elintapojen muuttamisessa eivät olleet helppoja. Tiedämme, että piintyneiden elintapojen muuttaminen on aina vaikeaa. Projektin alkaessa Pohjois-Karjala oli todella köyhä. Monissa pikkukylissä ei ollut edes sähköä. Jälkeenpäin olen nähnyt sen ajan Pogostan Sanomien uutisia ”valon juhlasta”, kun sähkö saapui kylään. Sodan varjot ulottuivat. Pientilat tuottivat rasvaa, joka aiheutti suurta ristiriitaa lääketieteen ja elinkeinon välillä. Tupakointi oli opittu sodassa. Lääkäripula oli suuri. Ilomantsi oli pahimmassa vaiheessa ilman lääkäriä. Ja uutta oli se lääketieteellinen tieto sydäntautien syistä, mitä nuori projektiryhmä ryhtyi soveltamaan.
Näin jälkeenpäin olen vasta todella tajunnut, kuinka uutta tämä lääketieteellinen tieto silloin oli – oikeastaan vasta noin 15 vuotta vanhaa. Siihen asti ruokaa oli syöty nälän voittamiseksi. Nyt alettiin puhua ruuan laadusta, ja kolesteroli oli uusi sana. Uusia sanoja olivat myös projekti ja
infarkti. Tohtori Mustaniemi kertoo projektin historiakirjassa kysyneeltä leskeltä, mihin miehenne kuoli. Leski vastasi, että ”siihen se rojektiin se kuoli”, tarkoittaen tietysti infarktia.
Puhuessani projektin tuloksista olen usein sanonut, että hyvään tulokseen tarvitaan kaksi asiaa: oikea teoreettinen tausta ja riittävästi käytännön työtä. Teoreettinen tausta oli silloin uutta, mutta tietoa keskeisistä riskitekijöistä oli jo saatu. Niiden pohjalta meillä oli kaksi innovaatiota. Ensimmäinen oli se, että vaikka sairauksien hoito on tärkeä, isot muutokset kansanterveydessä voivat perustua vain ennalta ehkäisyyn – taudin vähentämiseen. Ja toinen, että kun on kysymys elintavoista, muutoksen täytyy koskea koko yhteisöä. Tästä syntyi silloin ihmetelty käsite ”yhteisötason ehkäisy”.
Projektin ydinjoukko oli varsin pieni, mutta vuosien kuluessa tavattiin valtava määrä maakunnan erilaisia toimijoita. Heidän panoksensa ja koko maakunnan väestön mukanaolo tuottivat tunnetut tulokset. Hyvin tärkeää oli myös kansainvälinen yhteistyö.
Vaikka projektin toiminta koski läänin kaikkia kuntia, Ilomantsi oli ilman muuta avainasemassa. Ilomantsissa oli jo Seitsemän Maan tutkimuksessa käynyt paljon ulkomaalaisia tutkijoita, ja Pohjois-Karjala projektin aikana esittelimme yhteistä työtämme usein juuri Ilomantsissa. Ajaessani kerran erään WHOn asiantuntijan kanssa Joensuusta Ilomantsiin hän sanoi, että Ilomantsi on sydäntautien ehkäisytyön kansainvälinen Mekka.
Projektin tuloksia ja saavutuksia on eri yhteyksissä käsitelty paljon. Tärkein tulos on tietysti se, mitä varten projekti asetettiin eli sydänkuolleisuuden valtava väheneminen. Vaikka nuorena aktivistina projektin alkaessa uskoin ilman muuta muutoksiin, en olisi kuuna päivänä voinut silloin ajatella, että muutaman vuosikymmenen jälkeen olisi noin 85 prosentin väheneminen vuotuisessa ennenaikaisessa sydän- ja verisuonitautikuolleisuudessa – kroonisessa kansantaudissa!
Projektin alkaessa 30-vuotiaalla miehellä oli täällä yli 30 prosentin
todennäköisyys kuolla alle 70 vuoden iässä sydän- ja verisuonitautiin (ja vielä paljon suurempi riski yleensä sairastua tautiin). Nyt tämä kuoleman riski on vain noin 5 prosenttia. Tämä on osoitus ennalta ehkäisyn suuresta potentiaalista, mikä tämän päivän terveysongelmien kohdallakin on syytä muistaa.
Tautilukujen muutoksen taustalla ovat pääsääntöisesti tavoittelemamme suuret muutokset ravinnossa ja tupakoinnissa. Rasvaa on vähennetty ja sen laatua muutettu, suolan käyttö on vähentynyt ja kasvisten sekä marjojen käyttö on paljon lisääntynyt. Seurauksena on ollut väestön huippukorkean veren kolesterolitason maailmanennätyksellisen suuri aleneminen – noin 20 %. Ja tupakka savuaa hyvin paljon harvemmin.
Tulosten suhteen on erinomaisen tärkeää, että alusta alkaen projektiin rakennettiin pätevä tutkimus ja arviointi. Projektin aloittamien väestötutkimusten ympärillä on tähän mennessä syntynyt jo noin 120 väitöskirjaa. Aineistoja ja kokemuksia on hyödynnetty paljon alkuperäistä laajemmin, mm. diabeteksen ehkäisyssä, dementian ehkäisyssä ja allergiaohjelmassa (”luontoaskel”) sekä elintarvikkeiden kehittämisessä.
Kokemusten pohjalta on ollut hyvä monin tavoin hyödyntää kokemuksia valtakunnallisessa kansanterveystyössä, esimerkiksi tv-kurssien muodossa. Myös kansainvälinen hyödyntäminen on ollut merkittävää. Sydän ja verisuonitaudit ovat nykyään pääkuolinsyy köyhissäkin maissa, ja noin 74 % maailman kaikista kuolemista johtuu tarttumattomista taudeista, ja joka kolmas kuolinsyy maailmassa on sydän- ja verisuonitauti. Tässä tilanteessa Pohjois- Karjala projektin kokemukset ovat olleet arvokkaita ja paljon vaikuttaneet WHO:n ohjelmiin ja alan kansainväliseen kehitykseen: Kansanterveyttä voidaan olennaisesti ja halvalla kohentaa elintapoihin vaikuttamalla.
Kaikkien hienojen tulosten keskellä tärkeintä on siis se hyöty, jonka pohjoiskarjalaiset ja suomalaiset ovat saaneet. Työikäisten sydän- ja verisuonitautisairastavuus on romahtanut, ja myös vanhempien ikäluokkien tautiluvut ovat pienentyneet. Ilman tätä sote-järjestelmän paine olisi ollut paljon suurempi, vaikka väestö on vanhentunut. Yhä useampi suomalainen voi viettää yhä useamman hyvin ansaitun eläkevuoden! On tullut lisää vuosia elämään, ja terveyden lisääntyessä lisää elämää vuosiin!
Hyvää työtä on myös syytä jatkaa, koska samat elintapasairaudet ovat edelleen keskeisiä kansanterveytemme kannalta, erityisesti koskien tervettä ikääntymistä. Sekä vanhat että uudet terveysongelmat vaativat huomiota. Pohjois-Karjalassa Siun Sote tekee hyvää työtä erityisesti sairaanhoidon alalla, mutta maakunnan terveystilastojen kohentamiseksi tarvittaisiin varmaan uutta kansanterveydellistä koko väestön tavoittavaa projektia.
Ilomantsin sydänyhdistyksen juhlassa on hyvä korostaa sitä merkitystä, mikä paikallisilla sydänyhdistyksillä ja Suomen Sydänliitolla on ollut vapaaehtoistyön organisoimisessa. Projektin alkuvaiheessa olimme mukana organisoimassa maakunnan kuntiin sydänyhdistysten verkostoa. Mutta myös muut vapaaehtoisjärjestöt, kuten ravintoasioissa erityisesti Martat, ovat antaneet tärkeän panoksen.
Ratkaisevaa on siis ollut yhteinen työ, hyvin monen tahon toiminta ja viime kädessä koko väestön mukana olo. Lukemattomat organisaatiot ja yksittäiset ihmiset ovat toimineet. Yleinen sanonta oli, että ”olen mukana Pohjois-Karjala projektissa”. Jälkeenpäin on vaikea edes muistaa, mitä kaikkea vuosien kuluessa yhdessä teimme. Asia oli tärkeä ja vakava, mutta paljon oli myös hauskaa. Projektin veteraanien haastatteluvideo antaa kuvan siitä monipuolisesta työstä, jota eri tahot kentällä tekivät. Se oli ratkaisevaa!
Projektityö oli siihen aikaan vahvasti läsnä pohjoiskarjalaisessa yhteisössä. Siitä vitsailtiin pilapiirroksissa ja myös kaunokirjallisuudessa. Kirjailija Leena Lehtolainen kuvaa kirjassaan ”Jonakin onnellisena päivänä” tyypillistä tapausta. Outokumpulainen kaivosmies Pera marisi, että ”taasko tätä rojektiruokaa, kun ruokaan oli raastettu porkkanoita perunan ja makkarakastikkeen kanssa, ja käytetty maitoa kerman sijasta.” Rojektiruoka oli yleinen puheenaihe. Maaherra Esa Timonen sanoi kerran minulle leikkimielellä: ”Kyllä sinusta Pekka on meille pohjoiskarjalaisille tullut aika riesa. Minkäkin sain lounaaksi vain kupillisen heiniä!”
Ja kun pyysimme iskelmälaulaja Katri Helenaa esiintymään projektin 50-vuotisjuhlaan Joensuussa, hän muisteli, kuinka hänen äitinsä Tohmajärvellä leikkasi isältä salaa rasvat pois sianlihasta ja otti projektin tiedotukset muutenkin vakavasti. Katri Helena päätti viestinsä: ”Olen kiitollinen ja onnittelen tekemästänne työstä kotiseutuni ihmisten hyväksi”.
Pohjois-Karjala projektin asiassa tulee usein mieleeni karjalaisten laulun sanat:
” konsa vaino Suomeamme, kovin kourin koettelee, silloin kurja
Karjalamme, Suomen surut soittelee,
ja kun onnen päivä koitto, Suomellen taas sarastaa, silloin riemun suuri
soitto, Karjalasta kajahtaa”